kokemukseni prostituutiosta (entinen "escort")
Olin silloin juuri täyttänyt 18 vuotta kun laitoin ilmoituksen nettiin ensimmäistä kertaa. Olin jo omillani noihin aikoihin. Olin normaali lukiolainen, jolla oli kuitenkin rahat loppu ja vanhemmilta apua ei saanut. Olin naaivi ja kuvittelin asian olevan helppoa. Olin/olen kaunis ja tiesin että pystyisin takomaan rahaa myymällä itseäni. Olin etsinyt netistä sopivan hintatason, sain yhdestä tunnista 300 euroa ja puolesta tunnista 150. Asiakkaiden valitseminen oli pitkä prosessi ja otin vain turvallisimpia käyntejä, sopivan miehen kanssa. Mieheltä sain tietää iän ja mitat, jotkut laittoivat myös kuvan itsestään. Tapasimme hotelleissa ja heidän kotonaan
Vaikka sen prostituution kuinka peittäisi sokerilla ja käyttäisi hienoa sanaa kuten escort.. se on silti synkkä bisnes. Aloin juomaan alkoholia ennen tapaamisia ja koitin pyyhkiä muistiani pois... koin inhotusta ja hinkkasin itseäni puhtaaksi suihkussa pitkään tapaamisten jälkeen. Vaikka minua aina kohdeltiin äärimmäisen hyvin, koin silti ahdistusta ja pelkoa. Pari miestä kuitenkin jäi jopa vainoamaan minua ja pelkäsin heidän selvittävän oikean henkilöllisyyteni.
Kun se setelinippu lätkästiin käteen, en tuntenut enää mitään. En halunnut edes käyttää rahoja. Jopa koulukirjojen osto rahoilla tuntui kamalalta. Alussa vielä laskin niitä innoissani mutta pian päälle laskeutui varjo joka peitti kaiken. Kestin bisneksessä 6 kk, sitten lopetin. Joskus edelleen mietin paluuta mutta sitten samat vanhat pelot heräävät.
En ole pystynyt tästä ikinä kertomaan, vanhempani ei tiedä, ystäväni ei tiedä.
Kerroin tarinani siksi että tämä lisäisi ymmärrystä seksipalvelujen ostajille ja niille jotka pohtivat yleisesti seksipalveluja. Myös vanhemmille vinkkiä... tämä ei suinkaan ole harvinaista. Mun vanhemmat ei ainakaan kykenisi uskomaan mitä olen tehnyt. Olin "kunnon" tyttö.
4 vuotta myöhemmin, olen ehjä mutta koen pelkoa miehiä kohtaan, pelkään heidän kosketustaan, en ota katsekontaktia heihin.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Olet vieläkin tosi nuori. Valitettavasti iso osa miehistä suhtautuu seksiin kuin hyödykkeeseen ja naisiin ostettavina asioina. On ihan hyvä, että olet varautunut. Kun saat lisää elämänkokemusta, tilanne varmasti helpottaa. Ota miehet kavereina nyt ja elä elämääsi eteenpäin, älä katso taaksesi ja vello menneessä. Voit käydä myös purkamassa tuntojasi terapiassa tai vaikka soittaa johonkin palvelevaan puhelimeen anonyymisti. Mutta antaisin sen neuvon, että yritä mennä eteenpäin. Nuorena aivot ovat joustavat ja huonot kokemukset unohtuvat paremmin, jos et koko ajan vahvista niitä. Älä missään tapauksessa syytä itseäsi vääristä ratkaisuista! Elämä on sellaista kokeilua, jossa ei eina etukäteen tiedä kuinka käy.
tottahan tuo on, on vaan vaikeaa kun asiasta ei voi puhua :/
jos alapeukuttaa niin saa kertoa miksi
Kukaan ei sinua hommaan pakottanut ja ihan itse myit itseäsi. Älä syytä siitä miehiä.
Mä aloitin samat jutut jo 15-vuotiaana,kotoa opitun mallin takia.Siellä opin että seksillä saa rahaa,ja huomiota mikä tunnekylmässä sekakäyttäjäkodissa puuttui.Jaksoin 3 vuotta ja paloin loppuun,inhoten itseäni ja kaikkea fyysistä kosketusta.Olin erittäin itsetuhoinen ja otin yliannostuksia.Stoppi tuli kun kirjaimellisesti vaihdoin maisemaa,muutin kokonaan toiseen maahan.Tuosta kaikesta on jo 25 vuotta aikaa,enkä ajattele niitä aikoja kuin erittäin harvoin.Koen päässeeni yli itseni myymisestä.Minulla on lapsia,perhe ja oma turvallinen koti.
