Onks se synnytys niin paha?

Se itse synnytys ei ollut yhtään niin paha kuin sitä edeltäneet kolme päivää, kun synnytystä käynnisteltiin osastolla. Kivunlievitykset ei ollu kummoisia siellä ja nukkua ei pystynyt. Synnytyssalissa oli ihanaa siihen verrattuna vaikka olinkin ihan järjetömän väsynyt... Imetys on ollut sitten toinen tuskien taival...

Youtubessa on synnytysvideoita. Osa näyttää helpoilta, osa aivan järkyttäviltä.

Ei, se seuraava 18vuotta vasta paha onkin.

Joskus kuolee äiti, joskus lapsi, joskus molemmat.

Suomessa äitejä on kuollut lähinnä kai hoitovirheiden takia.

Se riippuu vähän siitäkin, miten ajattelee kivusta. Jos sitä pelkää oikeasti, niin varmasti kannattaa puhua siitä avoimesti raskausaikana. Itse halusin synnyttää normaalisti mahdollisuuksien mukaan ja perehdyin synnytyksen kulkuun sekä lääkkeettömiin kivunlievitystapoihin.

Huomasin kahdessa synnytyksessä sen, että minulla epiduraali, oksitosiini ja ilokaasu eivät auttaneet. Kalvojen puhkaisu saattoi tuottaa vähän enemmän kipua. Oksitosiini oli tosi huono juttu synnytyksen kulun kannalta. Äänen käyttö, hengitys, liikkuminen ja kontallaan synnytys toimivat.

Olin ilmoittanut, että haluan tukea lääkkeettömään synnytykseen, mutta kaikki apu otetaan vastaan, jos tulee jotain tarvetta eli jos jommallakummalla on joku hätä. Joka tapauksessa suosittelen asiaan perehtymistä, nykyään ei synnytyksestä ensisynnyttäjä automaattisesti tiedä juuri mitään.

Ei ole. Eikä satu yhtään. (Kjehkjeh)

Vierailija kirjoitti:

Sehän on hauskaa puuhaa, ihanaa, kun uusi ihminen tulee maailmaan! Kivunlievityksiä saa, ja ne auttavat hyvin. Itse en ehdoin tahdoin sektioon lähtisi, on iso leikkaus kuitenkin. Alatiesynnytyksessä reitti on selvä, ja suurin osa selviää hyvin pienin vaurioin, eikä tarvitse varoa nosteluja ym, tai hoitaa isoa haavaa.

Synnytys on niin mahtava kokemus, että mikään ei vedä vertoja sille!

Toivottavasti tämä oli sarkasmia.

Vierailija kirjoitti:

Kahden täysin kivuttoman elektiivisen sektion läpikäyneenä voin sanoa, että ainakin sektio on superhelppo. Jos alatiesynnytys pelottaa liiaksi, vaadi sektio. Äläkä kuuntele alatiesankarien marinaa aiheesta, heille usein se alatiesynnytys on köyhän elämän ainoa "saavutus" ja voivat olla kateellisia muiden helpommasta sektiosynnytyksestä :)

Yhden aivan järkyttävän ja kamalan sektion läpikäyneenä voin sanoa, että sektio on kamala. Verensiirrot, uudelleen haavan avaukset, monta viikkoa sairaalassa ennenkuin parannuin, voisin sanoa, että älä missään nimessä vaadi sektiota.

Älä oikeasti jauha paskaa ja tule tuota omaa sontaasi tänne jauhamaan. Itselläsi taitaa olla köyhä elämä kun pitää parjata alatiesynnytyksiä ja sen kokeneita. Ja kyllä, molemmat voi mennä sekä hyvin, huonosti että hyvin huonosti. Sitä ei ikinä etukäteen tiedä.

Kyllä siitä selviää. Vaikka tuliskin tilanne ettet kerkeis saada kivunlievitystä se on nopeesti ohi ja yleensä saa niitä lääkkeitä avuksi (:

Itselle se synnytys ei ollu mitään tuskaa,lähtisin vaikka samantien uudestaan vaikka alle kuukaus sitten synnytin. Pahinta oli ne repeemät ja miten kipeet ne oli sen ekan 1,5vk ja siihenhän vaikuttaa vaan se kipukynnys (:

Ekan synnytykseni jälkeen olisin sanonut, että ei se niin paha ole. Toisen jälkeen olisin sanonut, että kyllä se on aika paha. Viimeisimmän synnytykseni jälkeen joudun sanomaan, että se on kauheaa, mutta onneksi melko nopeasti ohi. Ja kyllä siitä toipuu. Palkinto on ihmeellinen ja siksi en jättäisi tekemättä.

