Kun olin 16-vuotias, ajattelin että voisin jättää kaikki ongelmat taakseni täysikäisenä matkustamalla ulkomaille

Jäikö sun tarina kesken?

Vierailija kirjoitti:

Jäikö sun tarina kesken?

No jäihän se :(

Mulla oli samat kuvitelmat. Luulin myös yhtä sun toista muutakin, esimerkiksi että mulla olisi joku työ nopeasti amiksen (johon en sitten mennytkään) jälkeen ja tienaisin rahaa vaikkapa siihen ulkomaille muuttoon. Ei mennyt ihan putkeen ei.

Ongelmilla on tapana ostaa menolippu samaan kohteeseen kuin ongelmien kantaja. Ne saattavat pysyä uudessa kohteessa piilossa jonkin aikaa, mutta ennen pitkää ne taas heräävät. Tulee mieleen juoppoutuneet muusikot, jotka muuttavat maalle karkuun kaupungin kapakoiden houkutuksia.

Niin minäkin.

Ja anteeksi tuo miinuspiste, painoin vahingossa kun plussaa piti laittaa.

Kerroin äidillenikin jo 15-vuotiaana, etten ikinä ongelmien tullessa tekisi mitään kovin huonoa itselleni, vaan pakkaisin laukun ja lähtisin ulkomaille. Minne vaan, Intiaan, Peruun, Eurooppaan.... :D

Olen matkustanutkin jo.

Muttei se ollutkaan niin helppo "pako" kuin nuorena autuaasti ajattelin.

Ei se onnistu, kuin korkeintaan jollain Tyynenmeren trooppisella pikkusaarella. Jos sielläkään. Tosin kaikille niille ei voi välttämättä edes muuttaa, vaikkapa nyt Ranskan Polynesian saarille, esim. Tahitille taitaa olla vaatimuksena, että ei-natiivin pitää olla Ranskan kansalainen, että sinne voi muuttaa. Näillä Tyynenmeren saarilla on myös mm. korkeaa työttömyyttä ja sopeutuminen sellaiseen pikkusaaren, täysin omanlaiseensa yhteisöön on varmasti myös kovan työn takana.

Samalla tavalla ajattelivat mm. monet 60-luvulla Ruotsiin muuttaneet suomalaiset, joilla jo lähtökohdat olivat mahdollisimman huonot. Vähäinen koulusivistys, ei kielitaitoa, runsas alkoholin käyttö, väkivaltaisuus humalassa jne. Ja siellä vieraassa maassa ongelmat vain kärjistyivät.

Minun piti muuttaa Los Angelesiin. Ei mitään ajatusta mitä olisin siellä tehnyt mutta sinne olis tarttenut päästä