Miksi kaikilla ihmisillä tuntuu olevan niin rankkaa ja vaikeaa?

Ahdistaa niin että kuolisin mieluummin. Yhteiskunta on sairas->yksilö sairastuu. Yhteiskunnan asettamien vaatimusten takia tässä perheellinen loppuunpalaa. Yhteiskunta vaatii mutta silti vie jatkuvasti pohjan kaikelta. Pitää tehdä mutta ei voi/saa. Ei saa edes apua kun sairastuu, ei ainakaan oikeaa. Ei riitä taloudelliset resusurssit mihinkään. Kyttäys-vaatimus-holhousvaltio, yksityisyyttä ei ole. Miksi elämän pitää olla tällaista? Jatkuvasti löysässä hirressä veitsenterällä taiteilua. Sitten on ne hyväosaiset jotka selviää koska heillä on rahan tuomat mahdollisuudet. Tämä on se ratkaiseva tekijä TÄSSÄ AJASSA. Haluan pois täältä.

Vierailija kirjoitti:

Eniten v*tuttaa nuorten puolesta. Kiva varmaan tehdä tulevaisuuden suunnitelmia, kun päättäjätahot luovat toivottomuuden ilmapiiriä.

Itseasiassa monet tutkimukset ovat osoittaneet että nuorten suhtautuminen tulevaisuuteen on positiivinen. Ei me nuoret pidetä päättäjiä minään Jumalina joiden sana on 100% tosi

Asenna ratkaisee, oli elämässä vaikka mitä. On vielä (hallituksen toimista huolimatta) lottovoitto asua Suomessa suomalaisena!

Eniten tässä ahdistaa se että ihmiset syyttävät muita omista ongelmistaan. "Ei ole rikkaita vanhempia" "käytin kamaa" plaplalaa elämä on täynnä valintoja ja itse tässä ollaan oman onnen seppiä.

[/quote] Onko nää ok? Pitäiskö saada apua?[/quote]

Sun pitää aloittaa oluen vähentämisellä, niin ajatus kirkastuu ja jaksat paremmin suunnitella esim. ammattiin kouluttautumista.[/quote]

Juu, oluen juomisen voi jättää välillä pois, mutta siltikään ei ole energiaa. Ei ole! Halua on! Mistä sitä energiaa löytäisi?

....ilman ystäviä ja yksin (ja sukulaisten "hylkäämänä").. Itsesääliä ei. Vaan vaikeaa.

Pelottaa soittaa lääkärille. Tai mitä vaan. Itsetuntokin taitaa olla pikkuhiljaa jo nollanolla piste nolla jotain.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ja lähipiirilläni elämä on pääosin ihanaa. Tulin juuri viiden parhaan tyttökaverini kanssa reissusta. Poikaystävä osti ruusuja kotiintuloni kunniaksi. Opiskelen lääkiksessä. Rahaa ei hirveästi opiskelijana ole ja koulussa välillä tajuttoman rankkaa. Se on asennekysymys.

Vaihtakaa alaa.

Erotkaa huonoista suhteistanne.

Muuttakaa suhtautumistanne vastoinkäymisiin.

Tsemppiä lääkisopintoihin! Minulla on kokemusta vain teknisen yliopiston opinnoista. No mutta jossain vaiheessa tulee varmaan tämä psyykepuoli, se ei paljoa lohduta jos sanot potilaalle "muuta suhtautumista vastoinkäymisiin", jos on laitettu yt-neuvotteluissa pihalle tai jos puoliso juoksee vieraissa ja lapset ovat parantumattomasti sairaita. Lisäksi ei ole hyvä vähätellä kenenkään ongelmia, jos ei juurta jaksain tiedä mitkä asiat niihin voivat vaikuttaa.

