3 viikon nutrikuuri alkaa nyt
Itselleni lähinnä kirjoittelen muistiin tänne kun on mukava seurata omaa etenemistä ja toisaalta löysin vanhoja nutriketjuja aaveelta jostain vuodelta 2010 ja 2012 jotka saivat hyvän fiiliksen päälle joten haluan tarjota oman etenemisen tänne, joko hyvän tai huonon. ;)
Juu-u: hidas laihtuminen on aina fiksumpaa ja olenkin saanut jo pois 5kg sillä tavalla, ihan vaan tarkemmin katsomalla mitä syön ja kuinka paljon, nyt kuitenkin kaipaan vähän nopeampaa spurttia tähän väliin ja sitä että ei tarvitse laskea ja punnita/arvioida jokaista raaka-ainetta vaan voi hetken vaan aivottomasti syödä pusseja. Minulla ongelma on ollut annoskoot ja huvikseen suolaisella herkuttelu.
Koska kiloja on jo lähtenyt pois en usko että tässä tulee mitään hervotonta tippumista painossa kun ne perusturvotukset ovat jo varmasti lähteneet. Varsinaista tavoitetta ei tälle 3 viikolle ole, kunhan jotain lähtisi. Skeptinen olen koko juttuun mutta katsotaan. Ehkä sellainen kokonaistavoite kesäkuun loppuun olisi että silloin painaisin 63kg eli noin 7kg vähemmän kuin nyt. Mielestäni aika maltillinen tavoite, nyt vaan olisi tarve saada vähän potkua tähän tammikuusta alkaneeseen tsemppiin. Menin silloin takaisin töihin ja totesin, että olen lihonut kotona lapsen kanssa 2 vuotta ollessani 12kg...Koska kilot tulivat 2 vuodessa tuskin ne lähtevät kahdessa kuukaudessa joten hidas vauhti päällä muuten kuin tämän nutrauksen ajan jota kokeilen ihan mielenkiinnosta.
Eli tämän päivän paino ja mitat:
Paino 70,2kg (168cm) eli painoindeksi sellaisen 24,91 (uudella BMI laskukaavalla 24,98 -> laskuri löytyy täältä: https://people.maths.ox.ac.uk/trefethen/bmi_calc.html )
Vyötärö: 71cm
Lantio: 106cm
Painoa päivittelen päivittäin, muita mittoja viikon ja kahden kohdalla sekä lopussa. Syön pelkkiä pirtelöpusseja 5 päivässä.
Tsemppiä kaikille jotka ovat menossa keveämpää kevättä kohti, kuka milläkin tavalla. :)
Kommentit (80)
Onpa kiva kuulla kaikkien erilaisista laihdutusmenetelmistä - onnea meille kaikille. :) Ap siis täällä.
Niinhän se on että laihdutti millä tahansa tavalla niin jos lopetuksen jälkeen jatkaa vanhalla ruokailutavalla ne kilot tulevat takaisin. Oli se laihdutustapa sitten nutrailu, juttailu, karppaaminen tai mikä vaan. :) Uudet ruokailutavat ja ruokailumäärät on otettava käyttöön jos haluaa ettei paino taas nouse, johan sen järkikin sanoo että sillä ruokavaliolla joka lihotti ei voi pysyä laihtuneena laihana vaan sillä lihoaa taas.
Töissä istun ja taukoa pidän tässä. Yksi pussi mennyt tältä päivältä, toisen otan kohta. Töissä oli juhlatilaisuus aamulla, olisi ollut aamiaista (täytettyjä croissantteja) samppanjalla ja appelsiinimehulla tarjolla. En ottanut, tuli hyvä fiilis jälkikäteen. :)
Tsemppiä kaikille millä tahansa laihdutusmuodolla olettekaan. Itse tässä olen miettinyt eilen illalla suhtautumistani ruokaan paljon ja tosiaan se ajatus että ruoka voi olla joskus vain polttoaine eikä aina nautintoaine nousee nyt mieleen. Jos ei muuta niin sellaisen ainakin oppii tässä pusseja vetäessä. :) Minulla kun helposti lapsen kanssa kotona ollessa ruoasta tuli sellainen päivän rentoutushetki ja ihanuus ja sitten sitä ajatteli että aina sen pitää olla jotain maailman parasta. No ei tarvitse olla. :)
ap
Vierailija kirjoitti:

Ts. sulla on jo nyt vääristynyt kuva ravinnosta. Ruokahan ei koskaan ole pelkkä polttoaine, sillä on kehossa muutakin tehtävää. Ja kyllä ruoka pitää olla myös nautinto, ei sen pidä maistua pahalta. Eikä sisältää keholle haitallisia aineita, niin kuin nuo pussilitkut.
