Jätin masentuneen miehen masennuksen takia ja tämä yritti tehdä itsemurhan

Masennuksia on erilaisia. Toiset masentuu suhteessa, toiset sen puutteessa.

Vaikka olisi sairastanut masennuksen, voi silti olla hyvä kumppani.

Harmillista että aloittajalle kävi näin. Kannattaa ohjata masentunut hoidon piiriin, jos on jättämässä tämän. Voi soittaa kriusikeskukseen ja saada ohjeita, jos im uhkaa.

En tiedä onko tämä provo vai ei mutta itse olen ollut tuossa tilanteessa jossa mies uhkaili itsemurhalla ja yritti sitä myös useasti. Uhkasi myös minun henkeäni ja oli väkivaltainen. Yritin auttaa mutta en voinut tehdä sitä oman hengen ja terveyden uhalla. Mikään ei ole niin tehokas ja epämiellyttävä manipulointikeino kuin itsemurhalla uhkaaminen. Lopulta mies myös toteutti uhkauksensa ja riisti oman henkensä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

miten yritti tappaa itsensä? Yleensä nuo yritykset ovat vain huomioh.uoraamista. Mies kyllä tappaa itsensä jos haluaa kuolla.

Tulin kaupasta kotia, mies oli maanut koko reissun ajan roskiksen muovipussi päässä sängyllä.

Ap

Vakava asia, mutta nyt kyllä vähän nauratti. Oliko roskis täynnä vai käyttämätön.

Ja hei itsemurha ja sen yritys on vakavaa. Jos nyt kuitenkin sallitaan tähän tälläinen pieni mustahuumoripläjäys.

Vierailija kirjoitti:

Se sai heräämään ja miettimään, olenko minä se syylinen.... sihteestamme katosi kipinä sen jälkeen kun mies masentui vakavasti, eikä halunnut minua enää kuten ennen aina halusi.

Et sinä ole syyllinen. Se masennus ei   johdu  sinusta mutta sinäkin olisit voinut sairastua jos oisit jäänyt.

Vierailija kirjoitti:

Masentuneet ovat yleensä narsisteja. Niille ei pidä antaa yhtään periksi, kuunnella tai antaa empatiaa, sillä mikään ei tule riittämään. Ne yrittävät ensin saada ihmisen itselleen ja imevät sitten omaan mustaan todellisuuteensa. Niiden suurin ilo on tehdä lisää masentuneita. Masennus tarttuu.

Herranen aika mikä kommentti. Mieti vähän mitä kirjoitat.

Jos jättää masennuksen takia jonkun on se sama ku jättäisi puolisonsa syövän takia!

Mun mies yritti itsemurhaa monta kertaa, 2 kertaa on meinannut onnistua, toisella kerralla oli kiinni minuuteista.

Joten haistakaa vittu te jotka ootte sitä mieltä että on ok erota tai että se on vaan huomion hakua :'(

Lopulta mies sai oikeat lääkkeet oli meinaa yks diagnosoimaton sairaus masennuksen tausta syynä , ja sit sai sähköhoitoa.

Minä sain 1,5vuoden taistelun jälkeen aen miehen takaisin johon rakastuin

Todellakaan sairauden takia ei ketään hylätä.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani. Muista kuitenkin, ettet ole vastuussa kenenkään aikuisen ihmisen tunteista tai tekemisistä. Masennus on vaiettu, mutta ihan OK syy erota. Jos se tuhoaa yhden elämän, ei sen tarvitse tuhota puolisonkin elämää siinä samassa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani. Muista kuitenkin, ettet ole vastuussa kenenkään aikuisen ihmisen tunteista tai tekemisistä. Masennus on vaiettu, mutta ihan OK syy erota. Jos se tuhoaa yhden elämän, ei sen tarvitse tuhota puolisonkin elämää siinä samassa. 

Miten masennus olisi sen enempää ok syy erota kuin syöpä? Sairauksia molemmat.

omatunto SOIMAA?

Tee myös itse viimeinen ratkaisu...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani. Muista kuitenkin, ettet ole vastuussa kenenkään aikuisen ihmisen tunteista tai tekemisistä. Masennus on vaiettu, mutta ihan OK syy erota. Jos se tuhoaa yhden elämän, ei sen tarvitse tuhota puolisonkin elämää siinä samassa. 

Miten masennus olisi sen enempää ok syy erota kuin syöpä? Sairauksia molemmat.

