Lue keskustelun säännöt.
Toinenkin lapsemme osoittautumassa erityistä tukea vaativaksi lapseksi. En kestä!
27.02.2018 |
Kerron heti alkuun, että meillä on siis vain kaksi lasta melko suurella ikäerolla. Esikoisen ongelmat havaitsin siinä vaiheessa, kun nuorempi lapsi oli vauva. Vasta eskarissa yksi LTO otti asian vakavasti, jolloin esikoinen pääsi tutkimuksiin. Tuo oli rankka ajanjakso, sillä meille väläyteltiin hyvinkin vakavia diagnooseja, joita ei onneksi löytynytkään. Lisäksi tilanteen teki raskaaksi se, ettei mies osallistunut lainkaan tuohon prosessiin. Välillä hän jopa vastusti vastaanotoilla käyntejä, vaikka ei itse ollut mukana kertaakaan. Vihdoin olemme saaneet esikoisen asiat järjestymään, vaikka prosessi oli pitkä ja vaikea.
Nyt näyttää siltä, että koko homma alkaa alusta, sillä nyt päiväkoti on havainnut samankaltaisia oireita, kuten esikoisella aikoinaan samanikäisenä. Huom! Lapset ovat olleet eri ryhmissä ja eri aikuisten hoidettavina eli kyse ei ole siitä, että nuoremmasta oltaisiin väkisin tekemässä erityislasta. En myöskään ollut etukäteen kertonut kuopuksen ryhmän hoitajille vanhemman lapsen diagnoosista.
Tällä hetkellä minulla on erittäin raskas vaihe töihin liittyen, joten en todellakaan jaksaisi enää tuota samaa tutkimusjaksoa käydä läpi. Mies on jo ilmoittanut ettei aio asiaan puuttua, joten en tiedä miten nuo käynnit saadaan hoidettua. Meillä ei myöskään ole sellaista tukiverkostoa, jolle noiden käyntien hoitamista voisi nakittaa. En tiedä miten selviämme tästä! Koen olevani niin yksin tässä asiassa ja minusta tuntuu pahalta lasten puolesta ettei miestä kiinnosta lastensa asiat edes tämän vertaa.
Kommentit (42)
Mielestäni sinun kannattaa nyt väsymyksestä huolimatta hoitaa lapsen asia. Ota töistä palkatonta niiksi päiviksi jolloin tarvitsee viedä lapsi polikäynnille ja tiedän kokemuksesta että polikäyntiin yritetään mahdollisuuksien mukaan sisältää useampi asia jotta niitä ei tulisi niin montaa. Jos samaa diagnoosia epäillään niin kuitenkin varmaan sinulla jo tietoa missä mennään ja tiedät kuinka arkena toimia toisen lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko miehelläsi kenties asperger? Jos, niin tämä tulisi ottaa esiin lasten tuen tarpeen selvittämisessä. Hoitavan tahon olisi hyvä tietää, mikäli molemmat vanhemmat eivät kykene ottamaan vastuuta lapsen tukemisesta arjessa ja lapsen asioiden hoitamisesta. Ikävä paikka, mutta ette ole mitenkään ainutlaatuinen tapaus, meilläkin on lähipiirissä monenlaisia perheitä. Jos mies ei kerta kaikkiaan kykene, niin sitten ei kykene. Voi olla, että hänen roolinsa kasvaa lasten kasvaessa. Sillä välin olisi hyvä miettiä, mitä muuta tukea, esim. tukiperhe tai perheohjaus, voisitte arkeenne saada.
No muutamassa päivässä yleensä nuo asiat selvenevät. Eri alojen asiantuntiat pitävät pari vastaanottokertaa eli psykologin testit, mahd. puheterapeutti ja toimintaterapeutti, sitten loppupalaveri ja kuntoutussuunnitelma. Kai töistä sen verran vapaata saa tärkeän asian vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Miksi teillä on kaksi lasta?
Miksi olet idiootti?
Tsemppiä! Meille elettiin joskus vähän samankaltaista tilannetta, aloin "pakottaa" miehen mukaan eli ilmoitin että nyt sinä viet terapiaan jne. Lisäksi tutkivat tahot ja apuna oleva sos.puoli on vaatinut että molemmat vanhemmat tulevat esim. palavereihin. Meillä lastensuojelusta on ollut iso apu, ei ollenkaan sellainen peikko mitä palstalta saa lukea. Sitä kautta on saatu helpommin terapiaa ja nyt on väläytelty tukiperhettä. Isovanhemmat on mutta he eivät pärjää erityislapsen kanssa oman ikänsä takia.
