Mitä älyllisesti heikkolahjaisen kannattaisi hakea opiskelemaan?
Mitä älyllisesti heikkolahjaisen kannattaisi hakea opiskelemaan peruskoulun jälkeen?
Vaikeuksia kielissä, matikassa, luetun ymmärtämisessä, käytännön töissä ja mitään erityisosaamista ei ole. Älykkyysosamäärä noin 80. Mitä suosittelette? Keskiarvo vähän yli seiskan ja esimerkiksi kotitaloudesta, kuviksesta ja käsitöitä sain kaikista nelosen tai vitosen.
Kommentit (66)
Minulla on vaikea hahmotushäiriö ja johtuu siitä etten osaa liikkua missään uusissa tai tutuissakaan paikoissa kovin luontevasti.
AP
Vierailija kirjoitti:
En ole trolli. Olen opetellut kirjoittamaan ja tämä on kovan työn tulos. Mielestäni minulta jopa puuttuu terve itsekritiikki välillä ja kuvittelen itsestäni liikoja, enkä meinaa oikein uskoa diagnoosiani.
Ap
Osaat siis kirjoittaa hyvin. Voisit miettiä aloja, joissa tästä on hyötyä.
Mutta tosiaan tuo tyhmyys tulee esille våhän kaikissa tilanteissa enkä oikeasti tiedä, missä työssä voisin pärjätä kun kaikki on niin hankalaa. En ole edes laiska, yritän todella kovasti. En ole oppinut edes solmimaan kengännauhoja, vaikka täytän kohta 16. Jotenkin myös kaikki reseptit menee ihan yli hilseen, en vaan osaa lukea niitä. :(
Ap
Vierailija kirjoitti:
En ole trolli. Olen opetellut kirjoittamaan ja tämä on kovan työn tulos. Mielestäni minulta jopa puuttuu terve itsekritiikki välillä ja kuvittelen itsestäni liikoja, enkä meinaa oikein uskoa diagnoosiani.
Ap
Jos olet "heikommilla" eväillä varustettu kuin valtaosa meistä, olet kyllä sinnikäs tapaus :-)
Olet opetellut kirjoittamaan ja ilmaisemaan itseäsi erittäin hyvin.
Olen itse kouluttamaton, mutta olettaisin suurimman osan teoriakoulutuksesta olevan ulkoa oppimista ja väitän sitä huomattavasti helpommaksi kuin oikein kirjoittamisen oppimista.
Mikä sinua estäisi hakeutumasta johonkin koulutukseen ja katsomasta jospa pärjäisit normaalissa oppiympäristössä ponnistelemalla hieman enemmän kuin toiset?
Pelko epäonnistumisesta. Minulle on sanottu monta kertaa ihan suoraan, etten varmaan pärjäisi esimerkiksi lukiossa.
Ap
VALMA-koulutusta suosittelen, jos ei tiedä mitä haluaisi tehdä tai mihin lahjat riittäisi.
Ap, toistan sen mita useampi on jo sanonut. Et voi olla kovin tyhman kun kirjoitat tuolla tavalla etka Jarkko Sipilan kirjojen tyyliin kolmen sanan lauseita.
Vierailija kirjoitti:
Pelko epäonnistumisesta. Minulle on sanottu monta kertaa ihan suoraan, etten varmaan pärjäisi esimerkiksi lukiossa.
Ap
Älä anna ihmisten ennakkoluulojen ja arvioiden langistaa sinua.
Ainoa tapa millä ihminen oppii jotain on kokeilla eri asioita ja nähdä mihin pystyy.
Jos kokeilun jälkeen täytyy myöntää, että tulipa tehtyä väärä päätös, so what?
Virhearviointeja tulee meille kaikille, mutta niistä pitää vain oppia, eikä koskaan saa pelätä virheiden tekemistä ennakolta.
Tyhmäkin oppii kyllä kirjoittamaan, jos oikein kovasti harjoittelee. Kyllä tässä on vuosia opeteltu ja kirjoja luettu.
Tuohon Valmaan pitää kyllä tutustua vielä paremmin, onneksi haku on vielä auki.
Ap
Voit opiskella erityisammattikoulussa ammattiin, jos tavallinen tuntuu liian haastavalta.
Eksyminen on tavallista, ei tee heikkolahjaiseksi. Riippuu virikkeistä.
Jostain vaan pitää, se on löydettävä, ikävää että liian kova kuri ja läksytys estää.
Kärsivällisyyttä voi opetella itsekseen, vaikka kaikki haukkumiset mielessä ei ainakaan lyödä kukaan voi.
Olet oppinut ainakin sinnikkyyttä ja sisukkuutta enemmän kuin moni muu. Siitä opista tulee olemaan sinulle paljon hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Tyhmäkin oppii kyllä kirjoittamaan, jos oikein kovasti harjoittelee. Kyllä tässä on vuosia opeteltu ja kirjoja luettu.
Tuohon Valmaan pitää kyllä tutustua vielä paremmin, onneksi haku on vielä auki.
Ap
Kerro nyt vielä, että lueskelet aikasi kuluksi maailmankirjallisuuden klassikoita opetellessasi kirjoittamaan, niin tulen ja taon järkeä lähimmäistesi päähän jotka sanovat sinua tyhmäksi :-)
30, totta tuokin. Toisaalta lukiossa aineet vaan vaikeutuu entisestään ja mulle on jo nyt ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää kaikkea lukemaani, enkä oikein muistakaan mitään lukemisesta huolimatta. Siksi koen, että sopisin paremmin johonkin muuhun kouluun kuin lukioon ja akateemisiin ammatteihin on turha edes haaveilla päätyvänsä.
Ap
"ÄO-arvo 81 - 90
Henkilöt, joiden ÄO on välillä 81 - 90, kykenevät suorittamaan peruskoulun ja he menestyvät hyvin manuaalisissa ammateissa ja tehtävissä. Kyseessä on hieman keskimääräistä alempi älykkyys. Heitä on väestöstä 10%."
http://tieku.fi/ihminen/aivot/alykkyys/alykkyys-7-todistettavasti-alya-lisaavaa-harrastusta
https://lansi-savo.fi/mielipide/kolumnit/1f2c91e6-2afd-4760-99ea-4c9403de55b3
No ihan kotimaisia kirjoja tulee luettua, Hotakaisen kirjat lemppareita.
Välillä olen miettinyt, johtuvatko nämä vaikeudet siitä, että synnyin keskosena ja synnytys oli kai aika vaikea, jouduin hengityskoneeseen melko pian syntymäni jälkeen ja oli kai aika vakava tilanne päällä, sydämessä oli myös "reikä", joka meni kyllä itsestään umpeen parivuotiaaksi mennessä.
Sitä sisua ja sinnikkyyttä todella tarvitsee ihan jokaisessa aineessa, tuntuu kaikki aivan ylivoimaisen vaikealta. Ainoat aineet, joissa joskus jotain ymmärrän, ovat uskonto ja historia, koska niissä ei tarvitse itse hoksata mitään, vaan voi opetella ulkoa. Kaikki aineet, joissa pitäisi ymmärtää jotain ja käyttää aivoja oikeasti, niissä taas en pärjää vaikka kuinka yrittäisin. Minusta se juuri kertoo tyhmyydestä.
Ap
En ole trolli. Olen opetellut kirjoittamaan ja tämä on kovan työn tulos. Mielestäni minulta jopa puuttuu terve itsekritiikki välillä ja kuvittelen itsestäni liikoja, enkä meinaa oikein uskoa diagnoosiani.
Ap