Lue keskustelun säännöt.
Elämä on liian rankkaa mulle
28.02.2018 |
Olen sairastanut vaikeaa masennusta noin vuoden verran. Tai ainakin lääkärit sanovat tämän johtuvan siitä. En jaksa enää. Lääkkeet eivät ole auttaneet. Pitäisi itse muuttaa ajatusmalleja. Tiedän, että olen vaativa itseäni kohtaan, mutta en jaksa tehdä muutosta. Haluan tehdä asiat oikein ja parhaalla mahdollisella tavalla. Haluan suorittaa koulun kunnialla loppuun ja hoitaa koirani niin hyvin kuin pystyn. Noissa asioissa siis olen vaativa, mutta en haluaisi laskea vaatimustasoanikaan.
Kuitenkin leijun täällä vaan. Mulla ei ole lainkaan unelmia. Pelkkiä velvollisuuksia ja pakkoja vaan. Haluan jo kuolla, mutta pelkään etten uskalla. Kaikki on ihan turhaa oman elämäni kannalta. Ihan sama vaikka kuolisin nyt heti. Silti asioilla on liikaa merkityksiä. Koululla ja niillä koirilla. Pakko katsoa seuraamistani tv-sarjoista uudet jaksot, koska muuten jäisi häiritsevä olo. Pakko pitää kavereihin yhteyttä, koska haluan olla normaali. Pakko käydä sukulaisilla kylässä, koska muuten niille tulisi paha mieli. Pakkopakkopakko. Asioilla on merkityksiä nyt, kun olen elossa. Kuollessani millään ei enää ole väliä. Eli loppujen lopuksi kaikki on ollut turhaa. Miksen siis voisi jo kuolla?
Suunnittelen aina sopivaa ajankohtaa itsemurhalle. Ajankohdan tullessa teen kaikki valmistelut, vain viimeinen päätös eli kuolemaan astuminen jäljellä. En uskalla tehdä viimeistä päätöstä. Pelottaa, että sattuu ja kuoleminen kestää. Totta kai se sattuu. Mulla ei ole tarpeeksi vahvoja lääkkeitä eikä asetta. En halua tuottaa rekkakuskille tai junankuljettajalle tuskaa. Ei pääsyä tarpeeksi korkean rakennuksen katolle. Mun täytyy hirttäytyä. Tietysti se sattuu, kun tukehdun siinä. Ei ole mahdollisuutta hypätä korkealta jääden köyden varaan ja siten katkaista niskaa. Tajunnan menettäminen tapahtuu vasta 1-3 minuutin päästä. Se on aika helvetin pitkä aika. En ole siis pystynyt tekemään viimeistä päätöstä, koska ajattelen, että pystyn tekemään sen myöhemminkin. Toivottavasti vielä jonakin päivänä ihan oikeasti uskaltaisinkin tehdä sen.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Syöpäpotilaana en vaan voi ymmärtää... en vaan voi!!!
Voi kuule, syöpä on ihan lastenleikkiä vaikeaan masennukseen verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usko mua: KOULUTODISTUSTEN ARVOSANOILLA EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ. Itse hukkasin ison osan parhaasta nuoruudestani stressaamalla ja hikaroimalla. Yksikään työnantaja ei ole edes halunnut nähdä todistuksia, riittää että koulutuksen on saanut läpäistyä. Rekutkin rakastaa sua, vaikka välillä löysäilet. Anna nyt jotain armoa itsellesi.
Noh, olen vasta lukiossa, joten vähän pakko panostaa, jotta ylipäänsä pääsee jonnekin muuallekin sitten opiskelemaan. Varsinkin jos nyt yliopistoista jää ne pääsykokeet pois ja vain yo-todistuksella on merkitystä.Tosin toivon, etten elä sinne asti, mutta pakko olla myös varasuunnitelma, jos en koskaan uskalla tappaa itseäni.
Aloittaja
Yliopisto-opintoja voi suorittaa kyllä muutenkin kuin pääsemällä sisään sinne.
suorittaminen on nykypäivän ongelma. Kun mieli ei saa olla koskaan vapaalla, se kuluu loppuun
Mieli tarvitsee vaihtelua ja suvantovaiheita.
