Lue keskustelun säännöt.
Koen ihmissuhteet vaikeiksi ja kaipaisin apua
Eksyksissä
13.03.2018 |
Lapsuudenperheeni oli hyvin kaoottinen. Nyt en enää niin kiinteästi ole aikuisiällä tekemisissä perheenjäsenteni kanssa. Pääosin voin ihan hyvin, mutta minulla on yksi iso ongelma: mallit toimivista ihmissuhteista puuttuvat. Koska lapsuudenkotini on ollut mitä on, niin minun on toisinaan hyvin hankala pitää kiinni omista rajoistani, koska hyvinkin omalaatuinen käytös toisten taholta tuntuu jollain tavalla melko tutulta ja normaalilta minusta (vaikken siis siitä pitäisikään tai sitä oikein hyväksyisi).
Minulla on jotain ajatuksia siitä, kuinka ihmissuhteissa pitäisi toimia, mutta ne ovat ehkä osittain liian ehdottomia, koska perheemme eli melko eristäytynyttä elämää. Minulla ei siis vieläkään ole selvää käsitystä siitä, jakaako moni näkemykseni ihmissuhteissa toimimisesta tietyllä tavalla vai ei.
Oman toimintatavan löytymistä hankaloittaa sekin, että hyvin monesta asiasta tuntuu ihmisillä olevan aivan ristiriitaisia käsityksiä siitä, kuinka olisi hyvä toimia. Se tuntuu minusta hankalalta, koska olen hyvin pohjimmiltani hyvin epävarma itsestäni. Jos epämukava olo ihmissuhteissa kasvaa liikaa, niin yksinkertaisesti pakenen pois joistain tilanteista tai ihmissuhteista, vaikken asiasta ylpeä olekaan.
Helpottaakohan tämä iän myötä? Haluaisin parantaa vuorovaikutustaitojani, mutta en oikein tiedä kuinka sen tekisin.
Kommentit (15)
Mulla samanlainen lapsuustilanne. Onneksi olin rohkea lapsi ja nuori ja muodostin jo silloin suhteita "ulkomaailmaan".
En voi antaa muuta vinkkiä, kuin rohkesti syvään päähän. Jos ihmiset ei tajua sua, tiedät mistä se johtuu ja yrität uudelleen. Niin mulla onnistui, vaikka vieläkään ei ystäviä ole. On ihana kumppani ja hänen ystävät on ottaneet mut hyvin vastaan.
Vaikutat fiksulta heti kun ajattelet tällaisia asioita ja kirjoitat selkeästi. Onko sun ongelmana ehkä ylianalysointi? Lapsuuden kokemukset on saanut sut pelkäämään negatiivista reaktiota?
Luota ihmisiin, mutta älä pety jos ne onkin av-mammoja :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla samanlainen lapsuustilanne. Onneksi olin rohkea lapsi ja nuori ja muodostin jo silloin suhteita "ulkomaailmaan".
En voi antaa muuta vinkkiä, kuin rohkesti syvään päähän. Jos ihmiset ei tajua sua, tiedät mistä se johtuu ja yrität uudelleen. Niin mulla onnistui, vaikka vieläkään ei ystäviä ole. On ihana kumppani ja hänen ystävät on ottaneet mut hyvin vastaan.
Vaikutat fiksulta heti kun ajattelet tällaisia asioita ja kirjoitat selkeästi. Onko sun ongelmana ehkä ylianalysointi? Lapsuuden kokemukset on saanut sut pelkäämään negatiivista reaktiota?
Luota ihmisiin, mutta älä pety jos ne onkin av-mammoja :)
Se on yksi haaste minulle, että jään helposti liiankin pitkäksi aikaa miettimään asioita uudelleen ja uudelleen eri näkökulmista. Ei se läheskään aina johda mihinkään ja vie joskus paljonkin voimia.
Isompi ongelma minulle on kuitenkin se, että vanhempani olivat hyvin voimakkaita ja hallitsevia persoonia. Minun on yhä vaikea samaistaa sitä ajatusta, että aikuisiällä voin ainakin yrittää vaikuttaa omiin ihmissuhteisiini.
Hirveän helposti palaan vieläkin takaisin tietynlaiseen näkymättömän lapsen rooliin ja koen oloni hyvin voimattomaksi. Se sitten heijastuu ihmissuhteissa helposti joko vihaisina reaktioina tai pohjattoman surullisen olon valtaan vaipumisena, jos jotain pettymyksiä tulee.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet?
