Mitä muiden länsimaiden kulttuurissa on, jota haluaisit myös Suomeen?
Millaisia kulttuurillisia piirteitä toivoisit muista länsimaista tänne meille koto-Suomeen?
Kommentit (104)
Miehenä haluaisin moniavioisuuden ja raiskauskulttuurin.
Vierailija kirjoitti:
"jotka pitää yrittää väkisin sivistää mm. pakkoruotsilla"
Olen ruotsin opettaja (joka ymmärtää myös tuon pakkoruotsin vastustuksen) mutta rehellisesti sanoen tämä on ensimmäinen kerta kun törmään ajatukseen siitä että pakkoruotsin opiskelu olisi meidän ugrien sivistämistä! - Ymmärrän jos tältä tuntui joskus aikoinaan, mutta kyllä suomenkieliset ovat tässä maassa jyränneet ruotsin kulttuurisesti jo kauan sitten. Helsingin pois-ruotsalaistuminen 1980-luvulta lähtien on ollut yhden sukupolven haikea joutsenlaulu.
Näen ennemmin pakkoruotsin syyksi sen että meillä sentään on satoja vuosia ollut laajoja ruotsinkielisiä alueita, vaikutusvaltaisia sukuja, perinne maan ruotsinkielisesti hallinnosta, ja myös suomalaisia jotka ovat halunneet ruotsin kielellä sitoa meitä läntiseen perinteeseen (Venäjän ja Neuvostoliiton uhan vastapainoksi). Eikä vähiten se, että niin moni tavalla tai toisella on saanut leipänsä kaksikielisyydestä.
Nämä asiat kuuluvat historian tunneille, ei kielten tunneille. Neuvostoliitto oli ja meni. Olemme osa EU:ta nykyään. Jos länteen kuulumista pitää korostaa, niin ennemmin Nato kuin pakkoruotsi.
PS. Ei Suomessa ole koskaan ollut "laajoja ruotsinkielisiä alueita", kapea rannikkokaistale vain. Saamenkielinen aluekin on paljon laajempi.
Vierailija kirjoitti:
Ylipäänsä rennomman asenteen ja mahdottoman turhien sääntöjen noudattamisen ja niiden noudattamisen valvomisen. Tulin juuri Itävallasta ja siellä yksi mummo oli kahvilassa koiransa kanssa. Kukaan ei ihmetellyt ja taivastellut ja ”hyi, ei koiria ravintolaan” tyylisesti. En nähnyt, että tämä olisi mikään yleine tapa siellä, mutta silti kukaan ei saanut mitään kohtausta asiasta kuten Suomessa olisi tapahtunut. Tämä siis vaan yksi esimerkki siitä että kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti ( juu juu, allergiset kärsii ja näin ei saa tehdä).
Tämä on ehkä tämän pohjoismaisen yltiö-terveys-turvallisuuden haittapuolia. Tunnistan kyllä tuon. Kaikki on niin viimeisen päälle säänneltyä ja rajoitettua, että ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmilta kulttuurikansoilta toivoisin otettavan mallia luonnollisesta kansallisesta itsetunnosta. Eniten suomalaisuudessa häiritsee, että ajatellaan olevamme jotenkin muita huonompia, ollaan kovia sättimään itseämme, mietitään mitä muut meistä ajattelevat ("Suomi mainittu" -syndrooma).
En voisi kuvitella, että Italian tai Ranskan av-palstoilla murehdittaisiin kun ollaan "niin ahdasmielisiä", "juroja", "sisäänpäinkääntyneitä" jne. jne. negatiivista, tai että ylipäänsä jaksettaisiin miettiä "millaisia me nyt ollaan" - ollaan mitä ollaan oltu satoja vuosia, niin hyvässä kuin pahassakin, mutta ei jakseta pitää mitään jatkuvaa kansallista itsensäkehittämisprojektia päällä.
