Sinkun tuskat

Ja ennen kuin joku tulee sanomaan, että en ole yrittänyt luoda yhteyttä näihin "toimistohiiriin", niin sehän se siinä onkin, kun treffit menevät siihen, että minä kysyn heiltä heidän elämästään, koska minua aidosti tietysti kiinnostaa tutustua ja nähdä onko meillä jotain yhteistä. No vastapuoli sitten ei tee minkäänlaista eforttia tutustuakseen minuun. Treffien päätteeksi minä tiedän about kaiken heidän elämästään, mutta he eivät tiedä minusta mitään. Siitä huolimatta HE ovat kiinnostuneita näkemään minua uudestaan. En vain ymmärrä, että miksi? Etsivätkö he terapeuttia, vai ovatko vain ulkoisien seikkojen takia kiinnostuneita. Minusta he eivät mitään tiedä sen syvemmin, eikä heitä se tuntunut kiinnostavan. 150/151

Vierailija kirjoitti:

Ja ennen kuin joku tulee sanomaan, että en ole yrittänyt luoda yhteyttä näihin "toimistohiiriin", niin sehän se siinä onkin, kun treffit menevät siihen, että minä kysyn heiltä heidän elämästään, koska minua aidosti tietysti kiinnostaa tutustua ja nähdä onko meillä jotain yhteistä. No vastapuoli sitten ei tee minkäänlaista eforttia tutustuakseen minuun. Treffien päätteeksi minä tiedän about kaiken heidän elämästään, mutta he eivät tiedä minusta mitään. Siitä huolimatta HE ovat kiinnostuneita näkemään minua uudestaan. En vain ymmärrä, että miksi? Etsivätkö he terapeuttia, vai ovatko vain ulkoisien seikkojen takia kiinnostuneita. Minusta he eivät mitään tiedä sen syvemmin, eikä heitä se tuntunut kiinnostavan. 150/151

Oletko siis ikinä käynyt noiden "toimistohiirien" kanssa useammilla treffeillä? Onko sama meno jatkunut myös silloin?

Vierailija kirjoitti:

Ja ennen kuin joku tulee sanomaan, että en ole yrittänyt luoda yhteyttä näihin "toimistohiiriin", niin sehän se siinä onkin, kun treffit menevät siihen, että minä kysyn heiltä heidän elämästään, koska minua aidosti tietysti kiinnostaa tutustua ja nähdä onko meillä jotain yhteistä. No vastapuoli sitten ei tee minkäänlaista eforttia tutustuakseen minuun. Treffien päätteeksi minä tiedän about kaiken heidän elämästään, mutta he eivät tiedä minusta mitään. Siitä huolimatta HE ovat kiinnostuneita näkemään minua uudestaan. En vain ymmärrä, että miksi? Etsivätkö he terapeuttia, vai ovatko vain ulkoisien seikkojen takia kiinnostuneita. Minusta he eivät mitään tiedä sen syvemmin, eikä heitä se tuntunut kiinnostavan. 150/151

Juu, hohhoijaa. Tämä tilanne on tullut koettua todella monta kertaa. Yleensä nämä miehet tosiaan sitten ehdottavat toista tapaamista ja varmaan kummastelevat, kun minua ei huvita suorittaa kuulustelua enää uudestaan. Epäilen tosin tällaisen käyttäytymisen johtuvan kehnoista sosiaalisista taidoista, joten en halua olla liian ankara, mutta toisaalta ei minua kyllä huvita tällaisten uuvuttavien deittien jälkeen uudestaankaan tavata.

ap

Eipä se ole miehillä yhtään sen helpompaa, jo pelkkä treffeille pääsykin on harvinaista. Pari vuotta oltu tässä sinkkuna eron jälkeen. Itse luovutin jo homman kokonaan. Huomattavasti helpommalla pääsee kun ei vaivaa parin etsintään enää yhtään aikaa.

