Millainen on yli 40v ihminen jolla ei ole koskaan ollut kunnon suhdetta?

Jos tunnette tämmösiä niin kuvailkaa kans millasia ihmisiä he ovat

Ap

Kiltti ja kunnollinen mies.

Ujo.

Anteeksi suoruuteni, mutta kyllähän niissä aina joku ”vika” on.

Ujo ja kiltti mies

Läski.

Nirso mies, joka kuvittelee itsellään olevan utopisia ominaisuuksia.

Mulla on entinen koulukaveri tuollainen tapaus. Ujo ja hiljainen nainen joka on hurahtanut Antti Ketoseen.

Sukulaismieheni. Pedofiili. Ei ole ollut suhteita muuta kun lyhyitä kulissisuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Nirso mies, joka kuvittelee itsellään olevan utopisia ominaisuuksia.

Mäkin tiedän näitä jotka ovat tosi vaativia ja ei siedä muiden "virheitä" tai tapoja. Yksi lopetti tapailun miehen väärän väristen kenkien vuoksi...

Minä olen yli 40 v. nainen ja on ollut yksi n. 3:n vuoden suhde 90-luvulla ja sen seurauksena syntyi yksi lapsi, joka nyt on aikuinen. Ei oltu naimisissa, kihloissa kylläkin.

Tuon jälkeen on ollut muutama mies, mutta ei niistä suhteita ole syntynyt. Aikaa noistakin on vierähtänyt jo n. 10-12 vuotta.

En ole nätti, ylipainoakin on tällä hetkellä tietyistä syistä.

Olen sairastanut myös vakavan masennuksen, jonka jälkeen sosiaalinen elämä on 0, koska olen syrjäytynyt mm. työelämästä ja muustakin maailmanmenosta. Minulla ei ole yhtään kaveria, ei tosin oikeastaan koskaan ole ollut, ei edes lapsena/nuorena. Olen siis aikas erakko tällä hetkellä ja "elän" elämää netissä/netin kautta.

Välillä haaveilen parisuhteesta, mutta kun en käy missään mualla kuin kaupassa, niin enhän minä miehiä missään tapaa. Ja koska en ole nätti, niin eipä nuo miehet hurmaannu kaupassa niin paljon, että spontaanisti pyytäisivät esim. kahville (olen lukenut, että joillekin on käynyt näin).

Toisaalta en tiedä olisinko valmis parisuhteeseen, kun tätä yksinelämistä on takana jo näin monia vuosia... tai siis yksin en ole elänyt vasta kuin 2 vuotta lapsen pois muuttamisen jälkeen, mutta tarkoitin yksinelämisellä sitä ettei ole kumppania. Osaisinko enää ottaa toista huomioon ja osaisinko olla kotona vapaasti, jos joku mies täällä olisi. 

Holtiton, ei osaa sitoutua, haluaa aina pitää takaportin auki, joten suhteet eivät etene kovin pitkälle. Tai eivät etene pitkälle ainakaan hänen omasta mielestään. Voihan hän olla ollut kumppanin mielestä seurustelusuhteessa monestikin, jättänyt vain mainitsematta, että takaportilla on vilinää ja ei tässä missään parisuhteessa olla.

Itsenäinen. Ei roiku tai takerru.

Vierailija kirjoitti:

Nirso mies, joka kuvittelee itsellään olevan utopisia ominaisuuksia.

kukaan mies ei ole niin nirso että runkkaisi jos olisi minkäänlainen nainen saatavilla.

