Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hyväksyisittekö tätä kumppaniltanne?

Vierailija
17.02.2018 |

Mieheni ja minä käymme töissä, ja meillä on lapsi (on siis päivähoidossa). Tällä viikolla yhtenä päivänä ei miehellä ollut töitä, joten sanoin hänelle, että nythän lasta ei tarvitse viedä hoitoon ollenkaan, kun hän on kotona. Sanoin siis edeltävänä iltana, ja tällöin mies vain nyökkäili ja sanoi: "Juu, kyllä käy, mmm." Seuraavana aamuna heräsin normaalisti töihin, ja ihmettelin vähän, että miksi mieheni on jo jalkeilla. En kuitenkaan kysynyt sitä häneltä, joka oli virhe, koska ajattelin, että hän nyt vain sattuu olemaan aikaisin jalkeilla. Olin siinä juuri harjaamassa hiuksia, kun mies yhtäkkiä vain sanoo: "Joo, sori ku en kertonu, meen nyt "Pertille" (Pertti asuu n. 200km päässä), kun ei olla nähty niin pitkään aikaan, heippa!" Ja painui ulos. Kertoi siitä siis ensimmäisen kerran vasta siinä vaiheessa. Niin, ja siinä vaiheessahan minun työni olisivat alkaneet aivan kohta, ja meidän lapsi nukkui vielä huoneessaan, pukeutumatta, pesemättä hampaita, tekemättä vielä mitään aamutoimia! Eli MINUN piti äkkiä herättää se, pukea, pestä ne hampaat, ja JUURI sinä aamuna lapsella oli aivan hirveä känkkäränkkä olo, eikä lähdöstä meinannut tulla mitään. Myöhästyin sitten puoli tuntia töistä. Illalla kun mies palasi, raivosin hänelle tästä asiasta, johon hän sitten jotain: "Joo kerro vähän vielä miten paska ihminen oon." Ja sai sitten sen vaikuttamaan siltä, että MINÄ olen nyt syypää. Voi v*ttu! Hyväksyisittekö tällaista?

Kommentit (81)

Vierailija
21/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli se oli miehen vika että lapsella oli känkkäränkkä?

Vierailija
22/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä tosiaan kuuntele näitä sinun syyllistyksiäsi. Ei ollut sinun syysi että mies teki törkeät oharit. Älä tee samaa virhettä kuin minä että painaisit villaisella tuollaisen perseilyn. Älä jää kynnysmatoksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuossa vaiheessa mä olisin kiljaissut miehelle, että on, mut sä hommaat lapsen tarhaan.

Vierailija
24/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuossa vaiheessa mä olisin kiljaissut miehelle, että on, mut sä hommaat lapsen tarhaan.

On=ok

Vierailija
25/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olis se ukko joutanu sen sinne tarhaan viemään. Ei kai tossa muuten mitään.

Vierailija
26/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka tämä olisi provo, niin oikeasti tällaista kommunikointia on joissakin parisuhteissa. Se, että täällä otetaan jompikumpi puoli, jota aletaan haukkua ja toista tsempata, niin kertoo, että juuri sellaisilla on huonot parisuhteet. Tässäkin tapauksessa MOLEMMISSA on selkeästi vikaa. Tai siis kommunikointitaidoissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minullekin tuli mieleen, että ap:n suhteessa on jotain muutakin häikkää nimenomaan kommunikointipuolella. Vikaa voi olla vähän molemmissa, mutta kenties enemmän miehessä.

Vastaukseni ap:n kysymykseen: En hyväksyisi tuollaista kumppaniltani. 

Vierailija
28/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä ainakaan hankkiudu uudelleen raskaaksi tuon kanssa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erotiikka on liiton suola. Ollaan joskus miehen kanssa kokeiltu piiska, sidonta ja nipistelyleikkejä kun meinaa tulla riita.

Vierailija
30/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erotiikka on liiton suola. Ollaan joskus miehen kanssa kokeiltu piiska, sidonta ja nipistelyleikkejä kun meinaa tulla riita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä pitää ilmoittaa lapsen vapaapäivät edellisenä päivänä pk’hon joten tuo olisi ollut aikamoinen ongelma. Siinä olisin ollut töihin lähdössä ilman hoitajaa lapselle. Kommunikaationne tilanteessa kuulostaa kamalalta, onko tuo kuinka tavallista teille?

Vierailija
32/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Erotiikka on liiton suola. Ollaan joskus miehen kanssa kokeiltu piiska, sidonta ja nipistelyleikkejä kun meinaa tulla riita.

