Prisman valikoima ja tyhjät hyllyt!
Onko kukaan huomannut saman? Valikoima supistuu ja hyllyissä ei ole tavaraa. Täytyykö tässä alkaa asioimaan Citymarketissa? Siellä on sentään mistä valita.
Kommentit (161)
Ainakin pääkaupunkiseudulla Prismojen tyhjät hyllyt johtuu osittain siitä, että miehitys on vedetty niin tiukille. Tavaraahan myymälöihin tulee päivittäin tonni tolkulla, mutta ei niitä keritä purkaa. Yksi syy tähän on se, että ne henkilöt keiden tehtävä olisi purkaa sitä kuormaa hyllyyn istuvat usein kassalla purkamassa ruuhkaa, koska kassamiehitykseen ei haluta panostaa. Muistan monet kerrat itsekin ravanneeni vuoron aikana kassalla jatkuvasti ja asiakkaiden valittaessa tuotepuutteesta, oli vaan pakko todeta, että kyllä sitä tavaraa on siellä varastossa, mutta kun minä nökötän tässä koko ajan, niin en saa sitä esiin.
Tyhjät hyllyt johtuu myös siitä, että toisin kuin k-kaupoissa, s-ryhmällä kaupan henkilökunta ei tosiaan päätä mitä tavaraa tulee ja milloin ja mikä tuote otetaan valikoimaan ja mikä poistuu. Sen tekee jossain konttorilla omat tyypit. Tästä myös johtuu se, miksi uutuustuotteiden tuleminen Prismaan kestää pitkään, välillä jo ihan naurettavan pitkään.
Itse Prismassa töissä, ja ainakin meillä nuo paikoitellen tyhjät hyllyt johtuvat alimiehityksestä. Ei ole tarpeeksi henkilökuntaa purkamassa, kun työnantajapuolelta eivät viitsi/raaski palkata lisää porukkaa töihin. Tilanne on pahentunut juurikin tän "halpuutuksen" myötä, vaikka kukaan sitä ei meille työntekijöille myönnäkään. Pahimmillaan esim. hevi-osastolla saattaa olla kerrallaan vuorossa vain yksi työntekijä, ja hänen pitäisi sitten kyetä sekä purkamaan kuormia että siivoamaan hyllyjä että palvelemaan asiakkaita...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökunta on kyllä asiallista! Itse olin erikoisempia lamppuja ostamassa ja aina ennen prismasta niitä ostanut, niin nyt ei ollut, kun tyhjä kohta. Myyjä vielä kyseli tarvitsenko apua ja en kehdannut sanoa, että ei teillä ole kuin ei oota.
Koska siitä ei ole yhtään mitään hyötyä. Ko tyyppi vain valehtelee hymyillen sinulle avusta ja siitä että tekisi mitään asialle.
Landella on muuten ihan eri tuotteet muutenkin kaupoissa kuin kaupungeissa. Muistelisin että itä-Suomessa ja länsi-Suomessa on eri tuotteet prismoissa.
No totta on, että esimerkiksi Kasarmitorin ja Vallilan ässissä on erilainen valikoima, ei tähän vertailuun maaseutua tarvita. Mutta ei tuo valikoiman erilaisuus selitä sitä, että hyllyt ammottaa tyhjyyttään.
-57
Eihän se sitä tarkoittanutkaan. Kerroin vain kokemuksesta kaupassa jos myyjä prismassa kysyy voinko auttaa kun huomaat eetä joku tuote on poistunut hyllystä, eikä sille ole enää edes hintaa eikä paikkaa. Syy siihen on että kokeillaan jotain uusia tuotteita niin vanhoista on karsittava. Et saa sitä tuotetta enää takaisin jos s-ketju on sen päättänyt kyseisestä kaupasta poistaa. Aivan sama S-ketjulle, mikä asiakkaana on toiveesi ja tarpeesi. Yhtä hyvää palvelua kuin vaasalaisessa pizeriassa, mutta naamioituna liikkeen henkilökunnalle ohjeistetun hymyn taakse.
Vierailija kirjoitti:
Älä sä City hullu tuu tänne meuhkaan. Asun itsekin kaupungissa ja asioinut useassa prismassa! sama tilanne joka prismassa.
