Syntyneiden määrä Suomessa on romahtanut
Vuonna 2017 tilastokeskuksen tänään julkaistun väestön joulukuun ennakkotilaston syntyi 50139 lasta.
Elävänä syntyneet:
2009 60430
2010 60980
2011 59961
2012 59493
2013 58134
2014 57232
2015 55472
2016 52814
2017 50139
Tämä on todella huolestuttavaa! Mistä alhaiset lukemat johtuvat ja mitä asialle voisi tehdä?
Kommentit (299)
Ainut ryhmä missä työttömyys edelleen nousee, on 25-34 vuotiaat naiset. Lisäksi saman sukupolven porukka on ensimmäinen jonka hyvinvointi ei ole enää kasvanut vanhempiin verrattuna mitenkään.
Mut hei, puhutaan vaan vähätellen jostain prismaperheistä, kuinka lapsettomat on vaan tyhmiä ihmisiä jotka ei osaa tehdä rationaalisia päätöksiä.
Vierailija : En pidä lapsista. Olen 25.
Minusta on ikävä kuulla jos ei pidä muista ihmisistä joita myös lapset ovat.
Kasvavat nopeasti, ovat pian teinejä ja sitten jo nuoria yli 20-kymppisiä aikuisia.
Onko olemassa jokin ikä milloin on hyvä alkaa pitämään toisista ihmisistä?
1v, 10v, 20v... vai ei koskaan.
Jotkut eivät juuri pidä vanhemmistakaan.
Varttuneemmat pitävät myös 25- vuotiaita joskus melkein lapsina?
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2017 tilastokeskuksen tänään julkaistun väestön joulukuun ennakkotilaston syntyi 50139 lasta.
Elävänä syntyneet:
2009 60430
2010 60980
2011 59961
2012 59493
2013 58134
2014 57232
2015 55472
2016 52814
2017 50139Tämä on todella huolestuttavaa! Mistä alhaiset lukemat johtuvat ja mitä asialle voisi tehdä?
Kerrankin hyviä uutisia, maailmassa liikaa muutenkin ihmisiä, eli eletään yli luonnonvarojen.
Syntyvyys alkoi laskea 2011 ja samana vuonna älypuhelimet yleistyi, sattumaako?
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani ainakin kova synnytyspelko. Tai se on yksi syistä. Toinen syy on se, kun toiset äidit arvostelevat enkä halua olla arvostelujen kohteena.
Synnytyspelko on kurja juttu, mutta siihen on apua saatavilla. Haluan vaan sen sanoa, että älä jätä jotain tekemättä muiden vuoksi, varsinkaan kun puhutaan lapsista. Lapset ovat niin iso juttu, että jos niitä jättää hankkimatta oikeesti vaan sen takia mitä muut ajattelee tai sanoo, niin sitä aivan varmasti katuu sitten kun lasten teko ei ole enää mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Syntyvyys alkoi laskea 2011 ja samana vuonna älypuhelimet yleistyi, sattumaako?
Hyvin mielenkiintoinen näkökulma. Älypuhelimet, tabletit, tinder, ym. verkkopalvelut tarjoavat niin paljon viihdettä, että kaikki muu jää.
Yllättävän monissa kommenteissa nousi esiin mielestäni toissijaisia asioita: raha, "mahdottomuus" tehdä lapsia kulttuuristen odotusten vuoksi, jne. jne.
Eikö hyvänen aika nyky-Suomessa lasten hankkimiseen tarvita ensisijaisesti kolmea asiaa: 1)lisääntymisterveyttä; 2) terveellä pohjalla olevaa vakaata parisuhdetta; 3) halua ja uskallusta hankkia lapsia.
Ennen vanhaan sanottiin, että "lapsi tuo leivän tullessaan". Sama pätee nykyäänkin. Jos itse tienatut rahat eivät riitä, yhteiskunta antaa kyllä tukia nimen omaan lapsiperheille.
Leveää elämää ei ehkä voi odottaa, ja ainakin joistakin asumishaaveista saattaa joutua tinkimään, mutta minusta on erittäin epäoikeudenmukaista ja erittäin tyhmää todeta, että Suomessa EI OLE VARAA kasvattaa lapsia!
