Kaverin vauva ei kiinnosta

Vierailija kirjoitti:

Tää olisi voinut olla niiiiiiiin mun kirjoittama! Tai no itselläni on pari lasta, mutta silti surettaa "lapsiin menetetyt" ystävyydet. Tuntuu niin pahalta, kun pääset vaippavuorten keskeltä tapaamaan hyvää ystävää, ja sitten pitäisikin jauhaa vaan vauvoista, pas*asta ja soseista. Miksei vaan voida olla niin kuin ennen? Miehelläni ei tätä samaa ongelmaa ole. Hänellä ystävyyssuhteet ovat jatkuneet vauvojen jälkeen entisellään.

Ja toki lapsista on välillä mukava keskustella, mutta näistä tulee yleensä juteltua äippäloman aikana tutuiksi tulleiden kanssa, joilla samanikäisiä lapsia. Toki heidänkin kanssa parasta jutella jostain ihan muusta :D

Tunnen välillä olevani outo äiti. Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta janoan muuta kaiken vastapainoksi.

Mulla niin sama. Paras ystäväni sai lapsen ja siis siinä oli kaikenlaista vaikeutta alkuun alkaen jo raskausaikana, että pystyykö hän pitämään lapsen ja mä tuin häntä hillittömästi, koska tiesin, että lapsi oli hänen unelmansa ja hänellä olleet ongelmat varmaan väistyisivät jos saisi elämäänsä ns. uuden alun. No, lapsi syntyi ja kaikki meni hyvin, entisestä itseensä keskittyneestä hiukan hankalasta ihmisestä tuli mitä parhain ja omistautuvin äiti vauvalleen, joka jaksoi, jaksoi ja jaksoi yksin, ilman käytännössä tukiverkkoa (asumme eri maissa) ja jolta tuli ihania, aurinkoisia viestejä.

Mutta. Nykyisin sitten ei enää oikein muuta tulekaan, kuin lapsen kuulumisia, tai ainakin niin, että jos soittelemme, osa puhelusta käydään hassunhauskasti lapsen kanssa ja kaikessa lapsi tulee mukaan. Siis olen onnellinen hänen elämänsä puolesta, se todellakin muuttui täysin ja vain parempaan suuntaan, mutta samalla mietin hiki otsalla, henkilön miettiessä muuttoa lähellemme, että ei apua odottaako hän, että haluan jonkinlaista threesome oloa, kun näemme? Koska mä näen ystäviäni nimenomaan myös päästäkseni irti äitiroolista ja kotoa. Enkä itse asiassa omaa yhtään kärsivällisyyttä vapautuessani kotoa jatkaa sitä samaa uhrautumista lapsen tarpeille. Enpä tiedä miten sanoisin tästä.

Vierailija kirjoitti:

Sano sille suoraan, että mua ei kiinnosta sun vauva, niin katsotaan, miten kauan sinulla on enää tuo ystävä. Mietipä itse, jos ystäväsi sanoisi, että pidä parisuhdeongelmasi omana tietonasi, tai älä jauha siitä äitisi sairaudesta tai ihastuksesta tai työpaikan ongelmista. Niin. Mieti sitä.

Mä voisin vaikka sanoakin, jos ajattelisin vain itseäni. Mutta mun tapauksessa tämä lapseensa hurahtanut on totaali-yh niin olisi aika vaikeaa sanoa, että ei mua lapsesikaan kiinnosta, kun tiedän, että hän lienee laskenut elämäänsä sen varaan, että olen hänen ystävänsä ja sitä olen itsekin "vannonut", koska en tajunnut, että minun pitää jaksaa vähän liikaa sitä lasta.

Ap:n kaltaisia ovat ystävät, jotka kaipaavat ystävältä vain jotain henkilökohtaista hyötyä. Tässä tapauksessa mielenkiintoisia keskusteluita aiheista, jotka kiinnostavat itseäänkin.

