Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset jotka sanoo "kaikilla on vaikeuksia", "meillä on erilaisia ongelmia"
26.02.2018 |
Yritin selittää siskolleni, että elämäni on vaikeaa kroonisen sairauden kanssa yksinhuoltajana. Sanoin että se ongelmien luonne on erilainen ihmisillä, joilla on hyvä terveys ja mahdollisuus siten monenlaiseen. Hän vastaa kaikkeen tuollaiseen laittamalla kaikki ihmiset jotenkin samalle viivalle, vaikka onhan nyt ihan selvä asia, että elämänlaadussa ja mahdollisuuksissa ihmisillä on ihan selkeitä eroja. Ihmettelen, miksi jotkut ovat tuollaisia?
Kommentit (33)
Sukulaiseni oli aina juttelemassa, välillä hän hengästyi kun selitti kuinka vaikeaa on. Kukaan ei epäillyt, tuohon vain turhautui koska aina lujemmin tarrautui suohon.
Itse olisin hyväksynyt aikoja sitten, jollei pääse pois, on kestettävä.
Toisaalta tahdottiin pitää omista haaveista kiinni, ehkä sisaresikin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelmia on erilaisia ja niistä selvitäkseen on sitten yksilön oma kyky toimia. Joskus on haastavaa selvitä koska keho on hidaste, joskus taas olisi apu jos henkilöllä on taitoja/tapoja selvitä.
Joskus sekin on mahdollista ettei ihminen tahdokaan selvitä vaan jankuttaa ongelmiaan ja koska ei hae apua, päässä pyörii samat asiat ja koska ne kolme ongelmaa pyörii mielessä -> elämä tuntuu olevan yhtä suurta ongelmakimppua.
Sen sijaan että jankuttaa miten vaikeaa on, voisi alkaa pohtia tapoja joilla ratkaisee ongelmia. Tätä tekee terapeutti, ei se että on ongelma vaan mitä teet niiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
On muuten rasittavaa tuollainen. Minulla on välilevynrappeuma, joka aiheuttaa luonnollisesti kovat kivut. Lisäksi minulla on 2v lapsi, joten jotkut päivät ovat aika kivuliaita, kun pitää nostella jatkuvasti lasta.
Joskus tuli puheeksi tämä rappeuma anopin kanssa, että tekee niin kipeää ja inhottavaa kun jatkuvasti sattuu, niin totesi sitten, että hän kyllä tietää miltä minusta tuntuu, kun hänellä oli juuri selkä venähtänyt muutaman päivän. Siis aivan oikeasti, millainen ihminen vertaa selkävenähdyksen hetkellistä kipua jatkuvaan, kovaan, rappeuman aiheuttamaan kipuun?
Kaiken lisäksi, selkääni ei voi kunnolla edes koskea, kun normaali kosketuskin tekee kivusta melkein hulluksi, esim. hieronta aiheuttaa aivan järkyttävää kipua. Fysioterapeutti on sitä mieltä, että rappeuman takia minulla on selän kipujärjestelmä herkistynyt.
Tätäkin vaivaa muuten etsittiin lähemmäs 10v, kun olin niin nuori, ettei voi olla mitään. Kun täytin 18v, todettiin että "Hups, oli siellä sittenkin tollanen välilevynrappeuma". On toki mahdollista, että ei olisi näkynyt nuorena vielä missään kuvissa mitään, mutta silti suututtaa tuollainen, että aina sanotaan, ettei voi olla sitä eikä tuota, kun on niin nuori.
Huokaus. Anoppisi tarkoitti vain, että hän ymmärtää sen kivun, koska itselläkin on nyt selkä kipeä. Tietenkään hän ei verrannut viikossa ohi menevää venähdystä loppuelämän mittaisiin, koko ajan paheneviin kipuihin.
Sinunkaltaisesi ammattimaiset mielensäpahoittajat ovat rasittavia. Mikään ei ole koskaan oma vika, vaan aina jonkun muun. Nytkin onnistuit syylistämään lyhyessä kommentissa tilanteestasi vanhempiasi, lastasi, lääkäreitä ja anoppia. Hekö he muuten pakotivat sinut hankkimaan lapsenkin...?
20, sanoin kyllä suoraan silloin mitä apua kaipaisin. Tosin siitä on aikaa.