Aika jännä, että kaikissa kaupoissa missä minä olen käynyt, niin aina on ollut hyllyissä tavaraa. Ei koskaan ole ollut mitään pidempiä tuotepuutteita. Ja missään Cittarissa ei esiintyisi tällaista, just just.
Itsekkin ihmettelin tuossa jokin aika sitten että jotain käyttämiäni tuotteita oli kadonnut hyllystä, mutta sitten myöhemmin löysin niitä taas. En sitten osaa sanoa että oliko ne loppuneet tilapäisesti, vai oliko ne siirretty uuteen paikkaan tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökunta on kyllä asiallista! Itse olin erikoisempia lamppuja ostamassa ja aina ennen prismasta niitä ostanut, niin nyt ei ollut, kun tyhjä kohta. Myyjä vielä kyseli tarvitsenko apua ja en kehdannut sanoa, että ei teillä ole kuin ei oota.
Koska siitä ei ole yhtään mitään hyötyä. Ko tyyppi vain valehtelee hymyillen sinulle avusta ja siitä että tekisi mitään asialle.
Landella on muuten ihan eri tuotteet muutenkin kaupoissa kuin kaupungeissa. Muistelisin että itä-Suomessa ja länsi-Suomessa on eri tuotteet prismoissa.
No totta on, että esimerkiksi Kasarmitorin ja Vallilan ässissä on erilainen valikoima, ei tähän vertailuun maaseutua tarvita. Mutta ei tuo valikoiman erilaisuus selitä sitä, että hyllyt ammottaa tyhjyyttään.
-57Eihän se sitä tarkoittanutkaan. Kerroin vain kokemuksesta kaupassa jos myyjä prismassa kysyy voinko auttaa kun huomaat eetä joku tuote on poistunut hyllystä, eikä sille ole enää edes hintaa eikä paikkaa. Syy siihen on että kokeillaan jotain uusia tuotteita niin vanhoista on karsittava. Et saa sitä tuotetta enää takaisin jos s-ketju on sen päättänyt kyseisestä kaupasta poistaa. Aivan sama S-ketjulle, mikä asiakkaana on toiveesi ja tarpeesi. Yhtä hyvää palvelua kuin vaasalaisessa pizeriassa, mutta naamioituna liikkeen henkilökunnalle ohjeistetun hymyn taakse.
Siis kaupathan vaatii hyllypaikoista rahaa tavaran toimittajilta. Jos jonku tuotteen tuottaja ei halua maksaa hyllypaikasta, niin tavara poistuu myynnistä.
Vierailija kirjoitti:
Itse Prismassa töissä, ja ainakin meillä nuo paikoitellen tyhjät hyllyt johtuvat alimiehityksestä. Ei ole tarpeeksi henkilökuntaa purkamassa, kun työnantajapuolelta eivät viitsi/raaski palkata lisää porukkaa töihin. Tilanne on pahentunut juurikin tän "halpuutuksen" myötä, vaikka kukaan sitä ei meille työntekijöille myönnäkään. Pahimmillaan esim. hevi-osastolla saattaa olla kerrallaan vuorossa vain yksi työntekijä, ja hänen pitäisi sitten kyetä sekä purkamaan kuormia että siivoamaan hyllyjä että palvelemaan asiakkaita...
Jatkuuko se alimiehitys viikkoja? Puutteet kestävät usein viikkoja, sitä olen ihmetellyt. Kyllä on s-ketjussa jotain vialla, kassoja en moiti, henkilökuntaan olen ollut tyytyväinen.
Kyllä meillä ainakin Prismassa on parempi valikoima kuin Citymarketissa. Cittarissa on vain esimerkiksi vain yksi hyllyväli keittiötarvikkeita, Prismassa moninkertainen määrä. Ehkä cittarin aasiakkaat lämmittelee lähinnä eineksiä, eivätkä tarvitse pannuja tai kattiloita.
