Mielipide? Lapseni 2v saa syödä karkkia/herkkuja niin paljon, kuin haluaa.

No ei karkkipäivä ole nykyaikaa, vaan täysin sokeriton ja suolaton ruokavalio ainakin kouluikäiseksi asti. Ei edes kerrota lapselle, mitä herkut on ja syynätään jokainen pakkaus lisätyn sokerin varalta todella tarkkaan.

Antaisitko silloinkin lapselle niin paljon karkkia ja herkkuja kuin hän haluaa, jos hän todella pyytäisi niitä koko ajan? Se, että karkkia ja herkkuja rajoittaa, ei tarkoita sitä, että tekee niistä "kielletyn herkun", vaan kyse on siitä, että lapsi ei noin ylipäätään ymmärrä asioiden yhteyksiä ja tekojensa seurauksia. Se, maistuuko makea vai ei, on enemmän yksilön ominaisuus. On paljon vanhempia, jotka eivät rajoita lastensa herkuttelua ja se tarkoittaa siinä tapauksessa sitä, että lapsi syö koko ajan karkkia tai muuta sokeria.

Toimii niin kauan, kun lapsi ei pyydä herkkuja kovin usein. Voi olla, että käytäntöä pitää muuttaa, kun lapsesi kasvaa vanhemmaksi.

Olen seuraillut näitä lapsia, joiden herkuttelua ei rajoiteta. Kulkevat pitkin pihoja karkkipussi tm. kädessä, hampaat ovat pahasti reikiintyneet jo alle kouluikäisenä.

Luulen, että makeanhimo on geneettistä. Minulla oli lapsena karkkipäivä, mutta en ole oikeastaan makean perään. Parhaalle kaverille saatettiin ostaa joku karkkijuttu arkipäivänä tavallisten ruokaostojen ohella. Hän on nykyään reilusti ylipainoinen herkuttelija.

Uskon että lapsi oppii rajansa itse ruoan kanss (eri asia toki on se, jos on esim ahmisishäiriöö yms), mutta en usko siihen rajoittamiseen. Tai ehkä toisaalta tavallaan rajoitan joskus sillä sillein, vaikka en periaatteessa rajoita, niin pienin karkit pienemmäksi jotta sitä kautta määrällisesti niitä olisi enemmän ja rajoittaa ahmimisen tarvetta. Kyllä joskus lapsenikin syö enemmän ja joskus on kuukausikin ettei mitään halua.

Hyvä päätös, meillä sama tapa 4-vuotiaan kanssa ja hyvin on toiminut. Itsellänikin kohtuus toimii paremmin kuin ehdottomuus; nytkin on talo täynnä joulu- ja tuliaiskarkkeja kun ei vaan tee mieli syödä, kielletyn hedelmän lumo on kadonnut. Ehkä annan ne herkut lähistön lapsiraukoille, joille sokerinatsiäidit juottavat inkiväärishotteja ja lehtikaalismoothieta ja kuvaavat kaiken instaan ;)

Vierailija kirjoitti:

Antaisitko silloinkin lapselle niin paljon karkkia ja herkkuja kuin hän haluaa, jos hän todella pyytäisi niitä koko ajan? Se, että karkkia ja herkkuja rajoittaa, ei tarkoita sitä, että tekee niistä "kielletyn herkun", vaan kyse on siitä, että lapsi ei noin ylipäätään ymmärrä asioiden yhteyksiä ja tekojensa seurauksia. Se, maistuuko makea vai ei, on enemmän yksilön ominaisuus. On paljon vanhempia, jotka eivät rajoita lastensa herkuttelua ja se tarkoittaa siinä tapauksessa sitä, että lapsi syö koko ajan karkkia tai muuta sokeria.

Juuri näin. Meillä esikoinen ei ole yhtään makeiden herkkujen perään. Ei ole tarvinnut koskaan rajoittaa, koska ei yksinkertaisesti pidä makeasta. Ei halua jäätelöä tai vanukasta. Pari karkkia voi ottaa. On teini.

Pikkusisko oli jo taaperona erilainen. Söisi kaiken makean minkä käsiinsä saa. Kaupassa kiljui pienenä vanukkaiden perään. Todellakin rajoitetaan, eli arkena ei osteta makeaa kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Uskon että lapsi oppii rajansa itse ruoan kanss (eri asia toki on se, jos on esim ahmisishäiriöö yms), mutta en usko siihen rajoittamiseen. Tai ehkä toisaalta tavallaan rajoitan joskus sillä sillein, vaikka en periaatteessa rajoita, niin pienin karkit pienemmäksi jotta sitä kautta määrällisesti niitä olisi enemmän ja rajoittaa ahmimisen tarvetta. Kyllä joskus lapsenikin syö enemmän ja joskus on kuukausikin ettei mitään halua.

