Suvun taakkojen kantaminen ja niistä irti päästäminen

Suvussani on SS-joukkoihin kuuluvia, Lapuan liikettä kannattaneita ja sisällissodassa valkoisten puolella taistelleita. Minulla ei ole mitään taakkaa.

Ei ole sellaisia taakkoja joita mitä suostuisin kenenkään muun nimissä kantamaan.

Siirtymäpersoona on sellainen ihminen, joka pystyy tuomaan ympäristöönsä tasapainoa, vaikkei itse sellaisessa ympäristössä olisi lapsuudessaan saanut kasvaa. Hän on niin sanotusti päässyt yli vaikeista kokemuksistaan ja kykenee keskittymään täysillä omaan elämäänsä, muun muassa pitämään hyvää huolta lapsistaan jos hänellä sellaisia on.

Minä olen tietoinen sukuni taakoista, mutta minulla on maantieteellistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä sukuuni. Tiedän olevani vanhempieni, tätieni ja enoni rakastama. Tiedän myös olevani siirtymäpersoona, serkkujen kesken yritän puhua, että edellisten sukupolvien asiat eivät ole enää meidän asioitamme ja me olemme toisillemme aina ne samat tärkeät serkut kuin lapsenakin.

Sukupuuta piirrettäessä hämmästyin itsekin lämpimien suhteiden määrää omalta kannaltani katsottuna. Olkoon isä riidoissa siskonsa kanssa, se on hänen asiansa, ja minä saan kokea ko tädin rakkaaksi ihmiseksi.

Onko kukaan ollut itse tällaisessa roolissa? Mietin sitä, että siirtymäpersoonahan periaatteessa jää suvun historiassa aika näkymättömäksi henkilöksi. Hänen vaikeuksiaan lapsuudessaan tai nuoruudessa tuskin ihmeemmin tullaan missään muistelemaan, kun tasapainoisen ihmisen roolissahan niitä ei voi jatkuvasti lapsilleen vuodattaa. Todennäköisestihän tällainen ihminen muistetaan lasten tai lastenlasten taholta lähinnä siten, että äidillä / isällä / isovanhemmalla taisi olla ihan hyvä elämä. Hänen elämäänsä tuskin juurikaan tullaan miettimään sen kautta, mitä kaikkea tämä ihminen oikein elämässään joutui käymään läpi, kuten ongelmallisemmin käyttäytyvien ihmisten kohdalla usein käy ("isä oli sellainen ja tällainen kun sillä oli ollut sitä ja tätä..". Ajatuksia tästä?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tietoinen sukuni taakoista, mutta minulla on maantieteellistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä sukuuni. Tiedän olevani vanhempieni, tätieni ja enoni rakastama. Tiedän myös olevani siirtymäpersoona, serkkujen kesken yritän puhua, että edellisten sukupolvien asiat eivät ole enää meidän asioitamme ja me olemme toisillemme aina ne samat tärkeät serkut kuin lapsenakin.

Sukupuuta piirrettäessä hämmästyin itsekin lämpimien suhteiden määrää omalta kannaltani katsottuna. Olkoon isä riidoissa siskonsa kanssa, se on hänen asiansa, ja minä saan kokea ko tädin rakkaaksi ihmiseksi.

Tämä on ihana kuulla 😊

Vierailija kirjoitti:

Suvussani on SS-joukkoihin kuuluvia, Lapuan liikettä kannattaneita ja sisällissodassa valkoisten puolella taistelleita. Minulla ei ole mitään taakkaa.

Hyvä juttu, että sinulla on tällainen tasapainoinen olo. Vähän yllättävää silti, ettei kukaan sukusi sotaveteraaneista ole näkyvästi oireillut sillä tavoin, että osa traumoista olisi siirtynyt suvussa eteenpäin.

Alkoholismia, väkivaltaa ja alistamista. Päätin olla toisenlainen ja olen toisenlainen :)

En koe, oon jo päästänyt niistä irti, eniten tommoset hommat vaikutti mun äitiin, hieman sitäkautta meihin, mutta muuten no problem.

Vierailija kirjoitti:

Alkoholismia, väkivaltaa ja alistamista. Päätin olla toisenlainen ja olen toisenlainen :)

Todella hienoa! 👍 Oletko kokenut miten työlääksi saada omat vaikeat kokemuksesi käsiteltyä?

En ole missään tekemisissä sukulaisteni kanssa ja siksipä meillä ei ole väkivaltaa, alkoholismia, alistamista jne. Muuttaisin mieluummin perheineni vaikka Venäjälle kuin olisin sukuni kanssa missään tekemisissä.