Ulkomaalainen anoppi pitää minua huonona äitinä ja vaimona, kun käyn kokopäivätyössä ja lapsiluku jää yhteen.
Mieheni on myös ulkomaalainen ja asumme hänen kotimaassaan nyt toista vuotta. Tulin raskaaksi melko pian muutettuamme ja siitä tämä helvetti alkoi.
Anoppi, ja koko tämä yhteiskunta perhe-elämän suhteen poikkeaa aika paljon Suomesta, vaikka muuten onkin yhteneväisyyksiä. Pienten lasten äitien kokopäivätyö on harvinaista, lisäksi kotiäitejä on paljon, sillä alle 3-4-vuotiaan hoito maksaa maltaita. Ja ylipäänsä kaikki lapsiin liittyvä. Ellei nainen ole todella paljon rahaa tekevä juristi, lääkäri tms. hän jää monesti kotiin pitkäksikin aikaa, sillä täälläkin miehet tienaavat keskimäärin enemmän ja toisen on jäätävä, päivähoito on vain rikkaille.
Minusta tämä on surullista, ja vastaan minun suomalaista ajatusmaailmaani. Olen koulutettu päälle kolmekymppinen nainen, minulle ei ole vaihtoehto jäädä kotiin. Enkä sitä haluakaan, ihan sosiaalisten suhteidenkaan takia. Pysyn järjissäni täällä vietaalla maalla paremmin kuin yksin kotona lapsen kanssa, en ole kotona viihtyvää tyyppiä. Ja oma raha tuo riippumattomuutta. Enkä opiskellut viittä vuotta jättääkseni koulutukseni hyödyntämättä ja elääkseni miehen kautta.
Aloitin työt lapsemme ollessa 1v ja mies jäi kotiin, nyt katselemme hoitopaikkaa, sillä minun tuloillani ei perhettä elätetä, mies maksaa nyt osan elämisestä säästöistään. Miehelle olisi ollut ok, jos olisin halunnut jäädä kotiin vaikka vuosiksi, mutta yhtä ok että aloitin työt ja tukee.
Anopille meidän elämämme taas ei ole ok. Hän on vanhan koulukunnan kotiäiti, ei kummoisempaa koulutusta, jäi kotiin ensimmäisen lapsena synnyttyä ja ollut kotona siitä asti. Lapset hoidettiin kotona, mies toi leivän pöytään. Nainen huolehtii perheen arjesta ja kodin viihtyvyydestä. Myös miehen koulutettu sisko jäi täysipäiväiseksi äidiksi saatuaan lapsen. Eikä ehkä aiokaan palata töihin ainakaan viiteen vuoteen.
Palattuani töihin anoppi kauhistui ja on alkanut arvostella minua miehelleni. Pienen lapsen äidin ei kuuluisi käydä kokopäivätyössä, en osallistu taaperokerhoihin ja hanki lapselle tekemistä, en laita kotia ja huolehdi viihtyvyydestä, olen liian paljon pois perheeni luota, en ajattele järkevästi kokonaistilannetta (koska tienaan hieman vähemmän, pitäisi automaattisesti olla kotona). Uusin jäkätyksen aihe on lapsilukumme, joka saattaa hyvinkin jäädä tähän yhteen. Mieheni on haaveillut kahdesta, mutta lapsemme myötä on tyytyväinen yhteenkin. Anopin mielestä teen tässäkin väärin, yksi lapsi on surullinen ratkaisu.
Tuntuu, että naisen omilla tuntemuksilla tai tavoitteilla ei ole mitään väliä, hän on olemassa vain perhettään varten. Välillä kaipaan niin paljon Suomea, siellä olisin vain täysin normaali, työssäkäyvä nainen, vaikkakin pikkulapsen äiti. Normitapaus. Lisäksi tuloillani kustantaisin hyvinkin päivähoidon ja varsin keskiluokkaisen elämäntavan jos haluaisin. Täällä kaikki on kallista. Suomessa saisin haluta olla muutakin kuin äiti. Nyt vasta tajuan miten edistyksellinen meininki Pohjoismaissa on näissä asioissa. Tämä on kuin suomi 50-60-luvulla.
Lisäksi vaatimaton elämäntyylini jotenkin ärsyttää anoppia. En laita juuri rahaa vaatteisiin, sisustukseen, perheen hyvinvoinnin näyttämiseen ulospäin ym. Ilo tulee ihan muista asioista ja haluan säästää rahaa. Mieluummin kaksi viikkoa lomamatkalla tai rahat säästössä kuin uusi, juuri tietynlainen kulmasohva tai helvetin kalliit rattaat.
