Kypsät ja virheestä viisastuneet naiset: Mikä meni nuoruuden miesvalinnassa pieleen?

Tässä uudessa etuovi-mainoksessa esiintyvää kaavaa ja jännäukkoa kannattaa varoa. Kohta on tyttö maitokahvin värisen lapsen yksinhuoltaja. Toisinpäin kuvio kuvio toimii hyvin, miksei sitä otettu mainoksen aiheeksi.

Vierailija kirjoitti:

Älä ota miestä joka haluaa sinun jäävän kotiin lapsen kanssa hänen maksaessa kaiken ja joka vaatii ruuan laittoa, siivousta, pyykkäämistä, hänen seksuaalisten tarpeiden tyydytystä, lapsen hoitamista, kauneutta, hoikkuutta ja iloisuutta. Ole itsenäinen ja riippumaton vaikka sitoudutkin.

Hei missä on nykyään tuollaisia miehekkäitä miehiä, pitänee palata 1940-50-luvun sodan sukupolveen.

Ajattele järjellä millainen elämä todennäköisesti olisi 10-vuoden kuluttua ja onko se mitä haluat.

Ota mies, joka kunnioittaa äitiään. (Ja jonka äiti on oikeasti mukava)

Eläinystävällisyys kertoo myös mukavasta ja välittävästä luonteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä ota miestä joka haluaa sinun jäävän kotiin lapsen kanssa hänen maksaessa kaiken ja joka vaatii ruuan laittoa, siivousta, pyykkäämistä, hänen seksuaalisten tarpeiden tyydytystä, lapsen hoitamista, kauneutta, hoikkuutta ja iloisuutta. Ole itsenäinen ja riippumaton vaikka sitoudutkin.

Hei missä on nykyään tuollaisia miehekkäitä miehiä, pitänee palata 1940-50-luvun sodan sukupolveen.

Miehelläni on juurikin toiveena, että saisin olla vain kotona. Mulle on ihan sama teenkö töitä,  mutta ei minua haittaisi yhtään olla kodin hengettärenä, ja pitää miehestäni huolta, joka tekee töitä niska limassa päivästä toiseen. Tykkään siivota ja kokkailla, ja pitää kodin pystyssä. Lisäksi saisin keskittyä pariin harrastukseeni.

Jotkut on uranaisia ja jotkut kotinaisia, mikä siinä on niin kamalaa?

Mä en ole paljoakaan sua vanhempi, mutta omien kokemusten pohjalta voisin sellaisen vinkin jo sanoa, että etsi sellainen mies, joka tulee aidosti hyvin toimeen sun perheen kanssa ja kenen perheestä säkin tykkäät ja tulet toimeen niiden kanssa. Silloin elämä yhdessä on kaikin puolin helpompaa. Se on just yhteydessä niihin samanlaisiin perhearvoihin jne. mitä täällä ollaan jo mainittu. (joo tämä oli nyt yleistys, kaikilla ei ole perhettä jne. tiedän sen, mut oletusarvoisesti ainakin jommalla kummalla yleensä on...)

Omalla kohdallani näiden juttujen olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja kun olimme parikymppisiä:

-miehen kämppä kuin sikolätti - kiinnostaako häntä kotityöt myöhemminkään? -EI

-pelaa valtavasti, tuleeko aina pelaamaan paljon - KYLLÄ

-suhtautuu opintoihinsa välinpitämättömästi, valmistuuko joskus? -EI

-on huolimaton ja vastuuton, muuttuuko joskus? -EI

Nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin koen vahvasti että elämäni on pilalla. Lapsia en osaa kuvitellakaan hänen kanssaan hankkivani, mutta iän puolesta jonkun toisen lapsettoman ja lapsia haluavan miehen löytäminen alkaa olla jo menetetty peli. Ero ja yksinäinen loppuelämä siis edessä. :'(

Tarkkaile miten mies kohtelee muita ihmisiä, erityisesti elämän ns sivuhenkilöitä: lipunmyyjä, tarjoilija.

Vierailija kirjoitti:

Älä ota miestä joka alussa kehuu sinua mutta haukkuu ja tuomitsee monia muita ihmisiä. Älä ota miestä joka muka on sinulle luotettava mutta ei ole sitä muille.

Ota mies joka pääsääntöisesti suhtautuu myönteisesti ja ymmärtäväisesti ihmisiin ja on oikeasti luotettava kaikille elämänsä ihmisille.

