Aktiiviraippaa myös työkyvyttömille
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee pudotti tänään kolumnissaan melkoisen pommin. Sillanaukee kertoi laajaa paheksuntaa herättäneen aktiivimallin koskevan myös pitkäaikaissairaita, joille ei työkyvyttömyyseläkettä olla vielä myönnetty.
”Keskustelussa on noussut esille se, ettei työttömyysturva kohtele loogisesti ihmisiä, joilla on työkyvyn rajoitteita. On kysytty, mitä tapahtuu, jos ihmisellä on työkyvyttömyydestä lääkärintodistus, mutta hän ei saa mitään tukea työkyvyttömyyden tai vamman perusteella. Näin on tilanne silloin, kun ihminen on saanut sairausvakuutuskorvausta enimmäismäärän, eikä voi sitä enää saada, mutta työkyvyttömyys jatkuu, eikä hänelle kuitenkaan ole vielä myönnetty työkyvyttömyyseläkettä.
Silloin työttömyysturva astuu nykyisen sosiaaliturvajärjestelmämme mukaisesti kuvaan. Työttömyysturva on määritelty lainsäädännössä siksi turvaksi, josta toimeentuloa ensimmäisenä paikataan. Ja kun olet työttömyysturvalla, myös aktiivimalli pätee.”
Sillanaukee myöntää mallin hämmentävän ihmisiä, sillä kuten hän itsekin sanoo: ”Työttömyysturvalla on tarkoitus korvata työttömyydestä johtuvaa tulojen puutetta.”
Yllä mainitun kaltaisessa tapauksessa kuitenkin käy niin, että sairasta rangaistaan sairaudestaan.
Lue koko kolumni täältä. http://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tyokyvysta-ja-aktiivimallista
Kommentit (3)
Hyvä että tuosta tuli TOIMI 2030 -hanke esiin. Nyt ei kannata juuttua vain haukkumaan aktiivimallia kun uuden sosiaaliturvajärjestelmän periaatteista aletaan keskustella. Pitäisi puhua siitä että onko ns. aktiivisessa työvoimapolitiikassa yleensäkään mitään järkeä, kun virkamiehet harvoin tietävät mikä yksittäisen työnhakijan kannalta on järkevintä.
Tuollaisen hallituksen äänestitte meille. Kiitokset.