Kyllä kuolevan syöpäsairaankin saa jättää. Ja usko pois: ainakin tässä ketjussa kurjoittajat niin tekisivät. Se on aika inhimillistä, ihminen on karsea saasta lopunperin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani. Muista kuitenkin, ettet ole vastuussa kenenkään aikuisen ihmisen tunteista tai tekemisistä. Masennus on vaiettu, mutta ihan OK syy erota. Jos se tuhoaa yhden elämän, ei sen tarvitse tuhota puolisonkin elämää siinä samassa. 

Miten masennus olisi sen enempää ok syy erota kuin syöpä? Sairauksia molemmat.

Kyllä kuolevan syöpäsairaankin saa jättää. Ja usko pois: ainakin tässä ketjussa kurjoittajat niin tekisivät. Se on aika inhimillistä, ihminen on karsea saasta lopunperin.

Tiedän että on ja näin tapahtuukin, mutta kyse oli siitä onko asia ok vai ei. Ihmiset myös pettää, mutta ei sekään ole ok.

Käyttäjä10420 kirjoitti:

Huh huh. Jätit sairaan ihmisen? Olisiko kannattanut vaikka auttaa ensin häntä. Laittaa hoitoon tai jtn. En itse voisi kuvitellakkaan jättäväni masentunutta ihmistä oman onnensa nojaan . Puolisoni jos sairastuis niin minä tukisin ja olisin läsnä ja kävisin viemässä vaikka hoitoon itse. Ja et sinä siitä olisi sairastunut. Miksi suhteessa ei voisi sairastua? Eli olet niin pinnallinen kun voit vaan olla. Ensin ollaan yhdessä ja kaikki ok mutta jos jäisi auton alle sysätään toinen yksin ja lähdetään niin nopeasti kuin mahdollista. Eikö suhteessa iolla niin hyvässä kuin pahassa autetaan toista ja eletään yhdessä. Toivottavasti joku tekee sulle saman joku päivä

Minäkin olen jättänyt masentuneen miehen, joka sitten teki itsemurhan.

En jaksanut kantaa häntä väkisin hoitoon. Terveyskeskusta, eikä poliisia kiinnostanut. Hän oli siis myös väkivaltainen. Kuului varmaan sairauteen.

Perheelle soitin, mutta he eivät eivät tainneet uskoa tilannetta, vaikka tiesivät hänen uskonattomista tempauksistaan.

Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Olin itsekin masentunut, mutta hoidin itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani. Muista kuitenkin, ettet ole vastuussa kenenkään aikuisen ihmisen tunteista tai tekemisistä. Masennus on vaiettu, mutta ihan OK syy erota. Jos se tuhoaa yhden elämän, ei sen tarvitse tuhota puolisonkin elämää siinä samassa. 

Miten masennus olisi sen enempää ok syy erota kuin syöpä? Sairauksia molemmat.

Masennus voi olla kuin alkoholismi. Miksi alkoholisti on ok jättää, mutta masentunut ei?

Vierailija kirjoitti:

mulla on depressio. kiva kuulla olevani narsisti sun muuta. te olette niin pihalla taas.

Masennus on ihan määritelmän mukaan narsistinen sairaus. (Olen sairastanut myös itse masennuksen).

Siinähän huomio kiinnittyy itseen: Mikä on minun elämäni tarkoitus? Enkä minä kelpaa? Eikö minusta ole hyötyä? Eikö minun tulevaisuuteni ole kukoistava?

Tietenkin näin on helppo ajatella, jos nämä asiat on totta. Tämä ajattelumalli tekee masennuksesta kuitenkin narsistisen sairauden.

Sinulle, masentunut, käännä katseesi ja tunteesi hetkeksi muihin.

Liiipalaapa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä10420 kirjoitti:

Huh huh. Jätit sairaan ihmisen? Olisiko kannattanut vaikka auttaa ensin häntä. Laittaa hoitoon tai jtn. En itse voisi kuvitellakkaan jättäväni masentunutta ihmistä oman onnensa nojaan . Puolisoni jos sairastuis niin minä tukisin ja olisin läsnä ja kävisin viemässä vaikka hoitoon itse. Ja et sinä siitä olisi sairastunut. Miksi suhteessa ei voisi sairastua? Eli olet niin pinnallinen kun voit vaan olla. Ensin ollaan yhdessä ja kaikki ok mutta jos jäisi auton alle sysätään toinen yksin ja lähdetään niin nopeasti kuin mahdollista. Eikö suhteessa iolla niin hyvässä kuin pahassa autetaan toista ja eletään yhdessä. Toivottavasti joku tekee sulle saman joku päivä

Et taida olla ihan perillä hoitojärjestelmästä? Kun aikuista ihmistä ei noin vaan voi viedä hoitoon. Pakkohoitoon taas ei voi ottaa pelkän masennuksen vuoksi vaan pitää olla psykoottisuutta tms. Parisuhde ei ole holhoussuhde myöskään, joten ei voida vaatia, että joku uhraa oman elämänsä sen takia ettei toiselle tule paha mieli.

