Kysy mitä vaan psykoosin sairastaneelta

Minkälaisia harhoja sulla oli? Kuinka kauan olit sairaalassa?

Onko lapsia? Pelkäätkö että saat taas uudestaan psykoosin? Äidilläni oli useita psykooseja.

Mitä muistat psykoosista jälkikäteen?

Häviävätkö ne mielestä?

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia harhoja sulla oli? Kuinka kauan olit sairaalassa?

Olen ollut vain avo-osastolla, 3kk että saatiin lääkitys kuntoon. Sinne mennään aamulla ja päästään iltapäivällä pois. En ole koskaan ollut vaarallinen itselleni tai muille, joten suljettu hoito ei ole ollut tarpeen.

Lähinnä kuulin ääniä, joille kehittyi persoonat. Koin myös voimakasta uskoa yliluonnolliseen ja olin täysin vakuuttunut että keskustelen jumalan enkelten kanssa. :D

On lapsia. Onneksi jo isoja, omissa kodeissaan asuvia. Heidän vuoksi pelkään uutta psykoosia, mutta heitä lainatakseni, en valinnut sitä itselleni.

Mikä sinulla laukaisi psykoosin? Onko muita mielenterveysongelmia? Miten päädyit hoitoon? 

Vierailija kirjoitti:

Mikä sinulla laukaisi psykoosin? Onko muita mielenterveysongelmia? Miten päädyit hoitoon? 

Syytä ei tarkalleen tiedetä, tuskin tullaan ikinä tietämään. Elin raskasta aikaa kun olin menettänyt läheisen, menettänyt fyysisen terveyden ja menettänyt työn ja mies ilmoitti haluavansa erota 20 vuoden suhteesta. En tiedä oliko se kaikki vain liikaa mielenterveydelleni.

Hoitoon päädyin kun läheiset huolestuivat näistä keskusteluista enkeleiden kanssa. Itselläni ei ollut sairaudentuntoa.

Kiitos vastauksesta, mielenkiintoista! Voiko psykoosi jatkua ja jatkua hoitamattomana? Mietin aina välillä näitä Johanna Tukiaisia yms. joille tulee naurettua, mutta kuinka monesti (varmaan enemmistö tapauksista) on kyse jostain vakavasta mielenterveyden häiriöstä :/ 

Juha, sinäkö se oot?

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksesta, mielenkiintoista! Voiko psykoosi jatkua ja jatkua hoitamattomana? 

Voi. Ja osalla jatkuu kaikista hoitoyrityksistä huolimatta. Skitsofreenikoista se n. 20-30 % on hoitoresistenttejä, ja osa noista sellaisia, joissa tauti ei vastaa oikeastaan yhtään yhtään mihinkään hoitoon.

Pitkäaikainen avoin psykoosi tuhoaa ihmisen suoraan sanottuna aika täysin. Olen nähnyt ihmisiä, joista on esimerkiksi 40 vuoden sairastamisen jälkeen vain kuori jäljellä. Ainoa liike on hengitys ja mahdollisesti ruoan lappaminen lusikalla suurin piirtein suuta kohti, puhetta ei ollenkaan tai pelkkää fraasien toistelua. Itse ei edes asentoa pysty vaihtamaan, vaan hoitajat vaihtavat säännöllisin väliajoin. Ja sellaisia, joilla on jäljellä vain ahdistus ja pelko ja ehkä aggressio. Näitä ihmisiä ei näe yhteiskunnassa, vaan ovat hoidon vaikeuden mukaan sairaaloissa kuntoutusosastoilla, mielenterveyskuntoutujien yksiköissä tai pääasiassa kehitysvammaisille tai vanhuksille tarkoitetuissa palvelutaloissa. Osa käytännössä vuodepotilaita jo viisikymppisinä. Osa taas voi fyysise4sti säilyä kohtuullisen toimintakykyisenä, mutta kognitiivisesti keskittymiskyky voi olla banaanikärpäsen ja jos siinä samalla on vakuuttunut vaikkapa omasta jumaluudesta, niin aika haastavaa on elämä. Skitsofrenia on pahimmillaan ihan hirveä sairaus.

Valtaosa psykoosiin sairastuneista tai edes skitsofreenikoista ei kuitenkaan ole niin sairaita. Valtaosalla lääkkeet toimivat edes jollain tavalla ja vaikka psykoosit usein uusiutuvatkin, ne eivät sitä ollenkaan kaikilla tee, ja niilläkin, joille näin käy, on psykoosien väleissä usein ihan hyvää elämää. Työkykyisiksi toipuu pienehkö osa niistä, joiden psykoosi etenee skitsofreniaksi, mutta muuten hyvään elämään paljon useampia. Mutta tosiaan valitettavasti niitä todella sairaitakin on ja heitä ei nykylääketiede hirveästi osaa auttaa.

