Onko muilla fiilistä, että jotakin pitäisi tehdä elämällään? En vaan tiedä, että mitä haluan elämältäni.
"You have to make the right choice. As long as you don't choose, everything remains possible.". En osaa tehdä yksinkertaisempia päätöksiä, niin miten voin päättää, että mitä tahdon elämälläni tehdä. Tuntuu, että pitäisi hankkia paljon uusia kokemuksia tai katuu vanhana. Minun elämä on hyvin tylsää, mutta lopulta tykkään olla vaan kotona. Silti koko ajan takaraivossa jyskyttää, että entä jos kadun vanhana, että vain pelasin pelejä, roikuin av-palstalla ja katsoin netflixiä. Olen 24, vakaassa parisuhteessa, käynyt ammattikoulun ja lukion ja sen jälkeen yrittänyt päästä opiskelemaan. Ollut muutamissa määräaikaisissa työsuhteissa ja käyn tällä hetkellä satunnaisesti töissä. Tälläistä se elämä kai on. Käydään töissä ja sitten tehdään ruokaa, siivotaan, katsellaan tv:tä, lenkkeillään..Oikeastaan pidänkin siitä, mutta silti en pääse ajatuksesta irti, että voiko mun elämä olla aina tälläistä?
Mulla on kaveri, joka on aivan päinvastainen kuin minä. Hän on matkustellut todella paljon, asunut Italiassa, ollut vaihdossa ulkomailla, käynyt korkeakoulun. Hän on hyvin sosiaalinen luonne ja tutustuu helposti uusiin ihmisiin. Ei pitäisi siltikään peilata omaa elämäänsä toisen elämään, koska olisinko oikeasti nauttinut sohvasurffauksesta tuntemattomien luona? En todellakaan. Olisin rukoillut, että pääsen omaan sänkyyn. En edes tykkää matkustamisesta. Ei mulla siitä paljon kokemusta ole, mutta jo kotimaassa matkustaminen kotikaupunkiini on raastavaa.
Mulla on sellainen olo, että haluaisin elää ainankin 100 erilaista elämää. Yksi olisi tälläinen, kun nyt elän. Yksi olisi taas kaverini sosiaalinen elämä. Yksi olisi kotiäidin elämä ja perus punainen tupa ja pihamaa. Yksi olisi sinkkuhipsterinainen, joka asuu Kalliossa..yms. En voi valita noita kaikkia.
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
Ja elämä tapahtuu sinä aikana
Tiedän toki, että olen vielä nuori ja ehdin tehdä vaikka mitä. Mutta haluanko oikeasti tehdä ja jos haluan, niin mitä? Kunhan en tee päätöstä, niin koko maailma on auki.
Kommentit (24)
Elämässähän on eri aikakausia. Nyt elät sohvaperunaa, sit ehkä lapsiarkea ja lopuksi matkustelet. Näin minä oon miettinyt tulevaisuutta, ajattelin sitten vanhuksena pelata pleikkaa ja vetää kalsarikännejä ja käydä paikoissa.
Olen itsekkin kotoilija eikä 24 ikävuoteen mennessä ollut tapahtunut mitään, pelkkää baaria. Sitten tuli lapset, talo, lemmikit yms. Uus työ ja koulu. Nyt seuraavaks kun lapset kasvaa alkaa taas uus vaihe. En tiedä vielä mikä.
Eikä siitä elämästä tarvii olla suunnitelmaa, kyllä se kulkee itelläänkin kun antaa kuljettaa. Mä olen mm. Tehnyt päätöksen olla mukana aina kaikessa mihin pyydetään mukaan vaikkei huvittais, ihan vaan siks että kotoilukin tylsistyttää jos sitä on liikaa.
Jotkuthan elää perhe-elämänkin kahteen kertaan. Vaihtaa puolisia ja tekee uudet lapset. Että ihan hyvin voit elää yhdessä elämässä monta elämää!
Vierailija kirjoitti:
Elämässähän on eri aikakausia. Nyt elät sohvaperunaa, sit ehkä lapsiarkea ja lopuksi matkustelet. Näin minä oon miettinyt tulevaisuutta, ajattelin sitten vanhuksena pelata pleikkaa ja vetää kalsarikännejä ja käydä paikoissa.
