Pelkään että lapsen koulukaveri ja äintinsä mustamaalaa meitä

Vierailija kirjoitti:

Eli sun lapsi on homotellut muita ja tästä johtuen muut eivät halua enää leikkiä hänen kanssaan? Mitä sinä siihen sekaannut, sanot lapselle että pyytää anteeksi. Kaverit antaa kyllä anteeksi, ja jos eivät anna niin eivät mitään kavereita koskaan olleetkaan. Case closed.

Ei vaan ENSIN hänet oli suljettu jo jonkin aikaa oman kaveriporukkansa ulkopuolelle ja nyt sitten vielä kehuttu että me pelataan siellä yhden kaverin luona sitä ja tuota peliä ja saadaan kattoo filmejä ja on niitä ja näitä herkkuja ym. ja sä et todellakaan pääse mukaan jne. ja TÄMÄN KAIKEN JÄLKEEN lapselle tuli jo niin paha mieli että homotteli ym. On nyt pyydetty tuota rumaa sanomista anteeksi vaikka se olikin siis seuraus noista em. tapahtumista. Kuvitelkaa itse lapsen näkökulmasta jos teitä on ollut kiinteä porukka joista kuitenkaan yksi ei ole niin paljon välittänyt mun lapsesta eli alkoivat sen takia sulkea lastani poi porukasta tehden sen lopulta noin ilkeästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä nämä huhut ja juorut ovat lähtöisin? Ihminen on siitä kummallinen olento, että jos hän kuulee asian x joltain henkilöltä, johon hän luottaa, hän luottaa myös siihen, että asia x pitää paikkansa. Siitäkin huolimatta, että kertoja on kuullut asian x kolmannelta osapuolelta. Kuulija kun ajattelee, että hänen luottamalleen henkilölle tämä kolmas osapuoli on henkilö, johon kertoja luottaa ja sen vuoksi asian x täytyy pitää paikkansa. Joku jossain on siis laittanut nämä huhut ja juorut liikkeelle ja mitä useampi uskoo, että huhut ja juorut pitävät paikkansa, sitä useampi, jolle niistä kerrotaan, uskoo niiden pitävän paikkansa.

Ja pointtini edellisessä siis on, että huhujen ja juorujen kumoaminen täytyy aloittaa niiden alkulähteestä. Ei oikein auta väittää vastaan sille sadannelle, joka on asian kuullut ja pitää asiaa totena. 

Mä en oikein tiedä, mutta luulen niiden pohjautuvan enimmäkseen oletuksiin siitä mitä oletetaan mun tilanteesta, syrjään vetäytymisestä, ehkä jopa habituksesta(?) ja toisaalta ihmiset niputetaan helposti ns. ryhmänsä edustajiksi eikä nähdä huomattaviakin yksilöllisiä eroja tyyliin vähävarainen kotona oleva yh => elämää hallitsematon kouluttamaton ja sivistymätön päihteitä käyttävä ongelmatapaus, näin kärjistettynä.

Siis tiedätkö varmasti, että sinusta liikkuu tuollaisia huhuja ja juoruja? Onko joku sanonut sinulle, että liikkuu? Tai oletko kuullut jonkun puhuvan näitä huhuja ja juoruja? Vai onko sulla vain epäilys tai pelko, että sinusta liikkuu huhuja ja juoruja? Vaikuttaa siltä, että itsetuntosi ei ole kovin korkealla ja se on usein tilanne, jolloin ihminen helposti olettaa muiden puhuvan pahaa itsestään. Vaikkei kukaan puhuisikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin on vaan niin äärettömän raskas olo taas että miten tämä näin meni. Toivon, että hän uskoisi etten ole koskaan arvostellut tai syyttänyt heitä enkä tarkoittanut loukata kun lapsellekin olen aina sanonut kuinka mukava tuo äiti on! Niin ja tämä siis on heijastunut jonkin verran kouluun, mutta toivon että tämä ratkeaa ilman isompia selvityksiä, sillä pelkään vanhojen kokemustenikin pohjalta, että jään taas altavastaajaksi kun olen kai helppo kohde kun ei ole puolisoa tai muitakaan tukena kuten useimmilla aina on sekä ennakkoluulot vetäytyneitä kotonaolevia kohtaan tuntuu olevan melkoiset ja ihmiset tuntuvat puhuvan jonkinverran seläntakana, sen olen joissakin kohtaamisissa huomannut. Surullista siinä on vain se, että käsitys minusta ihmisenä ja tilanteestani on selkeästi äärimmäisen kaukana totuudesta. Olenkin nyt sanonut lapselle, että hän voi ihan reilusti sanoa, että äidillä on kroonista väsymystä ja masennusta ja on siksi kotona ja tuo on totta. Olen silti kouluttautunut tavallinen jalat maassa oleva fiksu ihminen, joten alentuvuus tai luulot isommista mt-ongelmista tmv. tuntuu pahalta kun taustalla on tosiaan "vain" äärimmäisen traumaattisia asioita mm. lapsen isän taholta ja sen jälkeistä toipumista ja raunioituneen elämän kasaamista.

Yritetään ensin kuulostella toista rauhallisesti ennenkuin hyökätään jooko, sillä ei kaikki aina tarkoita pahaa vaikka sanoisi asiat suoraan mutta kuitenkin loukkaamatta. Yritetään ainakin kun kyseessä on lapset jooko. Joillakin voi olla sellaisia taakkoja, että melko pienistä ja turhista asioista ei kannata tehdä isompia kuin ne on.

Sinulla on selkeästi ongelmana ilmaista itseäsi selkeästi. Tämä näkyy näistä tänne laittamistasi viesteistä. Epäselkeä ilmaisu johtaa tarpeettomiin konflikteihin ja väärinkäsityksiin.

Tämä ei ole niin paha ongelma jos olet siitä itse tietoinen. Asiaa olisi hyvä selvittää yhteistyössä koulun kanssa. Silloin ulkopuoliset ihmiset, joilla ei ole tässä asiassa tunteita pelissä, voivat auttaa ongelman ratkaisussa.

Joka tapauksessa tilanne, jossa lapset ovat ajautuneet riitoihin keskenään, on aina lasten vanhemmille todella vaikea selvittää. Jokainenhan kuitenkin haluaa tukea omaa lastaan ja siksi riidan laajentuminen lasten vanhempien väliseksi on tällaisessa tilanteessa äärimmäisen todennäköinen.

Ei mulla normaalisti ole, mutta nyt on vaan kiire ja yritin typistää isoa tapahtumasarjaa tosiaan kiireessä huonoin tuloksin. Oli varmaan huono idea tehdä tämä aloitus nyt kun ei oikein olisi ollut aikaa. Tämä asia jäi kuitenkin vaivaamaan, joten kirjoitin kuitenkin, oma moka.

