Sairaanhoitaja amk (monimuoto) opinnot... kokemuksia?

Onko tuosta lähiopetuksesta enemmän tietoa ja harjoittelupaikkojen valitsemisesta? Saako sen itse valita?

Kiinnostaisi harjoituspaikan valintaprosessi?

Meillä monimuodossa aina 2 pvää viikko opetusta, joka suurelta osin läsnäolo pakollista. Sitten työpajoja joihin et voi osallistua ilman riittäviä lähiopetus tunteja. Intensiiviviikko yksi lukukaudella, eli joka syksy ja kevät. Harkkaa teet yleisesti yhden lukukaudessa. Tämä Laurean tyyli. Harkkapaikat hankit itse tai jobiilista.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sijaisuuksiin vaaditaan yleensä 140-170op, riippuen paikasta.

Meillä oli lähiopetuspäiviä 2-3 joka toinen viikko (ensihoitaja), ja nämä läsnäolopakollisia. Harjotteluita on sitten paljon.. Ja niiden aikana ei kyllä töitä oikein pysty tekemään (tuntimäärät ainakin turun amk todella tiukat, 40h viikkoon). Muuten varmasti onnistuu koulun ohella mikäli työnantaja vaan joustaa, eri asia kuka jaksaa. Itse olin opintovapaalla koko koulun ajan joten pystyin keskittymään täysillä opiskeluun.

Riippuu työnantajasta varmaan, minulle pomo sanoi että hankkii irtisanomislapun minulle jos yritän olla pois töistä amk-opintojen vuoksi, eli monimuotokaan ei käy. En sitten hakenut vaan unohdin koko asian. Hän oli vihainen kun olin aiemmin äitiyslomalla.

Ehkä sitten myöhemmin kun olen eri työpaikassa. Olen lähihoitajana kaupungilla vuodeosastolla ja pidän suuresti työstäni, haluan pysyä alalla sekä kehittää itseäni.

Kiva, reilu ja motivoiva pomo sulla! Hieno ala.

Bump.

Meillä monimuoto-opinnot oli järjestetty niin, että joka viikko oli kahtena päivänä luentoja muutama tunti. Lisäksi lukukaudessa viisi lähiopetuspäivää koululla, jossa jarjoiteltiin käytännön asioita. Nämä päivät olivat pakollisia. Opiskelin itse työnohella ja opinnot on pitkälti pänttäämistä, asioiden ulkoa opettelua ja laskemista. Pärjäsin hyvin, mutta mutta..

Lopetin sairaanhoitajan monimuoto-opinnot vuoden opiskelujen jälkeen ja vaihdoin toiselle linjalle pois sos- ja terveysalalta. Ala ei kiinnostanut ja kyllästyin asioiden ulkoaopetteluun. Monta kertaa opintojen aikana oli olo, että jotenkin "kyykytetään". Kurssit olivat sekalaista silppua, tehtävänannot epäselviä ja tulkinnanvaraisia, osa luennoista yksinkertaisesti huonoja, lähiopetuspäivämäärät vaihtuivat lyhyellä varoitusajalla, opettajat niuhottivat välillä hyvin vähäpätöisistä asioista ja välillä tuntui, että he oikein haluavat tarkoituksella hankaloittaa opiskelua, ettei vaan missään nimessä mikään tulisi ns. helpolla vaan kaikki vaikeimman kautta. Lisäksi opintopisteitä jaettiin eäoikeudenmukaisesti tehdyistä työharjoittelutunneista, kun toiset saivat vähemmällä työtuntimääräällä enemmän pisteitä kuin toiset, vaikka koulu oli sama.

Jobiilista (eli työharjoittelupaikkojen varausjärjestelmästä) en edes ala kirjoittamaan. Jokainen joka sitä on käyttänyt tietää, että harkkapaikkojen saaminen sillä järjestelmällä on aivan tuuripeliä ja hyvin todennäköisesti jää ilman. Koulun harjoitteluohjaajista ja tutoropettajista ei ollut mitään apua tai iloa koko vuoden aikana. Hyväksilukuhakemukset roikkuivat kuukausitolkulla odottamassa opettajien hyväksyntää ja niissäkin nihkeiltiin.

