Naurattaako teitä pohjoisempana asuvia tuo Etelä-Suomen pakkaskeskustelu?
Hassultahan se tuntuu siksi, että kuitenkin Suomessa asuvat ihmiset tuntuu ainakin lehtien ja radion uutisoinnin perusteella olevan ihan jonkin uuden ja kummallisen asian äärellä kun tulee pakkanen. En edes muista montako aamua täällä on jo tänätalvena ollut -30 mittarissa, eikä se aiheuta mitään erityistä keskustelua tai kauhistelua.
Ymmärrän tietysti ettei se siellä ole niin arkinen asia, mutta silti. Vähän liioittelua tuo reagointi! Ei ole pakkanen Suomessa mikään kummallinen ilmiö. Miten itse siellä etelässä ajattelette asiaa?
Terveiset vaan Kittilästä!
Kommentit (573)
Olen lomalla enkä mennyt eilen ulos enkä mene tänäänkään (ellen tee pikaista kävelylenkkiä). Täällä kylmässä Helsingissä olen. En mene väkisin ulos, kun ei ole mikään pakko. Torstaina sitten viimein lauhtuu, niin aktivoidun ja käyn syömässä vaikka intialaista ja leffassa.
Miksei kukaan valita kesäisin, että miksi uutisoidaan helteestä tai siitä että muistakaa käyttää aurinkorasvaa? Tai kun syksyllä sataa?
Kelistähän uutisoidaan aina. Ja tälleen pohjoisesta Helsinkiin muuttaneena voin sanoa, että täällä on aina aivan perkeleen kylmä ja suht ikävä ulkoilla, kun jo pari sataa kilometriä ylempänä on paljon inhimillisemmät oltavat.
Vierailija kirjoitti:
No jos nyt muistettaisiin, että täällä etelässä on aikamoinen merituuli joka saa sen pakkasen tuntumaan aika paljon pahemmalta kuin siellä ylempänä...
No, tiedoksesi että myös täällä pohjoisessa Perämeren rannikollakin tuulee varsin hyytävästi, että ei ole Etelä-Suomen yksinoikeus sekään. Ja täällä on useammin kunnon pakkasia kuin siellä etelässä ja tuuli vaan jatkuu siitä huolimatta.
Hyvä ihminen sentään tätä ketjua! Ihmiset on erilaisia. Mun Kemistä kotoisin olevaa miestäni paleltaa täällä etelässä, vaikka on kuinka vaatteita päällä. Minä taas viihdyn erinomaisesti pakkaskelissä, vaikka etelästä olenkin kotoisin. Voisin kulkea takki auki ja ilman pipoa, jos kehtaisin, sillä olen oikeasti erittäin lämminverinen. Ehkä avantouintiharrastus on karaissut, mene ja tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa sua naurattais jos olisit itse täällä hyytävän tuulisen meren vieressä. Ne normaalit pakkaset tuntuu miljonaa kertaa pahemmilta meren läheisyydessä.
Asun pohjoisessa Perämeren rannikolla ja täällä tuulee myös ja pakkasta on nyt noin 20 astetta. Tulin juuri kauppareissulta, olin liikkeellä polkupyörällä ja hiki minulle tuli, ei ollut edes talvitakkia päälläni kun tiesin että tulee kuuma ulkona. Että ihan hyvin olisin voinut vaikka nauraakin tuolla ulkona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassultahan se tuntuu siksi, että kuitenkin Suomessa asuvat ihmiset tuntuu ainakin lehtien ja radion uutisoinnin perusteella olevan ihan jonkin uuden ja kummallisen asian äärellä kun tulee pakkanen. En edes muista montako aamua täällä on jo tänätalvena ollut -30 mittarissa, eikä se aiheuta mitään erityistä keskustelua tai kauhistelua.
Ymmärrän tietysti ettei se siellä ole niin arkinen asia, mutta silti. Vähän liioittelua tuo reagointi! Ei ole pakkanen Suomessa mikään kummallinen ilmiö. Miten itse siellä etelässä ajattelette asiaa?
Terveiset vaan Kittilästä!
Rovaniemeltä kotoisin oleva ystäväni sanoi, ettei koskaan palellut pohjoisessa talvella, niin kuin täällä. Merituuli on hyytävä ja saa pakkasen tuntumaan kovammalta. Teillä ei siellä taida olla käryä koko hommasta.