Vastoinkäyminen on hyväksi vasta kun siitä pääsee eteenpäin. Se vaatii paljon työstämistä ja ihmisenä muuttumista. Vai mikä vastoinkäyminen se muutoin olisi edes? Kurjia asioita tapahtuu kaikille ja niistä eteenpäin meno ottaa aikansa. Nykyisin vaan pitäisi olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, tehokkaasti eteenpäin vaan jotta on "normaali".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten v*tuttaa nuorten puolesta. Kiva varmaan tehdä tulevaisuuden suunnitelmia, kun päättäjätahot luovat toivottomuuden ilmapiiriä.

Itseasiassa monet tutkimukset ovat osoittaneet että nuorten suhtautuminen tulevaisuuteen on positiivinen. Ei me nuoret pidetä päättäjiä minään Jumalina joiden sana on 100% tosi

Huojentavaa tietoa. Menkää ja tehkää. Niin on nuoret aina tehneet. 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten v*tuttaa nuorten puolesta. Kiva varmaan tehdä tulevaisuuden suunnitelmia, kun päättäjätahot luovat toivottomuuden ilmapiiriä.

Itseasiassa monet tutkimukset ovat osoittaneet että nuorten suhtautuminen tulevaisuuteen on positiivinen. Ei me nuoret pidetä päättäjiä minään Jumalina joiden sana on 100% tosi

Ja joissain valtion tekemissä tutkimuksissa suomalaiset ovat melkein onnellisimpia euroopassa ja uskovat positiivisesti tulevaisuuteen,no uskoo ken tahtoo

Presidentti voisi astua esiin ja puhua siitä, miten me suomalaiset olemme hieno kansa ja siitä miten me suomalaiset olemme ennekin pärjänneet ja pärjäämme nytkin.

Valaisi uskoa isänmaahamme ja kansakuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Presidentti voisi astua esiin ja puhua siitä, miten me suomalaiset olemme hieno kansa ja siitä miten me suomalaiset olemme ennekin pärjänneet ja pärjäämme nytkin.

Valaisi uskoa isänmaahamme ja kansakuntaan.

Näin on tehty aina historiallisesti vaikeina aikoina. Miksi ei nyt, kun pääministeri kertoo puhessaan "meidän olevan Kreikan tiellä".

Vierailija kirjoitti:

Sitä se on. Paljon kummallisemmalta tuntuu, jos jollakulla kaikki on puheidensa mukaan aina ihanuuden ilotulitusta ja ruusukimppuja ja ilon läikähdyksiä. Meille kaikille siunaantuu molempia, mutta asenteesta riippuu, kummille antaa enemmän painoarvoa etenkin se, kummasta puolesta mieluummin kertoo muille ihmisille.

Tuo on totta, olen huomannyt ihmisten antavan eri painoarvon samoille asioille tai keskittyvän joko ongelmiin tai pieniin iloihin, kokonaiskuvaan joka on hyvin. Ihmiset jotka valittavat kaikesta ovat hirveän raskaita, kyllähän se omassa mielessäkin korostuu mihin sitä keskittyy.

Itsestäni on huomaamatta tullut aika positiivinen, koska vaikeiden aikojen jälkeen asiat ovat oikeasti aika hyvin, vaikka ihan tavallista elämää elän. Kiitollisuus on ehkä se, joka auttaa jaksamaan paremmin. Uskon myös hyvän lisääntymiseen hyvän kautta ja pidän tästä kykyni mukaan huolen omalta osaltani.

Mulla on hankala krooninen sairaus pahenemisvaiheessaan ja se voi tulevaisuudessa rajoittaa elämääni paljon ja vaikuttaa ulkonäkööni, sairastelen muutenkin jatkuvasti, mielenterveydenkin kanssa on välillä ollut kremppaa, työskentelen osa-aikaisena joten palkkakaan ei ole järin suuri, ei ole miestä, koulussa kiusattiin... Mutta ne ovat vain asioita, joita voi listata. Eivät mitään, minkä pitäisi antaa määrittää minut jotenkin. Paljon olisi surkealla mallilla olevia asioita tässä elämässä, jos niihin haluaisi keskittyä. Mutta olen tyytyväinen elämääni, voin sanoa olevani suorastaan onnellinen. Se on se asenne. Enkä edes harrasta mitään hampaat irvessä positiivisten asioiden kaivelua, vaan jotenkin näen niitä hyviä asioita ympärillä koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin takaisin lankapuhelimeni. Se ei ainakaan salakuuntele minua ja mainosta mulle asioita.

