Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
8-vuotiaan moraalikäsitys ja kunnioitus vanhempia kohtaan
04.03.2018 |
Meillä on kotona välillä erittäin hyväkäytöksinen mutta joskus todella hankala 8-vuotias poika. Suurelta osin vaikeudet hänen kanssa johtuvat pojan itsepäisyydestä, hänen oletuksesta että hän on aina oikeassa ja sitä kautta olemattomana kunnioituksena vanhempia kohtaan tai vastaan väittämisenä.
Kuulostaa joillekin ehkä pieniltä asioilta mutta meidän elämän pojan totaalinen kyvyttömyys joustaa tekee välillä mahdottomaksi. Itselläni menee hermot saman tien, kun poika kieltäytyy tekemästä jotain niin kun pyydän, koska kuulee voivansa tehdä sen niin kun itse haluaa. Tämä siis sen takia, että hän kuvittelee olevansa oikeassa/tietävänsä paremmin.
Hän ei ole kykenevä kompromisseihin, puhuminen ja perusteleminen ei auta. Tänään välistä jäi luistelut, ruoka, lätkämatsi, koska ei aamulla suostunut toimimaan niin kuin pyysin.
Meillä on miehen kanssa jo keinot lopussa, ei enää tiedetä miten saataisiin pojalle väännettyä, että hänen on pakko kunnoittaa meitä ja tehdä asiat niin kuin ohjataan. Keskustelut, esimerkit, rangaistukset, kaikki on kokeiltu. Seuraavaksi suunnittelen jättäväni kaikki pojan toiveet täyttämättä, kunnes ymmärtää, että jos hän saa/haluaa meiltä jotain, sama pätee myös toiseen suuntaan.
Kommentit (35)
Mä olen samaa mieltä, että kaikki vika on ap:ssä ja hänen "kasvatusmetodeissaan".
Ei se ole mikään rangaistus, jos lapsi joka tapauksessa saa tahtonsa läpi. Jos lapsi saa joka tapauksessa toimia oman päänsä mukaan, niin rangaistukset ovat lähinnä turhaa kiusaamista.
Ap:n pitäisi tehdä selkeämmät säännöt ja rajat lapselleen, joista PIDETÄÄN KIINNI. Lapsen hyvinvoinnin ja terveyden kannalta välttämättömien rajojen lisäksi lapsi tarvitsee paljon muutakin; 1) ymmärrystä ja hyväksyntää eli sitä, että aikunen peilaa hänen omia tunteitaan, eikä yritä korjata niitä, 2) leikkimistä ja sitä, että aikuinen on kiinnostunut lepselle mieluisista asioista ja tukee häntä niissä, vaikka ne eivät olisi aikuisen mieleen, 3) lapsen itsenäistymisen ja elämäntaitojen harjoittelu (hygienia, siivoaminen yms.) 4) oikeanlaisen käyttäytymisen harjoittelu ja selkeät rajat, tavoitteiden asettamisen ja saavuttamisen harjoittelu (työn tekemisestä palkitseminen viikkorahalla tms.)...
Ei se niin vaikeaa ole. Vaikka lapsella olisi mitä neurologisia vikoja, niin Ap olisi omalla käytöksellään kasvattanut joku kunnollisen pojan tai pilannut sen, kuten hän nyt on tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ymmärrän sua, ap. Meidän 10-vuotias tyttö on ihan samanlainen. Sitä käytöstä ja tilannetta on vaan hirveän vaikea selittää, niinkun varmaan vastauksista huomaat. Meille tyttö on antanut ihan uuden käsitteen sanasta itsepäisyys. Kaiken hän myös tietää paremmin kuin me vanhemmat.