Olen itsekkin kotoilija eikä 24 ikävuoteen mennessä ollut tapahtunut mitään, pelkkää baaria. Sitten tuli lapset, talo, lemmikit yms. Uus työ ja koulu. Nyt seuraavaks kun lapset kasvaa alkaa taas uus vaihe. En tiedä vielä mikä.
Eikä siitä elämästä tarvii olla suunnitelmaa, kyllä se kulkee itelläänkin kun antaa kuljettaa. Mä olen mm. Tehnyt päätöksen olla mukana aina kaikessa mihin pyydetään mukaan vaikkei huvittais, ihan vaan siks että kotoilukin tylsistyttää jos sitä on liikaa.
Jotkuthan elää perhe-elämänkin kahteen kertaan. Vaihtaa puolisia ja tekee uudet lapset. Että ihan hyvin voit elää yhdessä elämässä monta elämää!
Jep, tosin mun elämään ei kuulu baareilua ja en halua lapsia. Voisin haluta lapsia, jos mulla tosiaan olisi monta elämää. Tai jos voisin vielä sata vuotta elää tälläistä elämää ja sitten kokeilla lapsiperhearkea. Mietin ja näen mun elämän vain aivan samanlaisena kahdenkymmenen vuoden päästä. Ehkä jos juuri haluaisi lapsiperhearkeen, niin tuntuisi, että elämässä olisi monia vaiheita. Mun elämä tuntuu vain näin yhdeltä samalta vaiheelta. Matkustaakkaan en edes uskalla enkä tiedä haluanko. Tällä hetkellä mielessä siintää, että ehkä jopa syksyllä menemme vaeltelemaan Lappiin. Loppujen lopuksi tämäkään ei varmaan taaskaan toteudu, kun lomat eivät satu miehen kanssa yhteen. Ei kaikkien elämä tarvitse ollakkaan mtn ihmeellistä ja monien elämä on vaan tylsää. Silti mietityttää, että kadunko tätä myöhemmin.
Käyttäjä1849 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässähän on eri aikakausia. Nyt elät sohvaperunaa, sit ehkä lapsiarkea ja lopuksi matkustelet. Näin minä oon miettinyt tulevaisuutta, ajattelin sitten vanhuksena pelata pleikkaa ja vetää kalsarikännejä ja käydä paikoissa.
Olen itsekkin kotoilija eikä 24 ikävuoteen mennessä ollut tapahtunut mitään, pelkkää baaria. Sitten tuli lapset, talo, lemmikit yms. Uus työ ja koulu. Nyt seuraavaks kun lapset kasvaa alkaa taas uus vaihe. En tiedä vielä mikä.
Eikä siitä elämästä tarvii olla suunnitelmaa, kyllä se kulkee itelläänkin kun antaa kuljettaa. Mä olen mm. Tehnyt päätöksen olla mukana aina kaikessa mihin pyydetään mukaan vaikkei huvittais, ihan vaan siks että kotoilukin tylsistyttää jos sitä on liikaa.
Jotkuthan elää perhe-elämänkin kahteen kertaan. Vaihtaa puolisia ja tekee uudet lapset. Että ihan hyvin voit elää yhdessä elämässä monta elämää!
Jep, tosin mun elämään ei kuulu baareilua ja en halua lapsia. Voisin haluta lapsia, jos mulla tosiaan olisi monta elämää. Tai jos voisin vielä sata vuotta elää tälläistä elämää ja sitten kokeilla lapsiperhearkea. Mietin ja näen mun elämän vain aivan samanlaisena kahdenkymmenen vuoden päästä. Ehkä jos juuri haluaisi lapsiperhearkeen, niin tuntuisi, että elämässä olisi monia vaiheita. Mun elämä tuntuu vain näin yhdeltä samalta vaiheelta. Matkustaakkaan en edes uskalla enkä tiedä haluanko. Tällä hetkellä mielessä siintää, että ehkä jopa syksyllä menemme vaeltelemaan Lappiin. Loppujen lopuksi tämäkään ei varmaan taaskaan toteudu, kun lomat eivät satu miehen kanssa yhteen. Ei kaikkien elämä tarvitse ollakkaan mtn ihmeellistä ja monien elämä on vaan tylsää. Silti mietityttää, että kadunko tätä myöhemmin.