Itse vastaanotan lapsettomilta ystäviltäni jopa enemmän sontaa kuvien ja videoiden muodossa kuin mitä he saavat minulta. En jaksa katsoa puoliakaan muka hauskoista videoista, linkeistä tai meemeistä. En jaksa tehdä mitään ”mikä olisi känninimesi”-testejä, eikä minua kiinnosta muiden lomamatkat. Silti esitän olevani kiinnostunut edes jossain määrin, sillä kenelläkään ei ole liikaa ystäviä ja useimmiten on hauskaa jutella heidän kanssaan. Ihmisillä nyt vain on erilaisia kiinnostuksenkohteita, etkä voi olettaa, että ystäväsi olisi kiinnostunut juuri samasta kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

Ei minuakaan kiinnosta muiden penikoiminen. Olen jättänyt ystäväni vauva-ajaksi ja ottanut takaisin sen jälkeen, kun heillä taas pää pelaa. Kun itse sain vauvan, varoin visusti sanomasta hänestä yhtään mitään oma-aloitteisesti, ja jos kaveri kysyi, vastasin nopeasti ja siirryin muihin aiheisiin.

Juuri näin. Itse sain aikanaan ihan kiitosta velaystävältäni, että en juminut jutuissani vauvaan. Sen olin hänelle jo raskausaikana oma-aloitteisesti luvannut.

Vauva on ”vain” perheenjäsen, perheen ulkopuolisille ihmisille varsin epäkiinnostava.

Ja vauvaa rakastin yli kaiken, mutta minäkin vastasin kysymyksiin kuten muihinkin kohteliaisuuskysymyksiin lyhyesti. Kuten vastaisin esim. Puolisoani tai äitiäni koskeviin kysymyksiin.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kenestä puhut.

Niin....tiedän, kuka olet.

Oon huomannu työpaikalla että niiden naisten kanssa joilla on lapsia juttelee jostain muista asioista kun muksuista niin ovat todella mielissään.Eiköhän ne saa ihan tarpeeks höpötellä niistä muutenkin sukulaisten ja muiden kanssa.Että on varmaa mukava saada muitakin ajatuksia kun sitä lapsiarkee ym.

Jos ei ole kiinnostunut kaverin tämän hetken kuulumisista, niin on hyvä ja ottaa etäisyyttä.

Turha esittää kiinnostusta sen enempää kuin hyvä tapa vaatii.

Toimii tämä toisinkin päin: Ei-niin-kiinnostavista kännisekoiluistaan avautuvasta kaverista pääsee (vihdoinkin) sujuvasti eroon, kun alkaa kuvailla laveasti 0-vuotiaansa ikäryhmälle tyypillisiä edesottamuksia :D

Vierailija kirjoitti:

Ei vauvojen äitien kuulu edes nähdä kavereitaan. Heidän kuuluu olla kotona lapsen kanssa.

Ai ai - ei sarkasmia nyt kun täällä puhutaan ryppy vähintään otsassa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole koskaan ollut kiinnostunut muiden vauvoista, joten mä vaihdan sujuvasti keskustelun aihetta "niin vauvan kuulumiset onkin jo kuultu, mitäs sulle kuuluu?"

Jotkut vaan hurahtaa lapseensa niin totaalisesti, että yök. Pikku hiljaa sitten lipuvat taustalle ja ehkä jossain vaiheessa palailee elämään takaisin tai ei.

Tässä vaan on se, että pienen vauvan äidin kuulumiset todennäköisesti kaikki liittyy vauvaan. Esim. meillä oli koliikkivauva joka nukkui huonosti, eikä todellakaan ollut aikaa eikä energiaa yhtään mihinkään muuhun kuin vauvan ja itsensä hengissäpitämiseen ensimmäiset 6 kk. Ei minulla ollut mitään ”kuulumisia” jotka eivät liittyneet kiinteästi vauvaelämään. Jossain vaiheessa sitten alkoi olla sen verran energiaa että jaksoin lukea jonkun kirjan ja ehkä käydä lyhyellä juoksulenkillä, mutta eipä sellainen kelpaa ”kuulumiseksi” ihmisille jotka eivät itse lue, ja ketä kiinnostaa että kävin lenkillä? Mitä nämä ”kuulumiset” oikein ovat, jos niihin ei saa sisällyttää sitä mikä täyttää 24 tuntia vuorokaudesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kenestä puhut.