Minusta on vähän kohtuutonta, jos minulta kysellään, että oletko nyt varmasti ollut mahdollisimman selkeä, oletko ollut hyvä kommunikoimaan, kun kuitenkin itse olen se huonoiten pärjäävä. Sairauden ja huoltajuuden lisäksi pitäisi myös olla mahdollisimman virheetön sairas? Kun mielestäni se ei ihan hirveästi eforttia vaatisi niiltä terveiltä ihmisiltä, että yrittäisivät vähän enemmän takiani. Kysyisivät sitten vaikka. Ei ole kauhean helppoa ja mukavaa sanoa että ei hyvin pärjää ja toimimaton vartalo on hankala niin monin tavoin, sitten kun vielä tulee torjutuksi niin tuntuu että ei olisi kannattanut olla rohkea ja avautua. Olen väsynyt yrittämään. Olen miettinyt, pitäisikö jo luovuttaa ja olla sitten olematta perheen kanssa tekemisissä, kun siitä ei ole apua ja oikeastaan tähän mennessä on lähinnä huonontanut jaksamistani.
En halua valitettavasti kertoa sairaudesta tunnistettavuuden takia. Kiitos kannustuksesta!
Kyllähän se valitettavasti on niin että toisilla on asiat huonommin kuin toisilla. Typerää tuollaiset sanonnat joilla pyritään luomaan illuusiota että kaikilla olisi ns. yhtä kivutonta tämä elon taival.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki on suhteellista. Sinun ongelmasi ovat luultavasti melko pieniä verrattuna orpoon, kodittomaan, sairaaseen ja nälkää näkevään pakolaislapseen.
Ihmiset kokevat ongelmat eri tavalla. Mitä paremmin asiat ovat, sitä suuremmilta pienetkin vaikeudet tuntuvat. Hemmotellulle teinille liian vanha iPhone saattaa tuntua suurelta ongelmalta.
Eli sanonnassa on peränsä. Kaikilla on ongelmia. Me vain koemme ja arvotamme ne eri tavalla.
Mä taas koen, että koska mun perusasiat on niin hyvin (terveys, avioliitto, talous), ei keskisuuretkaan vastoinkäymiset vedä mattoa täysin alta (työttömyys, vanhempien kuolema). Eri, jos kaikki tapahtuisi kerralla.
Näinhän se on, että yleensä ihminen kestää pari, kolme suurta vastoinkäymistä kerralla, mutta neljä tai viisi liian pahaa ongelmaa alkaa viedä sietokyvyn. Ap
Vierailija kirjoitti:
20, sanoin kyllä suoraan silloin mitä apua kaipaisin. Tosin siitä on aikaa.
Minusta on vähän kohtuutonta, jos minulta kysellään, että oletko nyt varmasti ollut mahdollisimman selkeä, oletko ollut hyvä kommunikoimaan, kun kuitenkin itse olen se huonoiten pärjäävä. Sairauden ja huoltajuuden lisäksi pitäisi myös olla mahdollisimman virheetön sairas? Kun mielestäni se ei ihan hirveästi eforttia vaatisi niiltä terveiltä ihmisiltä, että yrittäisivät vähän enemmän takiani. Kysyisivät sitten vaikka. Ei ole kauhean helppoa ja mukavaa sanoa että ei hyvin pärjää ja toimimaton vartalo on hankala niin monin tavoin, sitten kun vielä tulee torjutuksi niin tuntuu että ei olisi kannattanut olla rohkea ja avautua. Olen väsynyt yrittämään. Olen miettinyt, pitäisikö jo luovuttaa ja olla sitten olematta perheen kanssa tekemisissä, kun siitä ei ole apua ja oikeastaan tähän mennessä on lähinnä huonontanut jaksamistani.
En halua valitettavasti kertoa sairaudesta tunnistettavuuden takia. Kiitos kannustuksesta!
Kuule, ei tässä kukaan sinulta mitään virheettömyyttä vaadi. Muutenkaan ei kyse edelleenkään ole mistään kilpailusta. Kyse oli sinun omasta perheestäsi. Mahdoton sanoa perhesuhteistasi, kun et kerro oikeastaan mitään.
Kyse oli siitä, mistä tuo siskosi asenne voi johtua. Voi se toki olla itsekästä sivuun katsomista, sitähän sinä itse pidät todennäköisenä ja niin voi ollakin. Mahdoton sanoa.
Mutta ehkä et itse kertonut odotuksistasi kovinkaan selvästi ja hän ymmärsi sinua väärin.
Haet täältä selvästi nyt sinulle mieluista tulkitaa siskostasi. Että kyllä, kyllä ON SE juluma nainen.