Ikävää ja surullista oli myös se, että työharjoittelupaikoissa sairaanhoitajat eivät oikein tuntuneet koskaan olevan tyytyväisiä omaan työhönsä vaan kiire, väsymys, arvostuksen puute yms näkyi ja kuului. Lisäksi sairaalamaailman hierarkia lääkäreiden ja hoitajien välillä oli naurettavaa katseltavaa. Toisinaan lääkärit eivät edes päivää sanoneet hoitajille ja kohtelu oli lievästi sanoen tympeää. Toisen harjoittelujakson jälkeen totesin, että ei kiitos! Tätä en elämältäni halua.

Kokonaisuudessaan alasta ja opinnoista jäi olo, että jos ei ole todellista paloa ja intohimoa hoitoalalle, niin voi kyllä alkaa pidemmän päälle tuntumaan todella raskaalta. Selkänahasta revitään kyllä kaikki mahdollinen varmasti irti viimeistään työelämässä, eikä siitä makseta edes kunnon korvausta.

Kiitos ei :) kirjoitti:

Meillä monimuoto-opinnot oli järjestetty niin, että joka viikko oli kahtena päivänä luentoja muutama tunti. Lisäksi lukukaudessa viisi lähiopetuspäivää koululla, jossa jarjoiteltiin käytännön asioita. Nämä päivät olivat pakollisia. Opiskelin itse työnohella ja opinnot on pitkälti pänttäämistä, asioiden ulkoa opettelua ja laskemista. Pärjäsin hyvin, mutta mutta..

Lopetin sairaanhoitajan monimuoto-opinnot vuoden opiskelujen jälkeen ja vaihdoin toiselle linjalle pois sos- ja terveysalalta. Ala ei kiinnostanut ja kyllästyin asioiden ulkoaopetteluun. Monta kertaa opintojen aikana oli olo, että jotenkin "kyykytetään". Kurssit olivat sekalaista silppua, tehtävänannot epäselviä ja tulkinnanvaraisia, osa luennoista yksinkertaisesti huonoja, lähiopetuspäivämäärät vaihtuivat lyhyellä varoitusajalla, opettajat niuhottivat välillä hyvin vähäpätöisistä asioista ja välillä tuntui, että he oikein haluavat tarkoituksella hankaloittaa opiskelua, ettei vaan missään nimessä mikään tulisi ns. helpolla vaan kaikki vaikeimman kautta. Lisäksi opintopisteitä jaettiin eäoikeudenmukaisesti tehdyistä työharjoittelutunneista, kun toiset saivat vähemmällä työtuntimääräällä enemmän pisteitä kuin toiset, vaikka koulu oli sama.

Jobiilista (eli työharjoittelupaikkojen varausjärjestelmästä) en edes ala kirjoittamaan. Jokainen joka sitä on käyttänyt tietää, että harkkapaikkojen saaminen sillä järjestelmällä on aivan tuuripeliä ja hyvin todennäköisesti jää ilman. Koulun harjoitteluohjaajista ja tutoropettajista ei ollut mitään apua tai iloa koko vuoden aikana. Hyväksilukuhakemukset roikkuivat kuukausitolkulla odottamassa opettajien hyväksyntää ja niissäkin nihkeiltiin.

Ikävää ja surullista oli myös se, että työharjoittelupaikoissa sairaanhoitajat eivät oikein tuntuneet koskaan olevan tyytyväisiä omaan työhönsä vaan kiire, väsymys, arvostuksen puute yms näkyi ja kuului. Lisäksi sairaalamaailman hierarkia lää

käreiden ja hoitajien välillä oli naurettavaa katseltavaa. Toisinaan lääkärit eivät edes päivää sanoneet hoitajille ja kohtelu oli lievästi sanoen tympeää. Toisen harjoittelujakson jälkeen totesin, että ei kiitos! Tätä en elämältäni halua.