Niin ja ymmärrän toki että tunteet voi nousta ja tietenkin minäkin haluan myös puolustaa omaa lastani, mutta eihän sitäkään voi totuuden vastaisesti tehdä. Se ei ole lopulta reilua edes sitä omaakaan lasta kohtaan. Ja toisaalta kun en syyttänyt vaan kysyin tietääkö hän mitä niin mitä puolustautumista tuossa edes on. En itse oikein ymmärrä vaikka herkkä olenkin että miten tällaiset suht tavalliset lasten kinat voi taannuttaa jotkut aikuiset itsensä melkeinpä sinne lapsen tasolle. Siinä on vaan se huono puoli, että silloin se objektiivinen osapuoli tahtoo hävitä koska puolustusmoodiin mennyt ei yleensä helposti kykene rauhoittumaan ja myöntymään, niin ainakin pelkään taas käyvän.

Sinä onnistut sanomaan tässä:

1. Sinä olet oikeassa

2. Toinen osapuoli ei myönnä olevansa väärässä

3. Toinen osapuoli valehtelee

4. Sinä olet objektiivinen osapuoli

5. Toinen osapuoli on taannuttanut itsesensä lapsen tasolle

Minusta nämä ovat melko huonot lähtökohdat ihan mille tahansa keskustelulle...

Yleensä kun ajaudun järjettömältä vaikuttavaan riitaan, jossa TIEDÄN olevani 100% oikeassa kävelen itsekseni ihan hiljaa peilin eteen ja katselen sitä hetken aikaa armottomalla silmällä. Tämän olen elämästä vuosien varrella oppinut.

Tiedän että se kuulostaa juuri tuolta mutta tiedätkö mitä? Mä olen käynyt niin pitkän ja perusteellisen kognitiivis-analyyttisen terapian että mä todella kykenen näkemään asiat objektiivisesti ja tämä on siis terapeutin ja läheisten ym. toimesta kerta toisensa jälkeen myönnetty olevan totta. En ole parempi ihminen, mutta mulla tosiaan on kyky tarkastella asioita laajasti vähän kuin itseni ulkopuolelta. Tämän asian vahvistaa myös viestit joita tuon ko. äidin kanssa lähettelimme ja jokainen jolla hyvä sisälukutaito eikä tunteet sekoita asiaa näkevät ja myöntävät tuon.

Meidän lapsi menee kouluun parin vuoden päästä ja minua huolettaa jo nyt, että siellä on sitten tällaisia äitejä.

En nimittäin kestä tällaista draamaa ollenkaan. Ihan sama, jos ihmisellä on mielenterveysongelmia, minä en aikaani käytä tällaisiin lasten välisiin olemattomiin konflikteihin. En jaksa aikuisia ihmisiä, jotka kuvittelevat, että me muut koko ajan vaan selän takana puhutaan heistä kun tosiasiassa meitä ei voisi vähempää kiinnostaa muiden ihmisten elämä ja asiat.

Kasva aikuiseksi, jooko ja opi suhteuttamaan asioita. Jos et halua konflikteihin niin älä rakenna niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä nämä huhut ja juorut ovat lähtöisin? Ihminen on siitä kummallinen olento, että jos hän kuulee asian x joltain henkilöltä, johon hän luottaa, hän luottaa myös siihen, että asia x pitää paikkansa. Siitäkin huolimatta, että kertoja on kuullut asian x kolmannelta osapuolelta. Kuulija kun ajattelee, että hänen luottamalleen henkilölle tämä kolmas osapuoli on henkilö, johon kertoja luottaa ja sen vuoksi asian x täytyy pitää paikkansa. Joku jossain on siis laittanut nämä huhut ja juorut liikkeelle ja mitä useampi uskoo, että huhut ja juorut pitävät paikkansa, sitä useampi, jolle niistä kerrotaan, uskoo niiden pitävän paikkansa.

Ja pointtini edellisessä siis on, että huhujen ja juorujen kumoaminen täytyy aloittaa niiden alkulähteestä. Ei oikein auta väittää vastaan sille sadannelle, joka on asian kuullut ja pitää asiaa totena. 

Mä en oikein tiedä, mutta luulen niiden pohjautuvan enimmäkseen oletuksiin siitä mitä oletetaan mun tilanteesta, syrjään vetäytymisestä, ehkä jopa habituksesta(?) ja toisaalta ihmiset niputetaan helposti ns. ryhmänsä edustajiksi eikä nähdä huomattaviakin yksilöllisiä eroja tyyliin vähävarainen kotona oleva yh => elämää hallitsematon kouluttamaton ja sivistymätön päihteitä käyttävä ongelmatapaus, näin kärjistettynä.

Siis tiedätkö varmasti, että sinusta liikkuu tuollaisia huhuja ja juoruja? Onko joku sanonut sinulle, että liikkuu? Tai oletko kuullut jonkun puhuvan näitä huhuja ja juoruja? Vai onko sulla vain epäilys tai pelko, että sinusta liikkuu huhuja ja juoruja? Vaikuttaa siltä, että itsetuntosi ei ole kovin korkealla ja se on usein tilanne, jolloin ihminen helposti olettaa muiden puhuvan pahaa itsestään. Vaikkei kukaan puhuisikaan. 

Muutama juttu on tullut täysin selvästi ilmi, mutta ei paljoa. En väitä että se olisi systemaattista, laajaa tai niin "vakavaa", mutta olen oppinut sen että jos yksikin suuttuu pahasti ja haluaa ilkeä, voi tapahtua mitä vaan ja se on vaan niin väärin ja raskasta. Ei mun itsetunto ole heikko, mutta menneet tuon kaltaiset tapahtumat on vaan jättänyt pienen epävermuuden tunteen jos tulee tilanne että toinen vain hyökkää eikä kykene keskustelemaan rauhallisesti ja asiallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No , tuon viestin 6 perusteella sanoisin, että tämä tulisi selvittää koulussa, ja olisi pitänyt alunperinkin selvittää siellä eikä vanhempien kesken. Mieluummin opettajan ja lasten kesken. Ja vanhemmat mukaan selvittelyyn vasta jos asiat eivät muuten selviä. 

Tavallaan joo, mutta koulu oli jo loppunut ja lapset lähteneet kotimatkalle eikä opettaja tiennyt tästä mitään.

Siis tässä koko romaanissa on kyse YHDESTÄ KERRASTA?! Voi jösse sentään, anna nyt jo olla.. ja tiedoksesi:  koulumatkat on koulun vastuulla, eli jos siellä jotain sattuu, selvitysvastuu on koululla. 

Ei vaan tuosta seurasi pitkittynyt riita lasten välille joka alkoi heijastua vähän jo kouluunkin ja oma lapseni kärsi kun tuli jatkossa aina yksin kotiin eikä asiaa ollut selvitetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin on vaan niin äärettömän raskas olo taas että miten tämä näin meni. Toivon, että hän uskoisi etten ole koskaan arvostellut tai syyttänyt heitä enkä tarkoittanut loukata kun lapsellekin olen aina sanonut kuinka mukava tuo äiti on! Niin ja tämä siis on heijastunut jonkin verran kouluun, mutta toivon että tämä ratkeaa ilman isompia selvityksiä, sillä pelkään vanhojen kokemustenikin pohjalta, että jään taas altavastaajaksi kun olen kai helppo kohde kun ei ole puolisoa tai muitakaan tukena kuten useimmilla aina on sekä ennakkoluulot vetäytyneitä kotonaolevia kohtaan tuntuu olevan melkoiset ja ihmiset tuntuvat puhuvan jonkinverran seläntakana, sen olen joissakin kohtaamisissa huomannut. Surullista siinä on vain se, että käsitys minusta ihmisenä ja tilanteestani on selkeästi äärimmäisen kaukana totuudesta. Olenkin nyt sanonut lapselle, että hän voi ihan reilusti sanoa, että äidillä on kroonista väsymystä ja masennusta ja on siksi kotona ja tuo on totta. Olen silti kouluttautunut tavallinen jalat maassa oleva fiksu ihminen, joten alentuvuus tai luulot isommista mt-ongelmista tmv. tuntuu pahalta kun taustalla on tosiaan "vain" äärimmäisen traumaattisia asioita mm. lapsen isän taholta ja sen jälkeistä toipumista ja raunioituneen elämän kasaamista.