M35

Olen nelikymppinen, eronnut, kolmen lapsen äiti. Viime syksynä tapasin Tinderissä miehen. Aluksi tapailimme ihan ystävinä, mutta pikkuhiljaa olemmekin ihastuneet ja tunteet ovat syventyneet. Ensivaikutelmalta ollaan ihan eri maata, hän on minua huomattavasti lyhyempikin. Minä olen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, hän ujompi ja hitaasta lämpenevä. Mutta mitä enemmän olemme yhdessä, sitä enemmän onkin löytynyt jotain ihmeellistä "sielujen" sympatiaa. Samanlainen huumorintaju, kiinnostus uusiin asioihin, halu keskustella kaikesta taivaan ja maan välillä, toisten ihmisten kunnioitus jne. Toisen lähellä tuntuu tosi hyvältä olla, ja iho kaipaa valtavasti toisen kosketusta. Emme kumpikaan olleet etsimässä mitään vakavampaa, lähinnä uusia tuttavuuksia ja seuraa esim. leffaan tai konsertteihin. En nyt osaa mitään vinkkejä antaa, mutta itsellä ainakin tämä ihana ihminen tuli elämääni sattumalta, ja kun en etsiskellyt mitään ihmeellistä, annoinkin ehkä sitten mahdollisuuden jollekin paremmalle.  Ja näin jälkikäteen ajatellen, meidän ekoilla tapaamisilla ei tapahtunut mitään ihmeellistä, enkä myöskään ihastunut mitenkään ensinäkemältä. Toki toinen tuntui mukavalta ja miellyttävältä, koska jatkoimme tapailua. Mutta ihastuminen on syntynyt pikkuhiljaa, ja tällä hetkellä tuntuu, että aina kun vain ajattelenkin häntä vatsassani lentelee perhosparvi. 

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen, eronnut, kolmen lapsen äiti. Viime syksynä tapasin Tinderissä miehen. Aluksi tapailimme ihan ystävinä, mutta pikkuhiljaa olemmekin ihastuneet ja tunteet ovat syventyneet. Ensivaikutelmalta ollaan ihan eri maata, hän on minua huomattavasti lyhyempikin. Minä olen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, hän ujompi ja hitaasta lämpenevä. Mutta mitä enemmän olemme yhdessä, sitä enemmän onkin löytynyt jotain ihmeellistä "sielujen" sympatiaa. Samanlainen huumorintaju, kiinnostus uusiin asioihin, halu keskustella kaikesta taivaan ja maan välillä, toisten ihmisten kunnioitus jne. Toisen lähellä tuntuu tosi hyvältä olla, ja iho kaipaa valtavasti toisen kosketusta. Emme kumpikaan olleet etsimässä mitään vakavampaa, lähinnä uusia tuttavuuksia ja seuraa esim. leffaan tai konsertteihin. En nyt osaa mitään vinkkejä antaa, mutta itsellä ainakin tämä ihana ihminen tuli elämääni sattumalta, ja kun en etsiskellyt mitään ihmeellistä, annoinkin ehkä sitten mahdollisuuden jollekin paremmalle.  Ja näin jälkikäteen ajatellen, meidän ekoilla tapaamisilla ei tapahtunut mitään ihmeellistä, enkä myöskään ihastunut mitenkään ensinäkemältä. Toki toinen tuntui mukavalta ja miellyttävältä, koska jatkoimme tapailua. Mutta ihastuminen on syntynyt pikkuhiljaa, ja tällä hetkellä tuntuu, että aina kun vain ajattelenkin häntä vatsassani lentelee perhosparvi. 

Vilpittömästi onnea, kuulostaa todella ihanalta! Olen itsekin tullut siihen päätelmään, että monesti tapailulle on ihan hyvä antaa rauhassa aikaa, vaikka ei nyt heti kolahtaisikaan. Eihän sitä nyt itsekään niin avoin heti ole ja tosiaan nuo ekat tapaamiset saattavat olla aika jännittäviä.

