Yksinäisyys puolison kuoleman jälkeen
Yksin asustelen omakotitalossa. Ei juttukavereita. Tekemistä onneksi on.
Lapset aikuisia, heillä omat kiireensä. Puolison sairauden aikana jäi ystävät. Omaishoitajuus oli raskasta, nyt jäin tyhjän päälle.
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Lämpimiä ajatuksia sinulle.
Kiitos :) ap
Tuo on niin surullista, asun lähellä äitiäni, joka jäi leskeksi vuosi sitten. Hänestä oikein aistii yksinäisyyden. Usein kun hänellä olisi jotain menoja sanoo hän, että en taida viitsiä lähteä. Saa oikein patistaa tapaamaan ihmisiä, kyllä se ikävä jaksaa odottaa, sen pari tuntia kun muita tapaa.
Sama tarina. Mieheni kuolemasta 1,5 v. Ei auta kuin murtaa se yksinäisyys. Älä jää ruikuttamaan. Tylysti sanottu, mutta siihen niin helposti jää. Eikä kukaan muu tätä totuutta sinulle halua laukoa.
Ulos, hae uutta, entinen on mennyt, eikä takaisin tule. Itse en hae uutta seuraa miehistä, vaan muita aktiviteetteja. Voimia. Kirkkoon, konserttiin, jazzeille, kävelemään, kirjastoon, kurssille, töihin, kutsu kahville äläkä kerro surkeuksia, ompelemaan, nettisurffailemaan. Mitä vain. Entinen on mennyt. Jotain uutta. Voimia!!!
Aivan samat tuntemukset. 35 v avioliitto takana. Joulu oli tulossa. Vein miehen peruspäiväkirurgiaan, lankojen poisto murtuneesta kyynärpäästä. Sairaalabakteeri, keuhkokuume. Sille reissulle jäi. Että sellainen joulu ja uusi vuosi. Joku tieto hänellä oli kun sanoi itkien että jos hän ei takaisin tule, niin pidä talo. Naurelin asialle. Peloksi luulin. Eräänä iltana hän sanoi että meillä on ollut hyvä liitto??? Teki itsekseen ristinmerkin ennen nukkumaan menoa syksyisin. Onkohan ihmisellä joku aavistus. Nyt olen aivav yksin koiran kanssa, talo ahdistaa, joka paikka täynnä kipeitä muistoja. 2 huonetta olen jo tyhjentänyt spr:lle. Vaikea on taloa 62 v naisen yksin hoitaa. Autotalli täynnä koneita ym. Viime kesänä hän järjesti nekin järjestykseen kesää varten. Jäljellä suvusta enää äiti 84 v ja sisko 56 v. Ajatukset pyörii kuolemissa. Joka joulukuu on suku vähennyt. Joulua ei enää tule. Ei elämänhaluakaan.
Nyt pitää löytää harrastuksia joissa tapaa ihmisiä. Eli mieti mikä kiinnostaa ja rohkeasti vain mukaan. Omakotitalo voi pidemmän päälle olla aika raskas ratkaisu joten sitäkin kannattaa miettiä.
voinko ihan kysyä että olitko miehesi omaishoitajuuden aikana tosiaan niin uupunut ettet edes kerran vuodessa jaksanut lähettää vaikka joulukorttia tai yhtä tekstaria niille ystävillesi joita sinulla aiemmin oli? Onhan sulla ollut jaksamista vaikka edes käydä kampaajalla, tai hammaslääkärissä, tai saunomassa? Tää on just niitä valintoja, joita kaikki tekee. Kun voimat on vähissä, jostain on luovuttava, mutta että ystävistä? Et paljoa arvostanut silloin, ei niitä nyt yks kaks saa, etenkään hyviä pitkäaikaisia.Hyvä ystävä on kullan arvoinen. Soita edes nyt heille, jotka silloin "jäi".
Vierailija kirjoitti:
voinko ihan kysyä että olitko miehesi omaishoitajuuden aikana tosiaan niin uupunut ettet edes kerran vuodessa jaksanut lähettää vaikka joulukorttia tai yhtä tekstaria niille ystävillesi joita sinulla aiemmin oli? Onhan sulla ollut jaksamista vaikka edes käydä kampaajalla, tai hammaslääkärissä, tai saunomassa? Tää on just niitä valintoja, joita kaikki tekee. Kun voimat on vähissä, jostain on luovuttava, mutta että ystävistä? Et paljoa arvostanut silloin, ei niitä nyt yks kaks saa, etenkään hyviä pitkäaikaisia.Hyvä ystävä on kullan arvoinen. Soita edes nyt heille, jotka silloin "jäi".
Omaishoitajuudesa käy usein niin, että muut lopettavat sen yhteydenpidon. Hoitaja on usein lähes 24/7 kiinni puolisossaan tai lapsessaan.
Hyvä vierailija, syyllistämisen sijaan voisit tukea ja lohduttaa, kyllä ne hyvät ystävät on siellä katkonkin jälkeen- ja turha piiskata heti kaikkeen harrasteluun, antaa ajan auttaa
Katso mitä harrastuksia on paikkakunnallasi (ikääntyville), uusia ystäviä voi saada koska tahansa ja kotoa pois lähteminen piristää kummasti mieltä.
Lämpimiä ajatuksia sinulle.