Lue keskustelun säännöt.
Elämä on liian rankkaa mulle
28.02.2018 |
Olen sairastanut vaikeaa masennusta noin vuoden verran. Tai ainakin lääkärit sanovat tämän johtuvan siitä. En jaksa enää. Lääkkeet eivät ole auttaneet. Pitäisi itse muuttaa ajatusmalleja. Tiedän, että olen vaativa itseäni kohtaan, mutta en jaksa tehdä muutosta. Haluan tehdä asiat oikein ja parhaalla mahdollisella tavalla. Haluan suorittaa koulun kunnialla loppuun ja hoitaa koirani niin hyvin kuin pystyn. Noissa asioissa siis olen vaativa, mutta en haluaisi laskea vaatimustasoanikaan.
Kuitenkin leijun täällä vaan. Mulla ei ole lainkaan unelmia. Pelkkiä velvollisuuksia ja pakkoja vaan. Haluan jo kuolla, mutta pelkään etten uskalla. Kaikki on ihan turhaa oman elämäni kannalta. Ihan sama vaikka kuolisin nyt heti. Silti asioilla on liikaa merkityksiä. Koululla ja niillä koirilla. Pakko katsoa seuraamistani tv-sarjoista uudet jaksot, koska muuten jäisi häiritsevä olo. Pakko pitää kavereihin yhteyttä, koska haluan olla normaali. Pakko käydä sukulaisilla kylässä, koska muuten niille tulisi paha mieli. Pakkopakkopakko. Asioilla on merkityksiä nyt, kun olen elossa. Kuollessani millään ei enää ole väliä. Eli loppujen lopuksi kaikki on ollut turhaa. Miksen siis voisi jo kuolla?
Suunnittelen aina sopivaa ajankohtaa itsemurhalle. Ajankohdan tullessa teen kaikki valmistelut, vain viimeinen päätös eli kuolemaan astuminen jäljellä. En uskalla tehdä viimeistä päätöstä. Pelottaa, että sattuu ja kuoleminen kestää. Totta kai se sattuu. Mulla ei ole tarpeeksi vahvoja lääkkeitä eikä asetta. En halua tuottaa rekkakuskille tai junankuljettajalle tuskaa. Ei pääsyä tarpeeksi korkean rakennuksen katolle. Mun täytyy hirttäytyä. Tietysti se sattuu, kun tukehdun siinä. Ei ole mahdollisuutta hypätä korkealta jääden köyden varaan ja siten katkaista niskaa. Tajunnan menettäminen tapahtuu vasta 1-3 minuutin päästä. Se on aika helvetin pitkä aika. En ole siis pystynyt tekemään viimeistä päätöstä, koska ajattelen, että pystyn tekemään sen myöhemminkin. Toivottavasti vielä jonakin päivänä ihan oikeasti uskaltaisinkin tehdä sen.
Kommentit (45)
En osaa sanoa mitään viisasta, muuta kuin että tiedän tunteen, todella hyvin. Voimia <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa mitään viisasta, muuta kuin että tiedän tunteen, todella hyvin. Voimia <3
Kiitos paljon.
Aloittaja
Samoin miettein mäkin. Tahtosin ottaa rennommin ja keskittyä elämään itsessään ilman paineita sen suorittamisesta. Paineet vaan tuppaavat kasaantumaan.
Aah aah ah aah ah aah!!!! Mä palaan kohta varmasti mutta nopeesti. Siis tyyliin 20minsan päästä kun tämä on, tehty loppuu yhen kaa sit!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, missä vaiheessa elämästä on tullut jatkuvaa määränpäästä toiseen nilkuttamista. Lapsena osasi jotenkin keskittyä hetkeen ja kaikki oli uutta ja mielenkiintoista. Aikuisena kaikki on niin vaikeaa.
Et voi tehdä sitä koirille. Jäävät ilman hoitoa ja kuolevat nälkään. Lisäksi stressaavat raatoasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä luovuta ap! Paremmat ajat ovat edessäpäin💗 halaus sinulle
Vierailija kirjoitti:
Niin, missä vaiheessa elämästä on tullut jatkuvaa määränpäästä toiseen nilkuttamista. Lapsena osasi jotenkin keskittyä hetkeen ja kaikki oli uutta ja mielenkiintoista. Aikuisena kaikki on niin vaikeaa.
No sepä. Ja vaikka nyt yrittäisikin elää hetkessä niin ei se oikeasti ole mahdollista, kun kyllä sen tulevaisuuden kuitenkin aina tiedostaa.
Aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä luovuta ap! Paremmat ajat ovat edessäpäin💗 halaus sinulle
Kiitos.
Aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usko mua: KOULUTODISTUSTEN ARVOSANOILLA EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ. Itse hukkasin ison osan parhaasta nuoruudestani stressaamalla ja hikaroimalla. Yksikään työnantaja ei ole edes halunnut nähdä todistuksia, riittää että koulutuksen on saanut läpäistyä. Rekutkin rakastaa sua, vaikka välillä löysäilet. Anna nyt jotain armoa itsellesi.
Niin ja voiko olla mitenkään varma että oman käden kautta kuolemalla kuoleman jälkeinen elämä olisi rauhaa ja autuutta. Olen miettinyt myös itsemurhaa ja koska en ole varma kuolemanjälkeisestä elämästä niin pysyn täällä ja elän hetken kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
Usko mua: KOULUTODISTUSTEN ARVOSANOILLA EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ. Itse hukkasin ison osan parhaasta nuoruudestani stressaamalla ja hikaroimalla. Yksikään työnantaja ei ole edes halunnut nähdä todistuksia, riittää että koulutuksen on saanut läpäistyä. Rekutkin rakastaa sua, vaikka välillä löysäilet. Anna nyt jotain armoa itsellesi.
Noh, olen vasta lukiossa, joten vähän pakko panostaa, jotta ylipäänsä pääsee jonnekin muuallekin sitten opiskelemaan. Varsinkin jos nyt yliopistoista jää ne pääsykokeet pois ja vain yo-todistuksella on merkitystä.Tosin toivon, etten elä sinne asti, mutta pakko olla myös varasuunnitelma, jos en koskaan uskalla tappaa itseäni.
Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Niin ja voiko olla mitenkään varma että oman käden kautta kuolemalla kuoleman jälkeinen elämä olisi rauhaa ja autuutta. Olen miettinyt myös itsemurhaa ja koska en ole varma kuolemanjälkeisestä elämästä niin pysyn täällä ja elän hetken kerrallaan.
Mutta mitä väliä silläkään on, kun kuitenkin kuolee jossain vaiheessa? Joka tapauksessa täytyy kohdata mahdollinen kuolemanjälkeinen elämä.
Aloittaja
Voi olet nuori vielä. Älä tee sitä. Minäkin suunnittelin itsemurhaa 16-20 ikäisenä. Nyt olen 37 ja olen niin onnellinen kun en tehnyt sitä silloin. Stressasin lukioon pääsemistä enkä tiennyt mitä tehdä elämälläni jos en pääsisi. Pääsin kuitenkin mutta en kokenut sitä kuitenkaan omaksi jutuksi ja jätin kesken. Olin ihan tuuliajolla ja koko elämä tuntui niin vaikealta. Mutta jotenkin siitä nousin. Elämä kantaa kyllä ja ihminen kasvaa henkisesti koko ajan. Osaan ottaa paljon rennommin nykyään.
Syöpäpotilaana en vaan voi ymmärtää... en vaan voi!!!
<3