Varmasti tässä vieläkin vaikuttaa se, että olimme pitkään se vähäpätöisempi porukka ruotsalaisten ollessa sitä parempaa väkeä. Olihan aikoinaan ruotsalaisilla ihan "tieteellisiä" rotuteorioita siitä, että suomenkieliset ovat alempaa rotua kuin ruotsalaiset. Ja eihän ole pitkä aika siitä, kun tämä ihan sama asiaa ilmaistiin muodossa "opetelkaa ruotsia juntit", Finlandia-voittajan puheessa siis. Kun valtaapitävät ovat pitkään olleet ruotsinkielisiä/ruotsinkielisiä, niin tämä asenne on iskostettu aika syvälle suomalaisiin.
tuon voi nähdä vanhassa alistavassa valossa, tai sitten sen voi nähdä niin että opetelkaa ja tutustukaa maailmaan, syrjässä asuvat (entiset metsäläiset). ja metsäläisyydessä ei ole mitään vikaa, alkuperäiskansat elävät ja elivät usein sivistyksen ulkopuolella, mutta kummasti heitä nykymaailmassa suojellaan alkuperäiskansoina ja heidän viisauttaan janotaan siinä vaiheessa kun sivistyksen tehtaan piippu on paskansa puhaltanut ilmaan ja sikariportaan patunkin henkeen sattuu eikä maski enää auta.
miettikee sitä
Tuossa on juuri se alistava ja rasistinen näkemys. Eli suomenkieliset ovat lähtökohtaisesti juntteja ja vain ruotsia opettelemalla he voivat tutustua maailmaan.
Ottaisitko rasismina jos sanoisin että sivistä itseäsi ja opettele englantia tai espanjaa? matkusta vaikka junalla naapurimaahan TUTUSTUMAAN ihmisten arkeen siellä? En tarkoittanut tippaakaan rasistisena sanomaani. jännä että koit sen niin. Meillä on herkkä ja kipeä suhde naapureihimme historian takia. mutta kuule heillä on myös ihan omat historiansa ja epävarmuutensa omine historioineen maailmassa kyllä myös Ruotsilla ja jopa Venäjällä. Ei me olla enää pikkuveljiiä ja sisaria. me ollaan sisaria ja veljiä!
Joo, mutta kun ottaa huomioon historian (ruotsinkieliset pitivät/pitävät suomenkielisia alempirotuisina ja vallassa ollessaan eivät olisi halunneet antaa suomenkielisten kouluttautua omalla kielellään), niin tässä kontekstissa tuollainen heitto "opetelkaa juntit ruotsia" kuulostaa aika ala-arvoiselta, varsinkin kun muistetaan se yksityiskohta, että Finlandia-voittajan valitsi nimenomaan suomenruotsalainen.
mitä väliä sillä nykypäivänä on mitä ruotsalaiset on joskus möhlineet meitä kohtaan? oikeasti, määritätkö itseäsi suhteessa vanhoihin alistajiin?? älä tee niin, vaan kasvata oman henkinen tilasi, oma tarinasi ,oma arvokkuutesi ja lopeta uhriutuminen. uskalla mokata ,tee virheitä mutta yritä itse. älä valita menneistä, kaikella on menneisyytensä, jos sen antaa määrittää nykyisyyttä, se määrittää tulevaisuuden.
just saying
Ja saksalaisena sinä menisit heittämään juutalaisille läppää uuneista, koska mitä väliä, mitä saksalaiset ovat joskus möhlineet?
en todellakaan menisi sitä tekemään. minusta tuo on huono vertaus. kyllä meitä alistettiin mutta juutalaisten kansanmurha on jotain ihan muuta. en tarkoittanut ettei menneisyydellä ole väliä, mutta siihen takertumisella on. minusta meillä takerrutaan siihen meidän historiaan joka ikinen päivä, koska pelätään katsoa eteenpäin, tietyllä tavalla se on anteeksi vaan aika raskas ilmapiiri elää.
Joo, on ihan eri tason juttu, MUTTA periaate on sama. Kun ruotsinkieliset ovat tahallaan pyrkineet estämään suomenkielisten sivistymistä mm. vastustamalla viimeiseen asti suomenkielisten yliopistojen perustamista, niin onko ihan fiksua heitellä tällaista, että opetelkaa juntit ruotsia?
