Murrosikä ja psyykkinen vointi?

Kellään, mitään?

Olen itse se psyykkisesti ongelmainen nuori - löytyy ahdistusta, sosiaalisia pelkoja, masentuneisuutta, syömisongelmia ja itsetuhoisuutta, syksyllä koin pari harhaakin. Kävin koulupsykologilla kunnes sain lähetteen nuorisopsykiatriseen arvioon, jossa juttelin psykiatrisen sauraanhoitajan kanssa muutaman kerran. Sain lähetteen eteenpäin nuorisopsyk. polille ja ensi viikolla on ensimmäinen lääkäriaika siellä. Lääkkeitä on tarjottu, mutten ole halunnut niitä ottaa.

En siis itse ole vielä parantunut, mutta kevään lähestyminen on kyllä taas repinyt syvimmästä suosta ylös (tosin no, niin se teki viime vuonnakin ja sitten tippui taas). Puhuminen auttaa, toivon että saisin hoitokontaktin, jolle uskaltaisin olla täysin rehellinen. Kyllä mä kuitenkin uskon, että tämä vielä tästä helpottuu, kun vain jaksan tapella.

Jos teillä on läheiset välit tytön kanssa, voit ihan hyvin kysyä suoraan, miten voisit auttaa. Ymmärrys on tärkeintä, älä missään nimessä pakota äläkä painosta puhumaan, mutta ole läsnä ja muistuta, että kuuntelet kyllä aina jos tarvitsee. Voit tunnustella ihan kysymällä kuulumisia, miten paljon hän haluaa sulle puhua. Sanoisin että suhtaudu lempeästi, mutta älä suotta ylihuolehdi, tehkää yhdessä kivoja juttuja joista jää molemmille hyvä fiilis. Tukeminen ei loppujen lopuksi ole mitään rakettitiedettä, sitä voi olla monenlaista ihmisistä riippuen. Olen varma, että kummityttösi aistii kuitenkin sun välittävän. Ja se on tärkeintä.

Paljon jaksamista teille molemmille <3