Lue keskustelun säännöt.
Paheneeko Asperger iän mukana?
Kommentit (32)
Eikun pitäis lieventyä, mut sit taas ilman oireyhtymiäkin vanhusiässä saattaa piirteet kaikilla vähän kärjistyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla kohdalla stressinsietokyky yhä heikompi, samoin aistiyliherkkyydet pahentuneet. Oman tilan ja ajan tarve lisääntynyt. Jaksan vähenevissä määrin feikata normaalia seurassa, ja eristäydyn aika pahasti.
Itselläni tainnut pikemminkin päinvastoin, lapsena olin tosi stereotyyppinen asperger mutta nykyään käyn jo normaalista aikuisesta.
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdalla stressinsietokyky yhä heikompi, samoin aistiyliherkkyydet pahentuneet. Oman tilan ja ajan tarve lisääntynyt. Jaksan vähenevissä määrin feikata normaalia seurassa, ja eristäydyn aika pahasti.
Juuri näin myös minulla. Olisin voinut samoin sanoin kuvailla.
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdalla stressinsietokyky yhä heikompi, samoin aistiyliherkkyydet pahentuneet. Oman tilan ja ajan tarve lisääntynyt. Jaksan vähenevissä määrin feikata normaalia seurassa, ja eristäydyn aika pahasti.
Jos on liitännäisoireina mt-ongelmia niin ne varmaan usein pahenee pitkittyessään. Onko sulla?
Tietenkin aikuisilla toi tilan tarve ns normaaleillakin usein kasvaa! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehelläni on lieventynyt paljon. Ulkopuoliset eivät huomaa mitään erityistä. Kehitystä on tapahtunut ihan viime vuosinakin, arjen taidot ovat paljon parantuneet sinä 20 vuoden aikana kun olemme olleet yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdalla stressinsietokyky yhä heikompi, samoin aistiyliherkkyydet pahentuneet. Oman tilan ja ajan tarve lisääntynyt. Jaksan vähenevissä määrin feikata normaalia seurassa, ja eristäydyn aika pahasti.
Jos on liitännäisoireina mt-ongelmia niin ne varmaan usein pahenee pitkittyessään. Onko sulla?
Tietenkin aikuisilla toi tilan tarve ns normaaleillakin usein kasvaa! Ap
Ei ole. Ajoittaista masennusta, mutta ainoana diagnoosina Asperger. Minulla on jo aikuiset lapset, mutta silti näin. Ehkä olen ollut oireistoineni aikoinaan liian kovilla ja tässä väsynyt tulos. Tosin moni vertaiseni kertoo samaa - oireet pahenee iän myötä vaikka ne tiedostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdalla stressinsietokyky yhä heikompi, samoin aistiyliherkkyydet pahentuneet. Oman tilan ja ajan tarve lisääntynyt. Jaksan vähenevissä määrin feikata normaalia seurassa, ja eristäydyn aika pahasti.
Jos on liitännäisoireina mt-ongelmia niin ne varmaan usein pahenee pitkittyessään. Onko sulla?
Tietenkin aikuisilla toi tilan tarve ns normaaleillakin usein kasvaa! ApEi ole. Ajoittaista masennusta, mutta ainoana diagnoosina Asperger. Minulla on jo aikuiset lapset, mutta silti näin. Ehkä olen ollut oireistoineni aikoinaan liian kovilla ja tässä väsynyt tulos. Tosin moni vertaiseni kertoo samaa - oireet pahenee iän myötä vaikka ne tiedostaa.
8 jatkaa. Ei minustakaan ”huomaa” ulkopuolelle mitään. Luulin kysymyksen koskevan Aspergerin ydintä - kokemuksellista problematiikkaa.
Mun miehellä ainakin lieventynyt. Lapsena ja vielä parikymppisenäkin oli tosi selkee asperger, nyt nelikymppisenä en usko, että monet tutut tai työkaverit edes huomaavat välttämättä mitään outoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt sanoisi että pahenee, mutta aikuisena oireisiini kiinnitetään enemmän huomiota. Lapsi saa olla vähän haahuileva, hajamielinen tai muuten "vähän outo" mutta aikuiselle se ei sovi. Lapsena sain räplätä jotain avaimenperää sieluni kyllyydestä mutta nyt aikuisena "stimmaaminen" onkin yhtäkkiä kiusallista muille ja huono juttu. Muutenkin monilla tuntuu olevan sellainen "eiks noi jutut pitäny mennä jo lapsena ohi" -asenne mun näkyviin oireisiin.
Toisaalta aikuisena olen myös itse oppinut tunnistamaan oireitani paremmin ja siten niistä on tullut minulle pienempi ongelma. Osaan järjestellä elämääni niin, ettei ärsykkeitä ole liikaa enkä siten pala loppuun. Kun olin lapsi niin ei porukoille monesti tullut mieleenkään että aistiyliherkkyydelle voisi tehdä jotain, esim. perhe voisi muuttaa hiljaisemmalle alueelle jossa ei monta kertaa tunnissa ulise ambulanssit ja paloautot, tai pitää kämpän melutasoa muutenkin järkevämpänä. Nykyään asun metsän keskellä kaukana kaupungin mekkalasta, teen etätyötä ja osaan ja SAAN muutenkin ottaa ns. aikalisän kun sille on tarve. Enkä muuten pistä pihalleni yhtä ainoaa vilkkuvaa jouluvaloa.