Olet kyllä varmasti siinä täysin oikeassa, ettei kannata etsiskellä mitään "sitä oikeaa", siinähän tulee hirveät paineet. Moni tosin on tässä ketjussa kertonut lopettamisen etsimisen kokonaan, minkä en kyllä usko olevan hyvä vaihtoehto. Ainakin omassa elämässäni on aika nihkeät mahdollisuudet tavata ketään, jos en tietoisesti mene vapaa-ajallani ihmisten ilmoille tai sovi vaikka nettitreffejä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta juurikin kun ei se riitä, vaikka ajatukset kohtaisivat, tuntuisi ystävältä ja että synkkaa, yhdessä on kivaa, läheisyys toimii, ja on hyvä olla.

Ei riitä, koska tarvitaan vielä suurempi tunne.

Ja tuohon naisten kokemaan suurempaan tunteeseen tarvitaan aina sitä miehen pinnallista tasokkuutta joka koostuu ulkonäöstä ja statuksesta, ja yleensä vielä näiden ulkonäkö ja statusjuttujen pitää olla naista itseään tasokkaampia jotta nainen kokisi sen suuremman tunteen. Tämän takia naiset ei kelpuuta ketään.

Tuo koskee vain tiettyä naisryhmää, ja te miehet tavoittelette vain tuota tiettyä onnenonkija-naisryhmää. Miksei kelpaa tavallinen, kumppanuutta etsivä nainen joka ei piittaa statuksesta tai varakkuudesta?

Minä puolestani kysyisin että missä tuollaisia tavallisia naisia tapaa? Muualla kuin kaupassa kävelessä vastaan tai liikenteessä ajaessa vastaan?

Hm, mietitääs.

Päiväni kuluvat ammattikorkeakoulussa. Siitä kaupan ja satunnaisen kirjasto käynnin jälkeen kotiin. Kävelyllä käyn satunnaisesti. Toisinaan tapaan kavereita kahvikupposen äärellä kaupungilla mutta ei siinä ennätä vulkuilla ympärilleen kuten teininä.

Jos kerran näin on että miehet taistelee vähäisestä määrästä naisia eikä "lauantaitansseja" enää ole eikä sinkut tapaa toisiaan niin mitä tehdä?

Kaupassa saisi oikeasti olla sinkkukori ja kirjastossa. Jollain festarilla oli käytössä kaulanauha sinkulla punainen ja varatulla vihreä (vai menikö se just päinvastoin?) joka oli kätevä. Ensi kesänä on mieletön artisti kattaus. Kandee mennä vaikkei kaikki kolahdakkaan, koska silloinhan tapaamiselle on paremmat mahdollisuudet kun ei tarvii silmä kovana fanittaa kaiken aikaa 😀

Kisayleisöksi voisin lähteä. Taaskaan en katso kisoja ja tuskin - nyt puhuu ennakkoluulo - huolisinkaan tosifania. Menisin yleisöksi, mutta mistä tunnistan vapaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen, eronnut, kolmen lapsen äiti. Viime syksynä tapasin Tinderissä miehen. Aluksi tapailimme ihan ystävinä, mutta pikkuhiljaa olemmekin ihastuneet ja tunteet ovat syventyneet. Ensivaikutelmalta ollaan ihan eri maata, hän on minua huomattavasti lyhyempikin. Minä olen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, hän ujompi ja hitaasta lämpenevä. Mutta mitä enemmän olemme yhdessä, sitä enemmän onkin löytynyt jotain ihmeellistä "sielujen" sympatiaa. Samanlainen huumorintaju, kiinnostus uusiin asioihin, halu keskustella kaikesta taivaan ja maan välillä, toisten ihmisten kunnioitus jne. Toisen lähellä tuntuu tosi hyvältä olla, ja iho kaipaa valtavasti toisen kosketusta. Emme kumpikaan olleet etsimässä mitään vakavampaa, lähinnä uusia tuttavuuksia ja seuraa esim. leffaan tai konsertteihin. En nyt osaa mitään vinkkejä antaa, mutta itsellä ainakin tämä ihana ihminen tuli elämääni sattumalta, ja kun en etsiskellyt mitään ihmeellistä, annoinkin ehkä sitten mahdollisuuden jollekin paremmalle.  Ja näin jälkikäteen ajatellen, meidän ekoilla tapaamisilla ei tapahtunut mitään ihmeellistä, enkä myöskään ihastunut mitenkään ensinäkemältä. Toki toinen tuntui mukavalta ja miellyttävältä, koska jatkoimme tapailua. Mutta ihastuminen on syntynyt pikkuhiljaa, ja tällä hetkellä tuntuu, että aina kun vain ajattelenkin häntä vatsassani lentelee perhosparvi. 