Mutta entä jos hänellä on itselläänkin ongelmia tai entä jos hän ei ymmärtänyt sinua ja yritti lähinnä lohduttaa sinua suhteuttamalla liikaa vaikeuksiasi? Tätä yritin tarjota selitykseksi. Jos ei kelpaa, niin ok, pidetään sitten porukalla sinun siskoasi julmana naisena, koska sitä sä ny selvästi haluat kuulla.
5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, mieti mitä haluat. Haluatko tehdä pesäeron siskoosi ja muuhun perheeseesi? Vai haluatko pitää yllä läheisempää suhdetta ja ymmärtää, miksi siskosi käyttytyi kuten käyttäytyi.
Sinun valinta.
Jos haluat pesäeron, niin pidä toi tulkinta, että sinä olet reppana uhri, jonka ei tarvitse yhtään tulla vastaan tai huolehtia siitä, että sut ymmärretään oikein. Kaivakoot kristallipallonsa esiin, prkl!
Jos haluat lähentää suhteita, pidä mielessä se, että viestinnässä on aina kaksi osapuolta. Että säkin olet voinut tunnekuohuissasi puhua epäselvästi ja tulkita siskon sanomisia väärin. Ja otat asian rakentavassa mielessä esille uudelleen siskosi kanssa.
Siskosi ei tietenkään ollut oikeassa siinä, jos sanoi että kaikki on yhtä lailla ongelmissa. Koska sellaisen väittäminen olisi tyhmää, meidän on vähän vaikea uskoa, että hän niin edes sanoi. Korkeintaan hän tarkoitti sitä, että jokaisella on ongelmia ja subjektiivisesti ne vähäisetkin voi tuntua ihmiselle itselleen isoilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten rasittavaa tuollainen. Minulla on välilevynrappeuma, joka aiheuttaa luonnollisesti kovat kivut. Lisäksi minulla on 2v lapsi, joten jotkut päivät ovat aika kivuliaita, kun pitää nostella jatkuvasti lasta.
Joskus tuli puheeksi tämä rappeuma anopin kanssa, että tekee niin kipeää ja inhottavaa kun jatkuvasti sattuu, niin totesi sitten, että hän kyllä tietää miltä minusta tuntuu, kun hänellä oli juuri selkä venähtänyt muutaman päivän. Siis aivan oikeasti, millainen ihminen vertaa selkävenähdyksen hetkellistä kipua jatkuvaan, kovaan, rappeuman aiheuttamaan kipuun?
Kaiken lisäksi, selkääni ei voi kunnolla edes koskea, kun normaali kosketuskin tekee kivusta melkein hulluksi, esim. hieronta aiheuttaa aivan järkyttävää kipua. Fysioterapeutti on sitä mieltä, että rappeuman takia minulla on selän kipujärjestelmä herkistynyt.
Tätäkin vaivaa muuten etsittiin lähemmäs 10v, kun olin niin nuori, ettei voi olla mitään. Kun täytin 18v, todettiin että "Hups, oli siellä sittenkin tollanen välilevynrappeuma". On toki mahdollista, että ei olisi näkynyt nuorena vielä missään kuvissa mitään, mutta silti suututtaa tuollainen, että aina sanotaan, ettei voi olla sitä eikä tuota, kun on niin nuori.
Huokaus. Anoppisi tarkoitti vain, että hän ymmärtää sen kivun, koska itselläkin on nyt selkä kipeä. Tietenkään hän ei verrannut viikossa ohi menevää venähdystä loppuelämän mittaisiin, koko ajan paheneviin kipuihin.
Sinunkaltaisesi ammattimaiset mielensäpahoittajat ovat rasittavia. Mikään ei ole koskaan oma vika, vaan aina jonkun muun. Nytkin onnistuit syylistämään lyhyessä kommentissa tilanteestasi vanhempiasi, lastasi, lääkäreitä ja anoppia. Hekö he muuten pakotivat sinut hankkimaan lapsenkin...?
Anteeksi nyt vain, mutta anoppi vertaa minun jatkuvia kipujani aina milloin mihinkin. Tuolla kertaa sattui nyt vain olemaan tuo aiheena. Aina kun rappeumani tulee puheeksi, aina sama laulu, syy vain vaihtuu, miksi hän ymmärtää.