Onko sulla jotain haaveita mitä haluaisit toteuttaa mutta et uskalla tai saa aikaiseksi? Kuulostat kyllä monella tavalla samanlaiselta kuin mä, muakaan ei pahemmin matkustaminen kiinnosta ja haaveillut patikointireissutkin on toistaiseksi jääneet haaveiksi, osittain seuran puutteen takia varmaan. Ja ihan myös aloitekyvyttömyyden ja laiskuuden takia. Ihmettelen aina kun sanotaan että perheettömässä sinkkuelämässä on ihana kun voi lähteä milloin vain mihin haluaa, että miten ne ihmiset yksin viitsii lähteä.
T.vastaaja1
Ap, kuulostaa niin tutulta. Minä olen kyllä jo 36 ja tuntu, että koko elämä on takana. Kaikki on koettu. Olen asunut ulkomailla kahdessa eri maassa, matkustellut muutenkin melko paljon, mennyt naimisiin, saanut lapset, rakennuttanut talon, opiskellut yliopistossa ja tehnyt töitä. Mitä nyt? Ei ole mitään haaveiltavaa eikä odotettavaa. Huvittaa nuo teidän puheet patikkaretkistä kun juuri päätin, että jotain on elämällä tehtävä ja päätin alkaa tehdä patikkaretkiä :D Jos joku on kokenut saman tyhjyyden ja sevinnyt siitä, kuulisin mielelläni lisää. Jotain toivoa?
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä1849 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässähän on eri aikakausia. Nyt elät sohvaperunaa, sit ehkä lapsiarkea ja lopuksi matkustelet. Näin minä oon miettinyt tulevaisuutta, ajattelin sitten vanhuksena pelata pleikkaa ja vetää kalsarikännejä ja käydä paikoissa.
Olen itsekkin kotoilija eikä 24 ikävuoteen mennessä ollut tapahtunut mitään, pelkkää baaria. Sitten tuli lapset, talo, lemmikit yms. Uus työ ja koulu. Nyt seuraavaks kun lapset kasvaa alkaa taas uus vaihe. En tiedä vielä mikä.
Eikä siitä elämästä tarvii olla suunnitelmaa, kyllä se kulkee itelläänkin kun antaa kuljettaa. Mä olen mm. Tehnyt päätöksen olla mukana aina kaikessa mihin pyydetään mukaan vaikkei huvittais, ihan vaan siks että kotoilukin tylsistyttää jos sitä on liikaa.
Jotkuthan elää perhe-elämänkin kahteen kertaan. Vaihtaa puolisia ja tekee uudet lapset. Että ihan hyvin voit elää yhdessä elämässä monta elämää!
Jep, tosin mun elämään ei kuulu baareilua ja en halua lapsia. Voisin haluta lapsia, jos mulla tosiaan olisi monta elämää. Tai jos voisin vielä sata vuotta elää tälläistä elämää ja sitten kokeilla lapsiperhearkea. Mietin ja näen mun elämän vain aivan samanlaisena kahdenkymmenen vuoden päästä. Ehkä jos juuri haluaisi lapsiperhearkeen, niin tuntuisi, että elämässä olisi monia vaiheita. Mun elämä tuntuu vain näin yhdeltä samalta vaiheelta. Matkustaakkaan en edes uskalla enkä tiedä haluanko. Tällä hetkellä mielessä siintää, että ehkä jopa syksyllä menemme vaeltelemaan Lappiin. Loppujen lopuksi tämäkään ei varmaan taaskaan toteudu, kun lomat eivät satu miehen kanssa yhteen. Ei kaikkien elämä tarvitse ollakkaan mtn ihmeellistä ja monien elämä on vaan tylsää. Silti mietityttää, että kadunko tätä myöhemmin.
Onko sulla jotain haaveita mitä haluaisit toteuttaa mutta et uskalla tai saa aikaiseksi? Kuulostat kyllä monella tavalla samanlaiselta kuin mä, muakaan ei pahemmin matkustaminen kiinnosta ja haaveillut patikointireissutkin on toistaiseksi jääneet haaveiksi, osittain seuran puutteen takia varmaan. Ja ihan myös aloitekyvyttömyyden ja laiskuuden takia. Ihmettelen aina kun sanotaan että perheettömässä sinkkuelämässä on ihana kun voi lähteä milloin vain mihin haluaa, että miten ne ihmiset yksin viitsii lähteä.
