Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minusta ei ole perhe-elämään, tämä oli todella paha virhe
27.02.2018 |
En tajua mikä mielenhäiriö mulle tuli, eihän nyt olla 60-luvulla jossa naisen piti mennä naimisiin ja hankkia lapsia tullakseen sosiaalisesti hyväksytyksi. Mä vain... rakastan mun miestä ja tuntui luontevalta hankkia lapsi vaikka mitään vauvakuumetta mulla ei koskaan ollutkaan ja epäilin olisiko musta äidiksi.
Uskoin kuitenkin, että äitiyteen kasvaa ja lastaan oppii rakastamaan ja blaa blaa. Olin 27 kun esikoinen syntyi suunnitellusti ja 29, kun nuorempi syntyi ehkäisyn petettyä. Tuon jälkeen mulle tehtiin sterilisaatio.
Ja kyllähän mä rakastan lapsia, mutta riittääkö se kun musta tuntuu etten voi olla yhtään oma itseni ja olen jossain hemmetin häkissä jossa asiat tehdään muiden määräämän aikataulun mukaan. Mulla ei ole valtaa mihinkään . Haluan nukkua pitkään vapaapäivinä, juoda aamukahvit rauhassa ja lähteä ulos syömään sushia. Haluan töiden jälkeen käydä viinilasillisella ystävän kanssa. Mutta ei, mun pitää nousta aamulla laittamaan piirretyt pyörimään ja puuroa kiehumaan. Töiden jälkeen suoraan kauppaan, tarhaan ja kotiin. Pitää niistää neniä, pyyhkiä perseitä, kerätä leluja, laittaa aamupalaa, välipalaa ja päivällistä, korvissa soi tauotta "äiti äiti, anna, katso, tule". Pitää seistä tököttää leikkipuistossa kuin joku puujumala ja palella pulkkamäessä, HopLop on kätevä mutta ei sinnekään viitsi joka päivä mennä. Pitää olla aktiivinen, osallistuva äiti. Voi herranperse.
Mies on töiden takia paljon pois kotoa ja pitää kotona olemista sekä lasten kanssa peuhaamista ihanan rentouttavana, eikä ymmärrä mikä minua ahdistaa. Miksi olen ahdistunut, kireä ja laihtunut menetettyäni ruokahaluni. Meillähän on kaunis koti ja ihanat lapset ! Mutta mulle tämä on vain kauniisti sisustettu vankiselli. Ne hetket, kun lapset on tipautettu tarhaan ja ajan töihin olen vapaa ja onnellinen. Melkein toivon ruuhkaa, että saisin juoda kahvia ja kuunnella musiikkia ja fiilistellä... yksin.
Kommentit (74)
Kaksi lasta, sterilisaatio alle kolmekymppisenä. Nice try, terveisiä Porvooseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, tunteesi ovat normaaleja. Kaikki eivät koskaan tunne noin, mutta monelle äitiyteen liittyy paljon ristiriitaisia tunteita ja hankalia hetkiä, joissa oma sietokyky on venytetty äärimmilleen.
Koska lapsissa ei ole vaihto- tai palautusoikeutta, sinun olisi tärkeää päästä käsittelemään hankalia tunteitasi jossain. Perheneuvolat ovat tuollaisia tilanteita varten. Perheneuvola ei tarkoita lastensuojelua, vaan siellä äiti (tai muu vanhempi) on asiakkaana ja voi keskustella hankalista perhe-elämään liittyvistä tunteista. Voit saada perhetyötä kotiin vahtimaan lapsia sillä välin, kun käyt perheneuvolassa juttelemassa tilanteestasi. Suosittelen vahvasti - vaikket nautikaan tilanteesta, on sinun tehtävänäsi luoda lapsillesi mahdollisimman hyvä ja turvallinen lapsuus. Toivotan kaiket tsempit, toivottavasti tilanteen purkaminen ammattilaisen kanssa neuvolassa auttaa pahimpien hetkien yli.