Terveisiä! Hrrrrr.
Unohtakaa meri, kyse on vain tuulesta.
Kun helsinkiläinen käy lapissa, vaikka Levillä, niin hän pukeutuu kunnolla kun menee ulkoilemaan ja liikkuu myös ja liikkeessä pysyy lämpimänä. Kun taas kotonaan hän hipsii aamulla töihin toimistovaatteissa, seisoskelee bussia odottamassa ja palelee niin perkeleesti.
Kyllähän tuuli lisää kylmän vaikutusta, mutta kyllä Lapissa silti on kylmempää.
Vierailija kirjoitti:
Täällä etelässä tuo meri tekee pakkasesta huomattavasti purevamman ja ainainen viima viilentää vielä keliä
Täällä pohjoisessakin tuo meri tekee pakkasesta purevampaa. Niin kuin se meri olisi vain jossain Helsingissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos nyt muistettaisiin, että täällä etelässä on aikamoinen merituuli joka saa sen pakkasen tuntumaan aika paljon pahemmalta kuin siellä ylempänä...
No, tiedoksesi että myös täällä pohjoisessa Perämeren rannikollakin tuulee varsin hyytävästi, että ei ole Etelä-Suomen yksinoikeus sekään. Ja täällä on useammin kunnon pakkasia kuin siellä etelässä ja tuuli vaan jatkuu siitä huolimatta.
Kittilä ei ole Perämeren rannikolla. Tämän ketjun perusteella kyllä siellä "pohjoisessakin" osataan valittaa.
Mua naurattaa miten pohjoisen ihmiset puhuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeelle tiedoksi, ne -20 pakkaset tuntuvat täällä etelässä paljon kylmemmiltä. Aivan erilaista olla pohjoisessa -20 kuin etelässä -20
Merituuli, merituuli, uli uli uli.
Suomessa on Monta merenrantapaikkakuntaa.
Muut eivät valita, paitsi etelän hienohelmat.
Mistä lie johtuu? Varmaan se "tuntuu vaan niin pahalta" siellä helsingissä.
Laita se pyllyreiänlämmitin vähän isommalle ja syvemmälle. Saat sitten haistella omia tuhnujasi taas. Velliperse.
Kemissä esimerkiksi 20 000 asukasta ja aika monta ulisijaa löytänyt tähänkin ketjuun miten tuulista ja kurjaa siellä on. Ei siis ihme että on kuoleva muuttotappiosta kärsivä "kyläpahanen".
Suurin osa kemiläisistä on mukavia ja normaaleja ihmisiä. Tässä ketjussa taitaa olla vain yksi trollaava idiootti-kemiläinen.
Entisenä Kemiläisenä väittäisin että Kemi on talvella Suomen kylmin kaupunki, joten ihan aiheellista purnata vastaan jos joku helsinkiläisnen ulisee että siellä tuntuu muka kylmemmältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa sua naurattais jos olisit itse täällä hyytävän tuulisen meren vieressä. Ne normaalit pakkaset tuntuu miljonaa kertaa pahemmilta meren läheisyydessä.
Asun pohjoisessa Perämeren rannikolla ja täällä tuulee myös ja pakkasta on nyt noin 20 astetta. Tulin juuri kauppareissulta, olin liikkeellä polkupyörällä ja hiki minulle tuli, ei ollut edes talvitakkia päälläni kun tiesin että tulee kuuma ulkona. Että ihan hyvin olisin voinut vaikka nauraakin tuolla ulkona.
Kyse on kosteudesta. Perämeri taitaa olla jäässä. Meren vaikutus ei näin kovilla pakkasilla ole etelässäkään niin olennaista, kuin vaikka silloin, kun on pakkasta -10. Sehän on sisämaassa mitä parhain talvilämpötila vaikka ulkoilua ajatellen, mutta meren äärellä meren ollessa sula -10 astetta on todella erilaisen tuntuinen. Sellä Perämeren tuntumassa ei taida nyt muutenkaan olla samanlaiset ilmavirtaukset, kuin mitä etelämpänä nyt viime päivinä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ihminen sentään tätä ketjua! Ihmiset on erilaisia. Mun Kemistä kotoisin olevaa miestäni paleltaa täällä etelässä, vaikka on kuinka vaatteita päällä. Minä taas viihdyn erinomaisesti pakkaskelissä, vaikka etelästä olenkin kotoisin. Voisin kulkea takki auki ja ilman pipoa, jos kehtaisin, sillä olen oikeasti erittäin lämminverinen. Ehkä avantouintiharrastus on karaissut, mene ja tiedä.