Jos voisin palata ajassa taaksepäin antaisin sille 15v teinitytölle joka olin,tiukan halauksen ja lupauksen että asiat paranee.Niinkuin haluan antaa myös sinulle ap.Olet vahva ja arvokas ihminen,jota rakastetaan.Anna itsellesi armoa ja aikaa, ja ole itsellesi lempeä.
Olet tärkeä ja hyvä.Rutistus!
Itse aloitin 20 vuotiaana. Onneksi tajusin jo aluksi miettiä kuinka hommaa pyörittää enkä lähtenyt siihen "tosta vaan". Valitsin tarkasti miehet ja sovin asiat. Rakensin verkoston vakioasiakkaista ja heidän ystävistään. Luottamus oli yksi, mutta vielä tärkeämpää että fyysisesti pidin jokaisesta. Koska rakastan seksiä se toimi ihan hyvin. Välillä oli haasteita säilyttää rajat ja muutamien ongelmien kanssa kyseinen asiakas poistui listalta. En missään vaiheessa myynyt itseäni, vaan jalostin seksin toisenlaiseen muotoon. Sinkkukin kaipaa seksiä ja näin sain siitä jopa rahaa. Koin itsensä psyykkaamisen erittäin tärkeäksi. Jos en halunnut jotain en tehnyt sitä. Jos halusin peruuttaa tapaamisen peruutin sen. Joskus oli toisinkin päin... soitin asiakkaalle, että joko kelpaisi. Ongelma oli oman parisuhteen puute, tai mahdottomuus. Hassua, että toisen pettäminen ei haitannut vaikka olin mukana siinä, mutta itse en halunnut pettää omaa puolisoani jos sellainen olisi. Kaikki loppui dramaattisesti 7v kuluttua kun rakastuin asiakkaaseen, valtava tappelu, hyvät haavat, avioero, lapset... se oli kova koettelemus. Meillä kuitenkin osui asiat kaikessa ja niin täysin, että ikävä kyllä muita vaihtoehtoja ei ollut. Elämme vain kerran. Nyt kaikki jo normaalia ja meillä yhteinen raudanluja kaunis parisuhde. Odottelen juuri toista vauvaa.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei sinua hommaan pakottanut ja ihan itse myit itseäsi. Älä syytä siitä miehiä.
En mä miehiä missään vaiheessa syyttänyt. Puhun vain prostituution tekemästä vaikutuksesta. Miehille siellä vain käydään panemassa ja ihmiset luulee että naiselle jää vaan ne rahat käteen. Mukaan jää myös järkyttävän painava taakka...
Annoitko kenenkään ottaa itseäsi takaapäin ja miehen laueta kauniille pakaroillesi. Kunka paljon olisit siitä veloittanut?
Vierailija kirjoitti:
Annoitko kenenkään ottaa itseäsi takaapäin ja miehen laueta kauniille pakaroillesi. Kunka paljon olisit siitä veloittanut?
Juuri tällaiset miehet jäävät listalta nopeasti pois. Oman mielenterveyden kannalta erittäin tärkeää on toimia fiksujen itselle sopivien asiakkaiden kanssa. Seksi voi olla mitä vaan, mutta siihen liittyy niin monia muitakin asioita jotka vaikuttavat kokonaisuuteen ihan vaan käytöstavoista alkaen. Mies, joka tilaa sinut ravintolaan, tarjoaa illallisen, vie kotiin ja kysee sopisiko tähän jatkoksi pienet... käy suihkussa, käyttäytyy ja varmistaa vielä lopuksi, että kaikki meni kuten piti ja sopiiko soitella uudelleen... jättää mukavan ja luotettavan tunnelman. Näitä ikuisia kyselijöitä tuntuu olevan 20 tusinassa. Juuri he eivät tajua, että kyseessä on nainen, eikä panopuu. ikävä kyllä he vaan kohtelevat kaikkia naisia kuin panopuita ja siksi ovat yksin.