Itse synnytin esikoisen tammikuun alussa ja pelkäsin etukäteen kuollakseni synnytystä. Olin varautunut monen päivän tuskaan ja epätoivoon, mutta synnytys käynnistettiin ja vauva jouduttiin repimään imukupilla ulos sydänäänten katoamisen takia, ja synnytys olikin nopea ja äärimmäisen raju ja kivulias, ihan lääkärinkin mukaan. Silti mulla on tunne, että siinäkö se nyt sitten oli. Ei todellakaan ollut niin paha kuin mitä pelkäsin. Sattui toki, mutta jokainen vauva on ulos tullut aina. Selviäisit synnytyksestä aivan varmasti!

Minä pelkäsin tosi paljon synnytystä, siihen aikaan pelkäsin jopa verikokeen ottoa. Muistan, että kivut oli suht kovia kun jouduttiin käynnistämään. Epiduraalin sain kuitenkin suht aikaisessa vaiheessa, harmi vain kun en tarpeeksi ajoissa sanonut että sen teho loppui. Sen jälkeen sai taas kärsiä kovia kipuja. Loppujen lopuksi päädyttiin kiireelliseen sektioon vauvan huonojen sydänäänien takia.

Tosiaan sitä ei enää muista millaisia ne kivut oli, mutta luulen että ilman käynnistystä ei olisi ollut niin pahoja. Kipuihin olen tottunut mm migreenin takia, mutta sappikivistä aiheutuneet jopa 7 tunnin kivut olivat kamalia. Tuntui vähän samalta kuin supistukset. Mutta jos minä olen synnytyksestä selvinnyt niin kyllä sinäkin jos sinulla vielä on korkea kipukynnys.

Ei se niin paha ole etteikö siihen voisi uudestaan ryhtyä.

Raskausaika oli mulle ehkä pahempi. Lantion muutokset aiheutti niin kovaa kipua, että useamman kuukauden kävely ja nukkuminen oli tuskaa. Sinäänsä kipu oli vähäisempää kuin synnytys, mutta kesti niin kauon verrattuna synnytykseen..

Itse synnytys oli käynnistetty, eli supistukset alko kovina ja nopeasti. Synnytyksessä kivuliainta oli supistukset...se tauko mistä kaikki puhuu oli itselläni lyhyt. Ei siinä kerenny rentoutumaan. Se lähtee kovenemaan, kuin paha mahakipu (sellainen mahakipu joka saisi sut olettaan, että kuolet.), mutta sie myös tunnet sen paineen mikä tulee kun vauva laskeutuu.  Epiduraalin otin, kun mikään muu ei auttanut ja kivut olivat pahat. Epiduraali ei tosin vie sitä paineen tunnetta mihinkään, ja sie tunnet sen. Se on inhottava tunne. Todella epämukava. Tässä myös mainittakoon, että lantion takia en edes harkinnut muita synnytys asentoja kuin se yleinen. Myös supistusten voima sai minut tuntemaan oloni siltä, että jalat lähtee alta.

Epiduraali jännitti, mutta ainoa asia minkä siitä tunsi oli oma veri joka valui selkää pitkin. Kun se homma oli paikoillaan ja aine annettiin, se tuntui kylmältä. Aivan kuin kylmä aalto, joka säteilee joka puolelle. Samalla antoivat puhdasta happea hetken, ja sekin rauhoitti.

Ponnistus vaihe alkoi nopeasti epiduraalin annon jälkeen. Hoitaja ei ollut uskoa. (eka kertalaisena halusin vessaan, vaikka se vauva oli se mikä paino.) Ponnistusvaihe tarvii paljon pinnistämistä, sen verran että itsekkin huudahdin muutaman kerran. Mutta se ei satu. 

Lopulta vauva oli ulkona, mutta itse en tuntenut mitään ylellistä tunne myrskyä. Hoitaja laittoi muutaman tikin...ja perkuta se ei ole kivaa. 

