Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Asia, mikä uskonnoissa mättää itselleni

Vierailija
25.02.2018 |

Maailmassa on tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia uskontoja, suuria tai pieniä. Suurimmassa osassa näistä uskonnoista uskotaan johonkin tiettyyn jumalaan tai jumaliin. Todennäköisesti suurin osa tällaisista uskonnoista myös kieltää muiden jumalien tunnustamisen täysin.

Sinun uskontosi kilpailee tuhansia muita uskontoja vastaan. Sinun jumalasi, jonka/joiden mukaan hän tai he ovat ainoa olemassa oleva jumala kilpailee tuhansia ja taas tuhansia muita jumalia vastaan, joista suuri osa myös vannoo olevansa ainoa oikea jumala.

Mikä on se todennäköisyys, että niistä tuhansista jumalista juuri sinun jumalasi on se ainoa oikea jumala? Kuinka voit olla sataprosenttisen varma siitä, että juuri sinä olet tässä asiassa oikeassa eikä esimerkiksi hindu tai vaikka Tässä kohtaa itselläni tulee logiikka vastaan.

Monet sanovat, että he yksinkertaisesti tietävät oman jumalansa olevan se ainoa oikea. Heidän jumalansa on ilmestynyt heille tai he ovat jollain muulla tavalla saaneet tietää jumalansa varmasti olevan olemassa. Olen kuullut myös sanottavan, että esimerkiksi kristinuskon Jumala on oikea jumala, mutta muiden uskontojen jumalat eivät ole oikeita, vaan sellaisten ihmisten mielikuvituksen tuotetta, jotka haluavat uskoa johonkin yliluonnolliseen.
Näinhän voi kuitenkin sanoa kuka tahansa. Kuka tahansa voi yhtä lailla sanoa, että sinun jumalasi on mielikuvituksesi tuotetta. Kuka tahansa voi väittää, että hänen jumalansa on todistanut olemassaolonsa ja sinun jumalasi ilmestyminen oli omaa mielikuvitustasi. Miten suhtaudut tähän?

Oma kantani on, että joko yksikään jumala ei ole olemassa tai sitten kaikki jumalat ovat olemassa. Ajatus, että on olemassa vain yksi jumala ja kaikki muut tuhannet jumalat ovat ihmisen keksimiä ei omasta mielestäni kuulosta järkevältä.

Kannatan uskonnonvapautta, eli tämä ei missään nimessä ollut hyökkäys. Saa keskustella kommenteissa.

Kommentit (44)

Vierailija
1/44 |
25.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Piti laittaa, että "hindu tai vaikka shintolaisuutta harjoittava."

Vierailija
2/44 |
25.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri tämä oli mullekin se näkökulma, jonka sisäistettyäni lakkasin uskomasta jumalaan(/Jumalaan).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/44 |
25.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta taas uskonnot kertovat siitä, että Jumala on olemassa ja ihminen on aina yrittänyt ja yrittää päästä yhteyteen Jumalan kanssa.

Minä olen kristitty. Raamatussakin kerrotaan, että kansat palvovat jumaliaan, mutta niitä ei todellisuudessa ole, koska on vain yksi Jumala.

Vierailija
4/44 |
25.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mutta miten voit olla varma, että on vain yksi ja ainoa Jumala? Entä jos Raamatussa mainittujen kansojen jumalat ovat olemassa ja sinun jumalasi ei ole? Miten voit varmuudella todistaa äskeisen väitteeni vääräksi?

Vierailija
5/44 |
25.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei minulla ole mitään tarvetta tietää että se Jumala johon uskon on ainoa oikea. En edes usko siihen että olisi yhtä ainoaa uskoa johon kaikkien pitäisi uskoa. Omani kuitenkin tuntuu minulle parhaalta.

Vierailija
6/44 |
25.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskonnot ovat vain yksi massojen hallintaväline.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/44 |
25.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla taas tökki se, miten selvästi jumalat on just sellaisia mitä ihmiset keksisi jos rupeisivat keksimään jumalia.

Ei pysty sulkemaan tuolta silmiään riittävän pitkäksi aikaa että voisi edes yrittää uskoa, koko juttua ei vaan voi ottaa vakavasti.