En ole vielä 40, mutta tuskinpa tulee asia muuttumaan joten voin vastata omasta puolestani jo nyt. Henkisiä vajauksia todellakin löytyy, heikko itsetunto mahdollisesti narsistisilla ja/tai epävakaan persoonallisuuden höysteillä, epänormaali suhtautuminen naisiin johtuen pakeista ja runsaasta pornon kulutuksesta + ettei niitä naisia ole oikeastaan koskaan ollut lähipiirissä äitiä, siskoja ja muutamaa työkaveria lukuunottamatta. Tällä hetkellä kaikki pitkäaikaisemmat naistuttavuuteni ovat turvallisen välimatkan päässä ja pidän heihin yhteyttä ainoastaan netin kautta kirjoittelemalla. Live-suhteet kun eivät vaan yksinkertaisesti näytä toimivan mun kohdalla johtuen näistä vajavaisista sosiaalisista ja henkisistä kyvyistäni.

Minä. Viihdyn erittäin hyvin yksin. Pääsin jo nuorena hoitamaan siskoni lapsia, ja huomasin, että perhe-elämä ei ole minua varten. Olen akateeminen, hoikka ja pidetty. Hyvä ja arvostettu työpaikka. Minulla on läheisiä ystäviä. 

Jostain syystä ns. pariutuneet tuntevat itsensä uhatuksi seurassani. Menevät jotenkin tolaltaan, kun tapaavat kaltaiseni, joka tekee mitä itse haluaa. Sinkuissa kun kuuluisi heidän mielestään olla aina jotain hirveää vikaa. Kun ei ole, niin menee pasmat sekaisin.

Minä en ainakaan vapaudestani luovu jonkun akanlänkyrän takia. Kun seuraa tämänkin palstan valitusta ja miesten halveeraamista niin päätökseni pitää vapauteni vain vahvistuu.

hullu kissanainen, joka asuu yli nelikymppisenäkin äitinsä kanssa eikä ole koskaan asunut omillaan. naamastaan varsin kaunis, mutta jokin näemmä on vikana.

Olen 54-vuotias nainen ja yksinkertaisesti olen aina viihtynyt yksin, se on ehdottomasti pääsyy.

Minulla on myös aika inhorealistinen kuva miehistä toisaalta passattavina ja toisaalta puhekyvyttöminä ja usein seksuaalisesti itsekkäinä ihmisinä eli moni on huonoja asioissa jotka mielestäni ovat tärkeitä avioliitossa (pitkäaikaiseen avoliittoon en halua, se olisi liian epämääräistä).

Olen asiakaspalvelutyössä, koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä. Pidän kyllä työstäni, vaikka se aika ajoin stressaavaa onkin (toisaalta mikäpä työ ei olisi). Viihdyn kuitenkin vapaalla parhaiten yksin. Toki teinivuosina opiskeluaikoina vapaallakin hakeuduin sinne missä oli ihmisiä ja niiltä ajoilta minulla on edelleen hyviä ystäviä (osa heistäkin pitkään sinkkuja, nyt jo kaikki parisuhteissa ja lapsiakin toisilla). Lapsena olin kovin ujo, mutta työ ihmisten parissa sen vei, olen ajoittain puheliaskin, mutta osaan kyllä kuunnella.

Sekin vaikuttanee, että olen aina ollut läheinen vanhempieni (edelleen hyvässä kunnossa) ja aika läheinen sisarusteni kanssa, joten en ole niin kaivannut omaa perhettä.

Sinänsä tämä on minulle ajankohtainen kysymys, sillä on aivan viime kuukausina olen huomannut ajattelevani enemmän ja enemmän parisuhteen mahdollisuutta. Kaipaan nykyään kaveria kotiinkin, miestä, yhteistä elämää ja tekemistä ja, öh, petikaveria myös ... (Mikä ihme minuun vanhaan akkaan on mennyt, haluaisin jonkun, puolison, hui, miehen, tänne kanssani juttelemaan, niin syntyjä syviä kuin vihjailuja ties mihin ..!

(Tottavie, en enää ihmettele muita viisikymppisiä naisia, jotka sanovat nyt ymmärtävänsä kaksikymmyppisten miesten ajatuksia!)

Ihan tavallinen joka pystyy tekemään asioita itsekseenkin.