En mä puolusta Hurmeen heittoa puheesssaan millään tavalla, sen tarkoitus oli älykkäästi provosoida, mutta suurimmalla osalla se aiheuttaa vaan mielipahaa koska se ruotsisuhde on niin arka kuten venäjäsuhdekin, yllättäen. Hurme sanoi itse seuraavana päivänä itseään suurimmaksi juntiksi mitä maa päällään kantaa, voisitko siis sinäkin kokea mahdollisuutta antaa anteeksi typerä heitto? sekin on jo menneisyyttä. mitä Hurmeen täydellisessä maailmaassa olisi pitänyt sanoa? Mietitään vaikka sitä seuraavaksi.
Itse asiassa TV:ssä Hurme jatkoi tuon jälkeen samaa suomenkielisillle vit-uilua, eli ei mitään katumusta tai ymmärrystä oman heittonsa asiattomuudesta.
Aijaa mä katsoin vain aamuteeveen jossa pyysi ihan Kultuuriministeri Sampo Terholta anteeksi julkisesti kiitospuheensa heittoa joka oli myös kovasti mielensä pahoittanut.
Musta on ihan ok että ollaan eri mieltä asioista, se on tärkeää demokratiassa, arvostan sun näkemyksiäsi.
Jos et tajunnut, niin se "anteeksipyyntöhän" oli ihan vit-uilua Terholle.
Heh, en epäile hetkeäkään ettet tiedä Juha Hurmetta paremmin hänen sanomisensa ja niiden sävyt! :D
Vierailija kirjoitti:
Irlannista kohteliaisuuden liikenteeseen. Huomioidaan toinen, ei kiilata,, ja muistetaan kiittää.
Aiheeseen liittyen - Japani ei kai ole länsimaa, mutta hyvin syvällisesti sivistynyt.
Autokouluopetukseen kuuluu myös ensiapukurssi. Sen haluaisin Suomeenkin, ei voisi olla vaikuttamatta positiivisesti ajokulttuuriin.
PS. Ei Suomessa ole koskaan ollut "laajoja ruotsinkielisiä alueita", kapea rannikkokaistale vain. Saamenkielinen aluekin on paljon laajempi.[/quote]
Minulle ne ovat laajoja, sinulle eivät, makuasia jos mikä :) Kuitenkin täällä on ollut 1300-luvulta asti kielellisesti (sanoisko etnisesti) ruotsinkielisiä alueita. Tietenkin pohjoisen harvaanasutut alueet ovat maantieteellisesti laajempia. Joka tapauksessa ei ole pointtia tästä kinata, kun luettelin tuossa vain syitä jotka mielestäni ovat vaikuttaneet siihen ettei ruotsi tunnu täältä lähtevän kulumallakaan - syitä jotka ovat vahvempia kuin ugrien piilosivistämispyrkimykset. t. äskeinen ruotsinope joka ymmärtää pakkoruotsin vastustuksen
Haluaisin, että suomalaisissa kouluissa opetettaisiin enemmän meidän omista juuristamme, koska vahvoista juurista on tukeva ponnistaa. Vähän erilaista Suomi-ylpeyttä siis, kuten muissa maissa, jossa tunnetaan esim omat muinaiset tavat, jumalat ja perinteet ajalta ennen kristinuskoa. Ne tunnetaan niin hyvin, että suomalainen koululainenkin tutustuu vaikkapa Kreikan jumaliin ja vanhoihin tapoihin koulussa. Mutta entäs oma kulttuuri, omat tavat ja vaikka se suomenusko? Jos jokainen suomalainen tuntisi oikeasti oman uniikin perinteensä, se ei muuallakaan olisi tuuliajolla, vaan aina kiinnittyneenä omiin juuriinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irlannista kohteliaisuuden liikenteeseen. Huomioidaan toinen, ei kiilata,, ja muistetaan kiittää.
Aiheeseen liittyen - Japani ei kai ole länsimaa, mutta hyvin syvällisesti sivistynyt.
Autokouluopetukseen kuuluu myös ensiapukurssi. Sen haluaisin Suomeenkin, ei voisi olla vaikuttamatta positiivisesti ajokulttuuriin.
Todella hyvä ja konkreettinen idea!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PS. Ei Suomessa ole koskaan ollut "laajoja ruotsinkielisiä alueita", kapea rannikkokaistale vain. Saamenkielinen aluekin on paljon laajempi.