Tilanne helpotti oikeastaan vasta sitten, kun aloin vaan antamaan periksi. Tajusin, että niitä taisteluita en voi voittaakaan. Enää pidän kiinni oikeastaan vaan niistä asioista, joista on pakko pitää. Tehköön muuten mitä tekee, ja kärsiköön sitten seuraukset (esim. liian vähät vaatteet ulkona). Hyvinhän tämä on näinkin mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän sua, ap. Meidän 10-vuotias tyttö on ihan samanlainen. Sitä käytöstä ja tilannetta on vaan hirveän vaikea selittää, niinkun varmaan vastauksista huomaat. Meille tyttö on antanut ihan uuden käsitteen sanasta itsepäisyys. Kaiken hän myös tietää paremmin kuin me vanhemmat.
Tilanne helpotti oikeastaan vasta sitten, kun aloin vaan antamaan periksi. Tajusin, että niitä taisteluita en voi voittaakaan. Enää pidän kiinni oikeastaan vaan niistä asioista, joista on pakko pitää. Tehköön muuten mitä tekee, ja kärsiköön sitten seuraukset (esim. liian vähät vaatteet ulkona). Hyvinhän tämä on näinkin mennyt.
Kiitos tästä
Meillä vanhemmilla vain on ollut todella iso pelko, että jos lapselle annetaan se valta, ollaan teini-iässä ihan pulassa. Pelottaa, että antamalla vallan vaikuttaa, päättää ja tehdä toisin kuin on ohjeistettu, meillä ei ennemmin tai myöhemmin ole mitään vaikutusmahdollisuutta.
Muut vastaukset eivät minulle paljoa neuvoa antaneet. Meillä tehdään tosi paljon lasten ehdoilla, heillä on kiinnostuksen kohteita joihin kannustetaan, joita tehdään yhdessä ja myös vietetään paljon aikaa perheenä. Huonoja hetkiä on harvoin, hyviä paljon enemmän. Mutta tuo lapsen temperamentti, luulo oikeassa olemisesta tekee näitä huonoja hetkiä.
Kun vielä olisi se kristallipallo, joka kertoisi ettei olla pulassa myöhemmin, vaikka nyt paljonkin annettaisiin periksi.
Ja p.s lapsi pystyy kenelle vain aikuiselle tmv väittämään olevansa tätä parempi, nopeampi ym ym, jos itse on sitä mieltä. Ei auta, vaikka hänelle kuinka kertoisi, ettei ole mahdollista. Se kertonee myös jotain hänen itsepäisyydestä ja luulosta olevansa aina oikeassa.
Ei lasta kasvateta niin, että ylhäältä päin komennetaan. Lapsesta ei kasvateta lasta, vaan aikuista. Käytä mieluummin neuvottelua ja keskustelua, ja tee kompromisseja. Nuo kuvailemasi piirteet vaikuttivat asperger-piirteiltä, ja jotkut lapset vain ovat pienenä tuollaisia. Hakeutukaa perheneuvolan piiriin, niin saatte apua mahdollisen diagnoosin löytämiseen, ja neuvoja miten tehdä arjesta sujuvampaa.
Komentelu ja rangaistukset eivät saa lasta kunnioittamaan ketään. Rakkaus, ymmärrys ja tukeminen kyllä. Yrittäkää korjata välit ennen kuin menee pahemmaksi.
Liian paljon vaatimuksia pienille lapsille, lapsilla pitää olla huoleton lapsuus. Minun kotona saatiin lapsuus viettää vapaasti. Ei ollut mitään ohjelmia, lapsuus tuntui ihanalta. Se oli maailman parasta aikaa. Äiti kyllä läsnä, koska oli kotiäiti, teki pientä ansiotyötä kotona samalla, oli ihanaa, kun oli paikalla aina tarvittaessa. Olen miettinyt näitä nykylapsia, kuinka jo ihan pienenä viedään hoitoon, kaikki on jo ohjelmoitua, ennen kouluikää. Se vaikuttaa, mitä tunnepuoli myöhemmin, lasten tulee saada olla lapsia. Valtion pitää tukea lasten kotona hoitoa. Säästyy paljon euroja myöhemmiltä kriiseiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun rankaisee riittävän kovasti niin lähes lapsen kuin lapsen itsepäisyys murtuu ja lapsi alkaa totella. Nykypäivän ongelma on, että vanhemmat pelkäävät aiheuttavansa lapselle traumat ja sen takia eivät rankaise niin kovaa kuin mitä lapsi pohjimmiltaan tarvitsisi, jolloin lapsi oppii voivansa aina halutessaan toimia oman päänsä mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän sua, ap. Meidän 10-vuotias tyttö on ihan samanlainen. Sitä käytöstä ja tilannetta on vaan hirveän vaikea selittää, niinkun varmaan vastauksista huomaat. Meille tyttö on antanut ihan uuden käsitteen sanasta itsepäisyys. Kaiken hän myös tietää paremmin kuin me vanhemmat.