Vierailija kirjoitti:
Riittävän hyviä naisia ei ole missään vapaana. 90% sinkkunaisista on koira ja se ei allergiselle sovi. Range roveria ja rooman reissuja en aio kenellekään rahoittaa. Ja mitään "live, love, laguh"-tatuoituja baarikanoja en edes aio katsella.
Pelkästään täysipäisen naisen löytäminen on jo ihme, ja sitten jos sen pitäisi olla vielä luonteeltaan mukava eikä joku "sarkastinen" ja ivallinen pölkkypää joka tykkää servailla kaikkia yhtään tilannetajua omaamatta, niin voe morjens, ei mitään mahdollisuuksia.
Tai ehkä niin että "allergikolla" on niin psskat geenit, että sellaisen kanssa ei kukaan täyspäinen lisäänny.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän monissa kommenteissa nousi esiin mielestäni toissijaisia asioita: raha, "mahdottomuus" tehdä lapsia kulttuuristen odotusten vuoksi, jne. jne.
Eikö hyvänen aika nyky-Suomessa lasten hankkimiseen tarvita ensisijaisesti kolmea asiaa: 1)lisääntymisterveyttä; 2) terveellä pohjalla olevaa vakaata parisuhdetta; 3) halua ja uskallusta hankkia lapsia.
Ennen vanhaan sanottiin, että "lapsi tuo leivän tullessaan". Sama pätee nykyäänkin. Jos itse tienatut rahat eivät riitä, yhteiskunta antaa kyllä tukia nimen omaan lapsiperheille.
Leveää elämää ei ehkä voi odottaa, ja ainakin joistakin asumishaaveista saattaa joutua tinkimään, mutta minusta on erittäin epäoikeudenmukaista ja erittäin tyhmää todeta, että Suomessa EI OLE VARAA kasvattaa lapsia!
Vaikka yhteiskunta aina sen verran tukeekin rahallisesti että henki säilyy, niin yhteiskunta ei voi pakottaa toista vanhempaa (yleensä isää) jakamaan kasvatusvastuuta tasapuolisesti äidin kanssa. Ajatuskin siitä mahdollisuudesta, että olisin yh, jonka ukko on luikkinut karkuun ja jättänyt minut yksin köyhyyteen JA vastuuseen, on yksinkertaisesti liian pelottava. Köyhyyden sinänsä kestäisin varmaan helpommin, jos olisi tasavertainen kumppani tukena.
Mutta köyhyys+olla yksin vastuussa lapsista= liian kaamea yhtälö
No voi kyynel. Hyvä jos täällä edes itsestään kykenee huolehtimaan, niin siihen kun vielä loputkin rahat nyysivä lapsi joukkoon niin siinä sitä ollaan.
"Lapsi antaa enemmän kuin ottaa" Niin, paljonhan siitä jääkin käteen, kun lapsen hankkii nykyyhteiskuntaan. Raha ei riitä elämiseen. On vaan pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Sitähän me ihmiset kammoamme, ponnistelua ja omalta mukavuusalueelta poistumista. Lapsi menee kaiken edelle, ei ole aikaa enää huolehtia itsestään, terveys ja psyyke kärsii. Ei ole aikaa parisuhteelle,
ystäville, harrastuksiin, matkusteluun.
Kuka tällaista elämää haluaa elää yhteiskunnassa, joka ei tue millään tavoin
myös lapsen vanhempien jaksamista ja hyvinvointia?
Vierailija kirjoitti:
Tuo nykyinen syntyvyys/vuosi on muuten todella lähellä Porvoon väkilukua :D
Suomessa syntyy vuosittain Porvoon verran väkeä. Ei siis huolta.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän monissa kommenteissa nousi esiin mielestäni toissijaisia asioita: raha, "mahdottomuus" tehdä lapsia kulttuuristen odotusten vuoksi, jne. jne.
Eikö hyvänen aika nyky-Suomessa lasten hankkimiseen tarvita ensisijaisesti kolmea asiaa: 1)lisääntymisterveyttä; 2) terveellä pohjalla olevaa vakaata parisuhdetta; 3) halua ja uskallusta hankkia lapsia.