Jos on joskus palelluttanut itsensä, niin se vaurioittaa pintaverenkiertoa ja jatkossa palelee herkemmin.
80-luvulla oli noloa käyttää pipoa, joten aika moni ikäiseni on palluttanut itsensä nuorena. Nykyisinhän voi mennä pipo päässä jopa pressan kahvitustilaisuuteen.
Lähinnä putket veti jäähän kun tippuminen ei kuitenkaan riittänyt ja millään meinaa sitten aueta kovasta sulattelusta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa sua naurattais jos olisit itse täällä hyytävän tuulisen meren vieressä. Ne normaalit pakkaset tuntuu miljonaa kertaa pahemmilta meren läheisyydessä.
Asun pohjoisessa Perämeren rannikolla ja täällä tuulee myös ja pakkasta on nyt noin 20 astetta. Tulin juuri kauppareissulta, olin liikkeellä polkupyörällä ja hiki minulle tuli, ei ollut edes talvitakkia päälläni kun tiesin että tulee kuuma ulkona. Että ihan hyvin olisin voinut vaikka nauraakin tuolla ulkona.
Sähän oot ihan kunnon kylähullu!
Hoh hoijaa. Suomessa on selvästi talvi. Outo ilmiö monen lumettoman ja leudon talven jälkeen. Koitetaan sisaret ja veljet nyt vaan kestää tämä raskas aika👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä etelässä tuo meri tekee pakkasesta huomattavasti purevamman ja ainainen viima viilentää vielä keliä
Täällä pohjoisessakin tuo meri tekee pakkasesta purevampaa. Niin kuin se meri olisi vain jossain Helsingissä.
Jäässä oleva meri ei vaikuta pakkasen purevuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa sua naurattais jos olisit itse täällä hyytävän tuulisen meren vieressä. Ne normaalit pakkaset tuntuu miljonaa kertaa pahemmilta meren läheisyydessä.
Asun pohjoisessa Perämeren rannikolla ja täällä tuulee myös ja pakkasta on nyt noin 20 astetta. Tulin juuri kauppareissulta, olin liikkeellä polkupyörällä ja hiki minulle tuli, ei ollut edes talvitakkia päälläni kun tiesin että tulee kuuma ulkona. Että ihan hyvin olisin voinut vaikka nauraakin tuolla ulkona.
Kyse on kosteudesta. Perämeri taitaa olla jäässä. Meren vaikutus ei näin kovilla pakkasilla ole etelässäkään niin olennaista, kuin vaikka silloin, kun on pakkasta -10. Sehän on sisämaassa mitä parhain talvilämpötila vaikka ulkoilua ajatellen, mutta meren äärellä meren ollessa sula -10 astetta on todella erilaisen tuntuinen. Sellä Perämeren tuntumassa ei taida nyt muutenkaan olla samanlaiset ilmavirtaukset, kuin mitä etelämpänä nyt viime päivinä.
Yrittäkää nyt perkele jo tajuta että pakkasella ilman suhteellinen kosteus on 100%, eikä siihen voi tulla merestä lisää kosteutta. Tuuli lisää pakkasen purevuutta eikä sillä ole eroa että tuleeko tuuli pellolta vai merenltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä etelässä tuo meri tekee pakkasesta huomattavasti purevamman ja ainainen viima viilentää vielä keliä
Täällä pohjoisessakin tuo meri tekee pakkasesta purevampaa. Niin kuin se meri olisi vain jossain Helsingissä.
Jäässä oleva meri ei vaikuta pakkasen purevuuteen.
Meri vaikuttaa purevuuteen yhtä paljon kuin pelto. Kyse on tuulseta, ei kosteudesta, kovilla pakkasilla ilman suhteellinen kosteus on joka tapauskessa noin 100%.