Mistä syistä lapsettomat haluavat olla lapsettomia?

Ihan vain siksi, etten ole koskaan haaveillut äitiydestä. Enkä koe äitiyden olevan minua varten. Pidän kyllä lapsista, mutta en silti halua omia. Minulle riittää se, että saan olla täti sisarusteni lapsille.

Mieheni ei halua lapsia sen takia, että ei oikeastaan pidä lapsista,

En halua tehdä lapsia tähän romahtavaan kansakuntaan.Tulevaisuus on tulee olemaan niin täyttä paskaa, että iskä kyl käyttää perinnöt ja muut massit ihan itsensä viihdyttämiseen.Olisin kyllä ollut hyvä isä, mutta nyt näin.En halua tehdä lapsia kapitalistin panomatoksi.

Voin tietysti puhua vain omasta puolestani, mutta omassa tapauksessani siksi, että epäilen erittäin vahvasti, olisiko minulla kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä olla hyvä tai edes kelvollinen äiti. Tiedän, ettei lapsia voi verrata lemmikkeihin, mutta mulla on koira, ja jo siitäkin huolehtiminen ottaa välillä koville. Mitä se sitten olisi, kun varsinkin alkuaikoina olisi huollettavana joku, joka vaatisi huomiota 24/7...

En muutenkaan tule toimeen lasten kanssa (en itseasiassa edes pidä lapsista, en edes ystävieni tai sukulaisieni lapsista), en keksi mitään tekemistä tai puhumista niitten kanssa. En jaksa sitä pikkulasten leikkien tasoa, en jaksa leikkiä ihastunutta kun ne tulevat halaamaan tahmanäppiensä ja valuvien neniensä kanssa. 

En halua menettää "vapauttani" mennä ja tulla niin kuin haluan (itseasiassa jo koira rajoittaa sitä joskus ärsytykseen asti), en halua tulla toimeen vähemmillä rahoilla kun pitää maksaa lapsenkin vaatteet ja harrastukset ym. En halua, että puolisoni kanssa perheemme arki pyörii vain jonkun mini-ihmisen ympärillä. En halua, että meidän parisuhdeajan edelle menee pienen ihmisen tarpeet. 

Sen sijaan haluan nukkua 8 tuntia yössä, harrastaa seksiä vaikka kellon ympäri viikonloppuisin, mennä miehen kanssa vaikka keskiyön piknikille kesällä tai ulos syömään ja/tai terassille myöhään illalla. Haluan, että käytettävissä on sen verran rahaa, että pääsen ulkomaille vähintään kolme kertaa vuodessa, ja haluan että minulla on myös mahdollisuus mennä sinne sen vähintään kolme kertaa. Haluan harrastaa elokuvia, joogaa, museoita, teatteria, oopperaa ja balettia ilman että joka kerta pitää hommata lapsenvahti. 

Tuossapa noin niinkun aluksi :) 

Syitä on monia. Pääasiassa en halua synnyttää ja adoptio olisi ollut ainoa vaihtoehto minulle. En kuitenkaan tavannut sellaista miestä, joka olisi suostunut adoptioon vaan kaikille sen lapsen olisi pitänyt olla oma.

age is just a number kirjoitti:

Voin tietysti puhua vain omasta puolestani, mutta omassa tapauksessani siksi, että epäilen erittäin vahvasti, olisiko minulla kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä olla hyvä tai edes kelvollinen äiti. Tiedän, ettei lapsia voi verrata lemmikkeihin, mutta mulla on koira, ja jo siitäkin huolehtiminen ottaa välillä koville. Mitä se sitten olisi, kun varsinkin alkuaikoina olisi huollettavana joku, joka vaatisi huomiota 24/7...

En muutenkaan tule toimeen lasten kanssa (en itseasiassa edes pidä lapsista, en edes ystävieni tai sukulaisieni lapsista), en keksi mitään tekemistä tai puhumista niitten kanssa. En jaksa sitä pikkulasten leikkien tasoa, en jaksa leikkiä ihastunutta kun ne tulevat halaamaan tahmanäppiensä ja valuvien neniensä kanssa. 