Vierailija kirjoitti:
Syöpäpotilaana en vaan voi ymmärtää... en vaan voi!!!
On ihmisiä, jotka eivät halua kuolla mutta joutuvat ja ihmisiä, jotka eivät halua elää mutta joutuvat. Ajattele niin, että haluaisitko itse elää jos koko loppuelämäsi tulisi olemaan tuskaa? Elämässä on mieltä vain jos siinä on iloa, eikä masentuneella välttämättä ole.
Vierailija kirjoitti:
Syöpäpotilaana en vaan voi ymmärtää... en vaan voi!!!
Häpeäisit.
Oletko ap koskaan miettinyt, miksi se perfektionisti haluaa suoriutua kaikesta täydellisesti?
Jos et ole, niin aloita nyt. Kerro se meille. Mitä menetät, jos luovut täydellisyysvaatimuksista?
Onko kukaan kysynyt tätä aiemmin?
terveisin entinen perfektionisti, ja paljon onnellisempi tällaisena
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoit ettei lääkkeet auta mutta millainen sun hoitokontakti on muuten, kai käyt jossain juttelemassa sun olostasi?
Nyt ei ole hoito riittävää, jos olo pysyy aina vaan huonona. Onko sulla vertaistukea? Ootko soittanut auttavaan puhelimeen? Sellainen löytyy myös itsemurhaa hautoville. Tilanteestasi voi päästä ajankanssa yli. Elämä vielä tulee kantamaan. Sinun on nyt löydettävä keino selviytyä päivästä toiseen. Elämällä on sinulle vielä annettavaa vaikka nyt ei siltä tuntuisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua auttoivat nuorempana masennuksessa seuraavat asiat:
-musiikin kuunteleminen ja kirjojen lukeminen: sain sitä kautta tunteen siitä, että olen yhteydessä johonkin ihmisille yhteiseen kokemukseen - en osaa sitä nyt paremmin selittää - en tuntenut oloani yksinäiseksi
-kävelylenkit, joiden aikana saatoin "velloa" masennuksessani esim. nähdessäni yksinäisen linnun puun oksalla tai murtuvat jäät lammen pinnalla: pystyin näkemään rikkonaisuudessa jotain kaunista ja herkkää
-runojen kirjoittaminen: ilman mitään itsekritiikkiä, kirjoittaen ajatuksenkulkua tai piirtämällä pelkkää syheröä vihkon kulmaan silloin, kun sanoja ei tullut mieleen
-kirjailijoiden, kuvataiteilijoiden ja muusikoiden elämäkertojen lukeminen: sain nähdä, miten masennuksesta ja ahdistuksesta voi syntyä jotain suurta ja koskettavaa (esim. Baudelairen runot).
Minun vanhempani eivät "hyväksyneet" masennustani, mutta koulun terveydenhoitajalla kävin juttelemassa usein. Tuohon aikaan ei kuraattoria edes oikein ollut pikkukouluissa, psykologista puhumattakaan.
Tsemppiä!
Muuten, tästä(kin) ketjusta näkee, miten ihmiset välittävät pohjimmiltaan toisistaan ja koittavat auttaa niitä, joiden on paha olla. Kiitos kaikille niille, jotka ovat tähän ketjuun kirjoittaneet omia ajatuksiaan, kokemuksiaan ja neuvojaan.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap koskaan miettinyt, miksi se perfektionisti haluaa suoriutua kaikesta täydellisesti?
Jos et ole, niin aloita nyt. Kerro se meille. Mitä menetät, jos luovut täydellisyysvaatimuksista?Onko kukaan kysynyt tätä aiemmin?
terveisin entinen perfektionisti, ja paljon onnellisempi tällaisena
Vastaan itse omaan kysymykseeni. Turvallisuudentunnettahan siinä yritetään luoda, kun pitäisi kaikki hoitaa viimeisen päälle.
Se on kuitenkin väärennettyä turvallisuutta. Pitää viedä se perfektionismi siihen pisteeseen, että tajuaa yhden jutun: se keskeinen hallinnassa pidettävä asia on perfektionismi itse. Ja sitten on opeteltava sietämään sitä epätäydellistä maailmaa, jossa mitä vain voi sattua, eivätkä omat voimat välttämättä riitä. Kumpikaan asia ei ole maailmanloppu. Itsemurha sen sijaan olisi sitä.