Synnytyksen jälkeen olo oli kuin jyrän alle jääneellä. Mies oli dramaattinen unen puutteen takia ja muutenkin turha tyyppi. Jos useampi mies käyttäytyy siihen malliin, niin  uskoisin että jos he synnyttäisivät olisi sen arvo paljon suurempi. Edelleenki tuntuu siltä että miehestä pahinta oli unenpuute... Muistaa aina mainita kuinka hän hieroi selkääni synnytyksessä jopa tunnin! Tunnin! -.- 

Niin ja itsellä synnytyksestä palautuminen kesti kauan. Hölkkääminenkin alkoi sujuun vasta puoli vuotta synnytyksestä. Synnytykseni oli käynnistetty viikon verran ennen laskettua aikaa, proteiinit nousi loppuaikaa kohden ja verenpaine korkea. Olin kaikin puolin juuri niinkuin raskaana olevia kehotetaan olemaan. Nuori ja normaali painoinen ei tupakointia tai muuta riippuvuutta. Silti olin viikkoja sairaalassa koska myrkytys arvot nousivat. Voit tehdä kaikkesi estääksesi tuollaisen, mutta se ei aina auta. Eli turha stressata asiasta. 

Ekassa synnytyksessä luulin oikeasti kuolevani sinne. Ja mullakin on korkea kipukynnys. Mutta tein silti vielä kolme muutakin lasta, ettei kai se jälkikäteen ajateltuna ole ollenkaan paha, vaikka siinä hetkessä oksentaakin kivusta. Mutta se on nopeasti ohi.

Ei se yleensä ole, mutta joillakin ihan helvetti. 

Se kortti osui minulle. 

Kaksi lasta olen synnyttänyt ja molemmat jouduttiin käynnistämään. Kun supistukset vihdoin alkoivat, oli avautumisvauhti järkyttävä ja tuskat sen mukaiset. Epiduraalia ei ehditty antaa kun oli jo niin auki. Kumpikin lapsi jäi synnytyskanavaan jumiin ja hapet romahti, molemmat revittiin imukupilla ulos. Mulle pahat repeämät. Lisäksi toisella lapsella oli napanuora kaulan ympärillä ja siinä todella kiire. Sattui aukeamisvaiheesta loppuun asti niin paljon etten ääntä kyennyt päästämään, en huutamaan en edes kuiskaamaan kun tuskat niin kovat.

Kuukauteen en istunut synnytysten jälkeen. 

On se. Tai no eihä se vauva sinne jää.

Ei välttämättä. Mulla oli eka synnytys rehellisesti aivan sairaan hirveä kivun suhteen, toinen taas täysin ok (sain epiduraalin tosin, ilman sitä en tiedä miten olisi mennyt. Sain ekassakin, mutta liian myöhään & ei auttanut ponnistusvaiheessa).

Kivusta ei voi tietää, sillä jokainen synnytys on erilainen. Minäkin pidin kipukynnystäni korkeana, kun kestin hammaslääkärin porankin ilman puudutetta. Silti synnytyksessä otin puudutteita, koska synnytys ei yksinkertaisesti edeistynyt ilman niitä. En pystynyt kovalta kivulta rentouttamaan lihaksiani, vaikka kantti olisi muuten kestänyt kärsiä lisää. Seuraavassa synnytyksessä päätin ottaa heti epiduraalipuudutteen, kun vain annettiin, koska mitä  turhaan kärsimään pitkittyvistä kivuista, jotka minulla vielä hidastavatkin synnytystä? Minulla puuduttaminen siis nopeuttaa synnytystä, mutta olen kuullut, että joillakin voisi hidastaa?

Koetut synnytyskivut jäävät kehon muistiin, eivätkä ole hyväksi jälkeenpäin, kun niitä vanhempana muistelee. Olen huomannut, että vaikka kivut unohtaakin heti synnytettyään, niin ne muistaa 10 vuoden päästä taas!

Kaksi kertaa synnyttäneenä voin sanoa, että ei satu, eikä ole kamalaa. Inhottavampaa on hampaiden paikkaus ilman puudutusta, tai jos sormi jää oven väliin. Sen kuitenkin voi tietää vasta synnytyksen jälkeen, ehkä sinulla se on erilaista, kuin esim. minulla. Ei sitä todellakaan voi etukäteen tietää.