Yritetään ensin kuulostella toista rauhallisesti ennenkuin hyökätään jooko, sillä ei kaikki aina tarkoita pahaa vaikka sanoisi asiat suoraan mutta kuitenkin loukkaamatta. Yritetään ainakin kun kyseessä on lapset jooko. Joillakin voi olla sellaisia taakkoja, että melko pienistä ja turhista asioista ei kannata tehdä isompia kuin ne on.

Sinulla on selkeästi ongelmana ilmaista itseäsi selkeästi. Tämä näkyy näistä tänne laittamistasi viesteistä. Epäselkeä ilmaisu johtaa tarpeettomiin konflikteihin ja väärinkäsityksiin.

Tämä ei ole niin paha ongelma jos olet siitä itse tietoinen. Asiaa olisi hyvä selvittää yhteistyössä koulun kanssa. Silloin ulkopuoliset ihmiset, joilla ei ole tässä asiassa tunteita pelissä, voivat auttaa ongelman ratkaisussa.

Joka tapauksessa tilanne, jossa lapset ovat ajautuneet riitoihin keskenään, on aina lasten vanhemmille todella vaikea selvittää. Jokainenhan kuitenkin haluaa tukea omaa lastaan ja siksi riidan laajentuminen lasten vanhempien väliseksi on tällaisessa tilanteessa äärimmäisen todennäköinen.

Ei mulla normaalisti ole, mutta nyt on vaan kiire ja yritin typistää isoa tapahtumasarjaa tosiaan kiireessä huonoin tuloksin. Oli varmaan huono idea tehdä tämä aloitus nyt kun ei oikein olisi ollut aikaa. Tämä asia jäi kuitenkin vaivaamaan, joten kirjoitin kuitenkin, oma moka.

Niin ja ymmärrän toki että tunteet voi nousta ja tietenkin minäkin haluan myös puolustaa omaa lastani, mutta eihän sitäkään voi totuuden vastaisesti tehdä. Se ei ole lopulta reilua edes sitä omaakaan lasta kohtaan. Ja toisaalta kun en syyttänyt vaan kysyin tietääkö hän mitä niin mitä puolustautumista tuossa edes on. En itse oikein ymmärrä vaikka herkkä olenkin että miten tällaiset suht tavalliset lasten kinat voi taannuttaa jotkut aikuiset itsensä melkeinpä sinne lapsen tasolle. Siinä on vaan se huono puoli, että silloin se objektiivinen osapuoli tahtoo hävitä koska puolustusmoodiin mennyt ei yleensä helposti kykene rauhoittumaan ja myöntymään, niin ainakin pelkään taas käyvän.

Sinä onnistut sanomaan tässä:

1. Sinä olet oikeassa

2. Toinen osapuoli ei myönnä olevansa väärässä

3. Toinen osapuoli valehtelee

4. Sinä olet objektiivinen osapuoli

5. Toinen osapuoli on taannuttanut itsesensä lapsen tasolle

Minusta nämä ovat melko huonot lähtökohdat ihan mille tahansa keskustelulle...

Yleensä kun ajaudun järjettömältä vaikuttavaan riitaan, jossa TIEDÄN olevani 100% oikeassa kävelen itsekseni ihan hiljaa peilin eteen ja katselen sitä hetken aikaa armottomalla silmällä. Tämän olen elämästä vuosien varrella oppinut.

Tiedän että se kuulostaa juuri tuolta mutta tiedätkö mitä? Mä olen käynyt niin pitkän ja perusteellisen kognitiivis-analyyttisen terapian että mä todella kykenen näkemään asiat objektiivisesti ja tämä on siis terapeutin ja läheisten ym. toimesta kerta toisensa jälkeen myönnetty olevan totta. En ole parempi ihminen, mutta mulla tosiaan on kyky tarkastella asioita laajasti vähän kuin itseni ulkopuolelta. Tämän asian vahvistaa myös viestit joita tuon ko. äidin kanssa lähettelimme ja jokainen jolla hyvä sisälukutaito eikä tunteet sekoita asiaa näkevät ja myöntävät tuon.

Miten tuo absoluuttinen kykysi tarkastella asioita objektiivisesti ilmenee konkreettisesti muutoin kuin niin, että joudut ihmisten kanssa pahoihin konfliktitilanteisiin täysin ilman omaa syytäsi?

Onhan se toisaalta hienoa, että jollain on oikein terapeutilta sertifikaatti omasta objektiivisuudestaan, mutta valitettavasti joudun ennustamaan, että tulet 100% varmuudella vastaisuudessakin joutumaan moniin tällaisiin tilanteisiin ja aina täysin ilman omaa syytäsi.

Jostain syystä samaan aikaan muilla ihmisillä on vähemmän näitä sotia, mihin saattaa vaikuttaa heidän todistetusti puutteellinen kykynsä olla aina täysin objektiivisia.

Paskan puhujia riittää aina, mutta kyllä fiksut tajuaa mistä kyse. Vähemmän fiksut sitten uskovat huhupuheita.

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsi menee kouluun parin vuoden päästä ja minua huolettaa jo nyt, että siellä on sitten tällaisia äitejä.

En nimittäin kestä tällaista draamaa ollenkaan. Ihan sama, jos ihmisellä on mielenterveysongelmia, minä en aikaani käytä tällaisiin lasten välisiin olemattomiin konflikteihin. En jaksa aikuisia ihmisiä, jotka kuvittelevat, että me muut koko ajan vaan selän takana puhutaan heistä kun tosiasiassa meitä ei voisi vähempää kiinnostaa muiden ihmisten elämä ja asiat.

Kasva aikuiseksi, jooko ja opi suhteuttamaan asioita. Jos et halua konflikteihin niin älä rakenna niitä.