En sovi tämän maan lapsellisen naisen rooliin. Täällä äitiys on kaikki. Lapsettomat sinkut saavat olla rauhassa ja elää mieleistänsä elämää. Välillä on vaan niin hiton rankkaa uida vastavirtaan. Onneksi mies tukee.
Olisi kiva kuulla muiden ulkosuomalaisten kokemuksia.
Kommentit (27)
Mistä maasta on kyse? Olisi ihana hoitaa lapsia kotona, ilman että katsotaan kieroon.
No miksi teit lapsen jos ei kiinnosta hoitaa häntä??
Vierailija kirjoitti:
Mistä maasta on kyse? Olisi ihana hoitaa lapsia kotona, ilman että katsotaan kieroon.
Veikkaan Saksa tai Alankomaat.
Vierailija kirjoitti:
No miksi teit lapsen jos ei kiinnosta hoitaa häntä??
Naisella on oikeus saada sekä äitiys,että ura.
Ap.älä anna periksi. Tee niin kuin sinusta on parasta.
Kunpa itsekin saisin jäädä hyvällä omallatunnolla ja muiden hyväksymänä kotiin lasten kanssa. Kuopus on nyt 2v ja KAIKKI kyselevät ja hoputtavat töihin. Mutta minä tykkään kotiäitiydestä. Minusta ei ole edityksellistä, että äidit raahataan kotoa töihin, vaan lähes luonnonvastaista.
Varmasti todella rasittavaa. Se, että miehesi on sinun puolellasi, auttaa varmaan paljon. Itse vähentäisin yhteydenpitoa moiseen anoppiin (ymmärrän kulttuurierot, mutta en jaksaisi niidenkään takia kuunnella jatkuvasti kritiikkiä äitiydestäni).
Onko kyseessä Sveitsi? Siellä päivähoito on ihan tajuttoman kallista, ja lapset menevät kotiin syömään lounasta.
Olisiko muutto Suomeen mahdollinen? Alle kouluikäisinä lasten helppo sopeutua. Riippuu tietysti siitäkin, saatteko täällä töitä.
Asun suomessa ulkomaalaisen perheen miniänä. Voin vain sanoa että koita kestää ja onneksi sinulla on miehen tuki. Anoppisi tarkoittaa hyvää mutta tilanne on hänelle vaikea.
Vierailija kirjoitti:
Mistä maasta on kyse? Olisi ihana hoitaa lapsia kotona, ilman että katsotaan kieroon.
Tervetuloa sitten Englantiin.
On toki hyvä asia, että halutessaan on todellakin ok olla lasten kanssa kauan kotona. Mutta sen pitäisi sitten toimia myös toiseen suuntaan; pitäisi olla yhtä ok mennä töihin.
Vaikka ei pitäisi välittää, niin kyllä tämä vaikuttaa kaikkeen, väleihin miehen perheen kanssa esim. Mulla ei ole oikein ystäviä, kun ei ole mitään viiteryhmää, johon kuulua. Monilla se on vanhempainyhdistykset ja vapaaehtoiset koulun toiminnassa. Onhan mulla toki työkaverit.
Ap
Sillä voi lohduttaa, että Suomessakin äiti toimii aina väärin. Joko vain lojuu kotona tyhjänpanttina, tai sitten laiminlyö lapsiaan kun ajattelee vain uraa. Syyllisyys on aina kaverina, varsinkin jos muita kuuntelee.
Itse asun tällä hetkellä maassa, jossa on kotiäitejä ja uraäitejä, eikä julkista päivähoitoa. Loppujen lopuksi naisen kannalta suht suvaitseva kulttuuri, koska molemmat ovat sosiaalisesti hyväksyttyjä, Suomessa tulee olo, että kumpikaan ei ole, ei ehkä varsinkaan kotiäitiys.
Sinulla ongelmana on anoppi ja anopin arvot. Mutta jos ne ristiriidat eivät tulisi tuosta, ne tulisivat jostain muusta. On kuitenkin hienoa, että miehesi kanssa teillä on yhteiset ajatukset.
Täällä on koulujen hiihtoloma-aika ja teinit kirjoittelevat ilkeitä vastauksia, älä välitä niistä.
Itse kuuntelin liikaa suvun määräyksiä, ja kadun niistä kaikkia vielä kymmenien vuosien jälkeen.
