Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Avomiehellä on suuri suru perheessä, mutta hänen käytöksensä taakka alkaa musertaa minutkin
12.03.2018 |
Tuntuu kauhealta kirjoittaa tätä, mutta omat voimat alkavat olla aivan lopussa.
Avomieheni isällä todettiin syöpä kolme vuotta sitten. Olen ollut niin empaattinen, ystävällinen ja yrittänyt tukea kuin mahdollista. Mutta kolmeen vuoteen elämään ei ole mahtunut oikeastaan mitään muuta. Se on ollut jatkuva puheenaihe. Millään muulla ei miehen mukaan ole mitään väliä tai kenenkään muun suruilla, taakoilla tai sairauksilla. Ilmoittaa vain kiukkuisesti ja ilkeästi, että millään ei ole väliä sen rinnalla, miten vaikeaa hänen isällään on ja että kukaan muu ei tarvitse tai ansaitse sympatiaa tai huolenpitoa, kun kaikilla muilla on paljon helpompaa.
Kuitenkin omilla vanhemmillani on myös vakavia sairauksia. He eivät vain puhu niistä vaan pyrkivät löytämään hyviä puolia elämästä. Samoin perhepiirissäni on ollut hyvinkin vaikeita ja surullisia tilanteita, samoin kuin itselläni, mutta millään ei ole miehen mielestä väliä hänen isänsä sairauden rinnalla. Minä en saa valittaa tai puhua omista asioistani, ihan hänen omien sanojensa mukaan, koska hän ei viitsi kuunnella valittamista.
Silti joudun itse jatkuvasti kuuntelemaan hänen valittamistaan ja kiukutteluaan ja toimimaan hänen tukihenkilönään.
Viime viikkoina tilanne on kärjistynyt. Avomieheni isä menehtyi. Samaan aikaan kaksi lähiomaistani menehtyi. Äitini on sairaalassa teho-osastolla.
Mutta ainoa, mistä avomieheni mukaan saa puhua, on se että hän puhuu isänsä menetyksestä ja lapsuudenperheensä surusta ja haluaa minun tukevan heitä. Tämän lisäksi, ilmeisesti pahan olonsa takia, hän kaataa jatkuvasti päälleni harmistuksensa kaikesta - työjutuista, arjen jutuista, aivan kaikesta.
Jos yritän sanoa, että pahoitan mieleni ja että minulla on myös omat taakat ja surut kannettavana, hän ilmoittaa että häntä ei kiinnosta, hän ei halua kuulla ja lopettaa keskustelun. Ilmoittaa, että minulla on vastuu omista tunteistani ja että se ei ole millään tavalla hänen syynsä tai vastuunsa jos hän pahoittaa mieleni.
En tiedä, meneekö tämä ohi jos ja kun suurin suru hänellä menee ohi, mutta itse en vain henkisesti jaksa. Joudun kantamaan täysin yksin omat suruni ilman että häntä kiinnostaa pätkääkään ja samalla toimimaan likasankona hänen kaikelle negatiivisuudelleen.
Haluan vain eroon hänestä enkä koskaan enää edes puhua hänen kanssaan, sillä olo on aina aivan kauhea sen jälkeen kun olemme jutelleet. Viime kuukaudet olemmekin vältelleet keskustelemista. En halua enkä jaksa tällaista. Ymmärrän toisen surun ja tuskan, mutta minun pitää jaksaa kantaa omat taakkanikin. Nyt miehen paha olo on jopa levittäytynyt vanhempiini, koska he huomaavat minun pahan oloni.
Omassa lapsuudenperheessäni on kuitenkin aina ollut pyrkimys siihen, että elämässä on tärkeää löytää myös iloisia ja myönteisiä asioita eikä vain velloa suruissa ja vastoinkäymisissä aivan tauottomasti.
Mitä ihmettä teen? En vain jaksa ja koen tilanteen myös äärettömän epäreiluksi omaa lapsuudenperhettäni ja sukuani kohtaan, koska hekin tarvitsevat minun tukeani. En myös rehellisesti sanottuna enää edes pidä koko miehestä, vaikka suhteen alkuaikoina hän oli mielestäni ihanin ja kiltein ihminen koskaan. Kaipaan myös niitä iloisia, arkisia, hyviä aikoja. Nyt vain tuntuu olevan pelkästään surua, kiukkua ja synkkyyttä ja mitään muuta ei hänen elämäänsä mahdu, ei ole mahtunut pitkään aikaan, eikä silloin hänen mielestään kenenkään muunkaan elämään saa mahtua mitään muuta.
Tuntuu siltä, että pitää vain pelastaa itsensä. Mutta miten kamala ihminen olen jos niin teen. Ja samalla toivon, että voisin saada ainakin joskus ystävänä takaisin sen ihmisen joka hän oli vielä kolmisen vuotta sitten.
Kommentit (126)
Minä varmaankin nostaisin kytkintä.
Ei tuo missään mielessä tasavertaiselta suhteelta kuulosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän kaikki suhteet kestä vastoinkäymisiä, siinähän se rakkaus vasta mitataan. Tai todetaan ettei sitä ole.
Vierailija kirjoitti:
No ihan saat nyt mennä terapiaan. On aika pahasti kuormittava tilanne sinulla. jotain apua tulet tarvitsemaan. Kyllä se siitä ajan kanssa kuitenkin.
No kun tilanne on se, että itse pärjään omien asioideni kanssa. Mutta jaksamiseni raja menee siinä, etten enää kykene olemaan tukihenkilö miehelle ja hänen perheelleen.