Minulle ne ovat laajoja, sinulle eivät, makuasia jos mikä :) Kuitenkin täällä on ollut 1300-luvulta asti kielellisesti (sanoisko etnisesti) ruotsinkielisiä alueita. Tietenkin pohjoisen harvaanasutut alueet ovat maantieteellisesti laajempia. Joka tapauksessa ei ole pointtia tästä kinata, kun luettelin tuossa vain syitä jotka mielestäni ovat vaikuttaneet siihen ettei ruotsi tunnu täältä lähtevän kulumallakaan - syitä jotka ovat vahvempia kuin ugrien piilosivistämispyrkimykset. t. äskeinen ruotsinope joka ymmärtää pakkoruotsin vastustuksen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_ruotsin-_ja_kaksikielisis…
Tämä oikean reunan kuva näyttää konkreettisesti ruotsinkielisten alueiden "laajuuden". Ei ne ole koskaan olleet tuon laajempia.
Positiivisuuden ja kohteliaisuuden. Kohteliaisuus saa tuntemaan tervetulleeksi ja arvostetuksi. Positiivisuus taas luo ympärilleen hyvän olon ja parhaimmillaan menestyksen piirin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmilta kulttuurikansoilta toivoisin otettavan mallia luonnollisesta kansallisesta itsetunnosta. Eniten suomalaisuudessa häiritsee, että ajatellaan olevamme jotenkin muita huonompia, ollaan kovia sättimään itseämme, mietitään mitä muut meistä ajattelevat ("Suomi mainittu" -syndrooma).
En voisi kuvitella, että Italian tai Ranskan av-palstoilla murehdittaisiin kun ollaan "niin ahdasmielisiä", "juroja", "sisäänpäinkääntyneitä" jne. jne. negatiivista, tai että ylipäänsä jaksettaisiin miettiä "millaisia me nyt ollaan" - ollaan mitä ollaan oltu satoja vuosia, niin hyvässä kuin pahassakin, mutta ei jakseta pitää mitään jatkuvaa kansallista itsensäkehittämisprojektia päällä.
Varmasti tässä vieläkin vaikuttaa se, että olimme pitkään se vähäpätöisempi porukka ruotsalaisten ollessa sitä parempaa väkeä. Olihan aikoinaan ruotsalaisilla ihan "tieteellisiä" rotuteorioita siitä, että suomenkieliset ovat alempaa rotua kuin ruotsalaiset. Ja eihän ole pitkä aika siitä, kun tämä ihan sama asiaa ilmaistiin muodossa "opetelkaa ruotsia juntit", Finlandia-voittajan puheessa siis. Kun valtaapitävät ovat pitkään olleet ruotsinkielisiä/ruotsinkielisiä, niin tämä asenne on iskostettu aika syvälle suomalaisiin.
tuon voi nähdä vanhassa alistavassa valossa, tai sitten sen voi nähdä niin että opetelkaa ja tutustukaa maailmaan, syrjässä asuvat (entiset metsäläiset). ja metsäläisyydessä ei ole mitään vikaa, alkuperäiskansat elävät ja elivät usein sivistyksen ulkopuolella, mutta kummasti heitä nykymaailmassa suojellaan alkuperäiskansoina ja heidän viisauttaan janotaan siinä vaiheessa kun sivistyksen tehtaan piippu on paskansa puhaltanut ilmaan ja sikariportaan patunkin henkeen sattuu eikä maski enää auta.
miettikee sitä
Tuossa on juuri se alistava ja rasistinen näkemys. Eli suomenkieliset ovat lähtökohtaisesti juntteja ja vain ruotsia opettelemalla he voivat tutustua maailmaan.
Ottaisitko rasismina jos sanoisin että sivistä itseäsi ja opettele englantia tai espanjaa? matkusta vaikka junalla naapurimaahan TUTUSTUMAAN ihmisten arkeen siellä? En tarkoittanut tippaakaan rasistisena sanomaani. jännä että koit sen niin. Meillä on herkkä ja kipeä suhde naapureihimme historian takia. mutta kuule heillä on myös ihan omat historiansa ja epävarmuutensa omine historioineen maailmassa kyllä myös Ruotsilla ja jopa Venäjällä. Ei me olla enää pikkuveljiiä ja sisaria. me ollaan sisaria ja veljiä!
