Joko nuo muuttais pois kottoo?

Vai onko tämä ihan normaalia? Jotenkin surettaa, kun en jaksa enää panostaa lapsiini, olen muuttunut itsekkääksi.

No öö, murrosikäinen on iso ja pärjäävä. Ehkä sä vaan tajusit ettei se kaipaa sua siellä kotona. Sulla on hyvin asiat jos on hyvä työpaikka vaikka olet loisinut kotona.

Sehän sanotaan että jos on helppo uhmaikä niin vaikea murrosikä, ja toisinpäin. Eli ihan normaalia että teinit on hankalia

Lapset on ihan mukavia.

Jos ne kävelis reppu selässä synnäriltä kouluun ja tulis seuraavan kerran viettään lakkiaisia himaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen keski-ikäinen kahden koululaisen äiti. Pienestä tytöstä asti haaveilin omista lapsista. Olin ihan hullaantunut vauvoihini ja halusin hoitaa heidät kotona 3-vuotiaaksi. Sydän verta vuotaen palasin töihin. Haaveilin kolmannesta lapsesta, jotta voisin palata kotoilemaan, mutta ikä tuli vastaan. En ole yhtään uraihminen ja mieluiten olisin kotiäiti. Tai näin luulin, mutta nyt kun esikoisen murrosikä on alkanut, olen yhtäkkiä alkanut nähdä lapseni isoina ja pärjäävinä ja laskeskelen koska ne muuttaa pois kotoa! Minulla on hyvä työpaikka ja yhtäkkiä haluaisin vain luoda uraa ja hengata työkavereiden kanssa. Rakastin ruoanlaittoa, nyt olen täysin kyllästynyt siihen ja kaikkeen muiden passaamiseen. En enää tunne itseäni. Alkoiko nyt vaihdevuodet vai mitä hittoa?

Tajusit nelikymppisenä, että sulla on omakin elämä.

Sori.

Liian myöhään.

Sun jopi on ollu passata sun pentujasi ja ukkoasi.

Niin surullista kuten monen pershedelmän puskijan elontie on.