Puhu miehen kanssa vakavasti. Että tarvitset omaa aikaa tai et enää jaksa ollenkaan ja otat eron ja lapset jäävät miehelle kokonaan jne. Eli ilmaise vakavasti, että miehen on alettava kantaa enemmän vastuuta arjesta. Todella vakava keskustelu, jotta hän ymmärtää. Ja sitten varaa itsellesi kylpylä tms viikonlopuksi ja lähde sinne yksin lomalle ja jätä lapset silloin miehen hoitoon. Kyllä he pärjäävät sen ajan ja miehen on hyvä saada käsitys siitä, mitä arkinoikeasti on. Nyt hän ei ole siinä osallisena todellisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi lasta, sterilisaatio alle kolmekymppisenä. Nice try, terveisiä Porvooseen.
AP on luultavasti ehtinyt täyttää 30 ennen steriä. Itse oli prekäynnillä kolmekymppispäivänäni ja klipsit sain viikkoa myöhemmin. Jonoon pääsi "alaikäisenä" kahdella lähetteellä, yhden lapsen kanssa (saatu 22-vuotiaana).
Eipä se pienen lapsen äitiys mullekaan sopinut. Onneksi äitiyskin muuttuu lasten kasvaessa, ja vapaus palailee pätkittäin. Omani (17) kanssa lähdennyt lounaalle hiihtoloman kunniaksi.
Pystyn hyvin samaistumaan tunteisiisi. Olin samassa jamassa muutama vuosi sitten. Lohdutukseksesi voin kertoa, että lapset kasvavat ja tulet saamaan vapautesi takaisin.
Meillä on lapset nyt 10 v ja 12 v ja tämä on jo todella helppoa päiväkotiaikoihin verrattuna. Saan nukkua pitkään, lapset osaavat jo itse kaivaa syömistä kaapista ja lämmittää ruokansa. Kotiin ei tarvitse kiirehtiä suoraan töistä ja olen hankkinut taas tauon jälkeen uusia harrastuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika perus, että täällä syyllistetään heti kun sanoo ääneen jotain jota varmasti aika moni muukin miettii. Oisko sun ap mahdollista järjestää itsellesi enemmän omaa aikaa? Ei palvele ketään se, että menetät itsesi tuon kaiken keskellä. Lapset kasvavat ja tuo tilanne kyllä helpottaa, mutta olisi hyvä nytkin saada vähän breikkiä siitä kotiarjesta. Äitikin saa olla terveellä tavalla itsekäs!
Yritä kestää. Lapset on loppujen lopuksi vähän aikaa pieniä. Kohta ne on koulussa ja enemmän ystäviensä kanssa ja harrastuksissa ja sinulla on sitten enemmän omaa aikaa. Sinulla on keski-iässä ja vanhuksena vielä kymmeniä vuosia aikaa elää itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle lapset on antaneet elämään sisältöä enemmän kuin mikään muu. Kohta jo nuorinkin kolmesta on aikuinen. Koen, että elämälläni on merkitystä ja en olisi kokenut niin vahvoja tunteita, kuin olen kokenut. Rakkautta, tuskaa, laidasta laitaan. Ei äitiys ole helppoa ja jos haluaa helpon elämän, ei äidiksi kannata ryhtyä.
Kasva aikuiseksi ap, valintojen mukaan on elettävä ja otettava vastuuta, sitähän aikuisuus on. Ja näille jotka ilkkuvat täällä tai kehottavat lähtemään ym: mitä jos oma vanhempanne olisi teistä ajatelleet samoin? Olisiko mahtavaa jos äitinne olisi katunut teitä ja jopa inhonnut? Luoja tätä menoa ja ihmisen tasoa..aina löytyy porras alemmas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pystyn hyvin samaistumaan tunteisiisi. Olin samassa jamassa muutama vuosi sitten. Lohdutukseksesi voin kertoa, että lapset kasvavat ja tulet saamaan vapautesi takaisin.
Meillä on lapset nyt 10 v ja 12 v ja tämä on jo todella helppoa päiväkotiaikoihin verrattuna. Saan nukkua pitkään, lapset osaavat jo itse kaivaa syömistä kaapista ja lämmittää ruokansa. Kotiin ei tarvitse kiirehtiä suoraan töistä ja olen hankkinut taas tauon jälkeen uusia harrastuksia.