N33 kirjoitti:

Noh noh Pirkkalan punaletti. Yksinäisempi sinä olet siellä pienimunaisen ukkosi nyrkin ja hellan välissä kuin minä.
Mä satuin kerran erään seuralaispalvelun kautta yhteen kämppään jossa odotti noin 18 vuotias pelokas tyttö. Kaunis tyttö ja selvästi hädissään ja paniikissa. Ei todellakaan ammattilainen tai sellainen joka varmoin ottein tyhjemtää miehen kuin miehen. Lakkasi panettamasta lähes heti ja sanoin että ei tästä kuule taida nyt mitään tulla. Tyttö alkoi itkemään ja varmaan ajatteli että pidän rumana tjsp. Juteltiin ja sain kuulla että olen kolmas asiakas. Ei ollut oikein mennyt hyvin ja edellinen oli lyönytkin. Kaveri oli vain yllyttänyt jatkamaan. Rahapulassa ja opiskelijatyttö. Annoin satasen ihan säälistä. Oli varmasti kamala tilanne tytölle.

Voi raukkaa. Toivottavasti tajusi ettei ole hänen alaansa. Hyvä että on sininkinlaisia miehiä. Itse olen nähnyt "panomiehen" ylpeänä esittelevän kännykältä kuvaa jossa panee selvsäti kehitysvammaisen näköistä apaattisen oloista naista...
Eihän huorissa nyt käy muut kuin sellaiset luuseri miehet, jotka eivät saa naista kiimaan ja haluamaan itseään. Sellaiset miehet, jotka eivät osaa ajatella muita kuin itseään. Suostuvat vielä maksamaan naiselle, vaikkei naista haluta seksi vähästäkään.

Ei ei ja ei. Se on aivan erilainen tilanne. Naiseen yleensä syntyy jonkinlainen suhde ja siihen kuuluu muutakin kuin pano. Ajatus on siinä että kumpikaan ei halua mitään seurustelua tai vakinaista parisuhdetta, lapsia tms.

Tästä sai vain sellaisen kuvat, ettei sinulla ole varaa pieniin harrastuksiin tai sitten omaat muuten vaan huonon itsetunnon, tai molemmat ehkä molemmat? Tehtyäni näitä hommia yli 10v opin kyllä mitä asialliset miehet palveluista hakevat ja miksi. En osaa sanoa kaltaisistasi öykkäreistä, koska hylkäsin ne jo etukäteen tai joskus ikävä kyllä jälkikäteen. Ihan kaunis ajatus, että miehen täytyy ajatella muutakin kuin itseään. Siihen kokonaisuuteen vaan liittyy niin paljon muutakin. Ei mennä tässä siihen. Halusin vain mainita, että seksipalveluiden käyttäjillä on todella monenlaisia ihmisiä ihan uskomattomista syistä. Joku haluaa vaihtelua, joku jotain mistä fantasioi tai mitä ei saa kotona (vaikkapa se niin tyypillinen suuseksi, naiset, teitä todellakin pitäisi opettaa rakastamaan sitä värkkiä, ja suullanne), jollain vaimolta on leikattu rinnat ja seksi loppunut siksi, joku on sinkku, joku naimisissa mutta asuu ihan muualla ja paineet olisi purettava, joku on vaan niin seikkailunhaluinen tai kaipaa piristystä jne jne. Kyse ei todellakaan ole siitä, etteivätkö nämä minun palveluideni piirissä olleet olisi saaneet naista tai osanneet rakastella. Ihan päin vastoin. Tästä olinkin tarkka, koska halusin itsekin nauttia.... ja koska nautin miehetkin nauttivat ja kokonaisuus toimi. On typerää myydä itseään kenelle tahansa.