Vilpittömästi onnea, kuulostaa todella ihanalta! Olen itsekin tullut siihen päätelmään, että monesti tapailulle on ihan hyvä antaa rauhassa aikaa, vaikka ei nyt heti kolahtaisikaan. Eihän sitä nyt itsekään niin avoin heti ole ja tosiaan nuo ekat tapaamiset saattavat olla aika jännittäviä.

Olet kyllä varmasti siinä täysin oikeassa, ettei kannata etsiskellä mitään "sitä oikeaa", siinähän tulee hirveät paineet. Moni tosin on tässä ketjussa kertonut lopettamisen etsimisen kokonaan, minkä en kyllä usko olevan hyvä vaihtoehto. Ainakin omassa elämässäni on aika nihkeät mahdollisuudet tavata ketään, jos en tietoisesti mene vapaa-ajallani ihmisten ilmoille tai sovi vaikka nettitreffejä.

ap

Joo, ei kannata tietoisesti etsiä sitä suurta tunnetta, mutta olet oikeassa, että kannattaa olla alttiina tilaisuuksille. Jos ei ole aktiiviset elämänkuviot, niin sitten täytyy oikeasti hakeutua ihmisten ilmoille, harvempaa meistä on kotoa haettu. :) Mutta minä olen luottanut pitkin matkaa siihen, että tunnen kyllä ihmisestä hyvin nopeasti, onko hän sellainen, kenestä voisin ajatella itselleni kumppania. Mikään kummoinen haku ei ole ollut päällä, koska olen tosiaan muokannut elämästäni itseni näköisen, sellaisen missä viihdyn ja viihtyisin vaikka loppuelämäni yksinkin. Ehkä sellainen hyvä olo voi myös olla puoleensavetävää. Olen ajatellut, että haluan pysyä vapaana ennemmin kuin huonossa suhteessa vain suhteilun vuoksi, koska sitten jos, KUN tapaan sen miehen, jonka haluan ja joka haluaa minut, niin olen vapaa kuin taivaan lintu tutustumaan, eikä ole mitään riippasuhdetta siinä joka täytyisi ensin päättää ja kenenkään sydäntä rikkoa. 

Ensin siis oma elämä kuntoon ja mua auttoi myös kun ymmärsin ja aidosti hyväksyin, että kukaan ei voi luvata, että tulen koskaan enää löytämään sitä kumppania (josta syystä myös ärsyttää kaikki puoliväkinäiset "kyl sä vielä jonkun löydät" - eihän sitä voi kukaan tietää, yksinäinen vuosi voi vierähtää kahdeksi, kolmeksi, vuosikymmeniksi). Ehkä sitä tarkoitetaankin, kun sanotaan, että löydät kun lopetat etsimisen.

Vierailija kirjoitti:

Joo-o, ei ole miestä löytynyt, kertaakaan elämäni aikana. Olen nyt jo yli 30 ja ajattelin lopettaa etsimisen.

Irtosuhteita en harrasta, en saa niistä mitään.

Ei Tinderissä matcheja eikä nettideittipalveluissa. Treffeillä olen käynyt, ei kukaan mies halunnut enempää.