Tuo onkin helppo vaihe, odotappa murrosikää. Nuoruusvuodet oli meillä rankinta aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Yritä kestää. Lapset on loppujen lopuksi vähän aikaa pieniä. Kohta ne on koulussa ja enemmän ystäviensä kanssa ja harrastuksissa ja sinulla on sitten enemmän omaa aikaa. Sinulla on keski-iässä ja vanhuksena vielä kymmeniä vuosia aikaa elää itsellesi.
Niin, voit sitten vaikka lähteä lenkille joka päivä (kävellen tietysti, jos polvet eivät ole vielä jaskana ja selkää ei liikaa kolota). Tai lukea kirjan (jos olet hommannut kalliit lukulasit). Tai käydä hienolla illallisella syömässä miehesi kanssa (muista verenpainelääkkeet ja lääkärin ohjeet).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä aina ihmettelen, miksi jotkut tekee kaksi tai kolme lasta?😯 Mulla on yksi lapsi ja mies jotka molemmat herää yleensä aiemmin kuin mä ja mä saan nukkua vapaa-aamuisin pidempään. Miehelle tää ei oo ongelma koska hän tykkää aina herätä aikaisin aamulla.
Mun pää räjähtäis jos meillä olis kaksi tai kolme lasta. Yksi menee juuri ja juuri. 👍
Vierailija kirjoitti:
Mä aina ihmettelen, miksi jotkut tekee kaksi tai kolme lasta?😯 Mulla on yksi lapsi ja mies jotka molemmat herää yleensä aiemmin kuin mä ja mä saan nukkua vapaa-aamuisin pidempään. Miehelle tää ei oo ongelma koska hän tykkää aina herätä aikaisin aamulla.
Mun pää räjähtäis jos meillä olis kaksi tai kolme lasta. Yksi menee juuri ja juuri. 👍
Koska mikään ei ole hienompaa, kun kaulaan kietoutuvat kädet ja lapsen suusta maailman kaunein sana: äiti. Mulla on neljä lasta ja olen aina nukkunut aamuisin myöhään. Lapset voi opettaa nukkumaan myöhempään, lisäksi minullakin on mies, joka herää aiemmin.
Viikonloppunakin taisin nousta 12.50. t: neljän äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pystyn hyvin samaistumaan tunteisiisi. Olin samassa jamassa muutama vuosi sitten. Lohdutukseksesi voin kertoa, että lapset kasvavat ja tulet saamaan vapautesi takaisin.
Meillä on lapset nyt 10 v ja 12 v ja tämä on jo todella helppoa päiväkotiaikoihin verrattuna. Saan nukkua pitkään, lapset osaavat jo itse kaivaa syömistä kaapista ja lämmittää ruokansa. Kotiin ei tarvitse kiirehtiä suoraan töistä ja olen hankkinut taas tauon jälkeen uusia harrastuksia.
Ovatko tällaiset kirjoittajat tosissaan, vai ilkeilevätkö he tahallaan? Jos apn lapset ovat pieniä, on tuohon pienimmän 10v ikään matkaa ainakin 6-8 vuotta! Se on tosi pitkä aika, jos nyt tuntuu että ei kestä, ja melko julmaa mennä siihen sanomaan että ei tuossa ole kuin noin 70-100 kuukautta enää kärsittävänä!!
Vierailija kirjoitti:
Kuulut ilmiselvästi tähän minä-minä-minä itse ensin-sukupolveen. Valitan, sinun olisi pitänyt ajatella aiemmin. Ihme valittajia monet nykyäidit.
Miten niin nyky?...
Lapset kasvavat ennen kuin huomaakaan. Vielä ennen täysi-ikäistymistä voi olla kausi, jolloin äitiä tarvitaan vähän enemmän. Myös kaverin kaltaiseksi luotsaajaksi, jonka tehtävänä opettaa lasta toimimaan itse Itsenäinen tyttäreni oli sparraajan tarpeessa, samoin kuin nyt vähemmän omatoiminen, pian 17 täyttävä poikani.
Mies on myös paljon yövuorossa tai tekee pitkää päivää. Kun poika oli pieni, olin enemmän itse poissa.