Makunsa kullakin. Jotkut eivät pidä sm:stä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuosta miehestä ei ole yhtään mihinkään. Surkea inisijä. Hänellä on varmaan sivusuhdekin vireillä. Jättäisin.

Vierailija
34/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet siis jo onnistunut nalkuttamaan miehesi siihen tilaan, että mies vain vastailee juu kyllä joo.

Onko lapsi sinun kanssasi joka ikisenä vapaapäivänäsi? Hoitomaksuhan lapsesta on aina vakio, joten lapselle tekee vain hyvää olla tottunut normaaliin päivärytmiin, eikä siihen mitä äityli kulloinkin yksin itsekkäästi päättää.

Ei se ongelma tässä ole niinkään se, että hän ei tahtonut olla lapsen kanssa sinä päivänä kaksin, vaan se, että ilmoitti minulle siitä aivan liian myöhään, jonka johdosta myöhästyin.

Ap

Kyllä se ongelma on se, että lastenhoito on ulkoistettu sulle.

Et ole alihankkija, normaali mies haluaa tietää, missä lapsensa on. Jos tekee paljon matkatöitä, pitää muksun kotona, että saa kerrankin leikkiä rauhassa.

Pertin kaa tavataan joskus muulloin, oma lapsi on tärkeämpi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No en ylipäänsä kuuntele enää keneltäkään tuollaista "ai minä oon syyllinen juu minä olen paska entäs SINÄ" jos ei osaa ottaa kritiikkiä vastaan ja keskustella niinkuin aikuiset niin soronoo.

Vierailija
36/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet siis jo onnistunut nalkuttamaan miehesi siihen tilaan, että mies vain vastailee juu kyllä joo.

Onko lapsi sinun kanssasi joka ikisenä vapaapäivänäsi? Hoitomaksuhan lapsesta on aina vakio, joten lapselle tekee vain hyvää olla tottunut normaaliin päivärytmiin, eikä siihen mitä äityli kulloinkin yksin itsekkäästi päättää.

Ei se ongelma tässä ole niinkään se, että hän ei tahtonut olla lapsen kanssa sinä päivänä kaksin, vaan se, että ilmoitti minulle siitä aivan liian myöhään, jonka johdosta myöhästyin.

Ap

Tulee tekemään tuota jatkossakin. Jätä se sika ASAP.

Vierailija
37/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oli typerästi tehty mieheltä. Mutta mitä ap sitten odotti, että kun nalkuttaa ja huutaa asiasta illalla, niin mies olisi pyytänyt nöyrimmin anteeksi? Ei, vaan nalkuttamalla ja huutamalla saa takaisin sen kaiken paskan. Sen sijaan olemalla hillitty aikuinen, vaikka kuinka kiehuu sisällä, niin lopputulos olisi ollut aivan eri. Mies olisi ymmärtänyt ja pyytänyt anteeksi.

Tuonkaltaiset miehet eivät yleensä tajua ennenkuin sinä aamuna kun vaimon muuttoauto on lähtenyt pihasta.

Vierailija
38/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saat muuten nyt tosi paljon kurjaa kommenttia, asiatontakin.

Minulta sinulle halauksia ❤, nyt leuka pystyyn, ja kohti parempaa tulevaisuutta!

Mies on varmasti kiva, normaali mies. Sovitte vain yhdessä päiväjärjestyksen, ihan kuin työvuorot, ilman draamaa. Siitä se lähtee. ☺

Ja Pertille on aikaa silloin kun sovitte, ei kesken hoitoviikkoa.

Vierailija
39/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ajattelemttomuuttaan voi tehdä toiselle tuollaisen miinan, mutta tuon jälkipuinnin vuoksi viimeistään oikeasti jättäisin miehen.

Tämän kommentin ja sen saamien ylänuolien pohjalta en lainkaan ihmettele nykyisiä erotilastoja, uusperheitä, lasten pahoinvointia jne.

Enkä sano, että mies toimi oikein, mutta että ihan syy avioeroon? Haloo!

Ilmankos olen ollut naimisissa jo yli 20 vuotta ja koen, että hyvin onnellisesti. Ja paljon isommistakin häröistä ollaan yli menty, keskustelemalla, keskustelemalla ja vielä kerran, rakentavasti keskustelemalla.

Vierailija
40/81 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kai se mies? olisi voinut ne aamutoimet ja tarhaan viennin hoitaa jos kerran illalla oli vielä jäämässä.kotiin....

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi neljä yksi