Joo, mutta kun ottaa huomioon historian (ruotsinkieliset pitivät/pitävät suomenkielisia alempirotuisina ja vallassa ollessaan eivät olisi halunneet antaa suomenkielisten kouluttautua omalla kielellään), niin tässä kontekstissa tuollainen heitto "opetelkaa juntit ruotsia" kuulostaa aika ala-arvoiselta, varsinkin kun muistetaan se yksityiskohta, että Finlandia-voittajan valitsi nimenomaan suomenruotsalainen.
mitä väliä sillä nykypäivänä on mitä ruotsalaiset on joskus möhlineet meitä kohtaan? oikeasti, määritätkö itseäsi suhteessa vanhoihin alistajiin?? älä tee niin, vaan kasvata oman henkinen tilasi, oma tarinasi ,oma arvokkuutesi ja lopeta uhriutuminen. uskalla mokata ,tee virheitä mutta yritä itse. älä valita menneistä, kaikella on menneisyytensä, jos sen antaa määrittää nykyisyyttä, se määrittää tulevaisuuden.
just saying
Ja saksalaisena sinä menisit heittämään juutalaisille läppää uuneista, koska mitä väliä, mitä saksalaiset ovat joskus möhlineet?
en todellakaan menisi sitä tekemään. minusta tuo on huono vertaus. kyllä meitä alistettiin mutta juutalaisten kansanmurha on jotain ihan muuta. en tarkoittanut ettei menneisyydellä ole väliä, mutta siihen takertumisella on. minusta meillä takerrutaan siihen meidän historiaan joka ikinen päivä, koska pelätään katsoa eteenpäin, tietyllä tavalla se on anteeksi vaan aika raskas ilmapiiri elää.
Joo, on ihan eri tason juttu, MUTTA periaate on sama. Kun ruotsinkieliset ovat tahallaan pyrkineet estämään suomenkielisten sivistymistä mm. vastustamalla viimeiseen asti suomenkielisten yliopistojen perustamista, niin onko ihan fiksua heitellä tällaista, että opetelkaa juntit ruotsia?
En mä puolusta Hurmeen heittoa puheesssaan millään tavalla, sen tarkoitus oli älykkäästi provosoida, mutta suurimmalla osalla se aiheuttaa vaan mielipahaa koska se ruotsisuhde on niin arka kuten venäjäsuhdekin, yllättäen. Hurme sanoi itse seuraavana päivänä itseään suurimmaksi juntiksi mitä maa päällään kantaa, voisitko siis sinäkin kokea mahdollisuutta antaa anteeksi typerä heitto? sekin on jo menneisyyttä. mitä Hurmeen täydellisessä maailmaassa olisi pitänyt sanoa? Mietitään vaikka sitä seuraavaksi.
Itse asiassa TV:ssä Hurme jatkoi tuon jälkeen samaa suomenkielisillle vit-uilua, eli ei mitään katumusta tai ymmärrystä oman heittonsa asiattomuudesta.
Aijaa mä katsoin vain aamuteeveen jossa pyysi ihan Kultuuriministeri Sampo Terholta anteeksi julkisesti kiitospuheensa heittoa joka oli myös kovasti mielensä pahoittanut.
Musta on ihan ok että ollaan eri mieltä asioista, se on tärkeää demokratiassa, arvostan sun näkemyksiäsi.
Jos et tajunnut, niin se "anteeksipyyntöhän" oli ihan vit-uilua Terholle.