Eli soita rohkeasti lastensuojeluun, sieltä saa apua. Kysy lasta tutkivalta taholta vertaistukea, onko mitään liittoa josta saisi sopeutumisvalmennusta tms. äläkä anna miehelle vaihtoehtoja, jo lasten edun takia hänen on oltava mukana. Itse perustelin sen miehelle myös siltä kantilta että jos minulle tapahtuu jotain on miehen osattava hoitaa asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teillä on kaksi lasta?
Miksi sinä kommentoit avausta, vaikka et lukenut sitä?
Heillähän on kaksi lasta. Miksi kellään on kaksi lasta?
Vierailija kirjoitti:
Miksi teillä on kaksi lasta?
Onko se jotenkin outoa? Aika monella on, minullakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko miehelläsi kenties asperger? Jos, niin tämä tulisi ottaa esiin lasten tuen tarpeen selvittämisessä. Hoitavan tahon olisi hyvä tietää, mikäli molemmat vanhemmat eivät kykene ottamaan vastuuta lapsen tukemisesta arjessa ja lapsen asioiden hoitamisesta. Ikävä paikka, mutta ette ole mitenkään ainutlaatuinen tapaus, meilläkin on lähipiirissä monenlaisia perheitä. Jos mies ei kerta kaikkiaan kykene, niin sitten ei kykene. Voi olla, että hänen roolinsa kasvaa lasten kasvaessa. Sillä välin olisi hyvä miettiä, mitä muuta tukea, esim. tukiperhe tai perheohjaus, voisitte arkeenne saada.
Voihan yhtä hyvin olla kyse ADHD:sta tai jostain lievemmästä tarkkaavaisuushäiriöstä, lukihäiriöstä tai dysfasiasta. Miksi tää Asperger -kortti vedetään joka keskusteluun, niin kuin se olisi ainoa diagnoosi oppimisvaikeuksille? En myöskään ymmärrä mikä siinä on niin salaista, kun ap anonyymisti kuitenkin ongelmastaan kertoo.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä! Meille elettiin joskus vähän samankaltaista tilannetta, aloin "pakottaa" miehen mukaan eli ilmoitin että nyt sinä viet terapiaan jne. Lisäksi tutkivat tahot ja apuna oleva sos.puoli on vaatinut että molemmat vanhemmat tulevat esim. palavereihin. Meillä lastensuojelusta on ollut iso apu, ei ollenkaan sellainen peikko mitä palstalta saa lukea. Sitä kautta on saatu helpommin terapiaa ja nyt on väläytelty tukiperhettä. Isovanhemmat on mutta he eivät pärjää erityislapsen kanssa oman ikänsä takia.
Eli soita rohkeasti lastensuojeluun, sieltä saa apua. Kysy lasta tutkivalta taholta vertaistukea, onko mitään liittoa josta saisi sopeutumisvalmennusta tms. äläkä anna miehelle vaihtoehtoja, jo lasten edun takia hänen on oltava mukana. Itse perustelin sen miehelle myös siltä kantilta että jos minulle tapahtuu jotain on miehen osattava hoitaa asiat.
Yritin aikanaan pakottaa miestä mukaan. Kerroin hyvissä ajoin asiasta ja muistutin vielä lähellä ajankohtaa. Mies "unohti" silti. Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla. Kerran jopa uhkasin erolla, kun perhe-elämä ei miestä kiinnosta. Miehen mielestä lapsissa ei ole muuta vikaa kuin se, että minä olen kasvattanut lapset väärin (missä on miehen vastuu..?). Hän ei usko, että arjen haasteiden taustalla on juuri tämä diagnoosi. Jos hän tulisi mukaan vastaanotoille, hän kyllä kuulisi tämän itsekin! Mies ei ylipäätään ole muutenkaan kiinnostunut asioimaan esim neuvolan kanssa. Kerran hän vei lapsen neuvolatarkastukseen, koska oli heikkona hetkenä luvannut.
Olen pohtinyt tuota avun pyytämistä, mutta toisaalta luulen ettei tilanteeseemme ole sellaista tukea mitä tarvittaisiin. Mies ei suostu mihinkään terapiaan tai kuntoutukseen. Itse en jaksaisi taas kytätä puhelinaikoja, sumplia työasioita ja suunnitella miten kaikki käynnit yms saadaan sujuvasti kalenteriin. Oli yllättävän haastavaa saada tiettyjä vastaanottoja varattua, kun puhelinaika oli kaksi kertaa viikossa, sellaiseen aikaan etten voinut soittaa. Mies ei halunnut asiaa hoitaa. En myöskään usko, että saisimme mitään tukiperhettä, koska tilanne ei ole riittävän paha.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nyt vaan laitat lasten asiat ykkösprioriteetiksi ja teet sen mitä täytyy tehdä, jotta saat ne hoidettua. Kyllä työpaikalla sen verran lapsiperheitä ymmärretään...