No se ei kyllä tietääkseni ole minun vikani, että "olin liian nuori mihinkään vakavaan", varsinkin kun kävin jatkuvasti tutkimuksissa, fysioterapiassa ja yritin saada apua vaivaani, vaikka olin nuori. Minä en syyllistänyt ketään muuta kuin anoppiani, jolla ei ole hajuakaan kovista kivuista, mutta silti esittää niin. Kaikki normaalilla järjellä varustetut ihmiset ymmärtävät, että jos on kovia kipuja ja pitää vielä nostella paljon, tottakai se lisää kipua, mutta ei se ole nostelun kohteen syyllistämistä. Jos olisin sanonut, että työssäni nostelen paljon laatikoita, silloin olisin sinun mielestäsi ilmeisesti syyllistänyt laatikoita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten rasittavaa tuollainen. Minulla on välilevynrappeuma, joka aiheuttaa luonnollisesti kovat kivut. Lisäksi minulla on 2v lapsi, joten jotkut päivät ovat aika kivuliaita, kun pitää nostella jatkuvasti lasta.
Joskus tuli puheeksi tämä rappeuma anopin kanssa, että tekee niin kipeää ja inhottavaa kun jatkuvasti sattuu, niin totesi sitten, että hän kyllä tietää miltä minusta tuntuu, kun hänellä oli juuri selkä venähtänyt muutaman päivän. Siis aivan oikeasti, millainen ihminen vertaa selkävenähdyksen hetkellistä kipua jatkuvaan, kovaan, rappeuman aiheuttamaan kipuun?
Kaiken lisäksi, selkääni ei voi kunnolla edes koskea, kun normaali kosketuskin tekee kivusta melkein hulluksi, esim. hieronta aiheuttaa aivan järkyttävää kipua. Fysioterapeutti on sitä mieltä, että rappeuman takia minulla on selän kipujärjestelmä herkistynyt.
Tätäkin vaivaa muuten etsittiin lähemmäs 10v, kun olin niin nuori, ettei voi olla mitään. Kun täytin 18v, todettiin että "Hups, oli siellä sittenkin tollanen välilevynrappeuma". On toki mahdollista, että ei olisi näkynyt nuorena vielä missään kuvissa mitään, mutta silti suututtaa tuollainen, että aina sanotaan, ettei voi olla sitä eikä tuota, kun on niin nuori.
Huokaus. Anoppisi tarkoitti vain, että hän ymmärtää sen kivun, koska itselläkin on nyt selkä kipeä. Tietenkään hän ei verrannut viikossa ohi menevää venähdystä loppuelämän mittaisiin, koko ajan paheneviin kipuihin.
Sinunkaltaisesi ammattimaiset mielensäpahoittajat ovat rasittavia. Mikään ei ole koskaan oma vika, vaan aina jonkun muun. Nytkin onnistuit syylistämään lyhyessä kommentissa tilanteestasi vanhempiasi, lastasi, lääkäreitä ja anoppia. Hekö he muuten pakotivat sinut hankkimaan lapsenkin...?
Anteeksi nyt vain, mutta anoppi vertaa minun jatkuvia kipujani aina milloin mihinkin. Tuolla kertaa sattui nyt vain olemaan tuo aiheena. Aina kun rappeumani tulee puheeksi, aina sama laulu, syy vain vaihtuu, miksi hän ymmärtää.
No se ei kyllä tietääkseni ole minun vikani, että "olin liian nuori mihinkään vakavaan", varsinkin kun kävin jatkuvasti tutkimuksissa, fysioterapiassa ja yritin saada apua vaivaani, vaikka olin nuori. Minä en syyllistänyt ketään muuta kuin anoppiani, jolla ei ole hajuakaan kovista kivuista, mutta silti esittää niin. Kaikki normaalilla järjellä varustetut ihmiset ymmärtävät, että jos on kovia kipuja ja pitää vielä nostella paljon, tottakai se lisää kipua, mutta ei se ole nostelun kohteen syyllistämistä. Jos olisin sanonut, että työssäni nostelen paljon laatikoita, silloin olisin sinun mielestäsi ilmeisesti syyllistänyt laatikoita?
No ei, vaan työnantajaasi, joka on julma ja teettää sinulla moista.
Edelleen: anoppisi reagointi on hyvin yleinen myötätunnon osoittamisen metodi, jossa sanotaan, että mä ymmärrän sua, mulla itsellänikin sitätätäjatuota.
Siitä voi olla montaa mieltä, minusta se on hoopoa, ainakin samassa lauseessa rinnastaa yhteismitattomia asioita. Mutta ei sitä nyt tuolla lailla voi loukkaukseksikaan tulkita, koska tarkoitus on hyvä, ikäänkuin asettua toisen asemaan.