Juuri näin. Jos ihminen käyttäytyy mielin kielin yhdelle ihmiselle, mutta haukkuu muut, hän on tältä mielistelyn kohteelta jotain vailla. Sillä sekunnilla, kun haukkuja ei saa mitä haluaa, haukkuu ja pettää hän sinutkin selkäsi takana tai päin naamaa. Tämä huomio pätee luonnollisesti myös muihin ihmissuhteisiin. En huolisi kaveriksini sellaista ihmistä, joka haukkuu muita minulle. Hän taatusti haukkuisi minut muille heti, kun en ole itse kuulemassa.

Takerruin ihan liikaa hyvään ulkonäköön. Muuta ei sitten ollutkaan. Kannattaa huomioida minkälaiset välit miehellä on omiin vanhempiinsa ja miten hän yleensäkin kohtelee muita ihmisiä. Se kertoo paljon.

Vierailija kirjoitti:

Itse neuvoisin etsimään miehen niistä miehistä joille normaalisti antaisitte "en tuntenut kipinää" pakit.

Juuri ne miehet jotka vaikuttaa kivalta mutta ei saa pöksyjä kastumaan sekunnissa ovat hyviä isäehdokkaita.

Tämä ei ole hyvä neuvo. Nämä ihan kivat miehet päätyvät lapsiperhearjen myötä vinkumaan vauva-palstalla, miten vaimo on frigidi, lahna, haluton. Kannattaakn valita mies, joka sytyttää sinut niinä rankimpinakin aikoina. Oma valintaani saa pöksyt kostumaan vielä yhteisen 30 vuoden jälkeen yhtä nopeasti kuin suhteen alkuvaiheessa.

Jos mies ei näytä alkuaikoina tunteitaan teoin ja sanoin, on kohtuullinen mahdollisuus että näin on myös jatkossa (tai sitten mies ei vain pidä tarpeeksi). Itse jostain syystä viehätyn näistä ylijäyhistä saamattomista tapauksista, vaikka elämä niiden kanssa ei ole sellaista, mitä haluaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä ota miestä joka haluaa sinun jäävän kotiin lapsen kanssa hänen maksaessa kaiken ja joka vaatii ruuan laittoa, siivousta, pyykkäämistä, hänen seksuaalisten tarpeiden tyydytystä, lapsen hoitamista, kauneutta, hoikkuutta ja iloisuutta. Ole itsenäinen ja riippumaton vaikka sitoudutkin.

Hei missä on nykyään tuollaisia miehekkäitä miehiä, pitänee palata 1940-50-luvun sodan sukupolveen.

Miehelläni on juurikin toiveena, että saisin olla vain kotona. Mulle on ihan sama teenkö töitä,  mutta ei minua haittaisi yhtään olla kodin hengettärenä, ja pitää miehestäni huolta, joka tekee töitä niska limassa päivästä toiseen. Tykkään siivota ja kokkailla, ja pitää kodin pystyssä. Lisäksi saisin keskittyä pariin harrastukseeni.

Jotkut on uranaisia ja jotkut kotinaisia, mikä siinä on niin kamalaa?

Kotimaisena et ole taloudellisesti riippumaton vaan itsesi ja lapsesi toimeentulo on miehen aivoituksista riippuvainen. Jos mies jättää olet tyhjän päällä, eikä sulle kerry myöskään eläkettä.

"Miesvalinnassa"? Minä en valinnut koskaan ketään, vaan jouduin tyytymään niihin, joita kunnon naiset eivät huolineet.

Ja niillekin olin kertakäyttökamaa.

Vasta 40v ymmärsin että "nainen ilman miestä, on kuin kala ilman polkupyörää".

Yksinäisyyttä ei kannata pelätä, sen pakonomainen välttäminen voi tulla "kalliiksi".

Mun nuoruuden miesvalinta oli niin viisas ja hieno mitä ikinä olisin pystynyt siinä iässä tekemään.

Poika oli fiksu, musikaalinen, matemaattinen ja herkkä. Hänellä oli fiksut vanhemmat, jotka hyväksyivät minut ja olivat myöhemmin aivan ihania isovanhempia lapsillemme.

Pieleen meni se, että en millään voinut nähdä tulevaisuuteen: että miehen äiti sairastuisi vakavasti ja kuolisi hyvin surullisella tavalla, mies itse sairastuisi bipolaarihäiriöön, että lama tulisi meidän perheen pahimpaan aikaan. 

Kaikki tämä johti siihen että eroon päädyttiin, kun lapset olivat murrosiässä.