En halua menettää "vapauttani" mennä ja tulla niin kuin haluan (itseasiassa jo koira rajoittaa sitä joskus ärsytykseen asti), en halua tulla toimeen vähemmillä rahoilla kun pitää maksaa lapsenkin vaatteet ja harrastukset ym. En halua, että puolisoni kanssa perheemme arki pyörii vain jonkun mini-ihmisen ympärillä. En halua, että meidän parisuhdeajan edelle menee pienen ihmisen tarpeet. 

Sen sijaan haluan nukkua 8 tuntia yössä, harrastaa seksiä vaikka kellon ympäri viikonloppuisin, mennä miehen kanssa vaikka keskiyön piknikille kesällä tai ulos syömään ja/tai terassille myöhään illalla. Haluan, että käytettävissä on sen verran rahaa, että pääsen ulkomaille vähintään kolme kertaa vuodessa, ja haluan että minulla on myös mahdollisuus mennä sinne sen vähintään kolme kertaa. Haluan harrastaa elokuvia, joogaa, museoita, teatteria, oopperaa ja balettia ilman että joka kerta pitää hommata lapsenvahti. 

Tuossapa noin niinkun aluksi :) 

Kommenttisi pitäisi julkaista jokaisen yläasteen ja lukion terveystiedon kirjan etusivulla tästä eteenpäin. Lapsiparat, tekevät ruusunpunaisissa kuvitelmissaan vääriä ratkaisuja ja suunnitelmia elämää varten. Kunpa useammat osaisivat jäädä lapsettomiksi eivätkä menisi yhteiskunnan painostuksen mukaan.

Ei ole koskaan ollut vauvakuumetta. Lapset on hieno asia, mutta ei vaan ole tullut mitään 'ahaa-elämystä'. Lisäksi oma elämäntilanne ollut epävarmuutta koko elämän. Sitten sattui vielä kumppani joka ei halua lapsia ja kun kumpikaan ei halua niitä niin mikäs siinä sitten. Arvostan kuitenkin äitejä suuresti.

Lyhyesti:

-Haluan elää mukavaa elämää

-En koe tarvetta tehdä lasta

-En halua että lapsi rajoittaa menemisiäni ja tekemisiäni

-Haluan käyttää ansaitsemani rahat itseeni ja omiin menoihini

Ihan vaan siis en halua lasta koska en koe että se tekisi elämästäni yhtään parempaa, päin vastoin.

Vpaaehtoisesti lapsettomat ovat tunnelukossa, heidän sydämensä on epävarmuuden ahtojäissä vankina.

Yleensä vauvan vilpitön hymy on se aurinko joka nämä ahtojäät murtaa. Siksi VeLat alitajuisesti hakeutuvat tilanteisiin jossa näitä kohtaamisia voisi syntyä. Miksi muuten VeLoja pyörii vauvapalstalla?

En halua lapsia sillä olen kokenut "elämäntäyttymyksen" vuosia sitten löydettyä mieheni. Omistamme elämämme toisillemme ja haluamme sitä todella.  Lapsi on niin suuri juttu, että siinä pakostikin tärkeysjärjestys arjessa on että ensin lapsi ja vasta sitten intohimon sekä rakkauden osoittaminen toisillemme. Jos olisi lapsi kuvioissa ei olisi aikaa arjessa ja itse hetkessä esim. unelmoinnille, seksuaalisille ajatuksille ja teoille, pitkille katseille, rauhallisille ja läheisyyttä huokuville aamuille, romanttisille päivällisille, pianon soiton kuuntelulle viinilasillisen ääressä, matkustelulle jne.

Emme siis koe, että lapsi toisi mitään lisää nyt hyvään elämäämme. Keskustelimme tämän asian läpi jo seurustelumme alussa, että parempi elää toisillemme ilman lapsia.

