Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millaisia teistä, joiden toinen vanhempi on katkonut yhteydet toiseen, kasvoi aikuisina?
25.02.2018 |
Itse olen ainakin ihan rikkinäinen, veikkaan että pienempi haitta olisi tullut jos toista vanhempaa ei olisi paneteltu minulle jatkuvasti.
Kommentit (8)
Eroperheen lapsi kirjoitti:
Vanhempani erosivat, kun olin 10-vuotias. Isäni ei sen jälkeen ole sanonut äidistäni juuri mitään ja äitini muistaa edelleenkin, 40 vuoden jälkeen haukkua isääni. Ei asia ole minuun tai siskooni mitenkään vaikuttanut. Parempi, että erosivat kuin että aina riitelivät.
Olet kuitenkin siis saanut tavata isääsi eron jälkeen? Minulta kiellettiin kaikki yhteydenpito, ajattelin pitkään että isältä, mutta olen tullut siihen tulokseen että äiti halusikin kieltää minulta kaikki välittävät ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No isäni katkaisi välit myös minuun, joten olen ehkä väärä ihminen vastaamaan. Ei minulle kumpikaan panetellut toista, mutta tunsin toki itseni lapsena täysin hylätyksi ja mietin, mikä minussa on niin vikana, etten ansaistse vanhempani rakkautta. Kyllä se varmasti on omaan elämään vaikuttanut, mutta koskaanhan ei voi tietää, miten elämä toisessa tilanteessa olisi mennyt.
En siis osaa arvioida oliko se positiivinen vai negatiivinen asia. (Mielestäni sitä ei voi kukaan tehdä.) Olen tällainen kuin olen, enkä muuta halua :) Ehkä hieman henkisesti epävakaa ja melankolinen, mutta vahva ja optimistinen. Hyvin menee siis.
Vierailija kirjoitti:
No isäni katkaisi välit myös minuun, joten olen ehkä väärä ihminen vastaamaan. Ei minulle kumpikaan panetellut toista, mutta tunsin toki itseni lapsena täysin hylätyksi ja mietin, mikä minussa on niin vikana, etten ansaistse vanhempani rakkautta. Kyllä se varmasti on omaan elämään vaikuttanut, mutta koskaanhan ei voi tietää, miten elämä toisessa tilanteessa olisi mennyt.
En siis osaa arvioida oliko se positiivinen vai negatiivinen asia. (Mielestäni sitä ei voi kukaan tehdä.) Olen tällainen kuin olen, enkä muuta halua :) Ehkä hieman henkisesti epävakaa ja melankolinen, mutta vahva ja optimistinen. Hyvin menee siis.
Millaisia omat parisuhteesi ovat olleet, onko tuo lapsuuden hylätyksi tuleminen näkynyt niissä?
Ihan normaali minusta tuli muuten mutta vaikea luottaa siihen että kaikki säilyisi hyvänä vaikka puoliso on täyttä kultaa. Surullista tavallaan meille molemmille että täysin turha lapsuudesta kumpuava luottamuspula jäytää suhdetta enemmän tai vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Eroperheen lapsi kirjoitti:
Vanhempani erosivat, kun olin 10-vuotias. Isäni ei sen jälkeen ole sanonut äidistäni juuri mitään ja äitini muistaa edelleenkin, 40 vuoden jälkeen haukkua isääni. Ei asia ole minuun tai siskooni mitenkään vaikuttanut. Parempi, että erosivat kuin että aina riitelivät.
Olet kuitenkin siis saanut tavata isääsi eron jälkeen? Minulta kiellettiin kaikki yhteydenpito, ajattelin pitkään että isältä, mutta olen tullut siihen tulokseen että äiti halusikin kieltää minulta kaikki välittävät ihmiset.
Huh, tämä kuulostaa tutulle minulle. Tosin sain pitää isään yhteyttä, mutta äitini ei selkeästikään nauttinut siitä, että kukaan muu välitti minusta, eikä siis itsekään välittänyt. Äiti haukkui ja moitti minua ja kehui, miten hän sanoo suoraan, koska kukaan muu ei sitä vain kehtaa sanoa, eli siis miten minua inhoavat.
Esiintyi itse mulle välittämistä jakavana hahmona. KOSKAAN en kokenut sitä välittämisenä. Isää haukkui, jos sain isältä tukea tilanteisiin, joissa äiti koitti tehdä väärin minulle.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No isäni katkaisi välit myös minuun, joten olen ehkä väärä ihminen vastaamaan. Ei minulle kumpikaan panetellut toista, mutta tunsin toki itseni lapsena täysin hylätyksi ja mietin, mikä minussa on niin vikana, etten ansaistse vanhempani rakkautta. Kyllä se varmasti on omaan elämään vaikuttanut, mutta koskaanhan ei voi tietää, miten elämä toisessa tilanteessa olisi mennyt.
En siis osaa arvioida oliko se positiivinen vai negatiivinen asia. (Mielestäni sitä ei voi kukaan tehdä.) Olen tällainen kuin olen, enkä muuta halua :) Ehkä hieman henkisesti epävakaa ja melankolinen, mutta vahva ja optimistinen. Hyvin menee siis.
Millaisia omat parisuhteesi ovat olleet, onko tuo lapsuuden hylätyksi tuleminen näkynyt niissä?
On varmasti vaikuttanut jotenkin. Olin ennen aika sitoutumiskammoinen. Siis ihan halusin olla yksin ja viihdyin yksin enkä etsinyt parisuhdetta ikinä tosimielessä. Ehkä sitten välttelin hylätyksi tulemisen tunteita ja tilanteita? Kuka tietää, mistä se johtui.
Nyt kuitenkin olen ollut yli 4-vuotta onnellisessa parisuhteessa. Ehkä, jos olisin nuorempana pariutunut, olisn jopa valinnut huonomman kumppanin itselleni.
Vierailija kirjoitti:
Eroperheen lapsi kirjoitti:
Vanhempani erosivat, kun olin 10-vuotias. Isäni ei sen jälkeen ole sanonut äidistäni juuri mitään ja äitini muistaa edelleenkin, 40 vuoden jälkeen haukkua isääni. Ei asia ole minuun tai siskooni mitenkään vaikuttanut. Parempi, että erosivat kuin että aina riitelivät.
Olet kuitenkin siis saanut tavata isääsi eron jälkeen? Minulta kiellettiin kaikki yhteydenpito, ajattelin pitkään että isältä, mutta olen tullut siihen tulokseen että äiti halusikin kieltää minulta kaikki välittävät ihmiset.
Tietysti. Ei äiti voinut estää lakisääteistä tapaamista joka toinen viikonloppu ja viikkoa loma-aikaan.
Alue: Aihe vapaa
Vanhempani erosivat, kun olin 10-vuotias. Isäni ei sen jälkeen ole sanonut äidistäni juuri mitään ja äitini muistaa edelleenkin, 40 vuoden jälkeen haukkua isääni. Ei asia ole minuun tai siskooni mitenkään vaikuttanut. Parempi, että erosivat kuin että aina riitelivät.