Vierailija
8/44 |
25.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas uskonnot kertovat siitä, että Jumala on olemassa ja ihminen on aina yrittänyt ja yrittää päästä yhteyteen Jumalan kanssa.

Minä olen kristitty. Raamatussakin kerrotaan, että kansat palvovat jumaliaan, mutta niitä ei todellisuudessa ole, koska on vain yksi Jumala.

Mutta miten voit olla varma, että on vain yksi ja ainoa Jumala? Entä jos Raamatussa mainittujen kansojen jumalat ovat olemassa ja sinun jumalasi ei ole? Miten voit varmuudella todistaa äskeisen väitteeni vääräksi?

En minä mitään ala todistella kenellekään. Minä uskon Jumalaan ja niin se vain nyt on. Miten sinä todistat, että minä olen väärässä? Aivan.

Kerran sitten usko(ni) muuttuu näkemiseksi, kuten Raamattu lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/44 |

Minä en voi todistaa, että sinä olet väärässä, mutta sinäkään et voi todistaa, että minä olen väärässä. 

Vierailija
10/44 |
25.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jaa. Olen kristitty ja se, kuinka voimakkaasti yksi yhden miehen, Jumalan Pojan tuntemus on levinnyt kaikkiin kolkkiin, on minulle henkilökohtaisesti eräs todiste.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/44 |
25.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

On uskontoja, koska ihmiset haluavat uskoa johonkin korkeampaan voimaan, se antaa heille turvallisuudentunnetta.

Vierailija
12/44 |
25.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla uskonnoissa tökkii taas ehdottomuus, halu hallita ihmisiä, kontroloida vapaita yksilöitä ja alistaa heidät aatteen alle. Lisäksi uskontojen sisällä on väärintekoja mm. hyväksikäyttöä, joita on peitelty ja väärintekijötä on suojeltu.

Ne uskonnot, jotka kehottavat tappaamaan toisia (vääräuskoisia) pitäisi yksiselitteisesti kieltää.

Silti pidän yksilön vapaata tahtoa uskoa hänen oikeutenaan, kunhan se ei vahingoita millään tavalla ketään toista elävää olentoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/44 |
25.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas uskonnot kertovat siitä, että Jumala on olemassa ja ihminen on aina yrittänyt ja yrittää päästä yhteyteen Jumalan kanssa.

Minä olen kristitty. Raamatussakin kerrotaan, että kansat palvovat jumaliaan, mutta niitä ei todellisuudessa ole, koska on vain yksi Jumala.

Mutta miten voit olla varma, että on vain yksi ja ainoa Jumala? Entä jos Raamatussa mainittujen kansojen jumalat ovat olemassa ja sinun jumalasi ei ole? Miten voit varmuudella todistaa äskeisen väitteeni vääräksi?

En minä mitään ala todistella kenellekään. Minä uskon Jumalaan ja niin se vain nyt on. Miten sinä todistat, että minä olen väärässä? Aivan.

Kerran sitten usko(ni) muuttuu näkemiseksi, kuten Raamattu lupaa.

Tää on taas näitä idiotismin huipentumia. Ei mitään sisältöä tossa vastauksessa. T. Ei ap.

Vierailija
14/44 |
25.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä taas en vaivaudu järjellä selittämään uskoa. Keskityn olennaisempaan elämässäni.

Olen kristitty

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/44 |
25.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä pidän itseäni Jumalana.

Vierailija
16/44 |
25.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No jaa. Olen kristitty ja se, kuinka voimakkaasti yksi yhden miehen, Jumalan Pojan tuntemus on levinnyt kaikkiin kolkkiin, on minulle henkilökohtaisesti eräs todiste.

Se tapa millä se pojan tuntemus on viety kaikkiin kolkkiin sotii minulla taas sitä vastaan, että krtistittyjen jumala olisi totta. Myös joku uhri ristillä, se kuulostaa niin barbaariselta. Jos jumala olisi olemassa, niin ei sen mitään uhreja tarvitsisi ristille ripustella.