Heh, luulenpa että minulla on ollut jo lapsesta vääristynyt kuva ruoasta. :) Meillä aina ruoka oli palkinto tai lohdutus, se on jäänyt päälle. Nyt pitäisi oppia että ruoka on muutakin. Sen on tarkoitus myös ravita kehoa eikä vain maistua hyvältä. :)
Siitä olen kyllä eri mieltä että ruoan ei tarvitse aina olla nautinto, tai no riippuu mistä nauttii. Mutta jos keho on tottunut siihen että nautinto tulee rasvasta, sokerista ja suolasta niin tuosta ajattelumallista on hyvä päästä eroon. :)
Hauskaa aurinkoista mutta kylmää päivää kaikille mielipiteestä ja laihdutustavasta riippumatta. :)

Kyllä ruokaan kuuluu niin rasva kuin suolakin, ne ovat välttämättömiä, ja niistä saa se nautinto tullakin. Sokeri on sitten se, mitä ei edes tarvita.

Kuuluu toki, eiväthän nutripaketitkaan ole rasvattomia vaan niissä on rasvaa sekä suolaa myös. :) Mutta useimmilla meistä jotka taistelemme kilojen kanssa keho vaatii rasvaa niin paljon että se vastaa rasvaisen pizzan, hampurilaisen, sipsien syömistä eikä terveellisestä määrästä ole kuullutkaan. :) Monen jolla ei ole tällaista ongelmaa onkin hankala ymmärtää että kun laihduttaja puhuu vähärasvaisesta tai vähäsuolaisesta se tarkoittaa samaa kuin ruokaa oikein syövälle normaalisuolainen tai normaalirasvainen. :)
Laihdutusaikana onkin mielestäni erittäin tärkeää totuttaa kroppa siihen vähempirasvaisuuteen ja vähempisuolaisuuteen (ja tietenkin sokerisuuteen). Siihen joka muille on normaali määrä rasvaa ja sokeria.
Taidammekin olla aika samoilla linjoilla vaikkei siltä aluksi vaikuttanut. :) itselleni oli yllätys että nutrijauheissa on 18g kuitua per päivä. Ok juu ei se samaa ole kuin jos kaurapuuroa vetäisi mutta oletin jotenkin että kuitua saa tyyliin 0g. Silloin en olisi suostunut syömään pusseja. Jotain lapsuudessa on mennyt oikein (varmasti oikeasti todella paljon tietenkin). Vanhempani paasasivat kuidun saamisen tärkeydestä ja vaikka ehkä muu onkin ollut ruokavaliossa retuperällä sen saaminen on aina ollut hyvässä kunnossa.
ap
Ps. mites muut nutraajat ja laihduttajat: minkälaiset fiiliset tänään? :)
Mulle toimi kuuri hyvänä "nollauksena" huonoissa ruokailutavoissa; 2 viikkoa söin pelkkää Nutrilettia ja siitä viikko kerrallaan lisäsin yhden "oikean" ruoan: ensin siis viikon ajan oikea aamupala ja loput Nutriletteja, toisella viikolla aamupala ja iltapala oikeaa ruokaa ja loput Nutrilettia jne.. Painoa lähti neljässä kuukaudessa 30 kg ja on pysynyt poissa. Tsemppiä!

Tuopa kuulostaa hyvältä 27 🙂 Ainakin minulla selkeästi jäi todella huonot ruokailutavat päälle kun olin lapsen kanssa kotona. Oli vaan niin helppoa herkutella ruoalla ja jokaisen ruoan piti nimenomaan olla herkku. Minä olen aina rakastanut kaurapuuroa raejuuston kanssa (jossa pieni öljysilmä). Yhtäkkiä kotona ollessa aamiaiset olivatkin ”Ah otanpa pari pasteijaa ja luen samalla kirjaa kun lapsi nukkuu aamupäivän päikkäreitä...ai no voisi vielä vähän ottaa jotain hyvääkin tähän päälle” tyylistä. Jotain tapahtui. Unohdin järkevän syömisen. Kuten sanoin alussa olen jo keventänyt ja sillä laihtunut mutta lähinnä annoskoot ovat muuttuneet, ei ruoan laatu. Sellaista nollausta haen tällä. Että kroppa unohtaisi ne herkut ja pääsisin takaisin tilaan jossa se kaurapuurokin on maailman paras herkku. Koska se on hyvää. Nyt vaan mieleni ja kroppaani ei suostu sitä ymmärtämään vaikka järjellä tiedän että asia on näin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulle toimi kuuri hyvänä "nollauksena" huonoissa ruokailutavoissa; 2 viikkoa söin pelkkää Nutrilettia ja siitä viikko kerrallaan lisäsin yhden "oikean" ruoan: ensin siis viikon ajan oikea aamupala ja loput Nutriletteja, toisella viikolla aamupala ja iltapala oikeaa ruokaa ja loput Nutrilettia jne.. Painoa lähti neljässä kuukaudessa 30 kg ja on pysynyt poissa. Tsemppiä!