Kokonaisuudessaan alasta ja opinnoista jäi olo, että jos ei ole todellista paloa ja intohimoa hoitoalalle, niin voi kyllä alkaa pidemmän päälle tuntumaan todella raskaalta. Selkänahasta revitään kyllä kaikki mahdollinen varmasti irti viimeistään työelämässä, eikä siitä makseta edes kunnon korvausta.

Voiko kysyä missä koulussa opiskelit?

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ei :) kirjoitti:

Meillä monimuoto-opinnot oli järjestetty niin, että joka viikko oli kahtena päivänä luentoja muutama tunti. Lisäksi lukukaudessa viisi lähiopetuspäivää koululla, jossa jarjoiteltiin käytännön asioita. Nämä päivät olivat pakollisia. Opiskelin itse työnohella ja opinnot on pitkälti pänttäämistä, asioiden ulkoa opettelua ja laskemista. Pärjäsin hyvin, mutta mutta..

Lopetin sairaanhoitajan monimuoto-opinnot vuoden opiskelujen jälkeen ja vaihdoin toiselle linjalle pois sos- ja terveysalalta. Ala ei kiinnostanut ja kyllästyin asioiden ulkoaopetteluun. Monta kertaa opintojen aikana oli olo, että jotenkin "kyykytetään". Kurssit olivat sekalaista silppua, tehtävänannot epäselviä ja tulkinnanvaraisia, osa luennoista yksinkertaisesti huonoja, lähiopetuspäivämäärät vaihtuivat lyhyellä varoitusajalla, opettajat niuhottivat välillä hyvin vähäpätöisistä asioista ja välillä tuntui, et

ylösnosto

Alistujat työskentelevät useiin hoiva-aloilla. On luonnollista hakeutua työhön, jossa voi palvellla muita. Ongelma vie paljon voimavaroja, mutta sen palkintona on herkkyyys hahmottaa ihmisten tuskaa ja tarpeita.

Todennäköisesti alistuja ei paistattele julkisuuden valokeilassa vaan on uskollinen tärkeäksi kokemallleen johtajalle, joka arvioi hänet erittäin hyödyllliseksi. Alistuja on kuuliainen, uskollinen ja vaaatimaton. Palkankorotuspyynnöt ovat harvinauisia. Hän haluaa miellyttää kaikkia, varsinkin työnantajaansa, eikä kykene asettamaan rajoja uhrautumiselleeen.

Alistuja

-antaa ihmisten toimia mielensä mukaan suurimman osan aikaaa, - on innokas miellyttämään, jotta hänet hyväksytttäisiin, - ei osoita avoimesti erimielisyyyttä, - olo on kukavin kun joku toinen ottaa vastuuun, - tekee melkein mitä tahansa välttääkseeen ristiriitoja ja vihaaa ja on yleensä mukautuva osapuoli, - ei aina tiedä mitä haluaa, eikä osaa pääättää, - huolehtii aina kaikista muista, eikä kukaaan huolehdi hänestä, - ei voi sanoa tai tehdä mitäään mikä loukkaisi toisen tunteita, - jää usein kuin ansaan, eikä omilla tarpeiilla ole väliä, - ei halua antaa itsekästä vaikutelmaa, joten toimii päinvastaisella tavallla, - uhrautuu toisten puolesta, - kun joku on murheissaaan, tekee kaikkensa kohentaakseen hänen oloaan, vaikka oman hyvinvointinsa kustannuksellla, - tuntee itsensä huijatuksi, koska antaaa enemmän kuin saa, - ei puolusta oikeuksiaaan, - kapinoi epäsuorasti, eli vitkastelemalla, - ei tule toimeen auktoriteeettien kanssa, - vähätttelee saavutuksiaan.