Elikä mies on yksinkertaisesti mulkku kenen ei olisi ikinä pitänyt perhettä perustaakkaan. Sinulla todella on kolmas lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko miehelläsi kenties asperger? Jos, niin tämä tulisi ottaa esiin lasten tuen tarpeen selvittämisessä. Hoitavan tahon olisi hyvä tietää, mikäli molemmat vanhemmat eivät kykene ottamaan vastuuta lapsen tukemisesta arjessa ja lapsen asioiden hoitamisesta. Ikävä paikka, mutta ette ole mitenkään ainutlaatuinen tapaus, meilläkin on lähipiirissä monenlaisia perheitä. Jos mies ei kerta kaikkiaan kykene, niin sitten ei kykene. Voi olla, että hänen roolinsa kasvaa lasten kasvaessa. Sillä välin olisi hyvä miettiä, mitä muuta tukea, esim. tukiperhe tai perheohjaus, voisitte arkeenne saada.
Voihan yhtä hyvin olla kyse ADHD:sta tai jostain lievemmästä tarkkaavaisuushäiriöstä, lukihäiriöstä tai dysfasiasta. Miksi tää Asperger -kortti vedetään joka keskusteluun, niin kuin se olisi ainoa diagnoosi oppimisvaikeuksille? En myöskään ymmärrä mikä siinä on niin salaista, kun ap anonyymisti kuitenkin ongelmastaan kertoo.
Mistä tosiaan kaikki kuvittelevat, et as-lapsilla olisi oppimisvaikeuksia? Perhepiirissämme on yksi tällainen lapsi, joka oppii kaiken niin nopeasti, että on todella turhutunut jankkaamaan koulussa samoja asioita sata kertaa.
Koko suvun piirissä ei myöskään ole koskaan ollut vastaavaa oireyhtymää kenelläkään(että se siitä periytyvyydestä)
Vierailija kirjoitti:
Ja piti kuitenkin tehdä vielä toinen lapsi tuolle äijälle? Kuinka monta aiot vielä tehdä?
Mikäs erityisvaikeus sinulla on, dysfasiako? Et ymmärtänyt selvästi lukemaasi. Ap sanoi ihan selvästi, että tieto esikoisen ongelmista selvisi vasta, kun kuopus oli jo syntynyt.
Painu ilkeä paska hemmett..n tästä ketjusta. Hus, mene jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erityistukea vaativia lapsia tuntuu löytyvän kokoajan lisää. Meillä myös LTO vihjasi vaikka mitä, tutkittiin ja tutkittiin ja lopulta erityistuki jatkui enemmän tai vähemmän kouluun parille ensimmäiselle luokalle asti "varmuuden vuoksi". Lapsi oli, kuten tiesinkin, täysin terve, mutta ehkä lujatahtoisempi kuin muut. Huolestuneet hoitajat olivat lähinnä nuoria, lapsettomia ja melko kokemattomia lasten kanssa ja kovasti kimpaantuivat kun lapset eivät totelleet (oli siis muitakin tapauksia samaan aikaan). Tuli koko prosessissa sellainen maku, että päiväkodissa lyövät mieluusti erityistukea, jotta saavat lisää hoitajia. Vähän sama juttu jatkui koulussa.
Ehkä sinun tilanteessa toisi voimia tuoda myös ajatus, että lapsessa ei välttämättä ole mitään "vikaa" vaan hän on nyt vähän erilainen. Lisäksi kaikenlaisista ongelmista saattaa päästä eroon ihan vain ajankin kanssa, varhaiskasvatus on aika villiä länttä, mutta koulussa toiminta on jo astetta ammattimaisempaa ja hoitoa saa. Päivät ovat myös selkeämmin rakennettuja ja se tuntui ainakin meidän tilanteessa auttavan.
Miehellesi sanoisin, että parisuhteen tarkoitus ei ole löytää toisista syitä tai virheitä. Syiden etsimisessäkään ei ole järkeä, jos ei ole valmis myös korjaamaan havaittuja ongelmia. Aviomiehelle tärkein on oma perhe ja sen eteen miehen pitää ponnistella loputtomasti. Hänelle ei ole luvattu ongelmatonta elämää sen enempää kuin muillekaan. Ehkä voisit myös sanoa ääneen, että tarvitset hänen apua tässä asiassa.