Aika pieni todennäköisyys on, että pysyy poissa yli 2 vuotta. Ikävä kyllä.
Sivuvaikutuksia, joista jotkut voivat jäädä pysyviksi:
väsymys
Pahoinvointi, ummetus ja / tai ripuli
sappikivet
Sydänongelmat
anemia
lihasmassan katoaminen
kihti
Elektrolyyttitasapainon kärsiminen
Hiustenlähtö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle toimi kuuri hyvänä "nollauksena" huonoissa ruokailutavoissa; 2 viikkoa söin pelkkää Nutrilettia ja siitä viikko kerrallaan lisäsin yhden "oikean" ruoan: ensin siis viikon ajan oikea aamupala ja loput Nutriletteja, toisella viikolla aamupala ja iltapala oikeaa ruokaa ja loput Nutrilettia jne.. Painoa lähti neljässä kuukaudessa 30 kg ja on pysynyt poissa. Tsemppiä!
Aika pieni todennäköisyys on, että pysyy poissa yli 2 vuotta. Ikävä kyllä.
Mua on ihmetyttänyt aina nämä kommentit: onko teillä nopeaa laihduttamista vastustavilla jotakin sellaista tietoa, joka ei ole julkisesti jaossa..? Miksi nopeasti laihdutetut kilot olisivat jotenkin sellaisia epäkiloja, jotka oikeasti eivät poistukaan, vaan palaavat varmasti? Ja hitaasti ja kärsimyksen kautta laihdutetut kilot jotenkin paremmin laihdutettuja ja pysyvästi poissa? Ei nuraajat ole idiootteja, jotka kaikki ihan varmasti palaavat vanhoihin mäkkäritapoihinsa.
Onnea kaikille laihduttajille! Tunnistan itseni ihan suoraan aloittajasta, mulla on aivan sama tilanne ja suhde ruokaan.
Onko tämä joku kyseisen firman mainos kun ihmiset aina mainostavat täällä aloittavansa nimenomaan tämän firman tuotteilla laihduttamisen? Jos on, niin onko sellainen laillista?
nutrithan on se juttu. lätinää että palaa heti ja korkojen kera. 3 viikkoa on ideaali aika tommoselle. aivot tottuu jatkoon samalla. .repsahdus on ainut pahe. ei sais tulla yhtään. ei yhtään. yhtään.
Noilla pirtelöillä, pusseilla ja patukoilla EI OIKEASTI LAIHDU PYSYVÄSTI! Ostakaa ihmiset oikeaa ruokaa, syökää kohtuullisia annoksia, pitäkää verensokeri tasaisena ja vähentäkää hiilareita niin paino putoaa. Oikeasti. Tuohon kevyttä liikuntaa päälle niin avot!
LAIHTUUPA !!!!!! MUT JOS ALKAA SÖYMÄÄN HULLUNA KAIKKEE NIIN TULEE PYSYVÄSTI EPÄONNISTUMISIA eli sit kato lihoo jos syö liikaa ja övereittäin
Muistakaa, että yksi kilo ehtaa rasvaa on 7000kcal vaje. Sitten on olemassa muutama fyysinen seikka, joka normaalilla perus terveellä ihmisellä (ei sairasta esim aineenvaihdunta sairautta) tekee mahdottomaksi laihtua oikeaa rasvaa tiettyä määrää enempää tietyn ajan sisällä.
Jos olet 3 viikkoa nutrileteilla, veikkaan että pysyvää painon pudotusta tapahtuu n. 2kg, ja se on pysyvää jos et kiri syömisillä vajaaksi jääneitä kaloreita heti kuurin jälkeen.
Kaikki muu painon pudotus mitä vaaka näyttää on nestetasapainon heittoa, suolen tyhjenemistä ja glykogeeni nesteen poistumista elimistöstä mikäeli saavutat ketoosin tuolla kuurilla.