Harmittaa, kun pakastekasvikset on melkein aina loppu :( Ne isot säkit erilaisia sekoituksia siis, laarit tyhjänä ja vieressä jotain kalliita Apetitin pikkupakkauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökunta on kyllä asiallista! Itse olin erikoisempia lamppuja ostamassa ja aina ennen prismasta niitä ostanut, niin nyt ei ollut, kun tyhjä kohta. Myyjä vielä kyseli tarvitsenko apua ja en kehdannut sanoa, että ei teillä ole kuin ei oota.
Koska siitä ei ole yhtään mitään hyötyä. Ko tyyppi vain valehtelee hymyillen sinulle avusta ja siitä että tekisi mitään asialle.
Landella on muuten ihan eri tuotteet muutenkin kaupoissa kuin kaupungeissa. Muistelisin että itä-Suomessa ja länsi-Suomessa on eri tuotteet prismoissa.
No totta on, että esimerkiksi Kasarmitorin ja Vallilan ässissä on erilainen valikoima, ei tähän vertailuun maaseutua tarvita. Mutta ei tuo valikoiman erilaisuus selitä sitä, että hyllyt ammottaa tyhjyyttään.
-57Eihän se sitä tarkoittanutkaan. Kerroin vain kokemuksesta kaupassa jos myyjä prismassa kysyy voinko auttaa kun huomaat eetä joku tuote on poistunut hyllystä, eikä sille ole enää edes hintaa eikä paikkaa. Syy siihen on että kokeillaan jotain uusia tuotteita niin vanhoista on karsittava. Et saa sitä tuotetta enää takaisin jos s-ketju on sen päättänyt kyseisestä kaupasta poistaa. Aivan sama S-ketjulle, mikä asiakkaana on toiveesi ja tarpeesi. Yhtä hyvää palvelua kuin vaasalaisessa pizeriassa, mutta naamioituna liikkeen henkilökunnalle ohjeistetun hymyn taakse.
Siis kaupathan vaatii hyllypaikoista rahaa tavaran toimittajilta. Jos jonku tuotteen tuottaja ei halua maksaa hyllypaikasta, niin tavara poistuu myynnistä.
Mitä rahaa tämä tämmöinen on? Mitä siitä sitten mielestäsi maksetaan muka ja miten verottaja suhtautuu asiaan? Kaupat ostavat tuotteet valmistajilta ja päättävät ihan itse mitä hgyllyissään pitävät. Tuottaja ei maksa siitä että tuote on hyllyllä vaan kauppa ja siten asiakas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse Prismassa töissä, ja ainakin meillä nuo paikoitellen tyhjät hyllyt johtuvat alimiehityksestä. Ei ole tarpeeksi henkilökuntaa purkamassa, kun työnantajapuolelta eivät viitsi/raaski palkata lisää porukkaa töihin. Tilanne on pahentunut juurikin tän "halpuutuksen" myötä, vaikka kukaan sitä ei meille työntekijöille myönnäkään. Pahimmillaan esim. hevi-osastolla saattaa olla kerrallaan vuorossa vain yksi työntekijä, ja hänen pitäisi sitten kyetä sekä purkamaan kuormia että siivoamaan hyllyjä että palvelemaan asiakkaita...
Jatkuuko se alimiehitys viikkoja? Puutteet kestävät usein viikkoja, sitä olen ihmetellyt. Kyllä on s-ketjussa jotain vialla, kassoja en moiti, henkilökuntaan olen ollut tyytyväinen.
Jatkuu. Nykyään henkilökuntaa on siis vähemmän kuin ennen, esim. opiskelemaan, muihin töihin tai äitiyslomalle lähteneiden tilalle ei palkata yhtä paljon porukkaa. Sairaslomia ei paikata välttämättä ollenkaan.
72 jatkaa vielä, että jos jokin tietty tuote on viikkoja loppu, on vika todennäköisesti tavarantoimittajan päässä. Ei se henkilökuntapula meillä NIIN iso ole, että lavat seisoisivat viikkokaupalla purkamattomina varastossa.
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan huomannut saman? Valikoima supistuu ja hyllyissä ei ole tavaraa. Täytyykö tässä alkaa asioimaan Citymarketissa? Siellä on sentään mistä valita.