Olen introvertti persoona ja muistan kun yksillä treffeillä jouduin kannattelemaan tilanteita. Miten voin kiinnostua ihmisestä, joka ei kerro itsestään mitään? Miten voi silloin tutustua? Ei se naama riitä parisuhteen perustaksi.

En ole lihava eikä ole lapsia. En ole koskaan seurustellut. Ravintoloissa ei miehet tule juttelemaan ja torjuvat halveksien, jos itse yritän jutella jotain.

Kaverilla riittää kyllä vientiä. Hänellä onkin kilo meikkiä kasvoissa, feikkikynnet, ripset ja hiuslisäkkeet. Lisäksi pyörittää miehiä miten huvittaa, valehtelee näille toisistaan ja valehtelee jopa keskenmenoista yms muista isoista asioista. Ja miehet antavat kaiken anteeksi. En silti kadehdi häntä, koska hänen sekoilunsa vievät häntä vain ojasta allikkoon ja joutuu pelkäämään olevansa raskaana milloin kenellekin. Ihmettelen vaan, miten miehet hänestä niin kovin kiinnostuvat.

Haluaisin jonkun avarakatseisen ihmisen, jota kiinnostaa monet maailman asiat, kehitysmaista mehiläisiin, mayakulttuurista kellotorneihin. Ihmisen, joka ei olisi mustavalkoisesti jotakin mieltä, joka lukee kirjoja ja lehtiä.

Mutta lähinnä tullu vastaan näitä "ooppera on paskaa/ulkomaalaiset paskaa/viini on paskaa/ räppi on paskaa" - ihmisiä. Ei kaikesta tartte tykätä, mutta oma suhtautuminen voi silti olla avointa ja pystyä ymmärtämään miksi joku muu voi tykätä.

Ei vaan jaksa selittää uudestaan ja uudestaan jollekulle, miksi mielestäni masennus ei ole vain asennekysymys tai miksi teen valintoja ympäristöä kunnioittaen.

Se on tunne. Mikä jää saamatta yhdenillanjutusta? Hyvää panoa siinä haetaan? Epäilen ettet osaa heittäytyä siihen hetkeen nauttimasta kehostasi ja tyydyttää toista ihmistä. Senhän se kaverisi saa. Kyllä toiset huomaa mikä keskustelukumppani on: jos sinä haet "elämäsi miestä" tai ystäväsi, joka etsii ihmistä rinnalleen. 

Minusta kuulostat kurjalta kaverilta. Arvostelet abortin ja mietit miksi et saa kumppania jos tahmeasti etsit jotain täydellistä. Vaikka sanot olevasi ulospäinsuuntautuva niin onko sinulla kuitenkaan paloa olla juuri sen ihmisen kanssa -jonka sitten dumppaat koska hän ei ole sinulle riittävä mies? Jos et päästä miestä pintaa sisemmälle, pidät yllä mielikuvaa siitä mitä mies haluaa? Koitatko miellyttää miestä ja piiloittaa itsesi samalla? Koska tämä on tuntemillani naisilla lähes poikkeuksetta seuraus miksi on yksin, feikkaa. Pitää yllä kuvaa rotunaisesta kuin olisi oma itsensä.

Onko se totta silloin että sinä olet se joka hakee täydellistä kumppania vai selitys sille kun miehestä ei mitään kuulukaan tai miehen kanssa ei juttu suju kun on itse seinäruusu joka haaveilee enemmän tulevaisuudesta kuin elää tässä ja nyt?

Jos miehelle on etäisen suloinen, eikä syty hetkeen. Niin ei mieskään lämpene, jää aina se tunne että mies on jotenkin etäinen koska itsekin on osasyyssä siihen millainen teidän välinen kituva liekki on.  