Kuulehan nyt, luepa uudestaan! Nämä toiset lapset siis haukkuivat omaani ja siitä tuli iso ja ruma riita ja kaikkea tyyliin ettei lapseni olisi mennyt kouluun jne. niin toisaanko sun mielestä tähän ei olisi tarvinnut puuttua?? Siis mitä ihmettä, olisin ottanut lapseni kotiopetukseen vai? Lue uudestaan ja ymmärrä että minä yritin juurikin selvittää tämän nopeasti ja rauhallisesti ILMAN draamaa mutta tuo toinen äiti hermoistui ja teki siitä draaman. Se SISÄLUKUTAITO PLIIS. Ja nämä korostukset siksi, josko tekstini ydinasiat hahmottuisi paremmin. Ei pahalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä nämä huhut ja juorut ovat lähtöisin? Ihminen on siitä kummallinen olento, että jos hän kuulee asian x joltain henkilöltä, johon hän luottaa, hän luottaa myös siihen, että asia x pitää paikkansa. Siitäkin huolimatta, että kertoja on kuullut asian x kolmannelta osapuolelta. Kuulija kun ajattelee, että hänen luottamalleen henkilölle tämä kolmas osapuoli on henkilö, johon kertoja luottaa ja sen vuoksi asian x täytyy pitää paikkansa. Joku jossain on siis laittanut nämä huhut ja juorut liikkeelle ja mitä useampi uskoo, että huhut ja juorut pitävät paikkansa, sitä useampi, jolle niistä kerrotaan, uskoo niiden pitävän paikkansa.

Ja pointtini edellisessä siis on, että huhujen ja juorujen kumoaminen täytyy aloittaa niiden alkulähteestä. Ei oikein auta väittää vastaan sille sadannelle, joka on asian kuullut ja pitää asiaa totena. 

Mä en oikein tiedä, mutta luulen niiden pohjautuvan enimmäkseen oletuksiin siitä mitä oletetaan mun tilanteesta, syrjään vetäytymisestä, ehkä jopa habituksesta(?) ja toisaalta ihmiset niputetaan helposti ns. ryhmänsä edustajiksi eikä nähdä huomattaviakin yksilöllisiä eroja tyyliin vähävarainen kotona oleva yh => elämää hallitsematon kouluttamaton ja sivistymätön päihteitä käyttävä ongelmatapaus, näin kärjistettynä.

Siis tiedätkö varmasti, että sinusta liikkuu tuollaisia huhuja ja juoruja? Onko joku sanonut sinulle, että liikkuu? Tai oletko kuullut jonkun puhuvan näitä huhuja ja juoruja? Vai onko sulla vain epäilys tai pelko, että sinusta liikkuu huhuja ja juoruja? Vaikuttaa siltä, että itsetuntosi ei ole kovin korkealla ja se on usein tilanne, jolloin ihminen helposti olettaa muiden puhuvan pahaa itsestään. Vaikkei kukaan puhuisikaan. 

Muutama juttu on tullut täysin selvästi ilmi, mutta ei paljoa. En väitä että se olisi systemaattista, laajaa tai niin "vakavaa", mutta olen oppinut sen että jos yksikin suuttuu pahasti ja haluaa ilkeä, voi tapahtua mitä vaan ja se on vaan niin väärin ja raskasta. Ei mun itsetunto ole heikko, mutta menneet tuon kaltaiset tapahtumat on vaan jättänyt pienen epävermuuden tunteen jos tulee tilanne että toinen vain hyökkää eikä kykene keskustelemaan rauhallisesti ja asiallisesti.

Siis nimenomaan tältä kyseiseltä äidiltä? Vai joltain muulta? Jos sulla on huonoja kokemuksia jostain ihmisestä, älä yleistä sitä koskemaan kaikkia ihmisiä. Vaikka olisit miten objektiivinen, ennakkoluulosi voivat hyvinkin tulla esille tavasta, joilla olet muiden kanssa tekemisissä. Tarkoitan, että jos asenteesi jo heti alussa on, että tuo toinen ihminen on sellainen kuin joku, jonka olen tuntenut joskus aikaisemmin ja josta on huonoja kokemuksia. 

Sun lapsesi on homotellut tuon toisen äidin lasta, joten on kohtuullisen normaalia, että äiti ja lapsi ovat asiasta tuohtuneet. Etkö itse olisi, jos omaa lastasi olisi homoteltu? Ja mitä tulee itse tuohon tapaukseen, mitä oli koulupäivän aikana tapahtunut ennenkuin kaveriporukka päätti, että omaa lastasi ei oteta mukaan? Tai edellisenä  päivänä? Oliko ollut riitaa tai jotain muuta kärhämää jonkun porukassa olevab lapsen kanssa? On aika harvinaista, että hyvästä kaveriporukasta yks kaks tiputetaan joku pois ilman mitään syytä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin on vaan niin äärettömän raskas olo taas että miten tämä näin meni. Toivon, että hän uskoisi etten ole koskaan arvostellut tai syyttänyt heitä enkä tarkoittanut loukata kun lapsellekin olen aina sanonut kuinka mukava tuo äiti on! Niin ja tämä siis on heijastunut jonkin verran kouluun, mutta toivon että tämä ratkeaa ilman isompia selvityksiä, sillä pelkään vanhojen kokemustenikin pohjalta, että jään taas altavastaajaksi kun olen kai helppo kohde kun ei ole puolisoa tai muitakaan tukena kuten useimmilla aina on sekä ennakkoluulot vetäytyneitä kotonaolevia kohtaan tuntuu olevan melkoiset ja ihmiset tuntuvat puhuvan jonkinverran seläntakana, sen olen joissakin kohtaamisissa huomannut. Surullista siinä on vain se, että käsitys minusta ihmisenä ja tilanteestani on selkeästi äärimmäisen kaukana totuudesta. Olenkin nyt sanonut lapselle, että hän voi ihan reilusti sanoa, että äidillä on kroonista väsymystä ja masennusta ja on siksi kotona ja tuo on totta. Olen silti kouluttautunut tavallinen jalat maassa oleva fiksu ihminen, joten alentuvuus tai luulot isommista mt-ongelmista tmv. tuntuu pahalta kun taustalla on tosiaan "vain" äärimmäisen traumaattisia asioita mm. lapsen isän taholta ja sen jälkeistä toipumista ja raunioituneen elämän kasaamista.

Yritetään ensin kuulostella toista rauhallisesti ennenkuin hyökätään jooko, sillä ei kaikki aina tarkoita pahaa vaikka sanoisi asiat suoraan mutta kuitenkin loukkaamatta. Yritetään ainakin kun kyseessä on lapset jooko. Joillakin voi olla sellaisia taakkoja, että melko pienistä ja turhista asioista ei kannata tehdä isompia kuin ne on.

Sinulla on selkeästi ongelmana ilmaista itseäsi selkeästi. Tämä näkyy näistä tänne laittamistasi viesteistä. Epäselkeä ilmaisu johtaa tarpeettomiin konflikteihin ja väärinkäsityksiin.

Tämä ei ole niin paha ongelma jos olet siitä itse tietoinen. Asiaa olisi hyvä selvittää yhteistyössä koulun kanssa. Silloin ulkopuoliset ihmiset, joilla ei ole tässä asiassa tunteita pelissä, voivat auttaa ongelman ratkaisussa.

Joka tapauksessa tilanne, jossa lapset ovat ajautuneet riitoihin keskenään, on aina lasten vanhemmille todella vaikea selvittää. Jokainenhan kuitenkin haluaa tukea omaa lastaan ja siksi riidan laajentuminen lasten vanhempien väliseksi on tällaisessa tilanteessa äärimmäisen todennäköinen.