Vierailija
17/44 |

Jospa olisit hiljaa, jotta et nolaisi itseäsi enempää. Mikäli on jostakin asiasta noin vähän tuntemusta, ei kannata julistaa kurkku suorana tietämättömyyttään.

Kristinuskossa uskotaan, että Jumala itse on poika ja poika Jumala, joka kantoi maailman synnit elämällä itse, kuten opetti. Ihmiset naulasivat hänet ristille. Ihminen on barbaari, ei hänen Luojansa. Mutta niin paljon on Jumala ihmistä rakastanut, että armahti hänet.

Tämä kaikki on uskoa. Puhdasta, sydämeen tullutta uskoa.

Vierailija
18/44 |
26.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Maailmassa on tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia uskontoja, suuria tai pieniä. Suurimmassa osassa näistä uskonnoista uskotaan johonkin tiettyyn jumalaan tai jumaliin. Todennäköisesti suurin osa tällaisista uskonnoista myös kieltää muiden jumalien tunnustamisen täysin.

Sinun uskontosi kilpailee tuhansia muita uskontoja vastaan. Sinun jumalasi, jonka/joiden mukaan hän tai he ovat ainoa olemassa oleva jumala kilpailee tuhansia ja taas tuhansia muita jumalia vastaan, joista suuri osa myös vannoo olevansa ainoa oikea jumala.

Mikä on se todennäköisyys, että niistä tuhansista jumalista juuri sinun jumalasi on se ainoa oikea jumala? Kuinka voit olla sataprosenttisen varma siitä, että juuri sinä olet tässä asiassa oikeassa eikä esimerkiksi hindu tai vaikka Tässä kohtaa itselläni tulee logiikka vastaan.

Monet sanovat, että he yksinkertaisesti tietävät oman jumalansa olevan se ainoa oikea. Heidän jumalansa on ilmestynyt heille tai he ovat jollain muulla tavalla saaneet tietää jumalansa varmasti olevan olemassa. Olen kuullut myös sanottavan, että esimerkiksi kristinuskon Jumala on oikea jumala, mutta muiden uskontojen jumalat eivät ole oikeita, vaan sellaisten ihmisten mielikuvituksen tuotetta, jotka haluavat uskoa johonkin yliluonnolliseen.

Näinhän voi kuitenkin sanoa kuka tahansa. Kuka tahansa voi yhtä lailla sanoa, että sinun jumalasi on mielikuvituksesi tuotetta. Kuka tahansa voi väittää, että hänen jumalansa on todistanut olemassaolonsa ja sinun jumalasi ilmestyminen oli omaa mielikuvitustasi. Miten suhtaudut tähän?

Oma kantani on, että joko yksikään jumala ei ole olemassa tai sitten kaikki jumalat ovat olemassa. Ajatus, että on olemassa vain yksi jumala ja kaikki muut tuhannet jumalat ovat ihmisen keksimiä ei omasta mielestäni kuulosta järkevältä.

Kannatan uskonnonvapautta, eli tämä ei missään nimessä ollut hyökkäys. Saa keskustella kommenteissa.

Ainsi elävä uskonto on kristinusko. Muhammedit ja buddhat makaa haudoissaan. Toisissa uskonnoissa palvotaan kivipatsaita. Jeesus Kristus nousi kuolleista. Hän elää tänäänkin. Jeesuksen hauta on tyhjä. Tämä on kristinuskon voima ja sanoma. Ylösnousemus. Kuten Paavali sanoi, jos Kristusta ei olisi herätetty kuolleista on teidän uskonnekin turha. Muutoin olet aivan oikeassa.

Vierailija
19/44 |
26.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koko universumin Jumala ei kilpaile. En taida jatkaa kun kohta koko ketju häviää, uskonnoista kun puhutaan. Lue itse newmessage.org/fi

Vierailija
20/44 |
26.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä taas uskon että erilaiset ihmiset tarvivat erilaisia tapoja uskoa, vaikka jumalallista voimaa olisikin loppupeleissä vain se yksi. Eli eri uskonnot mahtuvat omaan näkemykseeni oikein hyvin, eivätkä ole ristiriidassa keskenään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kahdeksan seitsemän