Ei ole täydellistä miestä, et sinäkään ole täydellinen. Mutta kun on epätäydellinen ja osoittaa sen, silloin kelpaa sellaisena kuin on -ja se on täydellinen. Jos tätä ei näe, ja etsii vaan jotain täydellistä niin jää yksin. Pitää olla mitä on, sen kuuluu riittää kumppanille ja se on se juju. Nauttisit ap niistä panoistasi, vaan koska sinä olet.

Vierailija kirjoitti:

Joo-o, ei ole miestä löytynyt, kertaakaan elämäni aikana. Olen nyt jo yli 30 ja ajattelin lopettaa etsimisen.

Irtosuhteita en harrasta, en saa niistä mitään.

Ei Tinderissä matcheja eikä nettideittipalveluissa. Treffeillä olen käynyt, ei kukaan mies halunnut enempää.

Olen introvertti persoona ja muistan kun yksillä treffeillä jouduin kannattelemaan tilanteita. Miten voin kiinnostua ihmisestä, joka ei kerro itsestään mitään? Miten voi silloin tutustua? Ei se naama riitä parisuhteen perustaksi.

En ole lihava eikä ole lapsia. En ole koskaan seurustellut. Ravintoloissa ei miehet tule juttelemaan ja torjuvat halveksien, jos itse yritän jutella jotain.

Kaverilla riittää kyllä vientiä. Hänellä onkin kilo meikkiä kasvoissa, feikkikynnet, ripset ja hiuslisäkkeet. Lisäksi pyörittää miehiä miten huvittaa, valehtelee näille toisistaan ja valehtelee jopa keskenmenoista yms muista isoista asioista. Ja miehet antavat kaiken anteeksi. En silti kadehdi häntä, koska hänen sekoilunsa vievät häntä vain ojasta allikkoon ja joutuu pelkäämään olevansa raskaana milloin kenellekin. Ihmettelen vaan, miten miehet hänestä niin kovin kiinnostuvat.

Haluaisin jonkun avarakatseisen ihmisen, jota kiinnostaa monet maailman asiat, kehitysmaista mehiläisiin, mayakulttuurista kellotorneihin. Ihmisen, joka ei olisi mustavalkoisesti jotakin mieltä, joka lukee kirjoja ja lehtiä.

Mutta lähinnä tullu vastaan näitä "ooppera on paskaa/ulkomaalaiset paskaa/viini on paskaa/ räppi on paskaa" - ihmisiä. Ei kaikesta tartte tykätä, mutta oma suhtautuminen voi silti olla avointa ja pystyä ymmärtämään miksi joku muu voi tykätä.

Ei vaan jaksa selittää uudestaan ja uudestaan jollekulle, miksi mielestäni masennus ei ole vain asennekysymys tai miksi teen valintoja ympäristöä kunnioittaen.

Mistäpäin olet? Kuulostat mielenkiintoiselta :)

Vierailija kirjoitti:

Ja ennen kuin joku tulee sanomaan, että en ole yrittänyt luoda yhteyttä näihin "toimistohiiriin", niin sehän se siinä onkin, kun treffit menevät siihen, että minä kysyn heiltä heidän elämästään, koska minua aidosti tietysti kiinnostaa tutustua ja nähdä onko meillä jotain yhteistä. No vastapuoli sitten ei tee minkäänlaista eforttia tutustuakseen minuun. Treffien päätteeksi minä tiedän about kaiken heidän elämästään, mutta he eivät tiedä minusta mitään. Siitä huolimatta HE ovat kiinnostuneita näkemään minua uudestaan. En vain ymmärrä, että miksi? Etsivätkö he terapeuttia, vai ovatko vain ulkoisien seikkojen takia kiinnostuneita. Minusta he eivät mitään tiedä sen syvemmin, eikä heitä se tuntunut kiinnostavan. 150/151

Tämä keskustelutaidottomuus on just pahin ongelma monella muuten ihan OK miehellä. En odota mitään ylimaallisen ihmeellisiä lirkuttelu- ja hurmaustaitoja vaan ihan normaalia vastavuoroista jutustelua. Tuntuu, että törmään näihin minäminäminä kertojiin tai sitten hiljaisempiin kuullusteltaviin, jotka ei oma-aloitteisesti sano mitään, mutta vastaavat kyllä kiltisti. Kummassakaan tapauksessa deitti ei tiedä minusta tapaamisen päätteeksi yhtään mitään. Eivät siis pääse jatkoon. Ihmetyttää kyllä eikö nuorien miehien kanssa kotona ole keskusteltu vai miksi se ei suju.