Ei mulla normaalisti ole, mutta nyt on vaan kiire ja yritin typistää isoa tapahtumasarjaa tosiaan kiireessä huonoin tuloksin. Oli varmaan huono idea tehdä tämä aloitus nyt kun ei oikein olisi ollut aikaa. Tämä asia jäi kuitenkin vaivaamaan, joten kirjoitin kuitenkin, oma moka.

Niin ja ymmärrän toki että tunteet voi nousta ja tietenkin minäkin haluan myös puolustaa omaa lastani, mutta eihän sitäkään voi totuuden vastaisesti tehdä. Se ei ole lopulta reilua edes sitä omaakaan lasta kohtaan. Ja toisaalta kun en syyttänyt vaan kysyin tietääkö hän mitä niin mitä puolustautumista tuossa edes on. En itse oikein ymmärrä vaikka herkkä olenkin että miten tällaiset suht tavalliset lasten kinat voi taannuttaa jotkut aikuiset itsensä melkeinpä sinne lapsen tasolle. Siinä on vaan se huono puoli, että silloin se objektiivinen osapuoli tahtoo hävitä koska puolustusmoodiin mennyt ei yleensä helposti kykene rauhoittumaan ja myöntymään, niin ainakin pelkään taas käyvän.

Sinä onnistut sanomaan tässä:

1. Sinä olet oikeassa

2. Toinen osapuoli ei myönnä olevansa väärässä

3. Toinen osapuoli valehtelee

4. Sinä olet objektiivinen osapuoli

5. Toinen osapuoli on taannuttanut itsesensä lapsen tasolle

Minusta nämä ovat melko huonot lähtökohdat ihan mille tahansa keskustelulle...

Yleensä kun ajaudun järjettömältä vaikuttavaan riitaan, jossa TIEDÄN olevani 100% oikeassa kävelen itsekseni ihan hiljaa peilin eteen ja katselen sitä hetken aikaa armottomalla silmällä. Tämän olen elämästä vuosien varrella oppinut.

Tiedän että se kuulostaa juuri tuolta mutta tiedätkö mitä? Mä olen käynyt niin pitkän ja perusteellisen kognitiivis-analyyttisen terapian että mä todella kykenen näkemään asiat objektiivisesti ja tämä on siis terapeutin ja läheisten ym. toimesta kerta toisensa jälkeen myönnetty olevan totta. En ole parempi ihminen, mutta mulla tosiaan on kyky tarkastella asioita laajasti vähän kuin itseni ulkopuolelta. Tämän asian vahvistaa myös viestit joita tuon ko. äidin kanssa lähettelimme ja jokainen jolla hyvä sisälukutaito eikä tunteet sekoita asiaa näkevät ja myöntävät tuon.

Miten tuo absoluuttinen kykysi tarkastella asioita objektiivisesti ilmenee konkreettisesti muutoin kuin niin, että joudut ihmisten kanssa pahoihin konfliktitilanteisiin täysin ilman omaa syytäsi?

Onhan se toisaalta hienoa, että jollain on oikein terapeutilta sertifikaatti omasta objektiivisuudestaan, mutta valitettavasti joudun ennustamaan, että tulet 100% varmuudella vastaisuudessakin joutumaan moniin tällaisiin tilanteisiin ja aina täysin ilman omaa syytäsi.

Jostain syystä samaan aikaan muilla ihmisillä on vähemmän näitä sotia, mihin saattaa vaikuttaa heidän todistetusti puutteellinen kykynsä olla aina täysin objektiivisia.

Mistä olet saanut sen käsityksen, että joudun usein riitoihin muiden kanssa, en ole kirjoittanut niin enkä tosiaan joudu, en vaan jaksaisi yhtäkään turhaa riita, sitä tarkoitin. Ja se, että exäni on luonteeltaan tietynlainen ja olen siksi väsynyt ja vähän pelkään helposti näitä tilanteita ei tarkoita samaa kuin että juuri minä joutuisin erityisen paljon riitoihin muiden kanssa sillä niin ei ole, haluaisin välttää vain kaikki riidat, etenkin "epäreilut" jos mahdollista mutta eihän sekään ole mahdollista kun muiden joukossa elää. Tosiaan mulla on ehkä riita kerran vuodessa suhteessa kaikkiin kohtaamisiini eli ei kauheasti mun mielestä. Kyse on vain siitä onko se "reilu" vai ei ja kuinka selvitä jos asiat kääntyy nurinkurisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä nämä huhut ja juorut ovat lähtöisin? Ihminen on siitä kummallinen olento, että jos hän kuulee asian x joltain henkilöltä, johon hän luottaa, hän luottaa myös siihen, että asia x pitää paikkansa. Siitäkin huolimatta, että kertoja on kuullut asian x kolmannelta osapuolelta. Kuulija kun ajattelee, että hänen luottamalleen henkilölle tämä kolmas osapuoli on henkilö, johon kertoja luottaa ja sen vuoksi asian x täytyy pitää paikkansa. Joku jossain on siis laittanut nämä huhut ja juorut liikkeelle ja mitä useampi uskoo, että huhut ja juorut pitävät paikkansa, sitä useampi, jolle niistä kerrotaan, uskoo niiden pitävän paikkansa.

Ja pointtini edellisessä siis on, että huhujen ja juorujen kumoaminen täytyy aloittaa niiden alkulähteestä. Ei oikein auta väittää vastaan sille sadannelle, joka on asian kuullut ja pitää asiaa totena. 

Mä en oikein tiedä, mutta luulen niiden pohjautuvan enimmäkseen oletuksiin siitä mitä oletetaan mun tilanteesta, syrjään vetäytymisestä, ehkä jopa habituksesta(?) ja toisaalta ihmiset niputetaan helposti ns. ryhmänsä edustajiksi eikä nähdä huomattaviakin yksilöllisiä eroja tyyliin vähävarainen kotona oleva yh => elämää hallitsematon kouluttamaton ja sivistymätön päihteitä käyttävä ongelmatapaus, näin kärjistettynä.

Kuka noin olettaa?

Minulle ei tulisi pieneen mieleen niputtaa noin rankkoja asioita yhteen, vain sillä perusteella että joku on yh, tai ei käy töissä.

Diagnosoitu depressio on vakava asia. Sitä on aikuistenkin vaikea kohdata, saati lasten.

Itse miettisin uudestaan sitä, että kannattaako "ohjeistaa" lasta kertomaan siitä kavereille. Mitä tai miten se auttaisi nykyistä tilannetta?

Itse ottaisin yhteyttä opettajaan, ja pyytäisin aikuisten palaveria, kuten aiemminkin ehdotettiin. Vaikka homottelu tms olisikin sattunut kouluajan jälkeen, osapuolet ovat samat.

Jos lapsesi oli se nimittelijä, lainaisin kirjastosta hyvän, ikään sopivan kirjan, ja lähtisin purkamaan asiaa sitä kautta, lasta syyllistämättä. Homoseksuaalisuus on ok, homottelu ei ole-teemalla.

Olet varmasti tosi lujilla! Pidä hyvää huolta itsestäsi, ja lapsestasi. Tämä tuntuu nyt isolta jutulta, mutta kun lähdet rakentavasti ratkomaan tilannetta, huomaat ettei se niin kamala ollutkaan.