Ei ap, mutta niitä hoitoresistenttejäkin hoitanut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia harhoja sulla oli? Kuinka kauan olit sairaalassa?

Olen ollut vain avo-osastolla, 3kk että saatiin lääkitys kuntoon. Sinne mennään aamulla ja päästään iltapäivällä pois. En ole koskaan ollut vaarallinen itselleni tai muille, joten suljettu hoito ei ole ollut tarpeen.

Lähinnä kuulin ääniä, joille kehittyi persoonat. Koin myös voimakasta uskoa yliluonnolliseen ja olin täysin vakuuttunut että keskustelen jumalan enkelten kanssa. :D

Seurasiko masennus psykoosista? Miten/millaisessa tilanteessa ymmärsit, että kyse on harhoista? Minä olen miettinyt, että missähän se raja menee psykoosin ja uskovaisuuden välillä? Viimeinen kysymys lähinnä retorinen.

Ruusut ovat punaisia, orvokit ovat sinisiä minä olen skitsofreenikko ja niin olen myös minä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sinulla laukaisi psykoosin? Onko muita mielenterveysongelmia? Miten päädyit hoitoon? 

Syytä ei tarkalleen tiedetä, tuskin tullaan ikinä tietämään. Elin raskasta aikaa kun olin menettänyt läheisen, menettänyt fyysisen terveyden ja menettänyt työn ja mies ilmoitti haluavansa erota 20 vuoden suhteesta. En tiedä oliko se kaikki vain liikaa mielenterveydelleni.

Hoitoon päädyin kun läheiset huolestuivat näistä keskusteluista enkeleiden kanssa. Itselläni ei ollut sairaudentuntoa.

Jokaisella tulee raja jossain vastaan. Koskaan ei pitäis naureskella mielenterveyden häiriöille. Minä sairastuin vakavaan masennukseen vastaavista kokemuksista. Kaukana ei ollut se psykoosikaan. Oikeastaan todella lähellä...

Edelliselle sanon, että voin paljon paremmin kun olen vierottautunut neurolepteistä. Psyykosissa en kuullut, enkä nähnyt mitään outoa, enimmäkseen kyse oli ajatusharhoista. Monesta tulee vihannes juuri noiden psykoosinestomyrkkyjen takia. Miksi hoitajat eivät ymmärrä tätä? Psykoosi voi mennö ohi itsekseenkin jos kognitiiviset kyvyt ovat tallella. Se tuskin menee ohi, kun on riippuvainen lääkkeistä jotka tuhoaa kognitiivisia kykyjä, estää kokemasta normaaleja tunteita yms.

Kysyn vaan onko hoitavalla taholla lupa määrätä injektiolääkitykselle? Tietääkseni potilas voi avohoidossa kieltäytyä lääkehoidosta. Miten joku psykiatri voi määrätä elunikäisen lääkityksen edes kokeilematta hidasta vieroitusta ja lääkkeettömyyttä, jos potilas näin tahtoo? Itse jouduin vieroittautumaan ilman tukea ja se oli ajoittain rankkaa. Nyt joudun valehtelemaan että syön lääkkeeni.

Minusta on ihan outoa, kun porukka täällä kertoo kuinka he olivat riippuvaisia neurolepteistä tai jostajn venlafaksiinista. Muistakaa että jokainen on erilainen! Olen aikoinaan lopettanut molemmat ilman lopetusoireita, hyvin hitaasti kylläkin.

Sori ohis.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ihan outoa, kun porukka täällä kertoo kuinka he olivat riippuvaisia neurolepteistä tai jostajn venlafaksiinista. Muistakaa että jokainen on erilainen! Olen aikoinaan lopettanut molemmat ilman lopetusoireita, hyvin hitaasti kylläkin.

Sori ohis.

Muistapa sinäkin se! Jos selvisit ilman lopetusoireita, niin ole onnellinen. Neuroleptivieroituksesta seuraa usein psykoosin oireita jotka lääkäri tulkitsee sairauden oireiksi. Oikeastihan niitä usein vaan tulee jonkin verran, mutta ne menee ohitse, kun jaksaa uskoa että kyse on vain lääkityksen lopetusoireista. Venlat nyt näkyy jo huumetesteissä, joten pidä vähätellä eikä ihmetellä miksi vieroitus on rankkaa. Oireet on itselläni olleet ihan fyysisiä, kuten monella muullakin.