Tilanne helpotti oikeastaan vasta sitten, kun aloin vaan antamaan periksi. Tajusin, että niitä taisteluita en voi voittaakaan. Enää pidän kiinni oikeastaan vaan niistä asioista, joista on pakko pitää. Tehköön muuten mitä tekee, ja kärsiköön sitten seuraukset (esim. liian vähät vaatteet ulkona). Hyvinhän tämä on näinkin mennyt.Kiitos tästä <3
Meillä vanhemmilla vain on ollut todella iso pelko, että jos lapselle annetaan se valta, ollaan teini-iässä ihan pulassa. Pelottaa, että antamalla vallan vaikuttaa, päättää ja tehdä toisin kuin on ohjeistettu, meillä ei ennemmin tai myöhemmin ole mitään vaikutusmahdollisuutta.
Muut vastaukset eivät minulle paljoa neuvoa antaneet. Meillä tehdään tosi paljon lasten ehdoilla, heillä on kiinnostuksen kohteita joihin kannustetaan, joita tehdään yhdessä ja myös vietetään paljon aikaa perheenä. Huonoja hetkiä on harvoin, hyviä paljon enemmän. Mutta tuo lapsen temperamentti, luulo oikeassa olemisesta tekee näitä huonoja hetkiä.
Kun vielä olisi se kristallipallo, joka kertoisi ettei olla pulassa myöhemmin, vaikka nyt paljonkin annettaisiin periksi.
Ja p.s lapsi pystyy kenelle vain aikuiselle tmv väittämään olevansa tätä parempi, nopeampi ym ym, jos itse on sitä mieltä. Ei auta, vaikka hänelle kuinka kertoisi, ettei ole mahdollista. Se kertonee myös jotain hänen itsepäisyydestä ja luulosta olevansa aina oikeassa.
Olen myös miettinyt tuota teini-ikää, mutta meidän tyttö on myös hyvin sydämellinen, viihtyy kotona ja meidän aikuisten seurassa. Puhutaan paljon asioista. Luotan siihen, että kun keskusteluyhteys säilyy, se kantaa pitkälle. Pidän tytön ns. lähellä sydäntäni, vaikka muuten liikkumavaraa saisikin. Jostain syystä hän ei myöskään kapinoi koskaan esim. kotiintuloajoista tai muista oikeasti tärkeistä asioista, joiden tietää olevan turvallisuuskysymys.
Vaikuttaa asperger-piirteiltä. Jos näin on, oikeanlainen kasvatus vieläkin tärkeämpi kuin tavis lapsella. Tosin se kasvatus on tietyin osin erilaista, jotta tuloksena olisi tasapainoinen, onnellinen aikuinen. Itsemurhariski on todellinen, eikä ne kouluampujatkaan tyhjästä tule.
t. asperger-pojan äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän sua, ap. Meidän 10-vuotias tyttö on ihan samanlainen. Sitä käytöstä ja tilannetta on vaan hirveän vaikea selittää, niinkun varmaan vastauksista huomaat. Meille tyttö on antanut ihan uuden käsitteen sanasta itsepäisyys. Kaiken hän myös tietää paremmin kuin me vanhemmat.