Voihan siihen uskoa, mutta kun lapsi ei ymmärrä ravintoaineiden ominaisuuksista, joten vastuun siirtäminen ymmärtämättömälle on hieman ongelmallista. Hyvä puoli tässä on se, että ilmeisesti sinun lapsesi ei ole muuten vain makean perään (osa ihmisistä on tällaisia, esim. mun mies). Mutta enemmistölle makean syömisen kontrolloiminen ei välttämättä tule luonnostaan, makea kun on mauista ainoa, johon ei liity varoittavaa elementtiä (myrkyllisyys) ja sen takia etenkin pienet lapset ovat niin paljon makean perään. Pienet lapset ovat ennakkoluuloisia ruuan suhteen siitä evolutiivisesta syystä, että he tunkevat suuhunsa kaikenlaisia asioita ihan muuten vain. Moneen makuun liittyy varoitus myrkyllisyydestä, mutta makeaan ei, joten se on siis turvallinen maku.

Minä rakastan herkkuja ja annan lastenikin rakastaa. Meillä sama systeemi kuin ap:lla, tosin niitä karkkeja ei pääsääntöisesti kotona ole ollut, joten turha pyytää. Eivätkä lapset ole pyytäneet, koska tarjolla on muunlaisia herkkuja kuten hedelmärahkaa tai raakasuklaaviikunoita tms. Kaupassa ei kuljettu karkkihyllyn vierestä, joten eivät pienenä edes hoksanneet, että sinne voisi mennä laarien äärelle vinkumaan.

Karkkipäivälapsille se herkku tuntuu olevan äärettömän tärkeä, sitä mietitään pitkään ja pohditaan, että 100 g tätä vai sittenkin 2 suffelia tms. Usein vierestä löytyy isä tai äiti, joka hoputtaa, että jos et nyt valitse, niin et saa mitään. Vähemmästäkin syntyy karkkiaddiktio.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä päätös, meillä sama tapa 4-vuotiaan kanssa ja hyvin on toiminut. Itsellänikin kohtuus toimii paremmin kuin ehdottomuus; nytkin on talo täynnä joulu- ja tuliaiskarkkeja kun ei vaan tee mieli syödä, kielletyn hedelmän lumo on kadonnut. Ehkä annan ne herkut lähistön lapsiraukoille, joille sokerinatsiäidit juottavat inkiväärishotteja ja lehtikaalismoothieta ja kuvaavat kaiken instaan ;)

Onko sinunkin mielestäsi siis olemassa kaksi vaihtoehtoa: antaa karkkia, kun lapsi pyytää tai olla sokerinatsiäiti, joka juottaa inkiväärishotteja ja lehtikaalismoothieta ja kuvaa kaiken instaan? Ei meillä karkki ole mikään "kielletty hedelmä", mutta olen opettanut lapsille, että se ei ole jokapäiväinen juttu. 

Anna lapselle kaikkea, mitä se haluaa, lapsen hyvä olo ja tyytyväisyys kuitenkin tärkeintä.

Eikä nykyisin hammaslääkärissä edes satu..

Uskon, että tällaisissä perheissä, joissa lapset kävelee karkkipussi kädessä hampaat reikiintyneenä on muutakin vikana, kun se karkki. Kertoo jo aika paljon, jos ei viitsi lapsen hampaista huolta pitää. Meillä syödään muuten terveellisesti, ei kauheesti eineksiä ja syömme salaattia joka aterialla ja lapsemmekin siitä pitävät. En vaan ole koskaan ruokailusta pitänyt mitään showta. En pakota syömään jos ei halua tai ei oo nälkä, jos on jo nälkä ennen ruokaa, niin annan jo jotain pientä, enkä pakota odottamaan. En pakota syömään lautasta tyhjäksi jne. Ainut ehto on se minulla, että kaikkea pitää maistaa ja sit jos ei pidä, ei tarvitse syödä.

Kaksivuotiaan ei vielä edes tule tuntea karkkimaailmaa. On varsin helppo pitää niin pieni irti koko ylimakeasta valikoimasta. 

Herkuksi riittää vaikka kotipulla. Ei tarvitse rajoittaa karkinsyöntiä, kun lapsi ei osaa niitä halutakaan. 

Sinänsä itsesäätely kehittyy kyllä paremmin kertomallasi tavalla kuin rajoittamisella. Eli kun lapsi vääjäämättä tutustuu karkkeihin, on parempi antaa niitä melko rajoituksetta. Eli silloin kuin niitä on tarjolla, pitää vain huolta, ettei niitä jatkuvasti ole tarjolla. 

Tällä hetkellä teillä menee hyvin, koska lapsesi ei vielä ole oppinut ajattelemaan karkkeja ja herkkuja houkuttelevina. Kannattaisi kuitenkin siirtää herkkupäivät suosiolla vaikka viikonloppuihin ja alkaa puhumaan karkkipäivistä. Viimeistään koulussa lapsesi oppii muilta lapsilta, että karkkeja syödään aina kun mahdollista, eli kun vanhemmat antavat siihen mahdollisuuden, ja paljon.

Mutta hyvä ajatus tuo, että kun lapselta ei kiellä herkkuja, hän ei opi ajattelemaan niitä houkuttelevina ja haluamaan herkkuja. Pitää vaan löytää se sopiva keskitie kieltämisen ja sallimisen välillä, että lapsella säilyisi se ajatus, että herkkuja syödään joskus, mutta niitä ei tarvitse syödä usein. Ruuan kanssa kannattaa pitää ilmapiiri rentona, ettei lapsi saa vääristynyttä mielikuvaa ruuasta puoleen eikä toiseen.