Joten en jotenkin näe, että terapia minulle ratkaisisi tuota ongelmaa. Mielestäni mies tarvitsee tukea ja apua, sillä minä en voi olla se ainoa.
Molemmilla teillä on vastoinkäymisiä, mutta miehen mielestä vain hänellä on lupa surra. Vaikea tilanne, aika itsekkäältä mies kuulostaa. Parisuhde ei kuitenkaan ole terapiasuhde, joten rajansa toisen tukemisellakin. Minä ottaisin vähän etäisyyttä, keskittyisin omiin asioihin ja antaisin ajan vähän kulua.
Vierailija kirjoitti:
Eihän kaikki suhteet kestä vastoinkäymisiä, siinähän se rakkaus vasta mitataan. Tai todetaan ettei sitä ole.
No sitä minäkin olen ollut mieltä kolme vuotta, mutta ei kai se niin voi mennä, että minä kannan hänen sekä hänen perheensä vastoinkäymiset, mutta se tuki on vain ja ainoastaan yksisuuntaista ja yksipuolista? Jonkun aikaa se voi niin olla, mutta tätä on jatkunut nyt kolme vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi haluaa vain ottaa, ei antaa tukea. Sitä on jatkunut kolme vuotta, eikä tilanne ole parantunut. Eikä se paranekaan, koska miehesi mielestä tilanteen ainoa ongelma on, että sinäkin muka tarvitsisit jotain. Ei sinun kannata tuommoiseen suhteeseen jäädä.
"Molemmilla teillä on vastoinkäymisiä, mutta miehen mielestä vain hänellä on lupa surra."
- Tämä se tilanne on kiteytettynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootteko olleet kauan yhdessä?
Kurjalta kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin kuulostaa siltä, että sinussa on noussut katkeruus. Ja kieltämättä se on ihan ymmärrettävää. En tiedä pääseekö katkeruudesta helposti yli niin, että se ei jää varjostamaan suhdetta.
Et ole kamala ihminen, jos pidät huolta omasta hyvinvoinnistasi. Sinun kuuluu olla kiltti myös itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Googlaa oikeutuksen tunnelukko.
Kiitos. Tämä vaikutti selittävän paljon tästä tilanteesta.
Olemme olleet yhdessä viisi vuotta. Ensimmäiset vuodet olivat aivan ihania: Mies on ollut yksi parhaista ystävistäni koskaan. Kiltti, huomaavainen, ystävällinen, mukava, iloinen. Oli todella ystävällinen minua kohtaan kaikin tavoin, halusi auttaa ja huolehtia.
Hänen isänsä sairaus on painanut tilannetta nyt kolme vuotta, mutta todella pahasti vasta oikeastaan viimeisen vuoden. Siksi joskus mietinkin, erehdyinkö alussa täysin vai onko tämä kaikki surusta johtuvaa ja jos on, niin meneekö se koskaan ohi.
Onpa sinulla rankka elämäntilanne. Otan osaa.
Miehesi pitäisi päästä puhumaan jonkun asiantuntijan kanssa, olet häntä jo oman osuutesi tukenut.
Tunnehan se ratkaisee, onko sinulla vielä jäljellä pitämistä kiintymystä, rakkautta vai ovatko ne kuolleet raskaiden vuosien myötä.
Älä jää suhteeseen, jos et saa siihen muutosta. Sairastut kohta itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kuulostaa siltä, että sinussa on noussut katkeruus. Ja kieltämättä se on ihan ymmärrettävää. En tiedä pääseekö katkeruudesta helposti yli niin, että se ei jää varjostamaan suhdetta.
Niin. Ehkä eniten koska koen tekeväni väärin omia vanhempiani kohtaan, jotka tarvitsevat tukea.
Olen menttänyt äitini ja samalla oli kova työstressi, pitkittynyt tilanne molemmissa. Jonkin aikaa olin kuin miehesi. Ei siksi, että olisin kusipää, koska olen yleensä yliempaattinen, vaan siksi, että olin hermoromahduksen ja uupumuksen kourissa. En kestänyt yhtään lisää murhetta kannettavakseni.
Koska jokaisen on pakko kantaa omansa, se karsiminen tapahtuu muiden ongelmista. Jaksoin kyllä ventovieraiden ongelmia, koska ne eivät kosketa yhtä paljon kuin läheisemmän ongelmat, jotka ottaa itselleen eri tavalla.
Yrittäkää jutella rauhassa ja löytäisitkö toisen ystävän, jolle jutella omistasi, jos mies saisi sanottua kauniisti, että välittää kyllä sinunkin jutuistasi, mutta ne ovat se korsi, joka katkaisee kamelin selän.
Samaa olen huomannut. Naiselle ei saa kertoa omista suruista. Ne täytyy pitää sisällään. Saa puhua vain positiivisista asioista. Omista ongelmista kertominen on kuulemma niiden kaatamista toisen niskaan. Omista tunteista pitää puhua, mutta vain silloin kun ne ovat positiivisia.
VOi helvetti minkä paskaläjän olet löytänyt. Onko mies vai vauva
MITen syöpä voi kestää kolme vuotta
Alue: Aihe vapaa
No ihan saat nyt mennä terapiaan. On aika pahasti kuormittava tilanne sinulla. jotain apua tulet tarvitsemaan. Kyllä se siitä ajan kanssa kuitenkin.