Minä myös. Enkä ikinä ottaisi siihen edes vastaajaa, joka myöhemmin kehiteltiin.

Ei kaikilla ole rankkaa eikä vaikeaa. He vaan eivät erityisemmin mainosta asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on hankala krooninen sairaus pahenemisvaiheessaan ja se voi tulevaisuudessa rajoittaa elämääni paljon ja vaikuttaa ulkonäkööni, sairastelen muutenkin jatkuvasti, mielenterveydenkin kanssa on välillä ollut kremppaa, työskentelen osa-aikaisena joten palkkakaan ei ole järin suuri, ei ole miestä, koulussa kiusattiin... Mutta ne ovat vain asioita, joita voi listata. Eivät mitään, minkä pitäisi antaa määrittää minut jotenkin. Paljon olisi surkealla mallilla olevia asioita tässä elämässä, jos niihin haluaisi keskittyä. Mutta olen tyytyväinen elämääni, voin sanoa olevani suorastaan onnellinen. Se on se asenne. Enkä edes harrasta mitään hampaat irvessä positiivisten asioiden kaivelua, vaan jotenkin näen niitä hyviä asioita ympärillä koko ajan.

Sairas olen minäkin. Toinen rinta poistettiin ja geeniperimän mukaan rumba jatkunee.

Tämä on avannut silmäni pahoinvoinnille. Ihmiset voivat huonosti. Heiltä vaaditaan jatkuvaa ja nopeaa tavoitettavuutta.

Minäkin sain lukuisia viestejä sairaalassaoloaikana. Miten voit? Onko leikkaus ohi? Vastaa vaikka peukulla.

Näitä tuli sekä työyhteisöstä että läheisiltä.

Sairastin syöpää ja kävin tuota asiaa läpi läheisieni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Onko nää ok? Pitäiskö saada apua?

Sun pitää aloittaa oluen vähentämisellä, niin ajatus kirkastuu ja jaksat paremmin suunnitella esim. ammattiin kouluttautumista.

Juu, oluen juomisen voi jättää välillä pois, mutta siltikään ei ole energiaa. Ei ole! Halua on! Mistä sitä energiaa löytäisi?

....ilman ystäviä ja yksin (ja sukulaisten "hylkäämänä").. Itsesääliä ei. Vaan vaikeaa.

Pelottaa soittaa lääkärille. Tai mitä vaan. Itsetuntokin taitaa olla pikkuhiljaa jo nollanolla piste nolla jotain. Pienin askelin, vaikka kävelylenkkejä kun kevät etenee. Voimia sinulle, kyllä se siitä kirkastuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on hankala krooninen sairaus pahenemisvaiheessaan ja se voi tulevaisuudessa rajoittaa elämääni paljon ja vaikuttaa ulkonäkööni, sairastelen muutenkin jatkuvasti, mielenterveydenkin kanssa on välillä ollut kremppaa, työskentelen osa-aikaisena joten palkkakaan ei ole järin suuri, ei ole miestä, koulussa kiusattiin... Mutta ne ovat vain asioita, joita voi listata. Eivät mitään, minkä pitäisi antaa määrittää minut jotenkin. Paljon olisi surkealla mallilla olevia asioita tässä elämässä, jos niihin haluaisi keskittyä. Mutta olen tyytyväinen elämääni, voin sanoa olevani suorastaan onnellinen. Se on se asenne. Enkä edes harrasta mitään hampaat irvessä positiivisten asioiden kaivelua, vaan jotenkin näen niitä hyviä asioita ympärillä koko ajan.