Toisaalta taas nykyään on muutenkin kaikkialla paljon enemmän aistiärsykkeitä kuin n. 25 vuotta sitten kun itse olin lapsi. Neonvaloja on joka korpikylässä, kaupassakäynti on helvettiä kun jossain soi aina joku mainostilulilu tai jonkun puhelin tai kaikkialla on muuten vaan ihan liikaa kaikkea. En tiedä miten pärjäisin jos eläisin lapsuuttani nyt, tulisin varmasti hulluksi.
Pahenee. Koska aistiärsykkeitä on tosiaan koko ajan enemmän. Enemmän autoja joissa on hirvittävän kirkkaat valot, takavalotkin todella kirkkaat ledit. Mainostauluja. Jatkuvaa ääntä jokapuolella kun ihmisten puhelimet pimpottaa jne.
Ja näin aikuisena diagnosoidulla on vielä se, että kun diagnoosi tuli vasta kun "pää tuli vetävän käteen" se stressinsietokyky on tuhoutunut täysin.
Sitten on vielä se aspekti että miellyttämishalu on hävinnyt vanhemmiten. En jaksa enää teeskennellä normaalia. Jos jollekulle ei kelpaa, siinäpä on kelpaamatta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että ”lievenee”, koska aikuisten maailmassa on hyväksytympää olla omanlaisensa. Lapset ja nuoret diagnosoidaan helposti päiväkodeissa ja kouluissa asiantuntijoiden toimesta ja kaikkien pitää olla yksilöitä, mutta samalla tavalla. Edes asiantuntijat eivät ymmärrä ja hyväksy kuin tietynlaista omalaatuista käytöstä, muuten saa diagnoosin, joka kulkee mukana ja josta on vain haittaa, koska monikaan asiaa käsittelevä ei esimerkiksi kulussa ymmärrä, mitä asperger tarkoittaa vaan pitää sitä jonakin tarttuvana tautina näin kärjistetysti sanoen.
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on lieventynyt paljon. Ulkopuoliset eivät huomaa mitään erityistä. Kehitystä on tapahtunut ihan viime vuosinakin, arjen taidot ovat paljon parantuneet sinä 20 vuoden aikana kun olemme olleet yhdessä.
Miten voit verrata miehesi lapsuutta ja nykypäivää? Oletteko tunteneet lapsenakin jo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viihdyn erakkona. Näen vain vaimoani ja siskoani. Ohjelmoin ja pysyttelen kotona.
Olen 29-vuotias as-nainen ja mulla sosiaalisten tilanteiden pelko alkoi pahentua kun täytin 25. Kestin sitä pelkoa ja häpeää 5 vuotta kunnes romahdin ja hakeuduin psykiatrille, joka onneksi laittoi lähetteen sairaalaan tutkimuksiin. Onko tämä yleistä? Itse asiassa pelkäsin lapsena samalla tavalla, mutta se jotenkin lieveni siinä 11-12 ikävuoden jälkeen. Nyt on tilanne eri ja tunnen itseni epäonnistuneeksi :(
Onkohan tässä samaa kuin minulla. Huonontuva ihmisten sieto. Bileet joita ennen siedin jonkin aikaa ovat nykyään pelkkää kakofoniaa. Yhä harvemmin pystyn keskittymään mihinkään jos sivulla tapahtuu jotain muuta. Ihmiset eivät enää kiinnosta minua, he vetävät keskiluokkaista loppuunkulunutta smalltalk-nauhaansa läpi uudestaan ja uudestaan ja kuvittelevat olevansa aallonharjalla. Kukaan ei puhu mitä hän on vaan mitä hän on tehnyt. Ihmiset ympärilläni ovat muuttuneet toisiaan toistaviksi robottiapinoiksi.
Ja tämä. Täysin puskista tulevat vitutusmyrskyt pommittavat elämääni enemmän ja enemmän. Ensin kaikki on hyvin. Sitten yhtäkkiä kaikki on liikaa. Ihmiset, naamat äänet. Yritän ajatella mutta ajatukseni seisovat liikenneruuhkassa odottaen vihreää valoa joka ei koskaan syty. Vitutus nousee, hartiat nousevat korviin. Kireys ja paha tuuli valtaavat kaiken. Jos pääsisin kahdeksi-kolmeksi tunniksi jonnekin meditaatioluolaan pimeyteen ja äänettömyyteen voisin kerätä ajatukseni, antaa kierrosten laskeutua ja palautua.
Minulla ei ole mitään diagnooseja. Olen kuitenkin täysin varma adhd- tai asperger-diagnoosista. kohtaamani ”asiantuntijan” mukaan pärjään kognitiivisissa testeissä liian hyvin täyttääkseni kriteerit.
Elämässä tuli kaikkee paskaa eteen, niin kaikki oireet pahentunu potenssiin 100. Vaikee sanoo mikä on mitäkin. Kun jotain adhd juttua sekä aspergeroireita masennuksen ja unettomuuden kanssa, siihen vielä sos. tilanteiden jännittäminen ja liuta fyysisiä sairauksia. Työelämään palaamassa osittain ja jonkinlaisesta parisuhteesta haaveilen, mutta muuten oon aika erakko lemmikkieni kanssa nykyään. Liian erilainen ja outo joka porukkaan ja varmaan myös parisuhteeseen :( Olin jossain vaiheessa elämää aika normaali ulkoisesti, vaikka sisäisesti aina ollut tosi yksinäinen.
Itselläni on pahentunut mielestäni.