Muutama vuosi sitten pienemmätkin Prismat möivät kännyköitä ja digikameroita. Nykyään eivät.
Mutta eipä CM:kään enää taida myydä, ainakin valikoima on pienentynyt ja puhelimet on ulkoistettu Telialle.
Monipuolisuudella on hintansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökunta on kyllä asiallista! Itse olin erikoisempia lamppuja ostamassa ja aina ennen prismasta niitä ostanut, niin nyt ei ollut, kun tyhjä kohta. Myyjä vielä kyseli tarvitsenko apua ja en kehdannut sanoa, että ei teillä ole kuin ei oota.
Koska siitä ei ole yhtään mitään hyötyä. Ko tyyppi vain valehtelee hymyillen sinulle avusta ja siitä että tekisi mitään asialle.
Landella on muuten ihan eri tuotteet muutenkin kaupoissa kuin kaupungeissa. Muistelisin että itä-Suomessa ja länsi-Suomessa on eri tuotteet prismoissa.
No totta on, että esimerkiksi Kasarmitorin ja Vallilan ässissä on erilainen valikoima, ei tähän vertailuun maaseutua tarvita. Mutta ei tuo valikoiman erilaisuus selitä sitä, että hyllyt ammottaa tyhjyyttään.
-57Eihän se sitä tarkoittanutkaan. Kerroin vain kokemuksesta kaupassa jos myyjä prismassa kysyy voinko auttaa kun huomaat eetä joku tuote on poistunut hyllystä, eikä sille ole enää edes hintaa eikä paikkaa. Syy siihen on että kokeillaan jotain uusia tuotteita niin vanhoista on karsittava. Et saa sitä tuotetta enää takaisin jos s-ketju on sen päättänyt kyseisestä kaupasta poistaa. Aivan sama S-ketjulle, mikä asiakkaana on toiveesi ja tarpeesi. Yhtä hyvää palvelua kuin vaasalaisessa pizeriassa, mutta naamioituna liikkeen henkilökunnalle ohjeistetun hymyn taakse.
Siis kaupathan vaatii hyllypaikoista rahaa tavaran toimittajilta. Jos jonku tuotteen tuottaja ei halua maksaa hyllypaikasta, niin tavara poistuu myynnistä.
Mitä rahaa tämä tämmöinen on? Mitä siitä sitten mielestäsi maksetaan muka ja miten verottaja suhtautuu asiaan? Kaupat ostavat tuotteet valmistajilta ja päättävät ihan itse mitä hgyllyissään pitävät. Tuottaja ei maksa siitä että tuote on hyllyllä vaan kauppa ja siten asiakas.
Mutta asiakas ei ainakaan S-ketjulle merkitse mitään, kun eivät halua kuunnella asiakkaan toiveita. Heille riittää ota tai jätä politiikka, ihan sama meille. Aivan kuten tuossa vaasalaisen pizzerian tapauksessa.
Nyt on kaupan alalla ylityökielto, varastot alkaa huveta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, te asutte jossain maalla. Kyllä ainakin pääkaupunkiseudulla valikoimat ovat aivan normaalit.
Viikki tässä on jo mainittu, lisään Kaaren Prisman, S-marketeista esimerkkejä löytyy Helsingistä useita. Ei koske pelkästään maaseutua.
Sellon ja Olarin Prismoissa myös sama neuvostohenkinen markkinameininki. Tyhjät hyllyt ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
Tilanne ollut tuollainen jo ennen mitään ylityökieltojakin.
Olen huomannut ikäväkseni saman asian. Prisman valikoima on selvästi huonontunut, varsinkin meikkien osalta, mutta muutenkin. En millään haluaisi siirtyä Citymarketin asiakkaaksi. Käyn lähes aina Prismassa ja kävisin mielelläni jatkossakin, jos vain löytäisin kaiken tarvitsemani sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Tätä on jatkunut jo pidemmän aikaa. Kirjoitin tälle palstalle jo viime vuonna aloituksen Viikin Prisman surkeudesta. Mielestäni on aika hälyttävää, että et saa jotain aivan tuikitavallista tuotetta ostettua yhdellä kauppareissulla. Esimerkiksi tomaattipyree oli kerran loppu, siis ne pienet purkit. Usein myös edullisimmat vaihtoehdot on loppu. Aivan kuin asioisi Neuvostoliiton säännöstelymarketissa. Yritä siinä sitten saada ruokaostokset tehtyä, kun puolet ruoan aineksista on loppu kaupasta.