Olen lähempänä 30 kuin 40 vuotta. Nyt pohdin voimakkaasti omaa rooliani ihmissuhteissa, koska olen saanut lapsia ja minun pitäisi kyetä toimimaan heille esikuvana.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa niin tutulta. Ihmissuhteet ovat olleet minulle kamalan vaikeita, sillä olen aina ollut sellainen näkymätön muiden ihmisten kynnysmatto. Isä oli narsistinen ja perso alkoholille, koulussa jäin aina muiden jalkoihin ja minua kiusattiin.
Olen edelleen aika kömpelö sosiaalisessa kanssakäymisessä, mutta siitä lähtien kun aikuistuin ja pääsin pois kotoa "ihmisten ilmoille", olen kehittynyt pikkuhiljaa. Olen asettanut itselleni vuosien varrella erilaisia pieniä tehtäviä ja tavoitteita ja pakottanut itseni kanssakäymiseen muiden kanssa. Se on ollut opiskeluaikana välttämätöntäkin. Välillä tulee takapakkia, tunnen epäonnistuneeni ja vetäydyn. Välillä taas onnistun, saan lisää itseluottamusta ja vaikutan "normaalilta". Kaiken kaikkiaan onnistumisen kokemuksia on onneksi ollut enemmän kuin huonoja. Jollain ihmeen kaupalla olen saanut myös työpaikan, jossa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa, ja pärjään yllättävän hyvin.
En oikein osaa antaa muita neuvoja kuin sen että yritä, yritä ja yritä. Ei ole vielä liian myöhäistä oppia ihmissuhdetaitoja. Tärkeä juttu on se, että opettelet sietämään myös epämiellyttäviä hetkiä ja pettymyksiä.
Sosiaaliset tilanteet on helppoja kun on huoleton eikä välitä mistään. Sit kun välittää liikaa kaikesta niistä tulee vaikeita.
Lopputulosta tämä neuvo ei takaa, mutta on totta.
-1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sosiaaliset tilanteet on helppoja kun on huoleton eikä välitä mistään. Sit kun välittää liikaa kaikesta niistä tulee vaikeita.
Lopputulosta tämä neuvo ei takaa, mutta on totta.
-1
Pitää varmaankin paikkansa, mutta omaa luonnettaan ei voi muuttaa täysin toisenlaiseksi millään konstilla. Jotain hienosäätöä voi toki aina tehdä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En oikein osaa antaa muita neuvoja kuin sen että yritä, yritä ja yritä. Ei ole vielä liian myöhäistä oppia ihmissuhdetaitoja. Tärkeä juttu on se, että opettelet sietämään myös epämiellyttäviä hetkiä ja pettymyksiä.
Pidän ehkä pettymyksiä pohjimmiltani vähän turhankin normaaleina. Parasta aikaa yritän opetella erottamaan sitä, että milloin pettymyksiä oikein kannattaa yrittää pyrkiä sietämään ja milloin on parempi suoraan tunnustaa, että hakkaa turhaan jossain asiassa päätänsä seinään oman hyvinvointinsa kustannuksella. Ei ole kovin helppoa. Aiemmin olen pyrkinyt olemaan huomattavasti ns. reippaampi, oli oma fiilis mikä tahansa. Nykyään se vain ei enää tunnu yhtä mielekkäältä toimintatavalta kuin.aiemmin, koska pitäisi itsensä lisäksi jaksaa huolehtia myös lapsista.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
EN lukenut mutta painittu on terapiassa vuosia.
Joten Tsemppiä ja Rakkautta kaikille! <3
Supsittelen terapiaa. Kognitiivis-analyyttista tai psykodynaamista, jos sulla vain on varaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Supsittelen terapiaa. Kognitiivis-analyyttista tai psykodynaamista, jos sulla vain on varaa.
Piti olla suosittelen, olen kännykällä :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Supsittelen terapiaa. Kognitiivis-analyyttista tai psykodynaamista, jos sulla vain on varaa.
Piti olla suosittelen, olen kännykällä :(
Olen miettinyt asioiden työstämistä terapiassa itsekin. Mitkä ovat näiden kahden terapiasuuntauksen merkittävimmät erot?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaako joku vielä antaa minulle tässä neuvoja?
Ap
Jos olet itse myös paininut tämäntyyppisten asioiden kanssa, niin toivon että voit auttaa minua.
Ap