Lue keskustelun säännöt.
Toinenkin lapsemme osoittautumassa erityistä tukea vaativaksi lapseksi. En kestä!
27.02.2018 |
Kerron heti alkuun, että meillä on siis vain kaksi lasta melko suurella ikäerolla. Esikoisen ongelmat havaitsin siinä vaiheessa, kun nuorempi lapsi oli vauva. Vasta eskarissa yksi LTO otti asian vakavasti, jolloin esikoinen pääsi tutkimuksiin. Tuo oli rankka ajanjakso, sillä meille väläyteltiin hyvinkin vakavia diagnooseja, joita ei onneksi löytynytkään. Lisäksi tilanteen teki raskaaksi se, ettei mies osallistunut lainkaan tuohon prosessiin. Välillä hän jopa vastusti vastaanotoilla käyntejä, vaikka ei itse ollut mukana kertaakaan. Vihdoin olemme saaneet esikoisen asiat järjestymään, vaikka prosessi oli pitkä ja vaikea.
Nyt näyttää siltä, että koko homma alkaa alusta, sillä nyt päiväkoti on havainnut samankaltaisia oireita, kuten esikoisella aikoinaan samanikäisenä. Huom! Lapset ovat olleet eri ryhmissä ja eri aikuisten hoidettavina eli kyse ei ole siitä, että nuoremmasta oltaisiin väkisin tekemässä erityislasta. En myöskään ollut etukäteen kertonut kuopuksen ryhmän hoitajille vanhemman lapsen diagnoosista.
Tällä hetkellä minulla on erittäin raskas vaihe töihin liittyen, joten en todellakaan jaksaisi enää tuota samaa tutkimusjaksoa käydä läpi. Mies on jo ilmoittanut ettei aio asiaan puuttua, joten en tiedä miten nuo käynnit saadaan hoidettua. Meillä ei myöskään ole sellaista tukiverkostoa, jolle noiden käyntien hoitamista voisi nakittaa. En tiedä miten selviämme tästä! Koen olevani niin yksin tässä asiassa ja minusta tuntuu pahalta lasten puolesta ettei miestä kiinnosta lastensa asiat edes tämän vertaa.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Esko Mulder kirjoitti:
Erityistukea vaativia lapsia tuntuu löytyvän kokoajan lisää. Meillä myös LTO vihjasi vaikka mitä, tutkittiin ja tutkittiin ja lopulta erityistuki jatkui enemmän tai vähemmän kouluun parille ensimmäiselle luokalle asti "varmuuden vuoksi". Lapsi oli, kuten tiesinkin, täysin terve, mutta ehkä lujatahtoisempi kuin muut. Huolestuneet hoitajat olivat lähinnä nuoria, lapsettomia ja melko kokemattomia lasten kanssa ja kovasti kimpaantuivat kun lapset eivät totelleet (oli siis muitakin tapauksia samaan aikaan). Tuli koko prosessissa sellainen maku, että päiväkodissa lyövät mieluusti erityistukea, jotta saavat lisää hoitajia. Vähän sama juttu jatkui koulussa.
Ehkä sinun tilanteessa toisi voimia tuoda myös ajatus, että lapsessa ei välttämättä ole mitään "vikaa" vaan hän on nyt vähän erilainen. Lisäksi kaikenlaisista ongelmista saattaa päästä eroon ihan vain ajankin kanssa, varhaiskasvatus on aika villiä länttä, mutta koulussa toiminta on jo astetta ammattimaisempaa ja hoitoa saa. Päivät ovat myös selkeämmin rakennettuja ja se tuntui ainakin meidän tilanteessa auttavan.
Miehellesi sanoisin, että parisuhteen tarkoitus ei ole löytää toisista syitä tai virheitä. Syiden etsimisessäkään ei ole järkeä, jos ei ole valmis myös korjaamaan havaittuja ongelmia. Aviomiehelle tärkein on oma perhe ja sen eteen miehen pitää ponnistella loputtomasti. Hänelle ei ole luvattu ongelmatonta elämää sen enempää kuin muillekaan. Ehkä voisit myös sanoa ääneen, että tarvitset hänen apua tässä asiassa.
Miksei näissä tarinoissa koskaan pohdoskella sitä vaihtoehtoa, että mahdollisimman varhain aloitetut tukitoimet ovat auttaneet lasta ja siten tuen tarve on lopulta loppunut esim. alkuopetuksen aikana?
Olen miettinyt samaa. Sitten ihmetellään, kun murroiässä on vaikeaa ja koulu menee päin persettä. Varhaisella puuttumisella voidaan välttää tilanteen kriisityminen. Tämä tulisi myös yhteiskunnalle halvemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko ap selvittänyt esim. mahdollisuutta jäädä osittaiselle hoitovapaalle?