Niin....tiedän, kuka olet.

No etpä tiedä, mutta minä tiedän ketä tämä aihe koskee. Some kertoo aika paljon, nääs.

Jotkut jauhaa vain koiristaan, toiset lapsistaan. Itse juorusin kaverien kanssa ohan muita kuin vauvajuttuja kun itsellä oli vauva. Tosin kaikilla kavereilla oli vauvat yhtä aikaa...

Onko sinulla muita ystäviä?

Kauheita first world problemseja koko palsta täynnä. ”Siis mua ärsyttää mun ystävän vauvan valokuvat, apuaaaa, pitäisikö mun unohtaa koko ystävä?!”

Miettikää, jos iskisi vaikka syöpä, eikä ketään kiinnostaisi.

Vierailija kirjoitti:

Surullista. Minun isäni odottaa koko viikon, jotta pääsee kertomaan hoitajalleen lapsenlapsiensa saavutuksista ja näyttämään kuvia. Mutta hoitajaa saattaakin vituttaa, kun ei ole hänen kiinnostuksensa aihe. Minulla on vauva. Toivottavasti en ole puhunu hänestä kellekään jota ei kiinnosta, koska vittuako minun kiinnostuksen aiheet kiinnostavat ketään. Ei tässä neljän seinän sisällä paljon puheenaiheita synny ja tämä on nyt elämääni. ystäväni baarireissut ja miesongelmathan on tietysti tärkeämpiä. Vaikka se aihe ei olekaan punainen vaate, niinkuin vauvat. Kyllä ihmiset on pahoja. Tosi ystävä, kun ei voi olla onnellinen toisen puolesta

No huhhuh. Eli ihminen on suorastaan paha, jos häntä ei satu kiinnostamaan sinun lapsesi puuhat? Kiinnostaako sinua jokainen ystäväsi elämän tapahtuma? Ja loppujen lopuksi mitä väliä sillä edes on, mitä ihmiset ajattelevat, jos he kuitenkin kuuntelevat juttusi eivätkä käyttäydy ilkeästi sinua kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kenestä puhut.

Niin....tiedän, kuka olet.

No etpä tiedä, mutta minä tiedän ketä tämä aihe koskee. Some kertoo aika paljon, nääs.

Siis kuvittelet että Suomessa/tai maailmassa, kun ei tainnut käydä ilmi varmasti sijaitseeko sekä äiti ja ap Suomessa/, on tällä hetkellä vain se yksi 2-kuukautisen vauvan äiti, joka puhuu lähinnä omasta vauvastaan ja liikkuu vauvansa kanssa?

Minulla oli kaksi läheistä ystävää, siis sellaista, joiden kanssa tavattiin vähintään kerran viikossa ja juteltiin paljon puhelimessa jne. Myös miehemme oli hyviä ystäviä keskenään, eli usein tavattiin ihan pariskuntinakin.  Molemmat näistä ystävistä saivat lapsen. Toisen kanssa ystävyys jatkui kuin ennenkin, hän edelleen puhui aiheista mistä ennenkin puhuimme (vaikkapa uraan, yhteiskuntaan tai uutisiin liittyvät asiat), tietenkin välillä mainitsi lapsestaankin jotain. Toinen taas ei puhunut enää yhtään mistään muusta kuin siitä lapsesta. Jos yritin kertoa omia kuulumisiani, niin hän alkoi päälle puhumaan heti siitä lapsesta. Ja tätä jatkui kun vauva kasvoi taaperoksi.. Ystävyys hiipui kokonaan. Ei minulla mitään sitä lasta vastaan ole, mutta itse lapsettomana ihmisenä en jaksa niin kiinnostua puhumaan lapsista. 

Mikä teitä muuten kiinnostaa? Kaverin elämä vain ilman vauvaa?

Koiranpennut?