T.vastaaja1
No ei oikeastaan. Tosiaan suunnitteilla on miehen kanssa, että syksyllä lähdettäisiin road tripille ja päädyttäis lopuksi Lappiin, jossa vaelleltaisi. Tuo on ehkä sellainen haave, mutta ehkä liian kaunistunut ajatus mulla tuosta reissusta. Sitten tietenkin haluaisin nähdä vaikka mitä nähtävyyksiä esim. Anne Frankin talon ja Auschwitzin keskitysleirit. Käydä Lontoossa, New Yorkissa, Uudessa-Seelannissa, Islannissa..Mutta en oikeasti tiedä haluanko matkustaa ja pelkään lentämistä. Olen myös hyvin ujo vieraissa kielissä ja tosiaan viihdyn kotona. En tiedä, että estääkö matkustamisen minun uskaltaminen vai että en oikeasti välitä niin paljon, että lähtisin. Ajatuksena myös hieno, että asuisi ulkomailla. Tai että lähtisi vaan ja myisi kamansa. Kiertelisi eripaikkoja reppureissaajana. Mutta tuntuu, että ei tuo ole minua kuitenkaan ja olen niin mukavuudenhaluinen.
Sinulla tuntuu olevan suunnitelmia, mutta et vain uskalla toteuttaa niitä. Mitä jos parantuisit lentopelosta ja matkustaisit haluamiisi koheisiin? Et ainakaan katuisi sitä jälkikäteen. Uusien asioiden näkemisen seurauksena saisit uusia ajatuksia ja ideoita. Voit tietsti olla tekemättä mitään, mutta tutki itseäsi ja mieti onko tekemättömyden taustalla pelko. Jos on, niin tiedät mitä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuulostaa niin tutulta. Minä olen kyllä jo 36 ja tuntu, että koko elämä on takana. Kaikki on koettu. Olen asunut ulkomailla kahdessa eri maassa, matkustellut muutenkin melko paljon, mennyt naimisiin, saanut lapset, rakennuttanut talon, opiskellut yliopistossa ja tehnyt töitä. Mitä nyt? Ei ole mitään haaveiltavaa eikä odotettavaa. Huvittaa nuo teidän puheet patikkaretkistä kun juuri päätin, että jotain on elämällä tehtävä ja päätin alkaa tehdä patikkaretkiä :D Jos joku on kokenut saman tyhjyyden ja sevinnyt siitä, kuulisin mielelläni lisää. Jotain toivoa?
Kuvasit juuri elämän, jota en missään nimessä olisi valinnut, enkä myöskään valinnut. Olen saman ikäinen ja kuvaamasi elämä edustaa minulle sitä mikä olisi ollut täysin no go. Ja ei, en kärsi tyhjyyden tunteista. Ainoa sama on se, että myös minulla on akateeminen tutkinto (sellon soitosta). Mun elämä on vasta edessä. Kaikki tähänastinen on ollut vain valmistautumista.
Ap vaikuttaa rajoittuneelta. Tosta tulee kohta sulle niin pysyvä olotila, että koko loppuelämän keskeinen sisältö tulee olemaan poisoppiminen. Huoh.
Perusta sirkus, jossa ei ole tyhmiä pellejä vaan eläimiä ja taitoesityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa rajoittuneelta. Tosta tulee kohta sulle niin pysyvä olotila, että koko loppuelämän keskeinen sisältö tulee olemaan poisoppiminen. Huoh.
Miten olen rajoittunut? Mitä antaisit vinkiksi minulle? Totta toki on, että en ole kovinkaan rohkea. Mitä tekisit mun tilanteessa? Hyväksynkö itseni tälläseinä vai pitäisikö minun toteuttaa rohkeutta vaativia juttuja?
Monia pelottaa että tulee jonain päivänä katumaan katkerasti. Katuminen on kuitenkin ihan luonnollinen tunne vaikkakin ärsyttävää, varsinkin jos ihminen katkeroituu. En usko että oikeastaan on mitään keinoa välttyä 100% jonkinlaiselta katumiselta jossain elämänsä vaiheessa, vaikka sitten hilluisi hulluna siellä täällä ja yrittäisi kokea kaiken mahdollisen elämässä. Sitäkin voi nimittäin katua!