Luulen, että rakastan aina exääni, ja hän minua. Ei tosin niin kuin parisuhteessa kuuluu rakastaa, vaan vähän kuin veli siskoa ja sisko veljeä. Yritetään elellä, nytten näin. 

Erosta 18 vuotta, yhdessäolovuosia 20.

Vierailija kirjoitti:

Löysin unelmieni kumppanin 26-vuotiaana kun ymmärsin etsiväni häntä itselleni enkä muille. Löysin siis aivan samantien! Aiemmat suhteet olivat paperilla perheelleni ja lähipiirilleni sopivia kumppaneita, mutta itselleni aivan vääriä. Tämän oivalluksen myötä meni kyllä osa kavereistakin uusiksi. Kun silloin vasta ymmärsin että sillä mitä muut ajattelevat elämästäni, ei ole mitään merkitystä. Exäni elää edelleen ”kulissielämää” muita ihmisiä varten - pääasia että elämä näyttää oikealta. Onneksi päästin siitä irti.

Mistä löysit?

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani näiden juttujen olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja kun olimme parikymppisiä:

-miehen kämppä kuin sikolätti - kiinnostaako häntä kotityöt myöhemminkään? -EI

-pelaa valtavasti, tuleeko aina pelaamaan paljon - KYLLÄ

-suhtautuu opintoihinsa välinpitämättömästi, valmistuuko joskus? -EI

-on huolimaton ja vastuuton, muuttuuko joskus? -EI

Nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin koen vahvasti että elämäni on pilalla. Lapsia en osaa kuvitellakaan hänen kanssaan hankkivani, mutta iän puolesta jonkun toisen lapsettoman ja lapsia haluavan miehen löytäminen alkaa olla jo menetetty peli. Ero ja yksinäinen loppuelämä siis edessä. :'(

Hyvä ohjeita. Tuohon viimeiseen lauseeseen, lopeta itsesääli. Et ikinä löydä uutta tuolla asenteella.

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei näytä alkuaikoina tunteitaan teoin ja sanoin, on kohtuullinen mahdollisuus että näin on myös jatkossa (tai sitten mies ei vain pidä tarpeeksi). Itse jostain syystä viehätyn näistä ylijäyhistä saamattomista tapauksista, vaikka elämä niiden kanssa ei ole sellaista, mitä haluaisin.

Jos mies osoittaa tunteitaan nopeasti ja ylenpalttisesti, etenkin suhteessa siihen, kuinka syvä (=ei kovin) tuore suhde on, sekin on huono merkki. Miehestä tulee myöhemmin puhumaton, luoksepääsemätön ja yliolkainen, puolisosta tulee huonekalu.

Eniten neuvoisin tutustumaan kunnolla itseesi. Kun itse löysin ex miehen 19-vuotiaana olin ihan raakile, en tiennyt mitä halusin, en osannut pitää puoliani ankä toisaalta arvostaa miestä oikeista syistä. Ikä opetti. Jälkikäteen olen pohtinut ettei miehessä ollut suurempia vikoja, jos olisi osannut itsekin vaikuttaa siihen ettei suhde olisi lähtenyt kulkemaan vääränlaisia vuorovaikutuspolkuja (puhumattomuus, häpeäminen, liika sopeutumisyritys) olisi suhde voinut onnistua paljon paremmin. Ero tuli pitkästä liitosta kun polku oli vääntänyt yhteiselämää koko ajan hankalammaksi. Nyt elän erittäin onnellisessa liitossa jossa mies myös on pitkästä liitosta eronnut. Hassuinta ettemme taida olla kumpikaan mitenkään hirveän erilaisia toistemme ex-puolisoihin nähden. Tärkeintä varmaan, että molemmat olemme joutuneet nöyrtymään, katsomaan sitä omaa osuutta parisuhteesta avioerosta toipuessamme. Väistämme virheet jotka edellisissä liitoissa teimme, olemme armollisempia itsellemme ja toisillemme. Ehkä osa teistä nuoremmista on viisaampia jo nuorempina, toivottavasti, meillä tämä nykyinen onni vaati aiemmat epäonnistumiset.

Olin itsetunnoton ja säälittävä ressukka, joka oletti että on otettava se, minkä saa ja oltava kiitollinen kun joku edes huolii. Ja paskat, en olisi ikinä uskonut kuinka jumalattoman komean ja hyvän miehen sain vahingosta viisastuttuani ja itsetunnon löydettyäni.