Vauvapalsta on tappanut lapsentekohaaveeni. Ilmeisesti kaikki nykyään syntyvät lapset ovat erityislapsia. Ja jos jotenkin mystisesti sattuisi normaalin lapsen saamaan, niin mies on pannut sihteeriään tai naapurin Pirjoa jo raskausaikana, ja lähtee viimeistään lapsen synnyttyä.

Tähän kysymykseen on lapsellisen helppo vastata! :D En keksi yhtäkään syytä haluta lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vpaaehtoisesti lapsettomat ovat tunnelukossa, heidän sydämensä on epävarmuuden ahtojäissä vankina.

Yleensä vauvan vilpitön hymy on se aurinko joka nämä ahtojäät murtaa. Siksi VeLat alitajuisesti hakeutuvat tilanteisiin jossa näitä kohtaamisia voisi syntyä. Miksi muuten VeLoja pyörii vauvapalstalla?

Mitä joku hymy auttaa, kun sitä lasta pitää hoitaa pari vuosikymmentä? Että sekö muka riittäisi kompensoimaan? Hah.

Vierailija kirjoitti:

Vauvapalsta on tappanut lapsentekohaaveeni. Ilmeisesti kaikki nykyään syntyvät lapset ovat erityislapsia. Ja jos jotenkin mystisesti sattuisi normaalin lapsen saamaan, niin mies on pannut sihteeriään tai naapurin Pirjoa jo raskausaikana, ja lähtee viimeistään lapsen synnyttyä.

Onneksi olkoon. Ajattele, jos olisit ehtinyt hankkia lapsia? Sehän olisi kauheaa. Nyt sinulla on todellista tietoa, ja mielestäni vauvapalsta on tämän asian takia todella hyvä olemassa. Jos edes muutama jättää hankkimatta lapsia tämän palstan takia, se on jo muutama pelastettu paremmalle elämälle.

Syitä on monia ja tietysti eri ihmisillä omat syynsä. Itselläni suurin syy lapsettomuuteen on se, etten koskaan ole välittänyt lapsista. En pidä lapsista, oli ne sitten tuttujen tai tuntemattomien lapsia. En osaa puhua lapselle enkä tiedä miten reagoida lapsen höpötyksiin. Pienet lapset jotenkin karmii. Teiniangsteja en taas jaksaisi kuunnella. Olin itse helppo lapsi eikä murrosikökään ollut vaikea, mutta sisaruksillani murrosikä oli aivan kamalaa aikaa enkä sellaista elämääni kaipaa..

En koe mitään tarvetta tai halua lisääntymiseen. Tämä vain vahvistui tavattuani puolisoni. Yhtä absurdia olisi selittää miksi en halua perustaa hevostallia tai muuttaa Ruotsiin. En vain koe hinkua sellaiseen ja se ei istuisi elämääni mitenkään. Pidän kyllä lapsista ja sukulaismuksut ovat rakkaita, mutta en edes järjellä ajateltuna keksi mitään perustetta siihen, mitä sellainen hirveä vaivannäkö ja riskeeraaminen antaisi takaisin. Muuta kuin sen, että joutuisi elämän niin sanotusti jonkun toisen elämää kun ei tuntuisi enää omalta. Puolisoni on taas enemmän sellainen elämäntapa-vela, joka ei pidä lapsista (ahdistuu mekkalasta, sotkusta, vaivasta, huolehtimisesta ja siitä, että lasten asioista pitäisi kiinnostua) ja on hoitanut tuon ehkäisypuolenkin lopullisesti kuntoon.

Suvussamme on kaksi lapsetonta sinkkuvanhusta, josta me muut olemme pitäneet mielellämme huolen, eli en osaa pitää tuota vanhuuden yksinäisyyttä ongelmana, eletty elämä ja ratkaisut siihen vaikuttaa ennemminkin. Ja ihan sairas perustehan se onkin lisääntymiselle.

milliriini kirjoitti:

En halua lapsia sillä olen kokenut "elämäntäyttymyksen" vuosia sitten löydettyä mieheni. Omistamme elämämme toisillemme ja haluamme sitä todella.  Lapsi on niin suuri juttu, että siinä pakostikin tärkeysjärjestys arjessa on että ensin lapsi ja vasta sitten intohimon sekä rakkauden osoittaminen toisillemme. Jos olisi lapsi kuvioissa ei olisi aikaa arjessa ja itse hetkessä esim. unelmoinnille, seksuaalisille ajatuksille ja teoille, pitkille katseille, rauhallisille ja läheisyyttä huokuville aamuille, romanttisille päivällisille, pianon soiton kuuntelulle viinilasillisen ääressä, matkustelulle jne.