Mä menin itse psykoosiin kun mulle kokeiltiin lyhyen ajan sisään monia eri lääkkeitä, kun olin masennusdiagnoosilla. Oli sangen merkillistä, että se psykoosi ja paranoidisuus lähti pois, kun lopetin neuroleptit ja monen lääkkeen käyttämisen päällekäin. Olenkin varma, että minulle sopimattomat lääkeaineet ja kokeilut tai yhdessä päällekkäin käytetyt psyykenlääkkeet laukaisi psykoosin ja sekavuustilan. Kenties en metabolisoi niitä hyvin muutenkaan tai yksinkertaisesti nuo "lääkkeet" ei sopinut minulle? Pidän ton kategorian lääkkeitä nykyään hyvin kammottavina enkä oo kokeillut yhtään nappia enää, vaikka mulla on ollut keskivaikeankin puolella ollutta masennusta. Aina jotenkin ihmetyttää, kun on tämmösiä ketjuja ja joku tulee kehumaan lääkehoitoja. Mulle nuo oli lähinnä sedatiiveja jotka imi musta viimesetkin elämänilot, turrutti ja pisti nupin vielä enemmän vinksalleen. Niin koen jälkikäteen. Semmosena paljon analysoivana ihmisenä mua kauhistutti, kun huomasin, että lääkkeet muutti mun ajatusprosesseja ja lamaannutti kykyä tuntea ja toimia. Ne muutti mua, se oli ahdistavaa ja se ahdistus ja paniikki, mitä niiden lääkkeiden vaikutuksista seurasi, on lähes traumaattinen kokemus mulle. Kun lopetin ne, kyky tuntea alkoi palautua ja muisti ja pää alkoi taas pelata.

Psykoosista on aika vuosia, sen kun lääkkeistä pääsin vähentämällä, sekavuus loppui eikä mulla ole ollut psykoosijaksoja sen jälkeen. Useiden lääkkeiden vieroitusjaksolla olin lähes katatonisessa tilassa kärsien hirveästä olosta. Mutta nykyään oon aika tyytyväinen elämään, nautin taas aidosti asioista kuten musiikista, luonnosta, liikunnasta ja olo on parantunut, mitä kauemmin tosta jaksosta on aikaa.

Lääkärin neuvoilla saattaisin olla ties missä jamassa, nimittäin menetin neurolepteillä ja lääkevieroituksessa täysin toimintakykyni. Olin vaan seinää tuijottava zombi. Lääkäri jatkoi annosten nostoa, kun menin vaan huonompaan jamaan, ja suositteli jopa injektioita. Kaikki ihmetteli mikä mua vaivaa, ku en oo oma itteni, vaikka mun papereissa luki, että meen parempaan suuntaan. Just! No, ei lääkäri tietenkään ollu nähny mua ku lääkkeiden alla, ihmisenä joka olin ennen pillereitä. Nykyään on eri ääni kellossa ja mulle ei oo enää tyrkytetty yhtään lääkettä tuon jälkeen.

Ajasta on jäljellä outoja muistikuvia. Miten mä oon vaikkapa luullut, että joku haluaa tappaa minut? Ym, sekavia paranoidisia ajatuksia.. osalle on voinut jopa nauraa mun läheisten kanssa, kun ne on olleet niin "korkealentoisia" outoja ajatuksia.

Mä oon tän kokemuksen jälkeen kiinnostunu psykoosista ilmiönä jota tarkastellaan muulla tavalla kuin vaan biologiseen hoitoon erikoistuneen psykiatrian näkökulmasta jonain lääkkein tukahduttavana tilana. Kaikkine kamaluuksineen se oli myös korjaava ja eheyttävä prosessi ja vahvisti loppupeleissä mua. Ei ehkä se psykoosi itsessään, koska se oli rankkaa, mutta se aika, ku pyörittelin kokemusta mielessäni, ilman lääkkeitä, kun olin käytännössä vielä psykoosissa ja ns. terveen rajamaastossa, ja löysin uusia selviytymiskeinoja elämään. Psykoosissa kuin käsittelin kerralla mun menneisyyden "mörköjä", ja lopulta se johti siihen, ikäänkuin mun ois pitäny rakentaa pala palalta itseni uudestaan. Psykoosi muutti paljon mun arvomaailmaa, hyvälläkin tavalla.

Yksi psykoosin läpikäynyt, en ap.