Heh, en epäile hetkeäkään ettet tiedä Juha Hurmetta paremmin hänen sanomisensa ja niiden sävyt! :D
Minusta Hurmeen on pyydettävä anteeksi koko kirjan kirjoittamista. Kalevalakin on sen mukaan lainattu Gilgamesista;) Suomalaisethan eivät ole kyenneet luomaan mitääm omaa vaan kaikki on lainaa;)
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin, että suomalaisissa kouluissa opetettaisiin enemmän meidän omista juuristamme, koska vahvoista juurista on tukeva ponnistaa. Vähän erilaista Suomi-ylpeyttä siis, kuten muissa maissa, jossa tunnetaan esim omat muinaiset tavat, jumalat ja perinteet ajalta ennen kristinuskoa. Ne tunnetaan niin hyvin, että suomalainen koululainenkin tutustuu vaikkapa Kreikan jumaliin ja vanhoihin tapoihin koulussa. Mutta entäs oma kulttuuri, omat tavat ja vaikka se suomenusko? Jos jokainen suomalainen tuntisi oikeasti oman uniikin perinteensä, se ei muuallakaan olisi tuuliajolla, vaan aina kiinnittyneenä omiin juuriinsa.
Todella hyvä! Kreikassa varmasti kaikki tuntevat muinaiset jumalansa, Italiassa varmasti nuoret ovat ylpeitä muinaisesta Roomasta jne. mutta itse kun olin 15 ja piti opiskella ehkä kaksi runoa Kalevalasta, se oli hirveää pakkopullaa kaikille. Kuvaavaa oli, että ehkä 6:nnella opiskeltiin historiassa kaikki muinaiset kreikkalaiset, Zeus jne. mutta vasta 9:nnellä äikässä häthätää mainittiin Väinämöinen ja kumppanit, ja niille sitten hirnuttiin. Kuitenkin kun Kalevala julkaistiin, se oli suuri tapaus eurooppalaisissa kulttuuripiireissä, silloinhan harrastettiin näitä muinaisuskoja (Edda, viikingit, saks. ja irl. legendat ym.) Missä vaiheessa tultiin tähän että Suomen muinaistarut ja jumalat eivät ole minkään arvoisia??

Aika jännä, jos tosissaan tulkitsit sen aidoksi anteeksipyynnöksi, koska se oli kyllä mielestäni ihan puhdasta kuittailua mielensä pahoittaneille persuille vai mitä sinisiä ne nyt ovatkaan.
No sen nyt ainakin, että täältäkin (lähes kaikkien muiden länsimaiden tapaan) poistettaisiin se miesten pakollinen asevelvollisuus.
Sitä pidän ihan ykkösasiana niistä ap.:n otsikossaan kysymistä länsimaiden malleista meille(-kin) jo vihdoin.
Sitten aletaan olemaan niinkuin muut.
Ei siis ennen kuin se poistuu. (ne muut asiat ja niiden mallit tulevat kyllä aikaa myöten itsestään)
Vierailija kirjoitti:
Positiivisuuden ja kohteliaisuuden. Kohteliaisuus saa tuntemaan tervetulleeksi ja arvostetuksi. Positiivisuus taas luo ympärilleen hyvän olon ja parhaimmillaan menestyksen piirin.
Joskus menneisyydessä suomalaiset yrittivät olla edes muodollisesti kohteliaita ja kunnioittaa toisia. Siitä luopumista perusteltiin sillä, että sehän on epäaitoa ja valheellista. Onko parempi, että kaikki saavat vapaasti loukata toisia silloin kun siltä tuntuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin, että suomalaisissa kouluissa opetettaisiin enemmän meidän omista juuristamme, koska vahvoista juurista on tukeva ponnistaa. Vähän erilaista Suomi-ylpeyttä siis, kuten muissa maissa, jossa tunnetaan esim omat muinaiset tavat, jumalat ja perinteet ajalta ennen kristinuskoa. Ne tunnetaan niin hyvin, että suomalainen koululainenkin tutustuu vaikkapa Kreikan jumaliin ja vanhoihin tapoihin koulussa. Mutta entäs oma kulttuuri, omat tavat ja vaikka se suomenusko? Jos jokainen suomalainen tuntisi oikeasti oman uniikin perinteensä, se ei muuallakaan olisi tuuliajolla, vaan aina kiinnittyneenä omiin juuriinsa.
