Mies haluaa eron- miten tästä selviää?

Selviää kyllä, hetki kerrallaan ja muiden tuella. Itse kävin puhumassa psykologille ja läheiset auttoivat aluksi arjen asioissa.

Tunteet menee ja tulee, koita kestää aallokkoa, sillä kyllä se vielä helpottaa, usko pois.

Pienten lasten kanssa se arki asettuu uomiinsa melko nopeasti. Olet heille läsnä ja annat aikaa.

Ero ei koskaan tule puskista olet vain ollut sokea merkeille. 

Yksi ovi sulkeutuu toinen avautuu. Elämää ei sen enempää. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Ero ei koskaan tule puskista olet vain ollut sokea merkeille. 

Nimenomaan näin. Paljon keskustelua sen peilissä näkyvän henkilön kanssa mistä löytää ne omat vanhvuudet kaikesta toisen syyttämisen sijaan.

Kannattiko nalkuttaa ja lihoa muodottomaksi? Opitko edes mitään?

Ihme juttuja taas. Toinen pyytää vertaistukea ja neuvoja niin heti joku av kalkkuna kommentoimassa "mitäs et nähnyt merkkejä, jada jada jaa". Ja monissa keskusteluissa sama juttu. Onneksi mun läheisissä ei ole tuommoisia kylmiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ero ei koskaan tule puskista olet vain ollut sokea merkeille. 

Allekirjoitan tämän osin. Olin syksyllä sokea miehen pahalle ololle, tosin asiaa ei auttanut miehen puhumattomuus. Kuukausien piinan jälkeen päätettiin erosta, tai minä sanoin, etten jaksa hänen temppuiluaan enää. Siitä on kolme viikkoa ja viime yönä nukuin omassa uudessa kodissa ekaa kertaa yksivuotiaamme kanssa.

Miten siitä selviää? Tunteet on tosiaan vaihdelleet surkeuden kuilusta "I will survive!" meininkiin. Itse otin alkuvuodesta yhteyttä seurakunnan perheneuvojaan ja olen jutellut nyt muutaman kerran diakonin kanssa. Hän ei tietenkään osaa vastata siihen, miksi mies käyttäytyi kuin käyttäytyi, mutta pääsin irti hyödyttömien ajatuksien kehästä ja tajusin, mitä minä haluan.

Uskon, että arki alkaa tästä nyt soljua lapsen kanssa tutuin rutiinein.

Anna tunteiden tulla, itke jos itkettää. Kyllä me selvitään.

Kiitos vastauksista.

Kyllä, olen lihonut myös yhteisten vuosien aikana, vaan niin on mieskin.

Merkkejä en ole huomannut. No läheisyyden puute... Ollaan keskellä muita suuria muutoksia ja ruuhkavuosia. Ajattelin, että on normaalia, että meininki on läpsystä vaihto... 😞

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista.

Kyllä, olen lihonut myös yhteisten vuosien aikana, vaan niin on mieskin.

Merkkejä en ole huomannut. No läheisyyden puute... Ollaan keskellä muita suuria muutoksia ja ruuhkavuosia. Ajattelin, että on normaalia, että meininki on läpsystä vaihto... 😞

Voi kultapieni, etkö sä vielä tiennyt, että naiselle ei saa tapahtua muuta kuin positiivisia muutoksia? Mies saa rupsahtaa ja lässähtää, mutta nainen ei, ei missään tapauksessa. Se on tämä nykyajan meininki. On näytettävä kaksikymppiseltä vielä kuusikymppisenäkin.

No vitsit sikseen.  En osaa muuta sanoa kuin:  takaan, että tämä ei tapa sinua. Ei välttämättä vahvista, mutta ainakin etenet taas yhtä kokemusta rikkaampana. On varmasti inhottavaa kuulla, että miehiä on maat ja mannut täynnä, mutta se nyt on vaan fakta.

Erosin itse kuutisen vuotta sitten suhteesta, joka oli kestänyt 12 vuotta, koko nuoruusikäni, kaikki oli ihan ok, ei vaan tuntunut enää, että se oli se paikka, jossa minun oli oltava. Alta vuoden löysin unelmieni miehen, joka oli joka sentilleen sitä, mitä olin aina halunnut ja teini-ikäisestä asti toivonut. Jos olisin jäänyt siihen, mikä oli "ihan ok", en olisi nyt nähnyt puolta maailmaa ja saanut rinnalleni ihmistä, joka jakaa haluni nähdä ja oppia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero ei koskaan tule puskista olet vain ollut sokea merkeille. 

Nimenomaan näin. Paljon keskustelua sen peilissä näkyvän henkilön kanssa mistä löytää ne omat vanhvuudet kaikesta toisen syyttämisen sijaan.

Taidat olla niitä jotka pettävät ja syyttävät toista, että katso peiliin. Katso itse. Kuule, joskus ero on täysin sen toisen heikkouksien syytä eikä peiliin tarvitse katsoa kummankin.

Ero on kyllä paska juttu ja vie voimia.. tunteet seilaa, on ihan järkyttäviä ahdistuskohtauksia ja itkettää, on ikävä ja pelottaa, sitten.on niitäkin päiviä että kaikki on ok. Sitten alkaa olla niitä villejä päiviä ja voi olla että jonkin aikaa deittailet ja on säpinää.

Sitten vähän väsähdät, rauhotut, alat palata normaaliksi itseksesi ja arki asettuu uomiinsa.

Itsellä eron jälkeen vei 2 vuotta palata tasaisen rauhalliseen olotilaan.

Kyllä sä selviät, muutkin on selvinneet, heikoillakin eväillä!

Aamukuudesta asti ahdistanut. Ruoka ei mene alas. Heikko olo.

Ap

Kuinka vanhat lapset? Aikooko tavata heitä? Miten raha-asiat?

Nykyään suurin osa avioliitoista päättyy etoon ja muista suhteista mutu-tuntumalta kaikki. Eli ei mitään erikoista tuossa. Tietysti kun osuu omalle kohdalle niin tuntuu että maailma pysähtyy siihen paikkaan.

Olet vain elänyt kuvitelmissasi etkä huomannut suhteenne olleen kuollut jo pitkään. Ei ero mistään puskista tule, et vaan ole halunnut myöntää ettei mikään enää yhdistä teitä.