Seuraava kysymys. Miksi vakavasti masentuneen nuoren pitäisi ylipäätään käydä lukiossa? Eikö siinä olisi sairasloman paikka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja voiko olla mitenkään varma että oman käden kautta kuolemalla kuoleman jälkeinen elämä olisi rauhaa ja autuutta. Olen miettinyt myös itsemurhaa ja koska en ole varma kuolemanjälkeisestä elämästä niin pysyn täällä ja elän hetken kerrallaan.
Mutta mitä väliä silläkään on, kun kuitenkin kuolee jossain vaiheessa? Joka tapauksessa täytyy kohdata mahdollinen kuolemanjälkeinen elämä.
Aloittaja
Ap, mita siella toisella puolella sinun mielestasi on sinulle? Omalta kohdaltani voisin sanoa, etta koska uskon etta olen siella elaman arvoinen, niin haluan elaa taallakin. Synkimmat ajatukset elamassani liittyvat aikaan, jona ajattelin: Ei ole jumalaa, eika toista tulevaa maailmaa ja elamaa. Enaan en ajattele siten, olen jopa melko vakuuttunut, etta on.
*pakana*
Vierailija kirjoitti:
Jos et itse jaksa niin älä kitise. Ajatusten muokkaaminen vaatii töitä ja jos et ole valmis tekemään töitä niin soromnoo.
Miten voit olla noin ilkeä??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä tehdä joka päivä jotain, mistä nautit ja mistä tulisi hyvä olo. Olen ollut itsekin masentunut ja tuntui ettei sieltä kuopasta nousta. Aloin lukemaan masennuksesta ja siitä, miten siitä voisi päästä eteenpäin. Pienet asiat vaikuttavat ja kun pieniä hyviä asioita on päivittäin, ilo, pienikin, palaa elämään. Liikunta auttaa, siitä erittyy hyvän olon hormoneja.
Itsensä tappaminen ei ole ratkaisu. Hanki lisää apua, puhu rohkeasti masennuksestasi. Ole itsellesi armollinen, jokaiseen tavoitteeseen on monta eri pääsymahdollisuutta. Sinä olet elämän arvoinen ja tulet pääsemään masennuksesta pois.
Entä jos onkin niin,
että elämme vain kerran?
Eiks kannattaisi nauttia niistä päivistä jotka on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin itse samassa tilanteessa. Uskalsin onneksi hakeutua osastohoitoon ja siellä vietinkin pari kuukautta, lääkitys saatiin kohdilleen ja pääsin pahimman yli. Nyt olen kotona, aloitin psykoterapian ja voin paremmin.
Apua on saatavilla, kunhan itse uskallat sitä pyytää.
Toivon sinulle paljon voimia <3
Vierailija kirjoitti:
Yritä tehdä joka päivä jotain, mistä nautit ja mistä tulisi hyvä olo. Olen ollut itsekin masentunut ja tuntui ettei sieltä kuopasta nousta. Aloin lukemaan masennuksesta ja siitä, miten siitä voisi päästä eteenpäin. Pienet asiat vaikuttavat ja kun pieniä hyviä asioita on päivittäin, ilo, pienikin, palaa elämään. Liikunta auttaa, siitä erittyy hyvän olon hormoneja.
Itsensä tappaminen ei ole ratkaisu. Hanki lisää apua, puhu rohkeasti masennuksestasi. Ole itsellesi armollinen, jokaiseen tavoitteeseen on monta eri pääsymahdollisuutta. Sinä olet elämän arvoinen ja tulet pääsemään masennuksesta pois.
Entä jos on jo kokeillut "kaiken"? Itse en saa nautintoa enää mistään, on vain paska olo ja vähemmän sietämätön olo. Apuakaan ei ilmeisesti enää heru, tai ainakin olen odotellut jo kuukausia ja alan olla finito.
Ensimmäisien vuosien aikana olin vielä ajoittain hyvinkin toiveikas, mutta näin kahdeksan vuoden jälkeen en enää niinkään.