Voisi ajatella niin että koska katuminen on turhaa, niin päättää olla liiemmin katumatta asioita.
Suuri lahja on löytää jokin intohimo elämässä, johon paneutuu ja josta saa elämänsisältöä. Joillakin on se kyky, joku alkaa tutkimaan vaikkapa hyönteisiä ja tutkii niitä innolla koko elämänsä ja siltikin tietää ettei tiedä kaikkea niistä.
Minua on aina vaivannut tuollaisen intohimon puuttuminen ja harmittanut se hirveästi. Nyt kun olen jo vanhempi yritän ajatellaniin että teen sen mihin kiinnostukseni riittää ja ainakin yritän tutustua uusiin asioihin. Yritän myös arvostaa tavallista arkea ja jokapäiväisiä asioita enemmän ja keskittyä niihin kunnolla.
Sinullakin on joitakin kiinnostuksen kohteita, ap, niitä kohti vain!
Vierailija kirjoitti:
On. Enkä ole enää niin nuori kuin sä. Enkä vakaassa parisuhteessa, sen sijaan oon vakaassa työsuhteessa. En tiedä miten tätä elämää pitäisi elää.
Elämällä on tapana muuttua. Työ alkaa, työ loppuu. Parisuhde alkaa, parisuhde päättyy. Tuota samaa sekavaa ylä/alamäkeä se on mulla ainakin ollut vajaan 20- vuotta. Ei ole lapsia, ei ole tyttöystävääkään ollut pariin vuoteen. Töitä oli, nyt ei ole niitäkään ja rahat on ihan helvetin tiukilla.
Töihin olen hakenut ja jos en erästä haluaamaani pestiä saa, niin aika synkälle näyttää. Sitä jännitän tällä hetkellä, pääsenkä töihin vai en.
Tunnistan mietteesi ap, itse olen paljon miettinyt samoja aikuisikäni aikana.
Että pitäisi elää "täysillä", ettei vanhana kadu elämätöntä elämää.
Viihdyn itsekin usein "vain" rauhassa kotona, tekemättä mitään erityisempää.. ja olen kokenut siitä huonoa omatuntoa. Ajatellen, että "oikea elämä" odottaa tuolla jossain, mun pitäis koko ajan olla menossa, tehdä, nähdä, koke, tutustua uusiin ihmisiin ja paikkoihin..
Nykyään olen alkanut ajatella, että nämä tällaiset "pitäisi elää täysillä" ovat tämän ajan valitettavia paineita. Kaikkialla toitotetaan, kuinka pitäisi tehdä jotain Erityistä, Suurta, Repäistä, erottua muista, olla oman tiensä kulkija, keksiä ja tehdä jotain mullistavaa.
....tämä onkin hienoa, jos se tulee itsestään eikä painostuksena, joka saa vaan tuntemaan oman tavallisen hyvän elämän riittämättömänä. Tavallinenkin hiljainen elämä on elämää. Ei sitä tarvitse suorittaa.
Itse muutaman vuoden kokeilin ns. täysillä elämistä. Erosin, hankin uuden asunnon, mulla oli monta miestä parin vuoden aikana, matkustelin, kokeilin extreme-harrastusta, tutustuin uusiin ihmisiin, bailasin.. elämä oli täyttä ja näytti facebookissa varmaan kiinnostavalta, MUTTA, havahduin itse kerran ulkomailla kauniissa maisemissa auringon alla ollessani siihen, että olin vain hirveän stressaantunut, väsynyt, odotin että lomaviikko loppuu ja pääsisin kotiin, sohvalle, yksin, lukemaan kirjaa ja katsomaan televisiota, yksin!
Rauhoitin sitten elämääni. Ja koin oppineeni, että tämä tavallinen, tylsä, hyvä elämä, on juuri sitä mistä minä nautin. Ei mun tarvitse yrittää tehdä elämälläni mitään erikoista. Jos spontaani mielihalu tulee jonkun asian tekemiseen tai kokemiseen, niin sitten teen, mutten enää kuvittele että elämäni on jotenkin turha tai viallinen, jos en tee mitään "suurta".