Moni yksinhuoltaja tuntuu kokevan, että heitä syyllistetään ja tarkkaillaan. Näin ei ole!

Suurin osa meistä ihmisistä pitää teitä arjen sankareina, ja haluaa auttaa käytännön asioissa - kuten lapsen hoitamisessa, kalliimpien lelujen kimppaostoksissa, huvipuistorannekkeiden hankkimisessa ym kun voi. Vaikkei toista vanhempaa olisi käytännön kuvioissa, me ystävät haluamme järjestää lapselle kaikkea kivaa 😀!

Hyvän ystäväni 9 v-poika sai kerran synttärilahjaksi Star Wars-monopolin. Oli kuullut pelistä minulta, että sellainen oli ollut joskus isosiskolta lainassa. Hän niin paljon haikaili sen perään, ja pohti saisiko joskus itse pelata, että me kaverit, kummit, mummit ja ukit, sekä myös äitini, joka ei tähän kööriin sinänsä kuulu, pistettiin pennosemme yhteen, ja minä puuhanaisena tilasin sellaisen special edition-jutskan netistä.

Voit kuvitella sitä riemun määrää 😀! Pidettiin juhlat mökillä, ja aina kun ei uitu tai saunottu, oli Han Solo ja Chewbacca kehissä - pojan äiti ja useimmat hänen kavereistaan ovat faneja, eli päivänsankari ei nauttinut yksin 😊!

Paljon jaksamista sinun arkeesi. Nyt et lannistu! Paljon jaksamista, ja haleja lapsellesi, toivottaa yksi, valitettavasti lapseton, depressiopotilas ❤!

Lämpimin terveisin Mia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä nämä huhut ja juorut ovat lähtöisin? Ihminen on siitä kummallinen olento, että jos hän kuulee asian x joltain henkilöltä, johon hän luottaa, hän luottaa myös siihen, että asia x pitää paikkansa. Siitäkin huolimatta, että kertoja on kuullut asian x kolmannelta osapuolelta. Kuulija kun ajattelee, että hänen luottamalleen henkilölle tämä kolmas osapuoli on henkilö, johon kertoja luottaa ja sen vuoksi asian x täytyy pitää paikkansa. Joku jossain on siis laittanut nämä huhut ja juorut liikkeelle ja mitä useampi uskoo, että huhut ja juorut pitävät paikkansa, sitä useampi, jolle niistä kerrotaan, uskoo niiden pitävän paikkansa.

Ja pointtini edellisessä siis on, että huhujen ja juorujen kumoaminen täytyy aloittaa niiden alkulähteestä. Ei oikein auta väittää vastaan sille sadannelle, joka on asian kuullut ja pitää asiaa totena. 

Mä en oikein tiedä, mutta luulen niiden pohjautuvan enimmäkseen oletuksiin siitä mitä oletetaan mun tilanteesta, syrjään vetäytymisestä, ehkä jopa habituksesta(?) ja toisaalta ihmiset niputetaan helposti ns. ryhmänsä edustajiksi eikä nähdä huomattaviakin yksilöllisiä eroja tyyliin vähävarainen kotona oleva yh => elämää hallitsematon kouluttamaton ja sivistymätön päihteitä käyttävä ongelmatapaus, näin kärjistettynä.

Kuka noin olettaa?

Minulle ei tulisi pieneen mieleen niputtaa noin rankkoja asioita yhteen, vain sillä perusteella että joku on yh, tai ei käy töissä.

Diagnosoitu depressio on vakava asia. Sitä on aikuistenkin vaikea kohdata, saati lasten.

Itse miettisin uudestaan sitä, että kannattaako "ohjeistaa" lasta kertomaan siitä kavereille. Mitä tai miten se auttaisi nykyistä tilannetta?

Itse ottaisin yhteyttä opettajaan, ja pyytäisin aikuisten palaveria, kuten aiemminkin ehdotettiin. Vaikka homottelu tms olisikin sattunut kouluajan jälkeen, osapuolet ovat samat.

Jos lapsesi oli se nimittelijä, lainaisin kirjastosta hyvän, ikään sopivan kirjan, ja lähtisin purkamaan asiaa sitä kautta, lasta syyllistämättä. Homoseksuaalisuus on ok, homottelu ei ole-teemalla.

Olet varmasti tosi lujilla! Pidä hyvää huolta itsestäsi, ja lapsestasi. Tämä tuntuu nyt isolta jutulta, mutta kun lähdet rakentavasti ratkomaan tilannetta, huomaat ettei se niin kamala ollutkaan.

Moni yksinhuoltaja tuntuu kokevan, että heitä syyllistetään ja tarkkaillaan. Näin ei ole!

Suurin osa meistä ihmisistä pitää teitä arjen sankareina, ja haluaa auttaa käytännön asioissa - kuten lapsen hoitamisessa, kalliimpien lelujen kimppaostoksissa, huvipuistorannekkeiden hankkimisessa ym kun voi. Vaikkei toista vanhempaa olisi käytännön kuvioissa, me ystävät haluamme järjestää lapselle kaikkea kivaa 😀!

Hyvän ystäväni 9 v-poika sai kerran synttärilahjaksi Star Wars-monopolin. Oli kuullut pelistä minulta, että sellainen oli ollut joskus isosiskolta lainassa. Hän niin paljon haikaili sen perään, ja pohti saisiko joskus itse pelata, että me kaverit, kummit, mummit ja ukit, sekä myös äitini, joka ei tähän kööriin sinänsä kuulu, pistettiin pennosemme yhteen, ja minä puuhanaisena tilasin sellaisen special edition-jutskan netistä.

Voit kuvitella sitä riemun määrää 😀! Pidettiin juhlat mökillä, ja aina kun ei uitu tai saunottu, oli Han Solo ja Chewbacca kehissä - pojan äiti ja useimmat hänen kavereistaan ovat faneja, eli päivänsankari ei nauttinut yksin 😊!

Paljon jaksamista sinun arkeesi. Nyt et lannistu! Paljon jaksamista, ja haleja lapsellesi, toivottaa yksi, valitettavasti lapseton, depressiopotilas ❤!

Lämpimin terveisin Mia

Kiitos ihanasta ja asiallisesta kirjoituksestasi. Olen kuullut ja nähnyt niin monesti mitä meistä vähävaraisista yksinhuoltajista on sanottu (ei vain täällä) että tuntuu, että se on hirveän yleinen ajattelutapa. Toki tiedän ettei kaikki tietenkään ajattele niin. Ja tuo masennusjuttu, en tiedä voit olla oikeassa. Mietin vaan että olisko se kuitenkin parempi kuin että ajatellaan mun olevan vaan juuri sellainen muka laiska elämäntapa kotona makoilija ja päänsäryt (paha migreeni) tulkittas vaikka krapulaksi tmv. Silloin ei varmaan ainakaan oltaisi rohkaistu mun lapsen seuraan...

Tuo homous on meille "normaalia", on tuttava perheitäkin mutta se sitten lipsahti lapselta silti käyttöön kun hokevat sitä nyt koulussa...huoh.