Ap, mielestäni masennuksesi kuulostaa enemmänkin burnoutilta. Itsellä oli samat fiilikset opintojen pari viimeistä vuotta ja vielä vuoden verran valmistumisen jälkeenkin. Mutta lopulta se meni kuitenkin ohi. Yritä opetella olemaan itsellesi armollisempi, aina ei tarvitse jaksaa. Ja jos sulla on lääkitys, keskustele siitä vielä lääkärin kanssa, koska jotkut masennuslääkkeet aiheuttavat tunteiden latistumista ja sen vuoksi niistä voi toisille olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Mulla oli myös niin, että vanhemmilta ei saanut tukea. Mutta koirani vuoksi itsekin jaksoin aina uuden päivän. Ja yritin repiä iloa pienistä asioista. Todellista onnen tunnetta voi muutenkin kokea van hetkittäin, ei ole olemassa sellaista onnen euforiaa mikä kestäisi koko ajan, kuten leffat ja mainokset meille koittavat uskotella. Downshiftaa vähän omista vaatimuksistasi ja koita etsiä uusia tapoja katsoa asioita, vaikka kokeile jotain uutta.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap koskaan miettinyt, miksi se perfektionisti haluaa suoriutua kaikesta täydellisesti?
Jos et ole, niin aloita nyt. Kerro se meille. Mitä menetät, jos luovut täydellisyysvaatimuksista?Onko kukaan kysynyt tätä aiemmin?
terveisin entinen perfektionisti, ja paljon onnellisempi tällaisena
Kun mielestäni en edes ole perfektionisti. Olen itse halunnut ottaa koiria, joten mun on ne myös hoidettava niin hyvin kuin suinkin vain pystyn. Koulussakaan en vaadi itseltäni pelkkiä kymppejä. Haluan vain saada sen nyt suoritettua, jos kerran olen elossa. Muut asiat haluan tehdä oikein. En täydellisesti. Oikein.
Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Sanoit ettei lääkkeet auta mutta millainen sun hoitokontakti on muuten, kai käyt jossain juttelemassa sun olostasi?
Joo, suunnilleen kerran viikossa on ns. terapiaa. Suoraan sanottuna tuntuu, ettei se riitä mutta en jaksa vaatia enempääkään. Ehkä en vain ole tarpeeksi huonossa kunnossa. Olen puhunut siellä tosi avoimesti myös itsemurha-ajatuksista, mutta ei ne oikein mitenkään niihin reagoi.
Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap koskaan miettinyt, miksi se perfektionisti haluaa suoriutua kaikesta täydellisesti?
Jos et ole, niin aloita nyt. Kerro se meille. Mitä menetät, jos luovut täydellisyysvaatimuksista?Onko kukaan kysynyt tätä aiemmin?
terveisin entinen perfektionisti, ja paljon onnellisempi tällaisena
Vastaan itse omaan kysymykseeni. Turvallisuudentunnettahan siinä yritetään luoda, kun pitäisi kaikki hoitaa viimeisen päälle.
Se on kuitenkin väärennettyä turvallisuutta. Pitää viedä se perfektionismi siihen pisteeseen, että tajuaa yhden jutun: se keskeinen hallinnassa pidettävä asia on perfektionismi itse. Ja sitten on opeteltava sietämään sitä epätäydellistä maailmaa, jossa mitä vain voi sattua, eivätkä omat voimat välttämättä riitä. Kumpikaan asia ei ole maailmanloppu. Itsemurha sen sijaan olisi sitä.
Seuraava kysymys. Miksi vakavasti masentuneen nuoren pitäisi ylipäätään käydä lukiossa? Eikö siinä olisi sairasloman paikka?
Olin juuri muutaman kuukauden sairaslomalla. Ei se oikein vaikuttanut tilanteeseen mitenkään. Tai on olo nyt pahentunut koulun aloittamisen jälkeen... En vaan kehtaisi taas jäädä sairaslomalle, koska sitten keskeyttäisin yhden kurssin jo toista kertaa.....
Aloittaja
Lue lisää masennuksesta niin ehkä jonain päivänä ymmärrät? Myös sinä saatat sairastua masennukseen, syöpä ei sitä estä.