Ennen vanhaan sanottiin, että "lapsi tuo leivän tullessaan". Sama pätee nykyäänkin. Jos itse tienatut rahat eivät riitä, yhteiskunta antaa kyllä tukia nimen omaan lapsiperheille.
Leveää elämää ei ehkä voi odottaa, ja ainakin joistakin asumishaaveista saattaa joutua tinkimään, mutta minusta on erittäin epäoikeudenmukaista ja erittäin tyhmää todeta, että Suomessa EI OLE VARAA kasvattaa lapsia!
Tuo ei ole pitänyt paikkaansa enää sen jälkeen, kun perheverotus, verotuksen lapsivähennykset ja yksinhuoltajavähennys poistettiin. Olen saanut esikoiseni vielä tuohon aikaan ja totta oli, että lapsilisä + veroprosentin pieneneminen yhdessä nostivat tuloja sen verran, että summalla pystyi elättämään lapsensa. Mitä useampi lapsi, sitä pienempi oli vanhemman veroprosentti. Lapsi siis tavallaan toi leivän tullessaan. Lisäksi tuohon aikaan sai vähentää lääkärissäkäynti- ja lääkekulut verotuksessa. Tässäkin suhteessa yhteiskunta tuli vastaan. Nykyisin yhteiskunnan tuet riittävät vain siihen, että köyhä lapsiperhe pysyy hengissä. Muiden kuin köyhien perheiden elintaso laskee jokaisesta lapsesta, jonka hankkivat.
Linkkien julkaisussa näyttää oleva rajoitteita...
Tilastokeskuksen sivuilta "Birth rate" tietoa Suomessa synnyttäneiden syntyvyysluvuista 2016;
ulkomailla syntyneiden äitien hedelmällisyysluku oli 2,0, kun taas kantasuomalaisten äitien hieman yli 1,5.
Miksi kukaan tuilla eläjä haluaisi lapsen? Lapselleen haluaa yleensä aina ihminen parasta. Köyhyys syrjäyttää ja se myös periytyy, on tutkittukin.
Tämä viesti siis sille, jonka mielestä köyhyys ei ollut este perheen perustamiselle.
Minä synnytän teille tänä vuonna yhden henkilön tähän maahan. :) Se on tosin ensimmäinen ja viimeinen minun osaltani. Ja syynä on juuri raha. Poissa töistä, isompi asunto, isompi auto, lisää velkaa, lapsen elättäminen, jne jne. Ei kiitos. Yhden kanssa tulemme pärjäämään juuri ja juuri.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan tuilla eläjä haluaisi lapsen? Lapselleen haluaa yleensä aina ihminen parasta. Köyhyys syrjäyttää ja se myös periytyy, on tutkittukin.
Tämä viesti siis sille, jonka mielestä köyhyys ei ollut este perheen perustamiselle.
Kaikki. Itse tiedän lukemattoman määrän tuilla eläjiä, jotka ovat lisääntyneet. Useamman kerran. En juurikaan ketään lapsetonta, ellei nyt kovin nuori satu olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että älykkyysosamääräni on keskimääräistä alhaisempi. En halua synnyttää lasta, joka perii minun älykkyyteni ja koulutustasoni. Tulevaisuudessa on tyhmille ihmisille yhä vähemmän työtä ja mahdollisuuksia hyvään elämään.
Epäilen että narraat. Kirjoitat nimittäin aivan liian hyvin ja virheettömästi ollaksesi keskimääräistä tyhmempi.

Olin koulussa ahkera ja osaan siksi kirjoittaa ihan hyvin, mutta aikuisena olen huomannut, etten pärjää työelämässä enkä pysty omaksumaan asioita yhtä tehokkaasti kuin muut. Lapsuusiän ahkeruus ja miellyttämisenhalu ei ole yhtä kuin älykkyys. Puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä, eikä minua yhtään yllätä että kuulun todennäköisesti tähän joukkoon. Usein tyhmistä puhutaan kuin he olisivat jossain muualla eivätkä osallistuisi keskusteluun, mutta valitettavasti olemme täällä keskuudessanne.
Tämä! Tuntuu, että pätkätyöläuselle lapsi on vaikea valinta.