Tytär ei puhu, kova huoli.
Ilmeisesti taustalla saattaa olla jonkinlaista kiusaamista mistä ei halua puhua tai häpeää. Ei halua mennä kouluun. Ollaan yritetty painostusta, normaalia juttelua, ym. kaikkea. Opettajaan oltu yhtrydessä, ollaan käyty kokouksissa ja tyttö kerran psykologilla juttelemassa. Ei apua, Koulu tuntuu syyllistävän tyttöä. Itse syyllistän taas itseäni, itken ja pää ei toimi ja on jumissa. Mies sanoo että ylireagoin. Omasta mielestä en. Oon miettinyt lasuakin mutta oon lukenut että saattaa kiristää vanhempien ja lapsen välejä kotona. Ei halua lääkäriin tai juttelemaan. Pelkään että on kiusaamista. Jota on vaikea todistaa tai josta on vaikea kertoa. Mitä tässä voi tehdä? Pelkään että kiusaaminen havaitaan liian myöhään.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Koulun on pakko tehdä lasu jos ei käy koulua. Senkin takia kannattaisi pikimmiten mennä lääkäriin.
Ei kun koulun terveydenhoitajan kautta perheneuvolaan. Sitä kautta pääsee myös lääkäriin, jos on tarve.
Menee mielenterveysasiaksi, eli mielellään jo ennen kesälomaa sinne terveydenhoitajalle, että saa asiaa eteenpäin.
Koulu on pyhä asia. Jos lapsi on pois koulusta, vika on aina lapsessa. Jos kisuaamista selvästi ei ilmene, lapsessa on jotakin vikaa, kun ei viihdy... ei muuta kuin rangaistusta peliin, eikö niin? Suomessa on virallisesti oppivelvollisuus, mutta ei koulupakkoa. Kun katsoo koulumaailmaa, voi päätellä, että Suomessa ei ole oppivelvollisuutta, mutta on koulupakko.
Itse lintsasin yläasteella paljon, koska minua väsytti olla koulussa. Seitsemän tunnin koulupäivät vain tuntuivat kohtuuttoman raskailta, joten jäin aamulla kotiin tai lähdin kesken päivän koulusta pois. Ketään ei kiinnostanut, mikä minulla on. Koulussa vain olisi pitänyt olla, kun se nyt vain on pakko. Näin siitä huolimatta, että keskiarvoni oli yhdeksän paikkeilla. Koulupakko oli selvästi tärkeämpi kuin oppivelvollisuus.
Kokemukseni perusteella varoitan takertumasta tavallisiin ajatuksiin ja näkemyksiin koulunkäynnin vaikeuksista, ennen kuin tyttöä saa jututettua todella avoimesti ja luottamuksella. Taustalla voi ihan hyvin olla vaikka jokin sairaus, joka vie voimia. Lisäksi on aivan varma, että mitään luottamusta ei synny, jos koulun tavoite on murtaa lapsen tahto ja alistaa koulupakkoon. Ei se ole mitään keskustelua tai ongelman ratkaisemista.
Tyttäresi kuulostaa ihan minulta kun olin ylä-asteella. Minua siis kiusattiin ja jätettiin ulkopuolelle, ystäviä eikä kavereita ollut. Häpesin sitä hirveästi jostain syystä ja en halunnut kertoa vanhemmille vaikka tunneilta lintsaukset tuli heille ilmi. Sitten minut laitettii kuraattorille juttelemaan ja muistan sen kuinka pari kertaa kävin ja jäi negatiivinen maku koska kuraattori nauroi minulle ja sille kuinka olen yksin joka välitunti jne. Myös luokanohjaajan piti mulle jutella mutta sitäkään ei ikinä tapahtunut. Kukaan ei yksinkertaisesti välitä tai osaa auttaa nuoria jos on paha olo. Äläkä missään nimessä syyllistä nuorta oireilusta joka muutenkin on kiusaajien vika. Suomessa on se kamalaa ettei meillä jostain syystä tunnisteta pahaa oloa ja oireilua ja niiden huomiointi sivuutetaan ja ajatellaan ettei se mitään ole.
Nyt voin paremmin mut en ainakaan vanhempien saati koulun takia vaan itse hankin oikeat ihmiset lähelle jotka osaavat tukea ja lukea minua oikein. Yritä nyt tyttärellesi olla ymmärtäväisempi vanhempi äläkä hermostu jos toinen ei voi hyvin.
Ihan rumasti sanottu on se nyt vittu kumma, jos aikuisella on lapseensa sellaiset välit että ongelmia selvitetään puhelinta stalkkaamalla ja painostamalla.
Nykyään aikuiset ovat niin omissa menoissaan että teinit unohtuu.