Ja tosiaan myös melkein mikä tahansa päivittäisistä ostoksista poikkeava ostos on tehtävä lähes säännönmukaisesti toisaalla, sillä se on vain loppu tai ei kuulu edes valikoimaan. Esimerkkinä vaikka kertakäyttöpefletit ja se yksi tietty shampoo, jota käytän, jota ENNEN ostin aina Prismasta, kunnes hylly alkoi olla aina tyhjä siltä kohdalta.
Tuo tomaattipyreen puuttuminen hyllystä on myös ihmetyttänyt. Nimenomaan niiden pikkupurkkien puute, sillä ne ovat kuitenkin kätevimmät satunnaiseen tarpeeseen. Nyt sitten oli ilmestynyt hyllyyn tomaattipyrettä pieniin pahvitetroihin pakattuna. Valmistusmaana Ukraina, joten hyllyyn jäävät. Tämä Sellon Prismassa, jossa myös todella usein ihan perustuotteita loppu ja kassoille pitkät ja hitaat jonot. Onneksi vieressä on Citymarket, jossa yleensä aina löytyy sitä mitä haluaa. Tietenkin hinnat ovat hieman Prismaa kalliimmat, mutta vastaavasti aina on jotain hyviä tarjouksia hevi- ja lihaosastoilla. Ja se halvin K-Menu tomaattipyrekin on sentään italialaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökunta on kyllä asiallista! Itse olin erikoisempia lamppuja ostamassa ja aina ennen prismasta niitä ostanut, niin nyt ei ollut, kun tyhjä kohta. Myyjä vielä kyseli tarvitsenko apua ja en kehdannut sanoa, että ei teillä ole kuin ei oota.
Koska siitä ei ole yhtään mitään hyötyä. Ko tyyppi vain valehtelee hymyillen sinulle avusta ja siitä että tekisi mitään asialle.
Landella on muuten ihan eri tuotteet muutenkin kaupoissa kuin kaupungeissa. Muistelisin että itä-Suomessa ja länsi-Suomessa on eri tuotteet prismoissa.
No totta on, että esimerkiksi Kasarmitorin ja Vallilan ässissä on erilainen valikoima, ei tähän vertailuun maaseutua tarvita. Mutta ei tuo valikoiman erilaisuus selitä sitä, että hyllyt ammottaa tyhjyyttään.
-57Eihän se sitä tarkoittanutkaan. Kerroin vain kokemuksesta kaupassa jos myyjä prismassa kysyy voinko auttaa kun huomaat eetä joku tuote on poistunut hyllystä, eikä sille ole enää edes hintaa eikä paikkaa. Syy siihen on että kokeillaan jotain uusia tuotteita niin vanhoista on karsittava. Et saa sitä tuotetta enää takaisin jos s-ketju on sen päättänyt kyseisestä kaupasta poistaa. Aivan sama S-ketjulle, mikä asiakkaana on toiveesi ja tarpeesi. Yhtä hyvää palvelua kuin vaasalaisessa pizeriassa, mutta naamioituna liikkeen henkilökunnalle ohjeistetun hymyn taakse.
Siis kaupathan vaatii hyllypaikoista rahaa tavaran toimittajilta. Jos jonku tuotteen tuottaja ei halua maksaa hyllypaikasta, niin tavara poistuu myynnistä.
Mitä rahaa tämä tämmöinen on? Mitä siitä sitten mielestäsi maksetaan muka ja miten verottaja suhtautuu asiaan? Kaupat ostavat tuotteet valmistajilta ja päättävät ihan itse mitä hgyllyissään pitävät. Tuottaja ei maksa siitä että tuote on hyllyllä vaan kauppa ja siten asiakas.
Eikös ne "paremmat" esim hyllynpäätypaikat maksa?
Tuskin normihyllypaikka.