Nyt nämä seikat huomioon ottaen tajuat itsekin, että 3 viikkoa nutrilettia on kuin pieru saharassa, ei mitään merkitystä lopputuleman kannalta, ellet toista kolmen viikon nutrilett kuuria tietyn ajan välein, esimerkiksi tavoitteena karsia liika kalorit pitääksesi nykyisen painosi.
Nyt voitte alkaa alapeukuttamisen, mutta jokainen, joka ymmärtää miten elimistö toimii, allekirjoittaa nuo tosiasiat, eikä vedä naamariin niitä myrkkyjä mitä nutrilett sisältää.
Ne jos mitkä saavat ihmisen voimaan huonosti
Sillä toisin kuin Nutrilett mainostaa, se tuota ei sisällä yhden yhtä oikeaa vitamiinia, kaikki synteettisiä ja keinotekoisia, ihmisen elimistö ei osaa niitä käsitellä ja ne eivät imeydy samalla tavalla.
Saman asian ajaa syödä kasvissosekeittoa 3 viikkoa (33kcal per 100g) ja varmasti on kylläinen olo, tulee halvemmaksi, kasvissosekeitto voi olla osa loppuelämän ruokalistaa sekä saatat jopa jatkossa laihtua oikeasti syömällä keittolounaan jonkin muun vaihtoehdon sijasta.
Terveisin asiaa tutkinut.
onko lopputulos siis sama asia kun olis arkussa? kuollut ihminen oli hieman pullava siellä arkussa.
Vierailija kirjoitti:
Noilla pirtelöillä, pusseilla ja patukoilla EI OIKEASTI LAIHDU PYSYVÄSTI! Ostakaa ihmiset oikeaa ruokaa, syökää kohtuullisia annoksia, pitäkää verensokeri tasaisena ja vähentäkää hiilareita niin paino putoaa. Oikeasti. Tuohon kevyttä liikuntaa päälle niin avot!
🙂 tässä on se ongelma että painon kanssa pitkään ongelmissa olleilla ei ole käsitystä mikä on kohtuullinen annos tai mikä on hyvää ruokaa. Tai vaikka olisikin niin tottumus vie muualle. Kuten jo oliko se 27 sanoikin aivot pitää tosiaan minunkin mielestäni ensin nollata ennen kuin voi ruveta syömään kunnolla. Ja kun nollaus on tehty eli unohdettu se jatkuva herkuttelu eikä kroppa sitä vaadi normaalikin ruoka maistuu.
Aikoinaan yksi lempiruoistani oli kanasalaatti. Uunissa paahdettua kanaa (ok broileria 🙂), paljon salaattia, kurkkua, tomaattia, sipulia, paprikaa. Pieni loraus rypsiöljyä ja etikkaa päällä + raejuustoa, suolaa ja mustapippuria. Tätä söin kun herkuttelin. Sitten tuli se kotonaolojakso lapsen kanssa, jotain kummallista tapahtui. Herkkuruoaksi tuli itsetehty pizza, hampurilaiset, nacholautaset hirveällä mättäillä siinä päällä, lämpimät voileivät nakkitäytteellä ja aurajuustolla tietenkin. Salaatti? Ei kiinnosta kun kroppa huutaa näitä epäterveellisiä.
Silti taas järjellä tiedän että vuosikausia rakastin tuota kanasalaattia. Herkuttelin sillä. Joten se olisi varmasti hyvää yhä. 27 sanoitti sen mitä en itse osannut sanoa aloituksessa. Koitan nollata nyt aivoja. Syödä niin mitäänsanomatonta ruokaa 3 viikkoa että nämä aiemmat lempiruokani kelpaisivat taas aivoilleni ja kropalleni vaikka niissä ei olekaan sikamäärää rasvaa, suolaa ja ties mitä epäterveellistä. Kolmen viikon pussittelun jälkeen kaurapuuron ja kanasalaatin on maistuttava paremmalta kuin jos koittaisi vaihtaa ne pizzat/hampat/nachot lennosta terveelliseen ruokaan.