Kyllähän se lapsi menee tietenkin töiden/kaiken edelle. Ota vapaata muutama päivä töistä kun lapsi on tutkimuksissa. Kerroit ettet jaksaisi enää yhtään tutkimusjaksoa läpi, ethän sinä ole se jota siellä tutkitaan vaan lapsi, äidit odottavat käytävällä tutkimusten ajan eikö ? Jos kolme käyntiä niin ei mielestäni ole lainkaan paha.Sitten se on tehty ja kannattaa varmaan ap hakea ( ainakin )itsellesi ja miehellesi keskusteluapua/ tukea elämäntilanteeseenne.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se lapsi menee tietenkin töiden/kaiken edelle. Ota vapaata muutama päivä töistä kun lapsi on tutkimuksissa. Kerroit ettet jaksaisi enää yhtään tutkimusjaksoa läpi, ethän sinä ole se jota siellä tutkitaan vaan lapsi, äidit odottavat käytävällä tutkimusten ajan eikö ? Jos kolme käyntiä niin ei mielestäni ole lainkaan paha.Sitten se on tehty ja kannattaa varmaan ap hakea ( ainakin )itsellesi ja miehellesi keskusteluapua/ tukea elämäntilanteeseenne.
Ei työnantajan ole mikään pakko antaa palkattomia vapaita.
Sitä paitsi tuo kolme käyntiä ei riitä alkuunkaan. Vaikka lapsi on se tutkittava, kuitenkin perustiedot ja arjen sujuminen kysytään vanhemmilta. Vanhemmat myös keskustelevat asiantuntijoiden kanssa tarvittavista tukitoimista yms. Meillä ainakin tuli tutkimusjakson lisäksi oli kaikenlaisia palavereja ensin päiväkodin ja myöhemmin koulun kanssa. Erityisluokalla olevien lasten vanhempien tapaamisia on useammin kuin normaaliluokalla. Lisäksi niitä terapioita saattaa olla joka viikko.
Lapsen diagnoosi on siis ADD. Niitä diagnooseja ei todellakaan anneta parin käynnin perusteella!
Vierailija kirjoitti:
Anna adoptoitavaksi.
niin, mies.
Esko Mulder kirjoitti:
Erityistukea vaativia lapsia tuntuu löytyvän kokoajan lisää. Meillä myös LTO vihjasi vaikka mitä, tutkittiin ja tutkittiin ja lopulta erityistuki jatkui enemmän tai vähemmän kouluun parille ensimmäiselle luokalle asti "varmuuden vuoksi". Lapsi oli, kuten tiesinkin, täysin terve, mutta ehkä lujatahtoisempi kuin muut. Huolestuneet hoitajat olivat lähinnä nuoria, lapsettomia ja melko kokemattomia lasten kanssa ja kovasti kimpaantuivat kun lapset eivät totelleet (oli siis muitakin tapauksia samaan aikaan). Tuli koko prosessissa sellainen maku, että päiväkodissa lyövät mieluusti erityistukea, jotta saavat lisää hoitajia. Vähän sama juttu jatkui koulussa.
Ehkä sinun tilanteessa toisi voimia tuoda myös ajatus, että lapsessa ei välttämättä ole mitään "vikaa" vaan hän on nyt vähän erilainen. Lisäksi kaikenlaisista ongelmista saattaa päästä eroon ihan vain ajankin kanssa, varhaiskasvatus on aika villiä länttä, mutta koulussa toiminta on jo astetta ammattimaisempaa ja hoitoa saa. Päivät ovat myös selkeämmin rakennettuja ja se tuntui ainakin meidän tilanteessa auttavan.
Miehellesi sanoisin, että parisuhteen tarkoitus ei ole löytää toisista syitä tai virheitä. Syiden etsimisessäkään ei ole järkeä, jos ei ole valmis myös korjaamaan havaittuja ongelmia. Aviomiehelle tärkein on oma perhe ja sen eteen miehen pitää ponnistella loputtomasti. Hänelle ei ole luvattu ongelmatonta elämää sen enempää kuin muillekaan. Ehkä voisit myös sanoa ääneen, että tarvitset hänen apua tässä asiassa.
Miksei näissä tarinoissa koskaan pohdoskella sitä vaihtoehtoa, että mahdollisimman varhain aloitetut tukitoimet ovat auttaneet lasta ja siten tuen tarve on lopulta loppunut esim. alkuopetuksen aikana?
Miksi sinä kommentoit avausta, vaikka et lukenut sitä?