Lue keskustelun säännöt.
Miksi kaikilla ihmisillä tuntuu olevan niin rankkaa ja vaikeaa?
27.02.2018 |
Jotenkin masentaa katsella kun kaikilla on jotain ongelmia. Tällaistako se elämä vaan on? Päivittäistä taistelua jokaisella? Sitäkö on ihmisenä oleminen?
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiselämä on ollut aina raskasta työtä, me olemme sen vain päässeet unohtamaan pitkän taloudellisen hyvinvoinnin ajanjakson aikana, meistä on tullut heikkoja sen seurauksena, emmekä enää kestä todellista elämää sellaisena kuin se on.
Olet väärässä. Ennen ihmisellä oli työ ja yksityinen elämä.
Nyt elämämme on pelkkää informaatiotulvaa ja jatkuvaa käytettävissä oloa.
Aivoparkamme eivät vielä ole jaksaneet pysyä kehityksessä.
Ihmisillä on ollut työ ja yksityinen elämä lyhyen aikaa 1900-luvulla ja silloinkin vain teollisuustöissä. Sitä edeltävä satatuhatta vuotta ihmiskunnan historiaa on eletty ensin keräily/metsästys ka sitten agraariyhteiskunnissa, missä työ ja vapaa-aika tai yksityisaika eivät tosiaankaan erottuneet toisistaan.
Et nyt ymmärrä. Esim 1980-luvulla ihminen kävi töissä tai koulussa. Sen jälkeen hän tuli kotiin joka oli rauhan tyyssija. Sinne ei tullut jatkuvat vaatimukset olla "ajanhermolla".
Siellä sai olla rauhassa.
Mutta sinne oli noloa jäädä. Kunnon ihmisen piti harrastaa, yleensä liikuntaa, ja shopata. Sitten kun kaikilla alkoi olla menoa niin ettei kotona ollut yhtä aikaa ketään, alettiin valittaa siitäkin (naisten kotoa poistuminen oli aina välillä tuomittavaa, kuten silloin kun yh:n piti käydä illalla töissä tai alettiin syödä valmisruokia).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan tämä muutenkin aivan älytöntä.
Pitää esim olla täydellinen superäiti/isä.
Työhakemukseen pitää vakuttaa, että on syntynyt tekemään juuri tätä työtä ja että teker tätä työtä 110 lasissa täydellä sydämellä.
Ihan hullua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin masentaa katsella kun kaikilla on jotain ongelmia. Tällaistako se elämä vaan on? Päivittäistä taistelua jokaisella? Sitäkö on ihmisenä oleminen?
Minulla ei ole rankkaa. Olen tänään hymyillyt, nauranut, rakastanut, lukenut, opiskellut saksaa, harjoitellut kitaran soittamista, kirjoittanut, eikä pakkasessa ulkoilukaan ollut rankkaa. Ihana valo siellä oli.
Joskus on sopivan rankkaa. Siitä tietää selviävänsä, se tuottaa jotain.
Eniten v*tuttaa nuorten puolesta. Kiva varmaan tehdä tulevaisuuden suunnitelmia, kun päättäjätahot luovat toivottomuuden ilmapiiriä.
Mä täytin just 27 ja oon jo ihan finaalissa. Vakituisia töitä ei ole näköpiirissä pitkään aikaan, luonto tuhoutuu kiihtyvällä tahdilla ympäriltä, ihmisten määrä vaan lisääntyy ja aika moni muukin ISO asia on aivan totaalisen päin persettä eikä muutosta ole takuuvarmasti lähivuosina näkyvissä. Väsyttää ja masentaa niin maan saatanasti. Ei vaan millään enää jaksais elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä muutenkin aivan älytöntä.
Pitää esim olla täydellinen superäiti/isä.
Työhakemukseen pitää vakuttaa, että on syntynyt tekemään juuri tätä työtä ja että teker tätä työtä 110 lasissa täydellä sydämellä.
Ihan hullua.
Mistä tuo supervanhemman ideaali on tullut?