Kannattaisiko elämän merkitys etsiä muusta kun parisuhteesta, jotenkin...alkeellista.

Vai pitääkö olla nero, ettei tavisjutut kiinnosta esim. Telsaa ei paljon suhteet kinnostanut, koska halusi kehittää  älyään, tietoisuuttaan yli ihmismielen rajojen.

Mutta ehkä pitää sitten olla ei-tavis ja nero, jotta voisi elää onnellisesti ilman parisuhdetta ja kokea elämän upea huuma siitä huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi viestini ei ilmestynyt ketjuun? 15.06 lähetetty

Jotkut sanat aiheuttaa viestin hyllytyksen automaattisesti. Näitä ovat esim. K#lttimies, j#nnämies, n##keri jne? Nämä sanat esiintyvät usein viesteissä, jotka ilmoitetaan asiattomiksi.

Täällä on aika paljon filttereitä mitkä estää viestin näkymisen. Esimerkiksi v al ko ro ska jää jumiin. Aika naurettavaa r un kk aamista .

Susta varmaan loistaa, että tarvit muilta jotain, pälyilet ympärillesi sen näköisenä että sun pitäis nyt saada päävoitto.

Että joku tulisi ja pelastaisi.

Ei varmaan nappaa.

Yritäpä keksiä oma elämä, omaa tekemistä. Kun sitten joku ilta tulet treeneistä tms naama punaisena ja verkkareissa, sennäköisenä ettei vähempää kiinnosta, niin kyllä joku sitten pitää ovea auki. Itsevarmuus kiinnostaa. Ja jotakuta voi kiinnostaa se että sinulla on oma elämä, olet kokonainen ja silloin hyvät suhteet toimii. Mutta jos vain luimistelet kuin avuton ruikkoo, yksin jäät.

Ala elää, muut tulee perässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ennen kuin joku tulee sanomaan, että en ole yrittänyt luoda yhteyttä näihin "toimistohiiriin", niin sehän se siinä onkin, kun treffit menevät siihen, että minä kysyn heiltä heidän elämästään, koska minua aidosti tietysti kiinnostaa tutustua ja nähdä onko meillä jotain yhteistä. No vastapuoli sitten ei tee minkäänlaista eforttia tutustuakseen minuun. Treffien päätteeksi minä tiedän about kaiken heidän elämästään, mutta he eivät tiedä minusta mitään. Siitä huolimatta HE ovat kiinnostuneita näkemään minua uudestaan. En vain ymmärrä, että miksi? Etsivätkö he terapeuttia, vai ovatko vain ulkoisien seikkojen takia kiinnostuneita. Minusta he eivät mitään tiedä sen syvemmin, eikä heitä se tuntunut kiinnostavan. 150/151

Oletko siis ikinä käynyt noiden "toimistohiirien" kanssa useammilla treffeillä? Onko sama meno jatkunut myös silloin?

Kyllä. Jos mut pyydetään treffeille, niin suostun aina, ellei kyseessä ole jotenkin pelottava/pervo yksilö. Yhdelle tyypille sanoin, että voidaan nähdä, mutta en näe, että meistä tulee mitään romanttista, koska koin meidän ekat treffit uuvuttavina, koska tyyppi kaatoi kaikki ex-suhteidensa paskat mun niskaan ja jos vähänkään koitin tuoda itseäni mukaan keskusteluun, niin se ohitettiin ja todettiin, että "...joo, niin tosiaan mä ja mun ex vuonna nakki ja luu". Kovasti pahoitteli tätä, mutta minkäs sille voi jos ihminen on itsekeskeinen ja terapian tarpeessa.