Jos nuo asiat vaivaa niin se kertoo siitä että et ole tyytyväinen nykyiseen elämääsi. Samoin tuo että "haluaisit kokea sata erilaista elämää". Et tiedä mitä haluat, etkä saa koskaan tietää jos et ala kokeilemaan.
Minä olin samanlainen. Sitten löysin itselleni harrastuksen (kaveri pakotti) josta tuli intohimo ja myöhemmin ammatti. Sen jälkeen olen muuttunut ihmisenä aneemisesta kotona hengailijasta ihmiseksi joka aivan sykkii elämälle ja sen mahdollisuus sille.
Elämä ihan oikeasti menee hukkaan kotona istumalla. Etsikää intohimonne niin ymmärrätte.
Vierailija kirjoitti:
Jos nuo asiat vaivaa niin se kertoo siitä että et ole tyytyväinen nykyiseen elämääsi. Samoin tuo että "haluaisit kokea sata erilaista elämää". Et tiedä mitä haluat, etkä saa koskaan tietää jos et ala kokeilemaan.
Minä olin samanlainen. Sitten löysin itselleni harrastuksen (kaveri pakotti) josta tuli intohimo ja myöhemmin ammatti. Sen jälkeen olen muuttunut ihmisenä aneemisesta kotona hengailijasta ihmiseksi joka aivan sykkii elämälle ja sen mahdollisuus sille.
Elämä ihan oikeasti menee hukkaan kotona istumalla. Etsikää intohimonne niin ymmärrätte.
Mutta kun kaikki ei koskaan löydä mitään erityistä intohimoa mihinkään. Onhan täälläkin ollut ihan vastakin keskustelu jossa mietittiin että onko kotona viihtyminen sairasta. Kertoo mielestäni että on aika vahva sosiaalinen paine olla aktiivinen ja mennä ja tehdä ja nähdä. Mutta joillekin voi sopia paremmin vastavirtaan uiminen tässä asiassa.
Käyttäjä1klo 849 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässähän on eri aikakausia. Nyt elät sohvaperunaa, sit ehkä lapsiarkea ja lopuksi matkustelet. Näin minä oon miettinyt tulevaisuutta, ajattelin sitten vanhuksena pelata pleikkaa ja vetää kalsarikännejä ja käydä paikoissa.
Olen itsekkin kotoilija eikä 24 ikävuoteen mennessä ollut tapahtunut mitään, pelkkää baaria. Sitten tuli lapset, talo, lemmikit yms. Uus työ ja koulu. Nyt seuraavaks kun lapset kasvaa alkaa taas uus vaihe. En tiedä vielä mikä.
Eikä siitä elämästä tarvii olla suunnitelmaa, kyllä se kulkee itelläänkin kun antaa kuljettaa. Mä olen mm. Tehnyt päätöksen olla mukana aina kaikessa mihin pyydetään mukaan vaikkei huvittais, ihan vaan siks että kotoilukin tylsistyttää jos sitä on liikaa.
Jotkuthan elää perhe-elämänkin kahteen kertaan. Vaihtaa puolisia ja tekee uudet lapset. Että ihan hyvin voit elää yhdessä elämässä monta elämää!
Jep, tosin mun elämään ei kuulu baareilua ja en halua lapsia. Voisin haluta lapsia, jos mulla tosiaan olisi monta elämää. Tai jos voisin vielä sata vuotta elää tälläistä elämää ja sitten kokeilla lapsiperhearkea. Mietin ja näen mun elämän vain aivan samanlaisena kahdenkymmenen vuoden päästä. Ehkä jos juuri haluaisi lapsiperhearkeen, niin tuntuisi, että elämässä olisi monia vaiheita. Mun elämä tuntuu vain näin yhdeltä samalta vaiheelta. Matkustaakkaan en edes uskalla enkä tiedä haluanko. Tällä hetkellä mielessä siintää, että ehkä jopa syksyllä menemme vaeltelemaan Lappiin. Loppujen lopuksi tämäkään ei varmaan taaskaan toteudu, kun lomat eivät satu miehen kanssa yhteen. Ei kaikkien elämä tarvitse ollakkaan mtn ihmeellistä ja monien elämä on vaan tylsää. Silti mietityttää, että kadunko tätä myöhemmin.