Me olemme ns tavallisia ihmisiä, ja koulun henkilökunta kehui meitä täysjärkisiksi. Emme ole yli-tai alisuorittaneet.
Muutkin oman ikäluokan vanhemmat on suht koht samanlaisia, tietääkseni.
Nuorena 1.lapsen kanssa olin ehkä enemmän perfektionisti, mutta se liittyi enemmän kasvatuksen modernisointiin.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu hehkuttaa onnea ja onnistumisia, sen ajatellaan olevan itserakasta ja ylimielistä.
Kyse on kuitenkin siitä, miten asiat itse kokee, kaikki kokee oman elämänsä huonommaksi kuin muilla, jotka saavat kaikkea ilman että joutuu tekemään mitään. Sellaista elämää voisi kutsua katteettomaksi kateudeksi, jota kyseinen henkilö ei voi mitenkään muuttaa muuksi. Tai asenteeksi, mutta eihän sitäkään voi muutta , vai voiko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä muutenkin aivan älytöntä.
Pitää esim olla täydellinen superäiti/isä.
Työhakemukseen pitää vakuttaa, että on syntynyt tekemään juuri tätä työtä ja että teker tätä työtä 110 lasissa täydellä sydämellä.
Ihan hullua.
Mistä tuo supervanhemman ideaali on tullut?
Me olemme ns tavallisia ihmisiä, ja koulun henkilökunta kehui meitä täysjärkisiksi. Emme ole yli-tai alisuorittaneet.
Muutkin oman ikäluokan vanhemmat on suht koht samanlaisia, tietääkseni.
Nuorena 1.lapsen kanssa olin ehkä enemmän perfektionisti, mutta se liittyi enemmän kasvatuksen modernisointiin.
Tottakai ne pärjää, jotka ovat valveutuneita ja vahvoja. Niin minäkin teen.
Nuorten äitien väsymys on silti tosiasia. Mistä tuo ideaali tulee ja mikä sitä ruokkii? Se on tämän ajan kuva.
Olet ihan oikeassa. Ihmiselämän ei tarvitse olla jatkuvaa vastoinkäymistä. Meille on vaan uskoteltu niin! Meidät on saatu paholaisen valtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
9876546 kirjoitti:
Mä täytin just 27 ja oon jo ihan finaalissa. Vakituisia töitä ei ole näköpiirissä pitkään aikaan, luonto tuhoutuu kiihtyvällä tahdilla ympäriltä, ihmisten määrä vaan lisääntyy ja aika moni muukin ISO asia on aivan totaalisen päin persettä eikä muutosta ole takuuvarmasti lähivuosina näkyvissä. Väsyttää ja masentaa niin maan saatanasti. Ei vaan millään enää jaksais elää.
Voi voi. Olet saman ikäinen kuin tyttäreni. Hänellä menee ihan kivasti. Mikä sinua on murjonut?
On aidosti ahdistavaa törmätä oman lapsensa ikäiseen ihmiseen, jolla menee kurjasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä yhtään ihmettele että kansa voi huonosti,suomihan on maailman kuudenneksi epäempaattisin maa
Haluaisin takaisin lankapuhelimeni. Se ei ainakaan salakuuntele minua ja mainosta mulle asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä miksi monillakin on olevinaan...
Minulla on (mielestäni) ja on sattunut monia asioita...
Vanhat kaverit delanneet, toiset jättäneet jo vuosia vuosia sitten, ex-kamankäyttäjä, lapsi vain viikonloput, masentaa, ahdistuslääkitys, ei perhettä, ei kavereita alle 200km lähellä, oluttakin liikaa kun yksinäinen, liikuntaa ei kun VÄSYTTÄÄ, ei töitä, ei opiskelua, ei ammattia, ei rahaa, ei rikkaita vanhempia, ei välittäviä sukulaisia (joskus on joku, kerran tai kaksi vuodessa jos jotain tekemistä tai joku erityinen syy, kuten muutto), nenä murtunut kun poika(mies)ystävä vahingossa hajotti, ei hoitokontakteja, ei lääkäriä kun ei viitti häiritä, ei autoa eikä korttia, ei jaksa.........