Tilanne helpotti oikeastaan vasta sitten, kun aloin vaan antamaan periksi. Tajusin, että niitä taisteluita en voi voittaakaan. Enää pidän kiinni oikeastaan vaan niistä asioista, joista on pakko pitää. Tehköön muuten mitä tekee, ja kärsiköön sitten seuraukset (esim. liian vähät vaatteet ulkona). Hyvinhän tämä on näinkin mennyt.Kiitos tästä <3
Meillä vanhemmilla vain on ollut todella iso pelko, että jos lapselle annetaan se valta, ollaan teini-iässä ihan pulassa. Pelottaa, että antamalla vallan vaikuttaa, päättää ja tehdä toisin kuin on ohjeistettu, meillä ei ennemmin tai myöhemmin ole mitään vaikutusmahdollisuutta.
Muut vastaukset eivät minulle paljoa neuvoa antaneet. Meillä tehdään tosi paljon lasten ehdoilla, heillä on kiinnostuksen kohteita joihin kannustetaan, joita tehdään yhdessä ja myös vietetään paljon aikaa perheenä. Huonoja hetkiä on harvoin, hyviä paljon enemmän. Mutta tuo lapsen temperamentti, luulo oikeassa olemisesta tekee näitä huonoja hetkiä.
Kun vielä olisi se kristallipallo, joka kertoisi ettei olla pulassa myöhemmin, vaikka nyt paljonkin annettaisiin periksi.
Ja p.s lapsi pystyy kenelle vain aikuiselle tmv väittämään olevansa tätä parempi, nopeampi ym ym, jos itse on sitä mieltä. Ei auta, vaikka hänelle kuinka kertoisi, ettei ole mahdollista. Se kertonee myös jotain hänen itsepäisyydestä ja luulosta olevansa aina oikeassa.
Mulla on kristallipallo. Katsotaanpa: joo, tulette olemaan syvässä kusessa tuon lapsen kanssa.
Kun se kasvaa, se tajuaa että teidän auktoriteetti ei perustu mihinkään, ja sitten se tulee kyseenalaistamaan sen ja tappelemaan vastaan ihan kybällä.
Olettaen että lapsi ei tapa itseään ennen.
Vierailija kirjoitti:
Kun rankaisee riittävän kovasti niin lähes lapsen kuin lapsen itsepäisyys murtuu ja lapsi alkaa totella. Nykypäivän ongelma on, että vanhemmat pelkäävät aiheuttavansa lapselle traumat ja sen takia eivät rankaise niin kovaa kuin mitä lapsi pohjimmiltaan tarvitsisi, jolloin lapsi oppii voivansa aina halutessaan toimia oman päänsä mukaan.
Sä olet nyt ymmärtänyt jotakin väärin.
Rajat ovat rakkautta tarkoittaa sitä että jos tänään ei saada jätskiä jälkkäriksi niin siinähän se lapsi kiljuu vaikka loppuillan, ja siltikään ei tule jätskiä jälkkäriksi. Se on sitä turvallisena kalliona olemista, josta lapsen on sitten hyvä ponnistaa eteenpäin omilleen aikanaan.
Se ei tarkoita sitä että lapsen tahto murskataan keinolla millä hyvänsä, ja lopulta lapsi pyytää itkien anteeksi sitä että halusi jotain sellaista mitä sinun mielestäsi ei olisi saanut haluta. En uskalla arvioida mitä sellaisella kasvatuksella saadaan aikaan, mutta ennustan että pelottavia ja surullisia lopputuloksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän sua, ap. Meidän 10-vuotias tyttö on ihan samanlainen. Sitä käytöstä ja tilannetta on vaan hirveän vaikea selittää, niinkun varmaan vastauksista huomaat. Meille tyttö on antanut ihan uuden käsitteen sanasta itsepäisyys. Kaiken hän myös tietää paremmin kuin me vanhemmat.