En minäkään halunnut lapsia, tai haaveillut niistä, sitten sattui yllätys vauva.
Pelkään myös lentämistä ja tahdon matkustaa joskus, sitten kun olen siihen valmis jos olen koskaan.
Sata vuotta kotona on pitkä aika mutta miks ei, ehkä elämässä sattuu jotain sitä ennen joka vie erisuuntaan.
Mulla on kyllä vahva eteenpäin menemisen tarve vaikkei mitään intohimoa ole eikä suunnitelmaa.
Muistan kyllä kuinka joskus just tossa iässä mietin samaa, se intohimon puute on ahdistavaa. Nykyään olen hyväksynyt sen ettei sitä ehkä ole.
Kun mulla tulee se olo että tätäkö tää elämä on niin teen yleensä jotain muutoksia. Hankin koiran, auton, koulutuksen, lapsen, talon, asunnon... Jotain vaan et on tunne siitä eteenpäin menosta.
En pidä kesästä, rakastan suomea ja omaa sänkyä.
Kannatais ehkä lähteä toteuttaan itseään pikkujutuilla vaikka uusilla verhoilla joissa on palmuja :) tai pikku lemmikki hiirellä.
Nainen37 kirjoitti:
Tunnistan mietteesi ap, itse olen paljon miettinyt samoja aikuisikäni aikana.
Että pitäisi elää "täysillä", ettei vanhana kadu elämätöntä elämää.
Viihdyn itsekin usein "vain" rauhassa kotona, tekemättä mitään erityisempää.. ja olen kokenut siitä huonoa omatuntoa. Ajatellen, että "oikea elämä" odottaa tuolla jossain, mun pitäis koko ajan olla menossa, tehdä, nähdä, koke, tutustua uusiin ihmisiin ja paikkoihin..
Nykyään olen alkanut ajatella, että nämä tällaiset "pitäisi elää täysillä" ovat tämän ajan valitettavia paineita. Kaikkialla toitotetaan, kuinka pitäisi tehdä jotain Erityistä, Suurta, Repäistä, erottua muista, olla oman tiensä kulkija, keksiä ja tehdä jotain mullistavaa.
....tämä onkin hienoa, jos se tulee itsestään eikä painostuksena, joka saa vaan tuntemaan oman tavallisen hyvän elämän riittämättömänä. Tavallinenkin hiljainen elämä on elämää. Ei sitä tarvitse suorittaa.Itse muutaman vuoden kokeilin ns. täysillä elämistä. Erosin, hankin uuden asunnon, mulla oli monta miestä parin vuoden aikana, matkustelin, kokeilin extreme-harrastusta, tutustuin uusiin ihmisiin, bailasin.. elämä oli täyttä ja näytti facebookissa varmaan kiinnostavalta, MUTTA, havahduin itse kerran ulkomailla kauniissa maisemissa auringon alla ollessani siihen, että olin vain hirveän stressaantunut, väsynyt, odotin että lomaviikko loppuu ja pääsisin kotiin, sohvalle, yksin, lukemaan kirjaa ja katsomaan televisiota, yksin!
Rauhoitin sitten elämääni. Ja koin oppineeni, että tämä tavallinen, tylsä, hyvä elämä, on juuri sitä mistä minä nautin. Ei mun tarvitse yrittää tehdä elämälläni mitään erikoista. Jos spontaani mielihalu tulee jonkun asian tekemiseen tai kokemiseen, niin sitten teen, mutten enää kuvittele että elämäni on jotenkin turha tai viallinen, jos en tee mitään "suurta".
Kiitos tästä, helpotit just mun monta vuotta kestänyttä kriisiä! Oon myös 24v ja pähkäillyt samojen ongelmien kanssa, et oonko tylsä ja kadunko myöhemmin ym. tätä tavallista elämää. Ehkä tosiaan noi paineet kaikesta suuresta on yhteiskunnan teettämiä, täytyis vaan rohkeesti tehdä sitä mitä itse haluaa.
On. Enkä ole enää niin nuori kuin sä. Enkä vakaassa parisuhteessa, sen sijaan oon vakaassa työsuhteessa. En tiedä miten tätä elämää pitäisi elää.