Onko nää ok? Pitäiskö saada apua?
Vierailija kirjoitti:
Olet ihan oikeassa. Ihmiselämän ei tarvitse olla jatkuvaa vastoinkäymistä. Meille on vaan uskoteltu niin! Meidät on saatu paholaisen valtaan.
Suomeen on luotu jatkuva jälleenrakennuskausi, jonka tuloksia ei näy. Ei luoda uusia innovaatioita, jotka nostaisivat meidät suosta.
Onnellisuuskilpailu uuvuttaa nykyihmisen.
Vierailija kirjoitti:
9876546 kirjoitti:
Mä täytin just 27 ja oon jo ihan finaalissa. Vakituisia töitä ei ole näköpiirissä pitkään aikaan, luonto tuhoutuu kiihtyvällä tahdilla ympäriltä, ihmisten määrä vaan lisääntyy ja aika moni muukin ISO asia on aivan totaalisen päin persettä eikä muutosta ole takuuvarmasti lähivuosina näkyvissä. Väsyttää ja masentaa niin maan saatanasti. Ei vaan millään enää jaksais elää.
Voi voi. Olet saman ikäinen kuin tyttäreni. Hänellä menee ihan kivasti. Mikä sinua on murjonut?
On aidosti ahdistavaa törmätä oman lapsensa ikäiseen ihmiseen, jolla menee kurjasti.
Sinäkin kerrot, että on aidosti ahdistavaa törmätä tuon ikäiseen jolla menee huonosti. Juuri tästä on kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
9876546 kirjoitti:
Mä täytin just 27 ja oon jo ihan finaalissa. Vakituisia töitä ei ole näköpiirissä pitkään aikaan, luonto tuhoutuu kiihtyvällä tahdilla ympäriltä, ihmisten määrä vaan lisääntyy ja aika moni muukin ISO asia on aivan totaalisen päin persettä eikä muutosta ole takuuvarmasti lähivuosina näkyvissä. Väsyttää ja masentaa niin maan saatanasti. Ei vaan millään enää jaksais elää.
Voi voi. Olet saman ikäinen kuin tyttäreni. Hänellä menee ihan kivasti. Mikä sinua on murjonut?
On aidosti ahdistavaa törmätä oman lapsensa ikäiseen ihmiseen, jolla menee kurjasti.Sinäkin kerrot, että on aidosti ahdistavaa törmätä tuon ikäiseen jolla menee huonosti. Juuri tästä on kysymys.
En kuitenkaan jää siihen ahdistukseen. Mietin keinoja päästä siitä eroon. Niin olen päässyt omistakin. Ei ollut elämä mitään wienervalssia minullakaan, kun ylempi ja oma lapseni syntyivät.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi monillakin on olevinaan...
Minulla on (mielestäni) ja on sattunut monia asioita...Vanhat kaverit delanneet, toiset jättäneet jo vuosia vuosia sitten, ex-kamankäyttäjä, lapsi vain viikonloput, masentaa, ahdistuslääkitys, ei perhettä, ei kavereita alle 200km lähellä, oluttakin liikaa kun yksinäinen, liikuntaa ei kun VÄSYTTÄÄ, ei töitä, ei opiskelua, ei ammattia, ei rahaa, ei rikkaita vanhempia, ei välittäviä sukulaisia (joskus on joku, kerran tai kaksi vuodessa jos jotain tekemistä tai joku erityinen syy, kuten muutto), nenä murtunut kun poika(mies)ystävä vahingossa hajotti, ei hoitokontakteja, ei lääkäriä kun ei viitti häiritä, ei autoa eikä korttia, ei jaksa.........
Onko nää ok? Pitäiskö saada apua?
Sun pitää aloittaa oluen vähentämisellä, niin ajatus kirkastuu ja jaksat paremmin suunnitella esim. ammattiin kouluttautumista.
Tyhmät ihmiset tekevät tyhmiä päätöksiä verukkeella koska muutkin tekee niin. Vitutus alkaa kun realiteetit iskevät tajuntaan ja noidankehä syvenee.