Mieheni hengitys haisee ihan järkyttävältä, mutta hän ei itse tajua sitä, vaikka sanon joka päivä monta kertaa.
Mieheni hengitys on alkanut haista hyvin terävästi bakteerimassalta ja siinä on jokin pistävä haju lisäksi. Haju tulee kahden metrin päähän ja on oikeasti niin pistävä, että joudun nostamaan käteni nenän eteen suojaksi. Tällöin aina mainitsen asiasta. Olen sanonut, että asia saattaa olla muita häiritsevä esim. kokouksessa tai jos autossa on muita. Hän vain sanoo, että ei ole huomannut, että se haittaisi muita. No eihän kukaan ulkopuolinen sano töissä, että hänen hengityksensä haisee. Osti nyt vihdoin suuvettä, jota käyttää aamuisin. Se auttaa noin vartin. Olen sanonut hänelle, että olisi hyvä mennä näyttämään nielu lääkärille, jos vaikka risoissa olisi jokin tulehdus, mutta ei tee sitä. Auttakaa! Miten saan hänet tajuamaan?
Kommentit (32)
Miten itsestään selvänä mies sinua pitää?
Minä painuisin tukka putkella lääkäriin ensimmäisestä huomautuksesta että puolison mielestä haisen. Yököttää ajatuskin että jonkun pitäisi sietää pahoja hajuja minun takiani.
Ei kai sille mitään voi jos mies ei tajua olevansa ällöttävä, mutta ei sitten tarvitse ihmetellä jos läheisyys alkaa olla harvassa.
Tilaisin hammaslääkärille ajan. Tollanen tosi paha haju voi tulla jostain tulehtuneesta hampaanjuuresta, tai sitten pahasta ientulehduksesta, jotka pitäisi kyllä hoitaa. Ei ole hyvä pitää tulehduksia hammasjuurissa, voivat vaikuttaa yleisterveyteen.
Niin, ei kyllä tee mieli olla kovinkaan lähettyvillä tuon hajun takia. No, täytyy vaan sitten pysytellä kaukana 😕
Ap
Meillä miehen hengitys on haissut jo vuosia. Johtuu siitä että mies pesee hampaita vain noin 3krt/vko. Alkuaikoina sanoin asiasta mutta mies otti sen aina vain mun vittuiluna kun kukaan muu ei ollut sanonut. Meillä oli silloin jo suhde siinä jamassa ettei suudeltu enää eikä vietetty kotona juurikaan aikaa samassa huoneessa. Enää en oo vuosiin sanonut mitään.
Kyllä tuossa täytyy olla jotain suun ja nielun terveyteen liittyvää ongelmaa. Sosiaalisten haittojen lisäksi ihan terveydellisistä syistä tarttuisin asiaan.
Ennen lääkäriin menoa, katsokaa itse sinne nieluun valon kanssa, että onko risoissa proppuja, ne kuulemma laittavat hengityksen haisemaan. En usko, että ihan niin pahalta, mitä kuvailit, mutta kannattaa ainakin tarkistaa.
Miten ne proput saisi pois, jos niitä on?
Hyi. Miksi olet jäteläjön kanssa.
Proput saa pois helpoiten juomalla jotain kuumaa (ei tarvi polttaa suuta) ja sitten esim hammasharjan toisella päällä tai topsipuikolla painelee niitä nielurisoissa olevien onteloiden sivuja (joihin se valkoinen möhnä kertyy). Niitä kun kaivelee tarpeeksi usein, niin alkaa kyllä itsekin hahmottamaan mihin niitä kertyy ja kuinka ne tulee parhaiten ulos.
Mitä jos oletkin itse se, jonka suu haisee?
Taidat olla itse se, jonka suu lemuaa!
Hajunenä. Se haisee metrien päähän. Varaa aika lääkärille ja käske kysyä, onko hajunenä.
yllättäen myös maitohappobakteerin käyttö voi auttaa
Munkin ex asuu hometalossa ja löyhää kammottavalle. Joudun kaikki sen ulkovaatteet viemään heti ulos kun tulee hakemaan lasta. Rukoilen sitä että vaihtaisi haisemattomat vaatteet ja kävisi suihkussa kun hakee lasta liikkuu sen kanssa.
Kuulema ei haise millekään.. kukaan muu ei ole asiasta sanonut. Noh.. en ole vielä viitsinyt kysyä että millainen flaksi on nykyään naisten suhteen..... aivan uskomatonta kieltämistä.
Ap.. en osaa auttaa. Voit yrittää soittaa miehen kavereille tai sukulaisille jos joku sanoisi myös asiasta. Tai kysyä mieheltä että siinä että käy hammaslääkärissä tutkimassa asian ei häviä mitään, se on win-win.
Mutta todennäköisesti nuo haisulit ei muutu vaan jatkavat ympäristön terrorisointia.
No latele nyt sit iha suoraa, anna kuulua!
Haiset niin helvetin pahalta etten enää kestä olla lähelläsi. Palataan seksielämän kun olet käynyt lääkärissä.
Pelkkä hammaskivenpoistokin vois tehdä ihmeitä hajulle. Varaa sille aika!
Hammas mätänee. Korjaantuu perusteellisella hammashoidolla ja juurihoidolla. Kipin kapin lekuriin siitä!
Itse siedin ukkoni mätähammasta ja hirveää löyhkää monta vuotta ennen kuin asia korjattiin.
Varaa aika ja vie hänet sinne. On ällöttävää jos mies ei pidä itsestään hyvää huolta. Terveys ja hygienia on kaiken alku ja juuri.