Sairas olen minäkin. Toinen rinta poistettiin ja geeniperimän mukaan rumba jatkunee.

Tämä on avannut silmäni pahoinvoinnille. Ihmiset voivat huonosti. Heiltä vaaditaan jatkuvaa ja nopeaa tavoitettavuutta.

Minäkin sain lukuisia viestejä sairaalassaoloaikana. Miten voit? Onko leikkaus ohi? Vastaa vaikka peukulla.

Näitä tuli sekä työyhteisöstä että läheisiltä.

Sairastin syöpää ja kävin tuota asiaa läpi läheisieni kanssa.

Hyvä tarkoitus, mutta kääntyy itseään vastaan. Puhelin kiinni ja yhteydenotot tutuilta vain sovittuna aikana.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa niin että kuolisin mieluummin. Yhteiskunta on sairas->yksilö sairastuu. Yhteiskunnan asettamien vaatimusten takia tässä perheellinen loppuunpalaa. Yhteiskunta vaatii mutta silti vie jatkuvasti pohjan kaikelta. Pitää tehdä mutta ei voi/saa. Ei saa edes apua kun sairastuu, ei ainakaan oikeaa. Ei riitä taloudelliset resusurssit mihinkään. Kyttäys-vaatimus-holhousvaltio, yksityisyyttä ei ole. Miksi elämän pitää olla tällaista? Jatkuvasti löysässä hirressä veitsenterällä taiteilua. Sitten on ne hyväosaiset jotka selviää koska heillä on rahan tuomat mahdollisuudet. Tämä on se ratkaiseva tekijä TÄSSÄ AJASSA. Haluan pois täältä.

Pistä hetkeksi henkinen puhelin pois päältä. Pidä sometauko. Mieti mitä sinä ja läheisesi tarvitsette. Ei yhteiskunta vaadi ollenkaan niin paljon kuin luulisi, sille pitää osata pistää vastaan. Suurin osa on median luomaa harhaa ja hypeä.

Koska elämältä on kadonnut tarkoitus ja ihmiset etsivät sitä väärästä paikasta, keskittymällä itseen. Jopa moderni self-help -kirjallisuus keskittyy sisään päin kääntymiseen. Tässä oikea tapa elää, mikäli onnellisuus on tavoitteena:

"By declaring that man is responsible and must actualize the potential meaning of his life, I wish to stress that the true meaning of life is to be discovered in the world rather than within man or his own psyche, as though it were a closed system. I have termed this constitutive characteristic “the self-transcendence of human existence.” It denotes the fact that being human always points, and is directed, to something or someone, other than oneself—be it a meaning to fulfill or another human being to encounter. The more one forgets himself—by giving himself to a cause to serve or another person to love—the more human he is and the more he actualizes himself. What is called self-actualization is not an attainable aim at all, for the simple reason that the more one would strive for it, the more he would miss it. In other words, self-actualization is possible only as a side-effect of self-transcendence. (Frankl, 1985, p. 133)"

9876546 kirjoitti:

Mä täytin just 27 ja oon jo ihan finaalissa. Vakituisia töitä ei ole näköpiirissä pitkään aikaan, luonto tuhoutuu kiihtyvällä tahdilla ympäriltä, ihmisten määrä vaan lisääntyy ja aika moni muukin ISO asia on aivan totaalisen päin persettä eikä muutosta ole takuuvarmasti lähivuosina näkyvissä. Väsyttää ja masentaa niin maan saatanasti. Ei vaan millään enää jaksais elää.

Elin ilman vakitöitä 41-vuotiaaksi, vanhempi lapsi ehti omilleen. Silti olen kasannut ihan kelpo elämän. Kunhan jotain on, että näkee ihmisiä ja pysyy työelämässä jollain säikeellä.