Emme siis koe, että lapsi toisi mitään lisää nyt hyvään elämäämme. Keskustelimme tämän asian läpi jo seurustelumme alussa, että parempi elää toisillemme ilman lapsia.

Kunpa useampi ymmärtäisi, että tuo on edes mahdollisuus! Niin moni hankkii lapsia siksi, että yhteiskunta painostaa siihen. Heittää muuten erinomaisen elämänsä hukkaan. Monilla on myös hyvä parisuhde, joka tekisi elämästä aivan loistavan. Mutta ei, lapsia pitää hankkia. Sitten kärvistellään jossain ulkoleikkipaikoilla räntäsateessa ja kärsitään eikä mitään omaa elämää enää ole.

No siksi en halua, koska olen luonnoton, mielenvikainen, sairas ja epänormaali epänainen. On varmasti hyvä ettei tällaiset pahat ihmiset lisäännykään, koska sittenhän lapsivihaajien geenit tuhoutuvat ihmiskunnasta lopullisesti.

Joo ja totta kai mieleni muuttuisi jos näkisin iloisen vauvan. Ja muuttuhaan se kun pääsen vaan tästä itsekkyydestäni eroon. Sitten kun aikuistun ja tulen järkiini.

Nythän elämäni on tyhjää, enkä tiedä mitä on rakkaus. Nythän minulla ei ole mitään olemassa olon tarkoitusta.

Eikös se näin palstan mukaan ole?

En voi sietää lapsia. En osaa kuvitella mitään kamalampaa kuin että olisi oma sellainen, eikä sitä pääsisi pakoon minnekään.

En ole koskaan mieltänyt itseäni äitihahmoksi, vaikka lapsista pidänkin ja jostain kumman syystä ne tykkää musta.

Synnytys ajatuksena aiheuttaa pakokauhun. Nuorempana sain ihan fyysisiä pahoinvointioireita raskauden ajatuksesta.

Genetiikka on mulla ja puolisolla sellainen, että riskitekijöitä riittää, lähinnä terveyskysymyksiä molempien sukujen puolelta.

Olen koko ajan tehnyt tämän puolisolleni hyvin selväksi, eikä hänkään ole koskaan kokenut perhe-elämää omakseen.

Vapaus on aika mukavaa.

Mutsille oli kyllä kova paikka, kun viidestä tenavasta yksi on halunnut lisääntyä. Ollaan kaikki jo yli 30.

Mutta ei omaa elämäänsä voi elää muiden halujen mukaan.

Ai niin, ja yy, miksi olen vauvapalstalla, on sen hulvaton komedia-arvo, ihmisten ja mielipiteiden valtava kirjo.

Luulen, että mun biologinen kelloni on ollut syntymästäni saakka rikki. Olen aina tiennyt, etten halua omia lapsia. Tämä ei silti tarkoita sitä, ettenkö pitäisi lapsista. Olen esimerkiksi ollut mieheni teinitytölle 3v lähi-äitipuolena. Minulle se vasta "kolmantena vanhempana" oleminen sopi ihan parhaiten.  Toki siihenkään ei ollut mitään tarvetta, pärjäisin vallan hyvin ilman mieheni lapsia, mutta toisaalta he ovat osa häntä, ja kaikkea mitä hänessä rakastan. 

Rakastan myös sisarusteni lapsia hyvin paljon ja jos oikein iso hätä tulisi (=lapsen vanhemmat menehtyisivät tms.), niin harkitsisin ottavani heidät tarvittaessa luokseni asumaankin (mieheni toki voisi olla asiasta eri mieltä). 

T.42v nainen