Nyt on kyllä sanottava, että enempää et voisi olla väärässä😂. Itse olen komea ja hyväkroppainen joka on kyllä aina saanut niin paljon ko haluaa. Ei kyse ole siitä. Vaan kyllästynyt siihen itse prosessiin minkä se pano vaatii. Oli se sitten sovelluksesta, baarista tai vaikkapa salilta. En minä ole edes ikinä pettänyt. Enkä käy escorteissa surkeuden takia vaan, että se on yksinkertaisempaa koko paletti. Enkä heitä ole ikinä huonosti kohdellut. Mut homman tarkoituksena ei ole tuottaa heille orgasmia tai mielihyvää mikä tietty on vain plussaa, jos he välillä nauttivat. Voi hyvällä omantunnolla silti ajatella vain itseänsä. Tai muuten tarvii rahan antajan vaihtua toisinpäin. On kaikkien aikojen paskin juttu, että huorissa käyvät vain surkimukset ja naisten alistuvuudella nauttivat. Se on vaa helpompaa, ko ei tarvi hirveetä liirumlaarumia täyttääkseen aikuisten tarpeensa. Tommoset jutut on nimenomaan itse surkimuksilta tulleita. Toki mailmassa on myös sairaita ihmisiä jotka nauttivat siitä että heillä on valta naisiin. Ja ovat törkeitä. Mutta niin se tulee aina olemaan. Itse rakastan seksiä enkä sitä ilmankaan pysty olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän huorissa nyt käy muut kuin sellaiset luuseri miehet, jotka eivät saa naista kiimaan ja haluamaan itseään. Sellaiset miehet, jotka eivät osaa ajatella muita kuin itseään. Suostuvat vielä maksamaan naiselle, vaikkei naista haluta seksi vähästäkään.
Ei ei ja ei. Se on aivan erilainen tilanne. Naiseen yleensä syntyy jonkinlainen suhde ja siihen kuuluu muutakin kuin pano. Ajatus on siinä että kumpikaan ei halua mitään seurustelua tai vakinaista parisuhdetta, lapsia tms.
No mihin siinä sitten sitä rahaa tarvitaan? Rahallahan nimenomaan ohitetaan ne naisen seksuaalireaktiot.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kyllä sanottava, että enempää et voisi olla väärässä😂. Itse olen komea ja hyväkroppainen joka on kyllä aina saanut niin paljon ko haluaa. Ei kyse ole siitä. Vaan kyllästynyt siihen itse prosessiin minkä se pano vaatii. Oli se sitten sovelluksesta, baarista tai vaikkapa salilta. En minä ole edes ikinä pettänyt. Enkä käy escorteissa surkeuden takia vaan, että se on yksinkertaisempaa koko paletti. Enkä heitä ole ikinä huonosti kohdellut. Mut homman tarkoituksena ei ole tuottaa heille orgasmia tai mielihyvää mikä tietty on vain plussaa, jos he välillä nauttivat. Voi hyvällä omantunnolla silti ajatella vain itseänsä. Tai muuten tarvii rahan antajan vaihtua toisinpäin. On kaikkien aikojen paskin juttu, että huorissa käyvät vain surkimukset ja naisten alistuvuudella nauttivat. Se on vaa helpompaa, ko ei tarvi hirveetä liirumlaarumia täyttääkseen aikuisten tarpeensa. Tommoset jutut on nimenomaan itse surkimuksilta tulleita. Toki mailmassa on myös sairaita ihmisiä jotka nauttivat siitä että heillä on valta naisiin. Ja ovat törkeitä. Mutta niin se tulee aina olemaan. Itse rakastan seksiä enkä sitä ilmankaan pysty olemaan.
Sähän nimenomaan juuri vahvistat tuota mielikuvaa. Kuten sanoit, kyse ei ole lähtökohtaisesti molemminpuolisesta nautinnosta vaan siitä, että maksaja, mies, haluaa yksinkertaista itsekästä seksiä ja ohittaa naisen kiihottumisen maksamalla.
Olen omat kokemukseni pyrkinyt unohtamaan vaihtelevalla menestyksellä. Ei siinä ole edes seksistä kyse sen myyjän kannalta. Se on vain jotain missä menee ihan tunnottomaksi ja toiseen tilaan.
Jokainen komea prinssi juttu on valetta, vaikkei ne miehet olleet väkivaltaisia tai mulle ei sellaista sattunut.
En kyllä noin nuorelta lähtisi seksiä ostamaan, juurikin sen takia että siinä tuskin myyjä täysin tietää mitä tekee ja tekeekö edes omasta halustaan. Näissä hommissa olisi hyvä olla kunnolla ikää sekä myyjällä, että ostajalla. Nuorena kun ei kaikkea vielä ajattele ihan järkevästi.