150/151/152

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi viestini ei ilmestynyt ketjuun? 15.06 lähetetty

Jotkut sanat aiheuttaa viestin hyllytyksen automaattisesti. Näitä ovat esim. K#lttimies, j#nnämies, n##keri jne? Nämä sanat esiintyvät usein viesteissä, jotka ilmoitetaan asiattomiksi.

Täällä on aika paljon filttereitä mitkä estää viestin näkymisen. Esimerkiksi v al ko ro ska jää jumiin. Aika naurettavaa r un kk aamista .

Eilen jäi filtteriin myös si-ro. En jaksa testata jääkö nykyään. On modeilla kyllä hiekkaa just siellä.

Vierailija kirjoitti:

Eipä se ole miehillä yhtään sen helpompaa, jo pelkkä treffeille pääsykin on harvinaista. Pari vuotta oltu tässä sinkkuna eron jälkeen. Itse luovutin jo homman kokonaan. Huomattavasti helpommalla pääsee kun ei vaivaa parin etsintään enää yhtään aikaa.

M35

No voi jumpe ihan PARI VUOTTA jouduit olemaan sinkkuna ja sitten luovutit? Mitenköhän pärjäisit naisena kun itsekin olen ollut koko elämäni sinkkuna eikä ole toivoa paremmasta. Ja sitten vielä palstan miehet kehtaa valittaa miten naisilla on niin helppoa verrattuna miehiin.

-n32

Tapasin töiden kautta mukavantuntuisen ihmisen, jonka kanssa vaihdeltiin viestejä. Tutustuminen ei päässyt alkua pitemmälle, koska tuttava siirtyi nopeasti kertomaan, miten kurjaa hänestä on olla sinkku ja miten kovasti hän kaipaa elämäänsä rakkautta. Rehellisesti sanoen pelästyin. Minusta tuntui, että minun pitäisi samantien osata sanoa, tuleeko tästä mitään vai ei. Summa summarum: jos vaikutat hyvin tarvitsevalta, voit säikyttää toisen tiehensä. Minusta ihmisen pitää kyetä olemaan suht tyytyväinen elämäänsä myös ilman minua. En minä voi ketään pelastaa yksinäisyydeltä. 

Vierailija kirjoitti:

Tapasin töiden kautta mukavantuntuisen ihmisen, jonka kanssa vaihdeltiin viestejä. Tutustuminen ei päässyt alkua pitemmälle, koska tuttava siirtyi nopeasti kertomaan, miten kurjaa hänestä on olla sinkku ja miten kovasti hän kaipaa elämäänsä rakkautta. Rehellisesti sanoen pelästyin. Minusta tuntui, että minun pitäisi samantien osata sanoa, tuleeko tästä mitään vai ei. Summa summarum: jos vaikutat hyvin tarvitsevalta, voit säikyttää toisen tiehensä. Minusta ihmisen pitää kyetä olemaan suht tyytyväinen elämäänsä myös ilman minua. En minä voi ketään pelastaa yksinäisyydeltä. 

Veikkaisin, että hän näki sinut vain ystävänä, jos avautui sinkkuudestaan. En ainakaan ite menis potentiaaliselle ihastukselle puhumaan juttuja, mitä jutellaan tyttökaverien kanssa. Silloin jos joku mies on kiinnostunut ja minä en, niin saatan ottaa tuollaisia juttuja puheeksi, että viesti menee perille. 

Kyllä teillä kaikilla on niin onnettomat sosiaalisetaidot siksi ette löydä ketään, sosiaalinen ei tarkoita sitä että pälätetään jatkuvasti, vaan myös osataan kunnella  ja keskustella normaalisti. 

T. pekka