Eli tykkäätte ystävästä, kunhan hänen elämänsä ei muutu vanhemmuuden myötä. Kantsii sanoa etukäteen että hei ollaan frendejä mut jos saat muksuja en jaksa sitten kuunnella niistä puhetta enkä varsinkaan itkua tai auttaa niiden kanssa. Olkaa niin kilttejä että kerrotte etukäteen, niin hän ehtii hankkia parempia ystäviä ajoissa. Ystäviä, jotka ymmärtää elämän muuttuvat vaiheet ja arvostaa vanhemman 24/7 työtä jossa toinen ihminen laitetaan oman mukavuuden ja terveyden edelle. Ne hänen muksut teidänkin eläkeiän kustantaa ja yhteiskunnan pyörimässä pitää osaltaan.

Älä vastaa jokaiseen viestiin. Illalla voit laittaa kootun viestin, jossa kommentoit lyhyesti jotain juttua. Luulisi, että hän lopettaa kuvien lähettämisen, jos ei heti saa reaktiota.

Meinasin kirjoittaa, että eipä ne muiden vauvat minuakaan yleensä ole ylen määrin kiinnostaneet. Oma vaan on söpöin omasta mielestä, eikö se ole luonnollista.

Mutta taisin itsekin olla sellainen, etten muutamaan vuoteen osannut puhua muusta kuin lapsista ja lapsiasioista. Kaikki vapaa-ajan energia vaan kului siihen niin, etten jaksanut keskittyä muuhun, kun piti vielä köydä töissäkin.

Kyllä se varmaan helpottaa, kun lapsi kasvaa tai viimeistään sitten, kun ystävällesi tulee aikaa johonkin muuhun.

Itse olin kotona kaikki kolme vuotta. Kyllä ne puheenaiheet ja kuulumiset väistämättäkin muuttuvat. En kyllä lähetellyt/lähettele kuvia muuta kuin pyynnöstä. Enkä kyllä tee sitä kovin usein. Yksi lapseton kaveri pyysi lähettämään vauvasta kuvia ja kerran taisin laittaa.

En pahemmin piittaa muiden lapsista, joten en oleta muidenkaan kiinnostuvan omastani. Omastani olen aina ollut innoissani ja varmasti vauva-aikana tuli puhuttua jonkin verran.

Sosiaalinen elämä on aina ollut aika köyhää, joten eipä sitä kovin kummallisia puheenaiheita ole koskaan ollut. Siksi perhe-elämään sujahtaminen oli luonnollista. Lapseton kaveri ei ottanut asiaa kovin kevyesti. Vauva-aikana sain kuulla kadonneeni vauva-kuplaan. Pelkäsi raskauteni ajan, että niin tulee käymään ja niin sitten kävi. Häntä häiritsi, että perheeni oli nyt se tärkein asia elämässäni ja kaikki muu oli toissijaista. Kaikki tämä sen jälkeen, kun oli pyytänyt noita kuvia, kysellyt puolen vuoden ajan oma-aloitteisesti milloin voi tulla katsomaan vauvaa (aina halutessaan sai tulla), ja joka kerta kysellyt asioita vauvasta (esim. mitä syö, miten nukkuu). Kyseli viesteissäkin erikseen mitä vauvalla kuuluu.

Eli älkää teeskennelkö, että kiinnostaa. Kohtelias voi olla, mutta ei harhaanjohtava. En ollut se, joka tyrkytti vauvaa hänelle, vaan oli ihan oma-aloitteinen. Ja miettikää mitä sanotte ja miten sanotte, jos huomautatte asioista. Joku sanoi, että jos tilanne kestää yli vauva-ajan niin sitten voi jo huolestua, olen samaa mieltä. Kyllä pitkässä ystävyydessä pitäisi ymmärtää toisen tilannetta ja tunteita. Tuossa myllerryksessä aiheuttaa vaan turhaa draamaa, jota tuoreet vanhemmat eivät todellakaan tarvitse. Omien tunteiden ja hormonien kanssa on tarpeeksi tekemistä. Sitten on vielä vastuussa täysin avuttoman pienokaisen tunteista tarpeista. Ei muita läheisiä hylätä, mutta kyllähän siinä omaa tilaa tarvitsee ja sitä pitäisi ymmärtää antaa. Ilma syyllistämistä.