Jännä juttu nuo kananmunat. Lapsellasi on jo sellainen intuitiivinen vaisto siitä, mikä ravinto hänelle milloinkin sopii, ja mitä ruokaa elimistö kaipaa. Kannattaa toteuttaa hänen toiveitaan terveellisen rajoissa, ja muistaa ajatella myös suolan määrää, ettei lapsi saa sitäkään liikaa.

Yhdellä sukulaisella oli myös tuo käytäntö, että lapset saivat itse määritellä rajat herkkujen suhteen. No, hänen esikoisensa onkin tosi hoikka, mutta kuopus painaa nyt alle 18-vuotiaana varmasti sen 100 kg. Muistan, kun tämän sukulaisen sisko (joka on mulle heistä se läheisempi) kertoi, että tämä kuopus saattoi 3-vuotiaana syödä kahvipöydässä vaikkapa kolme isoa korvapuustia, lukemattomia keksejä ja niin edelleen, eivätkä vanhemmat sanoneet mitään.

Täysin vastuutonta toimintaa! Ensinnäkään alle 3-vuotiaille lapsille ei saa syöttää sokeriherkkuja, eli karkit yms kiellettyjä, sillä menee hampaat pilalle. Tämä kyllä tietääkseni kerrotaan kaikille vanhemmille lapsen hammastarkastuskäynneillä. Jokaisen nykyajan vanhemman pitäisi tämä tietää. Ei ihme, että kaikenmaailman mätähammaslapsia Suomi täynnä, kun tuollaisia välinpitämättömiä vanhempia riittää. 

Hehheh, pikkumammat, teihin uppoaa kaikki;D

Vierailija kirjoitti:

Tällä hetkellä teillä menee hyvin, koska lapsesi ei vielä ole oppinut ajattelemaan karkkeja ja herkkuja houkuttelevina. Kannattaisi kuitenkin siirtää herkkupäivät suosiolla vaikka viikonloppuihin ja alkaa puhumaan karkkipäivistä. Viimeistään koulussa lapsesi oppii muilta lapsilta, että karkkeja syödään aina kun mahdollista, eli kun vanhemmat antavat siihen mahdollisuuden, ja paljon.

Mutta hyvä ajatus tuo, että kun lapselta ei kiellä herkkuja, hän ei opi ajattelemaan niitä houkuttelevina ja haluamaan herkkuja. Pitää vaan löytää se sopiva keskitie kieltämisen ja sallimisen välillä, että lapsella säilyisi se ajatus, että herkkuja syödään joskus, mutta niitä ei tarvitse syödä usein. Ruuan kanssa kannattaa pitää ilmapiiri rentona, ettei lapsi saa vääristynyttä mielikuvaa ruuasta puoleen eikä toiseen.

Jännä juttu nuo kananmunat. Lapsellasi on jo sellainen intuitiivinen vaisto siitä, mikä ravinto hänelle milloinkin sopii, ja mitä ruokaa elimistö kaipaa. Kannattaa toteuttaa hänen toiveitaan terveellisen rajoissa, ja muistaa ajatella myös suolan määrää, ettei lapsi saa sitäkään liikaa.

Miksi pitää olla herkkupäivä? Ei meidän perheellä ole esim. saunapäivää, vaikka monessa perheessä omakotialueella sellainen tuntuu olevan eikä meillä ole säännöllistä mummolaviikonloppua, vaikka naapureilla sellainen on. Jos lapsi tietää, että hän saa herkkuja koska tahansa, niin ei  tule sitä pakkoa herkutella juuri nyt, vaikka kaveri löysi koulumatkalla euron ja haluaa tuhlata sen samantien. Jos vanhemmat antavat mahdollisuuden herkutteluun joka päivä eivätkä tee karkeista mörköä, vaan ainoastaan turhan lisän, niin läheskään jokainen lapsi ryhdy elämään herkuilla.

13. vastaaja lisää:

Muut herkut olisi parempia kuin varsinaiset karkit, esim. vanukkaat ja pullat. Käytännössä täyttä sokeria olevat karkit on aika turhia kaksivuotiaalle. Ehkä tikkari silloin tällöin riittää karkiksi.

Ja vaikka nykyään on paljon terveysintoilevia vanhempia, niin kouluissa silti on niin paljon lapsia, joilla on ajatus karkkien houkuttelevuudesta, ettei yksikään lapsi varmasti tule kouluikäisenä välttymään siltä ajattelutavalta.

Tuo n29 tekee tosi monta höpöhöpö-aloitusta päivittäin, hällä on vissiin tylsää ja aika käy pitkäksi.

Minun lapsellani tuo ei toimisi, on niin makean perään. Karkkipäiväkin piti lopettaa kun alkoi mankua karkkejaan heti aamusta. Nyt herkutellaan satunnaisesti mutta silloinkin karkkia menisi mittavat määrät jos en rajaisi. On niin yksilöllistä tuo mikä ja miten maistuu.