Mutta kiitos vielä tsempeistä ja kaikkea hyvää sinullekin jatkoon! <3

Kiitos kun vaivauduitte pohtimaan tätä ja anteeksi tosiaan kun teksti oli varmasti välillä vaikeasti tulkittavaa. Näin kirjoitettuna asiat myös valitettavan usein kuulostaa helposti tylymmiltä ja töksähtelevämmiltä kuin olisi tarkoitus. Sain hyviä näkökulmia pohdittavaksi. Peace ja mukavaa ja toivottavasti enimmäkseen rauhaisaa viikonjatkoa itse kullekin! <3

Aikuiset ihmiset osaavat onneksi muodostaa mielipiteensä ihan itse eivätkä usko mitään paskanpuhujaa.

Uskokaa tai älkää mutta opettajana joutuu usein kuuntelemaan arviointikeskusteluissa vanhempia, jotka haukkuvat toisia perheitä ja ylistävät omaa pilttiään. Siinä tulee mieleen lähinnä se, että se haukkuja itse on läpipasko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä nämä huhut ja juorut ovat lähtöisin? Ihminen on siitä kummallinen olento, että jos hän kuulee asian x joltain henkilöltä, johon hän luottaa, hän luottaa myös siihen, että asia x pitää paikkansa. Siitäkin huolimatta, että kertoja on kuullut asian x kolmannelta osapuolelta. Kuulija kun ajattelee, että hänen luottamalleen henkilölle tämä kolmas osapuoli on henkilö, johon kertoja luottaa ja sen vuoksi asian x täytyy pitää paikkansa. Joku jossain on siis laittanut nämä huhut ja juorut liikkeelle ja mitä useampi uskoo, että huhut ja juorut pitävät paikkansa, sitä useampi, jolle niistä kerrotaan, uskoo niiden pitävän paikkansa.

Ja pointtini edellisessä siis on, että huhujen ja juorujen kumoaminen täytyy aloittaa niiden alkulähteestä. Ei oikein auta väittää vastaan sille sadannelle, joka on asian kuullut ja pitää asiaa totena. 

Mä en oikein tiedä, mutta luulen niiden pohjautuvan enimmäkseen oletuksiin siitä mitä oletetaan mun tilanteesta, syrjään vetäytymisestä, ehkä jopa habituksesta(?) ja toisaalta ihmiset niputetaan helposti ns. ryhmänsä edustajiksi eikä nähdä huomattaviakin yksilöllisiä eroja tyyliin vähävarainen kotona oleva yh => elämää hallitsematon kouluttamaton ja sivistymätön päihteitä käyttävä ongelmatapaus, näin kärjistettynä.

Kuka noin olettaa?

Minulle ei tulisi pieneen mieleen niputtaa noin rankkoja asioita yhteen, vain sillä perusteella että joku on yh, tai ei käy töissä.

Diagnosoitu depressio on vakava asia. Sitä on aikuistenkin vaikea kohdata, saati lasten.

Itse miettisin uudestaan sitä, että kannattaako "ohjeistaa" lasta kertomaan siitä kavereille. Mitä tai miten se auttaisi nykyistä tilannetta?

Itse ottaisin yhteyttä opettajaan, ja pyytäisin aikuisten palaveria, kuten aiemminkin ehdotettiin. Vaikka homottelu tms olisikin sattunut kouluajan jälkeen, osapuolet ovat samat.

Jos lapsesi oli se nimittelijä, lainaisin kirjastosta hyvän, ikään sopivan kirjan, ja lähtisin purkamaan asiaa sitä kautta, lasta syyllistämättä. Homoseksuaalisuus on ok, homottelu ei ole-teemalla.

Olet varmasti tosi lujilla! Pidä hyvää huolta itsestäsi, ja lapsestasi. Tämä tuntuu nyt isolta jutulta, mutta kun lähdet rakentavasti ratkomaan tilannetta, huomaat ettei se niin kamala ollutkaan.

Moni yksinhuoltaja tuntuu kokevan, että heitä syyllistetään ja tarkkaillaan. Näin ei ole!

Suurin osa meistä ihmisistä pitää teitä arjen sankareina, ja haluaa auttaa käytännön asioissa - kuten lapsen hoitamisessa, kalliimpien lelujen kimppaostoksissa, huvipuistorannekkeiden hankkimisessa ym kun voi. Vaikkei toista vanhempaa olisi käytännön kuvioissa, me ystävät haluamme järjestää lapselle kaikkea kivaa 😀!

Hyvän ystäväni 9 v-poika sai kerran synttärilahjaksi Star Wars-monopolin. Oli kuullut pelistä minulta, että sellainen oli ollut joskus isosiskolta lainassa. Hän niin paljon haikaili sen perään, ja pohti saisiko joskus itse pelata, että me kaverit, kummit, mummit ja ukit, sekä myös äitini, joka ei tähän kööriin sinänsä kuulu, pistettiin pennosemme yhteen, ja minä puuhanaisena tilasin sellaisen special edition-jutskan netistä.

Voit kuvitella sitä riemun määrää 😀! Pidettiin juhlat mökillä, ja aina kun ei uitu tai saunottu, oli Han Solo ja Chewbacca kehissä - pojan äiti ja useimmat hänen kavereistaan ovat faneja, eli päivänsankari ei nauttinut yksin 😊!

Paljon jaksamista sinun arkeesi. Nyt et lannistu! Paljon jaksamista, ja haleja lapsellesi, toivottaa yksi, valitettavasti lapseton, depressiopotilas ❤!

Lämpimin terveisin Mia

Kiitos ihanasta ja asiallisesta kirjoituksestasi. Olen kuullut ja nähnyt niin monesti mitä meistä vähävaraisista yksinhuoltajista on sanottu (ei vain täällä) että tuntuu, että se on hirveän yleinen ajattelutapa. Toki tiedän ettei kaikki tietenkään ajattele niin. Ja tuo masennusjuttu, en tiedä voit olla oikeassa. Mietin vaan että olisko se kuitenkin parempi kuin että ajatellaan mun olevan vaan juuri sellainen muka laiska elämäntapa kotona makoilija ja päänsäryt (paha migreeni) tulkittas vaikka krapulaksi tmv. Silloin ei varmaan ainakaan oltaisi rohkaistu mun lapsen seuraan...

Tuo homous on meille "normaalia", on tuttava perheitäkin mutta se sitten lipsahti lapselta silti käyttöön kun hokevat sitä nyt koulussa...huoh.

Mutta kiitos vielä tsempeistä ja kaikkea hyvää sinullekin jatkoon! <3

No homo on niin yleinen haukkumasana, ei ihme jos lapselta lipsahtaa.

Jos saan neuvoa: yritä elää omaa elämääsi, keskity lapseen, ja teidän hyvinvointiin.

Nythän on työttömiä pilvin pimein, ei kenellekään kuulu, miksi olet kotona. Eikä päänsärky tai migreeni liity juomiseen!

Veikkaan, että koet häpeää depressiostasi - niin minäkin tein. Elämä nyt välillä pyörittää rankalla kädellä, tai sitten nuo aivokemiat temppuilevat.

Pystyt kuitenkin hoitamaan hyvin lastasi, koet hänestä huolta. Jos on tarpeen: reippaasti yhteyttä opeen! 😊

Kiitos kivasta vastauksestasi, tuli hyvä mieli!