Aikansa kutakin, minulla tulee aktiivista äitiyttä yhteensä ehkä 30 vuotta putkeen, osa siitä lamavuosina nuorena yksinhuoltajana. Silti ihan ok. Olen tehnyt osani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä kestää. Lapset on loppujen lopuksi vähän aikaa pieniä. Kohta ne on koulussa ja enemmän ystäviensä kanssa ja harrastuksissa ja sinulla on sitten enemmän omaa aikaa. Sinulla on keski-iässä ja vanhuksena vielä kymmeniä vuosia aikaa elää itsellesi.
Niin, voit sitten vaikka lähteä lenkille joka päivä (kävellen tietysti, jos polvet eivät ole vielä jaskana ja selkää ei liikaa kolota). Tai lukea kirjan (jos olet hommannut kalliit lukulasit). Tai käydä hienolla illallisella syömässä miehesi kanssa (muista verenpainelääkkeet ja lääkärin ohjeet).
Miten vanhaksi luulet ap:ta? Miksi vanhempi ihminen ei jaksaisi harrastaa?
Tältä se perhearki välillä tuntuu, ei voi mitään. Onneksi ilon ja onnen hetkiä, sekä normaaleja hetkiä on paljon. Etenkin univelan aikana tuntuu juuri tuolta. Tarvitset selvästi omaa aikaa, joko miehen kanssa yhdessä tai sitten yhdessä! Tsemppiä, se helpottaa kun lapset kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn hyvin samaistumaan tunteisiisi. Olin samassa jamassa muutama vuosi sitten. Lohdutukseksesi voin kertoa, että lapset kasvavat ja tulet saamaan vapautesi takaisin.
Meillä on lapset nyt 10 v ja 12 v ja tämä on jo todella helppoa päiväkotiaikoihin verrattuna. Saan nukkua pitkään, lapset osaavat jo itse kaivaa syömistä kaapista ja lämmittää ruokansa. Kotiin ei tarvitse kiirehtiä suoraan töistä ja olen hankkinut taas tauon jälkeen uusia harrastuksia.
Tuo onkin helppo vaihe, odotappa murrosikää. Nuoruusvuodet oli meillä rankinta aikaa.
Meillä on olleet helppoja. Poikakin lopetti uhmailun varhain, ehkä 14-vuotiaana.
Minä myös olen epäillyt, etten soveltuisi lapsiperhe-elämään ja siksi olen valinnut elää elämäni ilman niitä. En tiedä, onko se oikea päätös vai ei, mutta päätökseni kanssa aion elää. Tästä syystä minulla ei myöskään ole miestä, koska kolmekymppisenä lapsettona ja vapaaehtoisesti lapsettoman miehen löytäminen on lähestulkoon mahdotonta. Mutta kuten sanottu: elän päätökseni kanssa, sinun on elettävä sinun päätöksen kanssa. Opettele ottamaan ilo irti pienistä asioista ja nauti lasten kanssa telmimisestä, hyvä puoli on, että ne kasvavat joka päivä ja kohta sinun ei tarvitse herätä aikaisin heidän kanssaan. Mutta älä missään nimessä syyllistä ja rankaise lapsiasi omasta päätöksestäsi.
Alue: Aihe vapaa
Eikö miehesi järjestä sinulle ollenkaan vapaa-aikaa? Oletko sinä AINA se, joka nousee vapaapäivinä ensimmäisenä tekemään lapsille aamupalaa?
Tosin, voihan olla, etteivät pienet hetket auta sinua kokonaisuutta ajatellen, että oletkin sidonnaisuudesta senverran ahdistunut ja jopa masentunut.
Hienoa, että yrität parhaasi, tai ainakin melkein. Parhaasi yrität, kun hankit itsellesi apua. Mene esim. työterveyteen ja kerro lääkärille tilanteesi.
Tiedätkös, ap, nyt lapsesi ovat pieniä, mutta ei mene montaakaan vuotta, kun he pystyvät katsomaan (lasten)ohjelmia itsekseen / leikkimään keskenään ja jopa laittamaan aamupalaakin ihan itse. Silloin alat saamaan vapauttasi hiukan takaisin. Mutta - sitä ennen menee monta vuotta, jolloin lapset tarvitsevat teidän molempien vanhempien apua tietyissä asioissa enemmän kuin vanhempana. Miten miehesi osallistuu perhe-elämäänne? Tämä kysymys nousee tekstistäsi.