Tilanne helpotti oikeastaan vasta sitten, kun aloin vaan antamaan periksi. Tajusin, että niitä taisteluita en voi voittaakaan. Enää pidän kiinni oikeastaan vaan niistä asioista, joista on pakko pitää. Tehköön muuten mitä tekee, ja kärsiköön sitten seuraukset (esim. liian vähät vaatteet ulkona). Hyvinhän tämä on näinkin mennyt.Kiitos tästä <3
Meillä vanhemmilla vain on ollut todella iso pelko, että jos lapselle annetaan se valta, ollaan teini-iässä ihan pulassa. Pelottaa, että antamalla vallan vaikuttaa, päättää ja tehdä toisin kuin on ohjeistettu, meillä ei ennemmin tai myöhemmin ole mitään vaikutusmahdollisuutta.
Muut vastaukset eivät minulle paljoa neuvoa antaneet. Meillä tehdään tosi paljon lasten ehdoilla, heillä on kiinnostuksen kohteita joihin kannustetaan, joita tehdään yhdessä ja myös vietetään paljon aikaa perheenä. Huonoja hetkiä on harvoin, hyviä paljon enemmän. Mutta tuo lapsen temperamentti, luulo oikeassa olemisesta tekee näitä huonoja hetkiä.
Kun vielä olisi se kristallipallo, joka kertoisi ettei olla pulassa myöhemmin, vaikka nyt paljonkin annettaisiin periksi.
Ja p.s lapsi pystyy kenelle vain aikuiselle tmv väittämään olevansa tätä parempi, nopeampi ym ym, jos itse on sitä mieltä. Ei auta, vaikka hänelle kuinka kertoisi, ettei ole mahdollista. Se kertonee myös jotain hänen itsepäisyydestä ja luulosta olevansa aina oikeassa.
Tuo luulo että on aina oikeassa on kohtalokas aikuisellekin. Ehkäpä sinä tiedät paremmin tällä hetkellä jotain asioita, mutta myöhemmin voi hyvinkin tulla tilanne että lapsi tiesikin paremmin etkä sinä pysty sitä sulattamaan tai käsittämään. Muutenkin siihen takertuminen että "kuka on oikeassa ja kuka on väärässä" kuulostaa huonolta lähtökohdalta kasvatukseen. Elämähän on juuri sitä että opitaan itse eikä oleteta että vanhemmalta löytyy vastaukset kaikkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä taivun kompromisseihin, alan jopa epäillä että olen liian lepsu, jonka takia lapsi luulee, että saa aina periksi.
Ollaan tässä aamusta alkaen väännetty ja keskustelut on jo tosi synkkiä. Poika puhuu tekevänsä itsemurhan ja puhuu, että on jo vauvana päättänyt ettei osaa käyttäytyä muulla tavoin.
Kyse on siis ihan esim siitä, että hän haluaa lätkähanskat käteen kun lähtee luistelemaan. Minä sanon, että nyt ei ole aikaa niitä etsiä koska kyyti odottaa. Hän toteaa, että okei, en sitten lähde ollenkaan. Minä sanon, että koita ymmärtää, että niiden etsiminen vie liikaa aikaa. Poika ei ymmärrä, ei suostu siihen että lähtee ilman hanskoja, joten koko luistelureissu jää tekemättä. Ja tätä nyt väännetään. Että pystyykö hän päästämään irti siitä omasta tahdosta ja taipumaan muiden ehdottamaan tapaan.
Ap
Miksi sinne luistelemaan olisi lähdettävä ilman jääkiekkohanskoja. Ymmärrän hyvin että siihen perusteeksi 8-v ei riitä enää se että äiti on nyt päättänyt että luistelemaan lähdetään ja nyt on kiire. Kiire mihin, luistelemaan jonne lapsi ei halua lähteä ilman hanskojaan?
Alue: Aihe vapaa
Kehuja toimii yleensä paremmin kuin rangaistuksia, myös lastenkasvatuksessa.
Paljonko myönteistä palautetta ja huomiota poika saa?
Jos vanhemmat huomiovat lapsensa ainoastaan kun tämä ei tottele, se tarkoittaa, että lapsi alkaa hakea huomiota.
Minusta kuulostaa siltä, että tarvitsette lisää myönteistä perheaikaa eikä valtataisteluja.