Ap
Mua on ihmetyttänyt aina nämä kommentit: onko teillä nopeaa laihduttamista vastustavilla jotakin sellaista tietoa, joka ei ole julkisesti jaossa..? Miksi nopeasti laihdutetut kilot olisivat jotenkin sellaisia epäkiloja, jotka oikeasti eivät poistukaan, vaan palaavat varmasti? Ja hitaasti ja kärsimyksen kautta laihdutetut kilot jotenkin paremmin laihdutettuja ja pysyvästi poissa? Ei nuraajat ole idiootteja, jotka kaikki ihan varmasti palaavat vanhoihin mäkkäritapoihinsa. "
Itseasiassa taitaa olla. Mm. Patrik Borg on kirjoittanut blogissaan hyvin aiheesta nälkävelka ja siitä kuinka ihmiset kuvittelevat olevansa se maaginen yksilö joka pystyy vastustamaan vihollista eli tässä tapauksessa nälkää ja sen tautta laihtumaan. Jo tuossa kohtaan on menty metsään sillä on mahdollista laihduttaa terveellisesti, oikein ja pysyvästi tuntematta nälkää.
Sitten on vielä nämä biologiset ja fysiologiset faktat mitkä eivät ole edes mielipide kysymyksiä. Kuten se että on tietty "sisään kirjoitettu" raja kuinka paljon oikeaa rasvaa voi kolmessa viikossa laihtua. Vaikka joisit öljyä pullon suusta niin keho varastoi siitä vain sen verran kuin pystyy, loppu tulee vaikka suoraan suolesta ulos jos niikseen sattuu. Ja siihen ei ihmisen mielipide vaikuta, jos ajatteli lihovansa juomalla öljyä pullollisen. Siinä tulee ihan muut tekijät ensin vastaan niinkuin tulee yleensä silloinkin, kun aletaan Nutriletin tapaiselle kuurile.
Ja sitten vielä yksi pienen pieni jekku - nämä ovat painonpudotus sekä painon hallinta tuotteita. PAINON. ei liika rasvan, ei liika senttien vaan painon.Nutrilett takaa siis ainoastaan, että vaa'an lukema pienenee, ei sitä että sulta poistuisi välttämättä grammaakaan rasvaa.
Ja pieneneehän se, vaikka söisi tavan keittoa viikon.
Fiksu ymmärtää, että kaikki painon nousu ei ole lihomista ja kaikki painon lasku ei ole laihtumista. Siinäpä pähkinä purtavaksi. Ja purkaa myös oikeita pähkinöitä, tekevät hyvää ihmiselle. Jatkakaa.
Niin ap lisää vielä 🙂 Kuten alussa sanoin minulla ei ole mitään sen ihmeempää painotoivetta kuinka paljon paino tippuisi nutreilla. Olen nutreilla koska koitan unohtaa vanhat ruokatottumukseni. Kyllä, päästä nyt jonkin aikaa helpolla siinä. Syödä arvottomasta pusseja. Yhtä makua. Ei edes miettiä mitä makua milloinkin. Nollata aivot.
Sitten taas ruveta nauttimaan niistä aikaisemmista ruoista kun makuaisti unohtaa sen pizzan tarpeen yms.
Ihan sama laihdunko nyt nutreilla kilon vai kolme vai ei mitään. Kunhan pysyn pois pizzoista yms kolme viikkoa. Kyllä, olen heikko ainakin näin alussa. Myönnän sen ihan avoimesti 🙂 Haluan että pizzasta yms tulee minulle se entisaikojen ”joskus herkku” - ei lähes jokapäiväinen juttu.
Mä oon nyt viidettä päivää mukaillulla jutta-dieetillä. Lähtenyt noin 2 kg (72 -> 69,9) ja tää on siitä hyvä kuuri, että proteiini pitää kylläisenä (ja isot annoskoot, tässä saa syödä!) ja maistuu hyvältä. Aion vetää tätä yhteensä 5 vkoa.
Mukailen siis niin että esim. Aamupuuron syön, mutta saatan laittaa raejuuston lisäksi ihan oikean voisilmän tai teelusikallisen hilloa oheen. Ja kanasuikaleita ostan marinadissakin, paistamiseen käytän hieman voita.
Yhteen leipäpalaan voin laittaa siivun juustoakin (1 siivu per päivä), ja rahkan tilalla saatan syödä vaikka proteiinisuklaavanukkaan, herkutteluna!
Lasken kuitenkin niin, että näiden muutosten vuoksi kalorit nousee enintään 150 kcal jutan dieetin ankarampaan noudattamiseen verrattuna. Mutta silti laihtuu, kalorini jäävät siltikin n. 1300-1550 per päivä. Liikun melko paljon, joten laihdun näinkin, ja dieettiä on helppo ja mielekäs noudattaa. Ja pienillä muutoksilla pitää vaikka koko loppuelämä.
Tsempit meille kaikille dieettaajille, tyylistä riippumatta!