Mitä ihmettä teen töitteni kanssa?

Aloitin vuoden alussa eli 2 kk sitten uudessa työssä. Luulin tämän työn vastaavan unelmiani, mutta väärässä olin. Kaikki vapaa-aika menee murehtimiseen tulevasta työpäivästä, mitä en taaskaan osaa tehdä tai mistä saan kiukkuista palautetta. Kavereidenkin näkeminen on mennyt siihen, että valitan vain heille kuinka kurjaa minulla on töissä. Mieskin ihmettelee, kun olen nykyisin niin kiukkuinen ja alakuloinen. Aiempi työni oli perushelppoa duunarin hommaa, nykyisessä työssä ollaan vastuussa ihmishengistä ja työn tekemistä vahditaan tarkasti. Palkka on reilusti parempi kuin edellisessä työssä, mutta veroprosenttikin on sitten sen mukainen, joten käteen ei kuitenkaan jää ainakaan montaa satasta enemmän. Vuorot on pitkiä, vapaita ei juurikaan voi toivoa ja se mikä minua eniten harmittaa, kokonaan vapaa vkl on vain reilun kuukauden välein. Työporukkaan mukaan pääseninenkin on ollut työlästä, aiemmin työpaikoilla minusta on pidetty, mutta tuolla ei meinaa saada huomenen toivotuksia takaisin.
En viihtynyt sen kummemmin edellisessä työssänikään, mutta ainakin jälkikäteen ajateltuna se tuntuu yhdeltä juhlalta nykyiseen työhöni verrattuna. Silloin sentäs työnteko oli vain ”perus suorittamista” eikä vetänyt alakuloiseksi ja stressaantuneeksi. Entiseen työpaikkaan maitojunalla palaaminen olisi suuri takaisku urallani ja hävettäisi luovuttaa. Mitä muutkin ajattelisivat :( nykyinen soppari on muutama kk eteenpäin, entisessä paikassa on aina kova pula tekijöistä, joten olen hyvin luottavainen, että sinne ainakin pääsisin takaisin tahtoessani. Olen jo pitkään haaveillut nykyisestä työstäni. Nyt kun viimein pääsin sinne, se ei vastaa ollenkaan odotuksiani. Pettymys on valtava. Mitä tekisitte tilanteessani? Voi kuvata, että aiemmin olin tyyliä jalkahoitaja ja nyt aivokirurgi työn vaativuuden suhteen. Nykyinen työ on arvostettua ja kovasti mielenkiintoa herättävä, joten tuntuisi erityisen pahalta luovuttaa. Anteeksi vuodatukseni, on vain paha olla.