Älä edes vastaa tuolle anopille. Älä puolustaudu. Hymyile vaan kauniisti ja anna mummon keuhkota.
Pidä vähän taukoa siitä naisesta. Vaikka vuosi - pari, sen verran että miehesi ei loukkaannu. Ole yhteydessä omaan sukuusi ja ystäviisi täällä ja anna miehen hoitaa oma sukunsa.
Nyt sanoisin nuoremmalle itselleni, että minun olisi pitänyt olla paljon tiukempana, kyse on omasta elämästä jolla ei ole tarkoitus palvella muita.
Mitä oma äitisi on mieltä urastasi, tai sisaruksesi?
Vierailija kirjoitti:
Kunpa itsekin saisin jäädä hyvällä omallatunnolla ja muiden hyväksymänä kotiin lasten kanssa. Kuopus on nyt 2v ja KAIKKI kyselevät ja hoputtavat töihin. Mutta minä tykkään kotiäitiydestä. Minusta ei ole edityksellistä, että äidit raahataan kotoa töihin, vaan lähes luonnonvastaista.
Meitä on niin monenlaisia, äitejäkin tarpeineen ja elämineen. Aina pyllistää toiseen suntaan, kun kumartaa toiseen. Muiden hyväksynnällä ei ole väliä, parasta vain tehdä kuten parhaalta tuntuu, vain siten voi nauttia elämästään.
Ap, onko sinun suvussa tai tuttavapiirissä nuorta, joka voisi tulla aupairiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä maasta on kyse? Olisi ihana hoitaa lapsia kotona, ilman että katsotaan kieroon.
Tervetuloa sitten Englantiin.
On toki hyvä asia, että halutessaan on todellakin ok olla lasten kanssa kauan kotona. Mutta sen pitäisi sitten toimia myös toiseen suuntaan; pitäisi olla yhtä ok mennä töihin.
Vaikka ei pitäisi välittää, niin kyllä tämä vaikuttaa kaikkeen, väleihin miehen perheen kanssa esim. Mulla ei ole oikein ystäviä, kun ei ole mitään viiteryhmää, johon kuulua. Monilla se on vanhempainyhdistykset ja vapaaehtoiset koulun toiminnassa. Onhan mulla toki työkaverit.
Ap
Yritä ystävystyä työkaverien kanssa ja kun voit niin käydä heidän kanssa pubissa ja purkaa ajatuksia. Outoa että briteissä ollaan noin kaukana tasa-arvosta.
Ehkä sulle on sattunut kauhee anoppi, yritä päästää toisesta korvasta ulos tuo painostus ja kauhistelu.
Alankomaissa on myös tämä kotiäitikulttuuri. Monet naiset on joko kotona jos mies tienaa hyvin tai sitten tekevät osa-aikaista työtä 20-32h viikossa. Harva tekee 40h viikkoja. Mun työpaikalla moni nainen tekee kolmea päivää vaikka lapset olisi jo isoja tai teinejä. Ei kuulemma ole aikaa työnteolle kun on tiistaisin pojan treenit illalla ja joka perjantai ystävien kanssa high tea. Olen alle 30v lapseton ja silti saan kuulla ihmettelyä paikallisilta että miten jaksan tehdä 40h viikkoa. Ihan hyvin koska olen nuori ja terve ihminen ja tykkään työstäni. Itse jos saan lapsia niin pistän ne hoitoon heti äitiysloman (16 viikkoa) jälkeen, tekisin ehkä osa-aikatyötä ekat pari vuotta ja sitten lapsi täyspäivähoitoon. Minusta ei olisi kotirouvaksi loisimaan.
Itse olin huono ihminen ja Jumala ei anna minulle lapsia. Tämä siis kun olimme miehen kanssa kaksin vuosia omasta halustamme.
Anoppi saanut miehen 17v ja ihmetteli sukulaistaan joka sai vanhana ekan lapsen, 30v :D
Nyt kun lapsia kolme niin sekään ei ole hyvä, koska on nyt olen laiska kun istuin vain lastennkanssa kotona ja käytän miestä hyväkseni..
eli se on joku kehitysmaa? mitä helvettiä tuollaisten mielipiteestä välittämään? sano vaan, että menee keittämään kahvia eikä vaivaa pikku päätään liian isoilla ajatuksilla.
Kiviäkin kiinnostaa. Joten, korvasta sisään ja toisesta ulos.