Itse olen sairastanut vaikean masennuksen ja mieheni minun onnekseni pysyi vierelläni, ihme kyllä. Mutta toisaalta otin itse kaiken avun vastaan, vapaaehtoisesti menin osastollekin itsetuhoisuuden vuoksi. En tiedä ap:n tilannetta tarkemmin, mutta kaikki masentuneet eivät edes ota apua vastaan jolloin se todella on silloin aika p*ska tilanne sen puolison kannalta. Jatkuvasti pitäisi ymmärtää toista ja ottaa koko vastuu asioiden hoidosta itselle, viis siitä omasta jaksamisesta. Ei ole ihan niin yksinkertaista, muistappa se.

Itse seurustelin masentuneen poikaystäväni kanssa kolme vuotta ja voin kyllä kokemuksesta sanoa, ei oo kauheen kivaa kun toinen ei millään suostu hakemaan apua ja purkaa sitten kaiken pahan olonsa muhun. Monesti kun juteltiin hänen pahasta olostaan, yritin aina mielestäni auttaa häntä parhaani mukaan ja kuunnella murheita. Tosi monesti keskustelu kääntyi siihen, että hän syytti minua etten ymmärrä häntä ja että vain pahennan hänen oloaan ja sitten alkoi puhua itsensä tappamisesta. Apua ei halunnut, koska halusi selviytyä masennuksesta ilman ammattilaisia.

Kestin tuota syyttelyä siis kolme vuotta, mutta sitten en vaan enää jaksanut. Huomasin että omakin elämä alkaa valua siihen samaan suuntaan. Lisäksi mulla ei ollut paljoa muuta menoa ja kavereita, kuin poikaystäväni, koska hän syyllisti minua niistäkin. Jos olisin mennyt vaikka viettämään iltaa kavereiden kanssa niin hän oli sitä mieltä, että en pidä häntä tärkeänä ja mieluummin olen kavereideni kanssa, kuin hänen.

En vaan voi ottaa hänestä enää vastuuta, jos hän ei itsekään ota sen vertaa että hakisi apua. En jaksanut sitä enää, joten jätin hänet. Tuntui sillä hetkellä pahalta, mutta enää ei ja en kadu päätöstäni, sillä voin itse paljon paremmin. EIkä hän ole tappanut itseään, vaikka jotain sen suuntaista eron hetkellä sanoikin.

Teit oikein.

Vierailija kirjoitti:

Jos ap olisi hankkinut sitä hoitoa miehelleen, olisi hän ehkä jo paremmassa kunnossa. Oikean lääkkeen löytämisessä menee aikaa, terapia auttaa myös. Ei ns vakavasti masentunut ole välttämättä aina paskassa kunnossa, kun on hoito kohdallaan.

Toivottavasti ap ei itse joudu jätetyksi tulevaisuudessa, vain koska voi huonosti.

Miten sinä pakostat masentuneen sinne lääkäriin ja ottamaan ne lääkkeet. Kutsut palomiehet joka kerta paikalle, vai miten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset kuulkaa tukee ja auttaa masentunutta puolisoa vuosikausia ja usein niin kauan että omakin elämä on pilalla. Lopputulos on että koko perhe oirehtii ja masentuu ja siltikin sen elämän pitäisi vain pyöriä sen ensin masentuneen pillin ja oikkujen mukaan. Helvetti.

Silloinhan se toinen terve osapuoli on vain kykenemätön auttamaan? Eli onko uusavuttomuus jo saavuttanut sen pisteen, ettei edes perustavaa laatua olevia asioita osata?

Annahan jo konkreettinen esimerkkii, miten se auttaminen tapahtuu, jos masentunerlla itsellään ei halua ottaa apua vastaan?