Ja kyllä jos sä hankit rapakuntoisena lapsen tai otat työn, jossa joudut nostelemaan laatikoita, niin se on sun valinta ja tyhmä sun oloissasi. Joten syytä itseäsi.
On kai niin että olen voinut väärin ymmärtääkin. Musta tuntuu kuitenkin, että yleisempää on, että ihmiset näyttävät aika selvästi millaisia ovat, ja sitten keksimme heille puolusteluja (ei varmaan tarkoittanut, sisimmässään välittää...) koska tuntuu pahalta huomata, että tarkoittaa kyllä ja ei välttämättä välitä, vaikka sukua olisikin. Samalla lailla petetyt kumppanit aika monesti uskovat pitkäänkin puolison huonoihin selityksiin, koska ei ole mukavaa huomata, että pettämisen epäilyyn on nyt merkkejä. Mun kohdalla totuus on, että jos sisko olisi tukena halunnut olla, niin kyllä mä olisin sen huomannut, koska hän olisi OLLUT, vaikka se olisikin vähän ikävää tai vaikeaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, olet ap oikeassa siinä, että myös toisten toiminnan selitteleminen itselleen parhain päin on psykologisesti inhimillistä.
Mutta minä sanon vähän toisin päin, koeta kestää... oletko itse antanut siskollesi tilaa olla tukenasi? Kertonut, mitä tarvitsisit ja ollut kiitollinen vähästäkin avusta ja myötäelämisestä?
En nyt puhu sinusta (jota en tunne), vaan sanon ihan yleisellä tasolla, että kärsimys ja vastoinkäymiset eivät jalosta ihmisiä. Ne tekevät ihmisistä itsekkäitä ja kärsimättömiä.
Joten omaisilla voi olla ihan hurjasti vaikeuksia hahmottaa, mitä se apua tarvitseva oikeasti haluaa, koska tämä ylitulkitsee muiden puheita, on kärsimätön, ei arvosta saamaansa tukea tai täysin vastavuoroton eli ei muista kysyä sen auttavan osapuolen elämästä ja vaikeuksista (niitäkin kumminkin on, vaikka ei ehkä objektiivisesti samassa mitassa).
Minä en nyt edelleenkään halua sinua syyllistää, ainoastaan avata silmiäsi ajattelemaan, että siskosi ei välttämättä siinä teidän riidassanne (riidalta se kuulostaa) halunnut sinua nujertaa, vaan purki ulos hämmästystään ja koki ehkä jopa sinun syyllitävän häntä siitä, ettei hän ollut tiennyt tilannettasi ja auttanut.
Mieti itse, sinähän siskosi tunnet.
Vaikka ei kannata vääntää myöskään mustaa valkoiseksi, niin liiallisella valkoisen mustaamisellakin on haittansa, tulee polttaneeksi siltansa perheeseensä.
5
On muuten rasittavaa tuollainen. Minulla on välilevynrappeuma, joka aiheuttaa luonnollisesti kovat kivut. Lisäksi minulla on 2v lapsi, joten jotkut päivät ovat aika kivuliaita, kun pitää nostella jatkuvasti lasta.
Joskus tuli puheeksi tämä rappeuma anopin kanssa, että tekee niin kipeää ja inhottavaa kun jatkuvasti sattuu, niin totesi sitten, että hän kyllä tietää miltä minusta tuntuu, kun hänellä oli juuri selkä venähtänyt muutaman päivän. Siis aivan oikeasti, millainen ihminen vertaa selkävenähdyksen hetkellistä kipua jatkuvaan, kovaan, rappeuman aiheuttamaan kipuun?
Kaiken lisäksi, selkääni ei voi kunnolla edes koskea, kun normaali kosketuskin tekee kivusta melkein hulluksi, esim. hieronta aiheuttaa aivan järkyttävää kipua. Fysioterapeutti on sitä mieltä, että rappeuman takia minulla on selän kipujärjestelmä herkistynyt.
Tätäkin vaivaa muuten etsittiin lähemmäs 10v, kun olin niin nuori, ettei voi olla mitään. Kun täytin 18v, todettiin että "Hups, oli siellä sittenkin tollanen välilevynrappeuma". On toki mahdollista, että ei olisi näkynyt nuorena vielä missään kuvissa mitään, mutta silti suututtaa tuollainen, että aina sanotaan, ettei voi olla sitä eikä tuota, kun on niin nuori.