Todella hyvä! Kreikassa varmasti kaikki tuntevat muinaiset jumalansa, Italiassa varmasti nuoret ovat ylpeitä muinaisesta Roomasta jne. mutta itse kun olin 15 ja piti opiskella ehkä kaksi runoa Kalevalasta, se oli hirveää pakkopullaa kaikille. Kuvaavaa oli, että ehkä 6:nnella opiskeltiin historiassa kaikki muinaiset kreikkalaiset, Zeus jne. mutta vasta 9:nnellä äikässä häthätää mainittiin Väinämöinen ja kumppanit, ja niille sitten hirnuttiin. Kuitenkin kun Kalevala julkaistiin, se oli suuri tapaus eurooppalaisissa kulttuuripiireissä, silloinhan harrastettiin näitä muinaisuskoja (Edda, viikingit, saks. ja irl. legendat ym.) Missä vaiheessa tultiin tähän että Suomen muinaistarut ja jumalat eivät ole minkään arvoisia??
Lopetetaan nyt ensin puhuminen Ruotsi-Suomi nimisestä valtakunnasta.

Totta tosiaan. Ja jos muinaisuskonnoista jotain mainittiin, niin vähän sellaiseen sävyyn, että no olipas ne nyt vähän hassuja, kun tuollaisia uskoivat. Minusta suomalaiset muinaisuskonnot eivät ole yhtään hassumpia kuin joku tuontitavarana tullut evlut. Ihan yhtä hassulta se tuntuu ulkopuolisen silmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin, että suomalaisissa kouluissa opetettaisiin enemmän meidän omista juuristamme, koska vahvoista juurista on tukeva ponnistaa. Vähän erilaista Suomi-ylpeyttä siis, kuten muissa maissa, jossa tunnetaan esim omat muinaiset tavat, jumalat ja perinteet ajalta ennen kristinuskoa. Ne tunnetaan niin hyvin, että suomalainen koululainenkin tutustuu vaikkapa Kreikan jumaliin ja vanhoihin tapoihin koulussa. Mutta entäs oma kulttuuri, omat tavat ja vaikka se suomenusko? Jos jokainen suomalainen tuntisi oikeasti oman uniikin perinteensä, se ei muuallakaan olisi tuuliajolla, vaan aina kiinnittyneenä omiin juuriinsa.
Todella hyvä! Kreikassa varmasti kaikki tuntevat muinaiset jumalansa, Italiassa varmasti nuoret ovat ylpeitä muinaisesta Roomasta jne. mutta itse kun olin 15 ja piti opiskella ehkä kaksi runoa Kalevalasta, se oli hirveää pakkopullaa kaikille. Kuvaavaa oli, että ehkä 6:nnella opiskeltiin historiassa kaikki muinaiset kreikkalaiset, Zeus jne. mutta vasta 9:nnellä äikässä häthätää mainittiin Väinämöinen ja kumppanit, ja niille sitten hirnuttiin. Kuitenkin kun Kalevala julkaistiin, se oli suuri tapaus eurooppalaisissa kulttuuripiireissä, silloinhan harrastettiin näitä muinaisuskoja (Edda, viikingit, saks. ja irl. legendat ym.) Missä vaiheessa tultiin tähän että Suomen muinaistarut ja jumalat eivät ole minkään arvoisia??
Lopetetaan nyt ensin puhuminen Ruotsi-Suomi nimisestä valtakunnasta.
Joo. Olisi ihan hyvä alku ruveta puhumaan rehellisesti Ruotsista, jossa asui iso suomenkielinen vähemmistö, jota pidettiin alempirotuisena ja jolla ei ollut mitään kielellisiä oikeuksia.
- Ettei oltaisi muodostettu täällä käsitystä, jonka mukaan on outoa alkaa puhumaan vieraan kanssa vaikka bussipysäkillä. Minkälaista olisi, kun kukaan ei olisikaan muodostanut siitä sellaista käsitystä, eikä puhumisen aloittaminen muodostaisi epämiellyttäviä ajatuksia "olen outo......mitähän nyt puhuisin....mokaanko itseni" tms..
- vieraiden ihmisten tervehtiminen
- virheet eivät ole häpeä, vaan tekevät ihmisestä mielenkiintoisemman, inhimillisemmän
- kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia mielipiteiltään tai pukeutumiseltaan
- tarjotaan apua tuntemattomille ihmiselle tilanteen sattuessa eli otetaan vastuuta myös muista
- ollaan enemmän perhekeskeisiä
- kunnioitetaan enemmän vanhoja ihmisiä ja heidän elämänkokemustaan