Käyttäjä10420 kirjoitti:

Huh huh. Jätit sairaan ihmisen? Olisiko kannattanut vaikka auttaa ensin häntä. Laittaa hoitoon tai jtn. En itse voisi kuvitellakkaan jättäväni masentunutta ihmistä oman onnensa nojaan . Puolisoni jos sairastuis niin minä tukisin ja olisin läsnä ja kävisin viemässä vaikka hoitoon itse. Ja et sinä siitä olisi sairastunut. Miksi suhteessa ei voisi sairastua? Eli olet niin pinnallinen kun voit vaan olla. Ensin ollaan yhdessä ja kaikki ok mutta jos jäisi auton alle sysätään toinen yksin ja lähdetään niin nopeasti kuin mahdollista. Eikö suhteessa iolla niin hyvässä kuin pahassa autetaan toista ja eletään yhdessä. Toivottavasti joku tekee sulle saman joku päivä

Moneksiko vuodeksi laitat oman elämäsi (ja lastesi elämöt) tauolle ihan vain raahataksesi kivirekeä perässä? Milloin saa luovuttaakun muutosta ei tapahdu?

Älä missään tapauksessa ala syyllistämään itseäsi. Masennus ja itsetuhoisuus on monesti yhteydessä toisiinsa, tälläinen käytös on varmasti kuulunut miehen elämään jo aiemmin, vaikka et olisi siitä tiennyt. Jokaisen on mahdollista hakea apua ongelmiinsa, mutta kukaan ei voi pakottaa ottamaan sitä vastaan. Pakkohoitoon ei nykyään oteta kuin hyvin vakavia tapauksia.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä10420 kirjoitti:

Huh huh. Jätit sairaan ihmisen? Olisiko kannattanut vaikka auttaa ensin häntä. Laittaa hoitoon tai jtn. En itse voisi kuvitellakkaan jättäväni masentunutta ihmistä oman onnensa nojaan . Puolisoni jos sairastuis niin minä tukisin ja olisin läsnä ja kävisin viemässä vaikka hoitoon itse. Ja et sinä siitä olisi sairastunut. Miksi suhteessa ei voisi sairastua? Eli olet niin pinnallinen kun voit vaan olla. Ensin ollaan yhdessä ja kaikki ok mutta jos jäisi auton alle sysätään toinen yksin ja lähdetään niin nopeasti kuin mahdollista. Eikö suhteessa iolla niin hyvässä kuin pahassa autetaan toista ja eletään yhdessä. Toivottavasti joku tekee sulle saman joku päivä

Moneksiko vuodeksi laitat oman elämäsi (ja lastesi elämöt) tauolle ihan vain raahataksesi kivirekeä perässä? Milloin saa luovuttaakun muutosta ei tapahdu?

Juuri näin. Itse olen elänyt nyt 11 vuotta diabeetikkomiehen kanssa. Niistä viimeiset 5 vuotta hän on tuhonnut terveyttään laiminlyömällä hoitonsa. Olen tukenut,kannustanut, auttanut, uhkaillut, itkenyt, vaatinut, antanut aikaa, odottanut... mutta kun se parannus lähtee vain ihmisestä itsestään. Olen itse 30v, tätä tahtia kun jatkuu niin 10 vuoden päästä minulla on vierellä sokea, hampaaton, kenties raajoista amputoitu mies - jos elää sinne saakka.

Onko tämä nyt sit oikeasti oikein minua ja meidän lapsia kohtaan? Seurata vuosia vierestä tätä tragediaa? Kestää toisen kiukkuja ja masennuksia? Soittaa toiselle ambulanssia kun on aamulla tajuton? Koska tuli kerran alttarilla luvattua. Sen nojalla saa vapaasti tuhota puolisonkin elämän, "kun se kerran lupasi!!".

Se on niin helppoa sanoa kestävänsä mitä tahansa, kunnes itse elää sitä arkea sairaan kanssa. Ei meillä edes ole parisuhdetta enää. Hän on holhottava potilas. Ei aviomies.

Mä oon sairastanut vakavan masennuksen. Mulle pli erittäin tärkeää, että en vedä muita mukanani, kyllä mun järki ainakin toimi sen verran.

Se tyhjyys ja tuska oli suunnaton, mutta mä en halunnut sinne muita. Mulla oli sitä varten ammattilaiset apuna, jotka kesti sen mun tuskan. Ne pysty ottaa sen vastaan kuitenkin sillee, että mulla oli tunne, että minä olen vastuussa itsestäni.

Mulle oli ainaki tärkeää se tunne, että minä itsekin pystyn ja mulla on jotain sanottavaa elämästäni.

Kenenkään ei tarvitse sairastua toisen takia.