Mia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin on vaan niin äärettömän raskas olo taas että miten tämä näin meni. Toivon, että hän uskoisi etten ole koskaan arvostellut tai syyttänyt heitä enkä tarkoittanut loukata kun lapsellekin olen aina sanonut kuinka mukava tuo äiti on! Niin ja tämä siis on heijastunut jonkin verran kouluun, mutta toivon että tämä ratkeaa ilman isompia selvityksiä, sillä pelkään vanhojen kokemustenikin pohjalta, että jään taas altavastaajaksi kun olen kai helppo kohde kun ei ole puolisoa tai muitakaan tukena kuten useimmilla aina on sekä ennakkoluulot vetäytyneitä kotonaolevia kohtaan tuntuu olevan melkoiset ja ihmiset tuntuvat puhuvan jonkinverran seläntakana, sen olen joissakin kohtaamisissa huomannut. Surullista siinä on vain se, että käsitys minusta ihmisenä ja tilanteestani on selkeästi äärimmäisen kaukana totuudesta. Olenkin nyt sanonut lapselle, että hän voi ihan reilusti sanoa, että äidillä on kroonista väsymystä ja masennusta ja on siksi kotona ja tuo on totta. Olen silti kouluttautunut tavallinen jalat maassa oleva fiksu ihminen, joten alentuvuus tai luulot isommista mt-ongelmista tmv. tuntuu pahalta kun taustalla on tosiaan "vain" äärimmäisen traumaattisia asioita mm. lapsen isän taholta ja sen jälkeistä toipumista ja raunioituneen elämän kasaamista.

Yritetään ensin kuulostella toista rauhallisesti ennenkuin hyökätään jooko, sillä ei kaikki aina tarkoita pahaa vaikka sanoisi asiat suoraan mutta kuitenkin loukkaamatta. Yritetään ainakin kun kyseessä on lapset jooko. Joillakin voi olla sellaisia taakkoja, että melko pienistä ja turhista asioista ei kannata tehdä isompia kuin ne on.

Sinulla on selkeästi ongelmana ilmaista itseäsi selkeästi. Tämä näkyy näistä tänne laittamistasi viesteistä. Epäselkeä ilmaisu johtaa tarpeettomiin konflikteihin ja väärinkäsityksiin.

Tämä ei ole niin paha ongelma jos olet siitä itse tietoinen. Asiaa olisi hyvä selvittää yhteistyössä koulun kanssa. Silloin ulkopuoliset ihmiset, joilla ei ole tässä asiassa tunteita pelissä, voivat auttaa ongelman ratkaisussa.

Joka tapauksessa tilanne, jossa lapset ovat ajautuneet riitoihin keskenään, on aina lasten vanhemmille todella vaikea selvittää. Jokainenhan kuitenkin haluaa tukea omaa lastaan ja siksi riidan laajentuminen lasten vanhempien väliseksi on tällaisessa tilanteessa äärimmäisen todennäköinen.

Ei mulla normaalisti ole, mutta nyt on vaan kiire ja yritin typistää isoa tapahtumasarjaa tosiaan kiireessä huonoin tuloksin. Oli varmaan huono idea tehdä tämä aloitus nyt kun ei oikein olisi ollut aikaa. Tämä asia jäi kuitenkin vaivaamaan, joten kirjoitin kuitenkin, oma moka.

Niin ja ymmärrän toki että tunteet voi nousta ja tietenkin minäkin haluan myös puolustaa omaa lastani, mutta eihän sitäkään voi totuuden vastaisesti tehdä. Se ei ole lopulta reilua edes sitä omaakaan lasta kohtaan. Ja toisaalta kun en syyttänyt vaan kysyin tietääkö hän mitä niin mitä puolustautumista tuossa edes on. En itse oikein ymmärrä vaikka herkkä olenkin että miten tällaiset suht tavalliset lasten kinat voi taannuttaa jotkut aikuiset itsensä melkeinpä sinne lapsen tasolle. Siinä on vaan se huono puoli, että silloin se objektiivinen osapuoli tahtoo hävitä koska puolustusmoodiin mennyt ei yleensä helposti kykene rauhoittumaan ja myöntymään, niin ainakin pelkään taas käyvän.

Sinä onnistut sanomaan tässä:

1. Sinä olet oikeassa

2. Toinen osapuoli ei myönnä olevansa väärässä

3. Toinen osapuoli valehtelee

4. Sinä olet objektiivinen osapuoli

5. Toinen osapuoli on taannuttanut itsesensä lapsen tasolle

Minusta nämä ovat melko huonot lähtökohdat ihan mille tahansa keskustelulle...

Yleensä kun ajaudun järjettömältä vaikuttavaan riitaan, jossa TIEDÄN olevani 100% oikeassa kävelen itsekseni ihan hiljaa peilin eteen ja katselen sitä hetken aikaa armottomalla silmällä. Tämän olen elämästä vuosien varrella oppinut.

Tiedän että se kuulostaa juuri tuolta mutta tiedätkö mitä? Mä olen käynyt niin pitkän ja perusteellisen kognitiivis-analyyttisen terapian että mä todella kykenen näkemään asiat objektiivisesti ja tämä on siis terapeutin ja läheisten ym. toimesta kerta toisensa jälkeen myönnetty olevan totta. En ole parempi ihminen, mutta mulla tosiaan on kyky tarkastella asioita laajasti vähän kuin itseni ulkopuolelta. Tämän asian vahvistaa myös viestit joita tuon ko. äidin kanssa lähettelimme ja jokainen jolla hyvä sisälukutaito eikä tunteet sekoita asiaa näkevät ja myöntävät tuon.

Miten tuo absoluuttinen kykysi tarkastella asioita objektiivisesti ilmenee konkreettisesti muutoin kuin niin, että joudut ihmisten kanssa pahoihin konfliktitilanteisiin täysin ilman omaa syytäsi?

Onhan se toisaalta hienoa, että jollain on oikein terapeutilta sertifikaatti omasta objektiivisuudestaan, mutta valitettavasti joudun ennustamaan, että tulet 100% varmuudella vastaisuudessakin joutumaan moniin tällaisiin tilanteisiin ja aina täysin ilman omaa syytäsi.

Jostain syystä samaan aikaan muilla ihmisillä on vähemmän näitä sotia, mihin saattaa vaikuttaa heidän todistetusti puutteellinen kykynsä olla aina täysin objektiivisia.

Mistä olet saanut sen käsityksen, että joudun usein riitoihin muiden kanssa, en ole kirjoittanut niin enkä tosiaan joudu, en vaan jaksaisi yhtäkään turhaa riita, sitä tarkoitin. Ja se, että exäni on luonteeltaan tietynlainen ja olen siksi väsynyt ja vähän pelkään helposti näitä tilanteita ei tarkoita samaa kuin että juuri minä joutuisin erityisen paljon riitoihin muiden kanssa sillä niin ei ole, haluaisin välttää vain kaikki riidat, etenkin "epäreilut" jos mahdollista mutta eihän sekään ole mahdollista kun muiden joukossa elää. Tosiaan mulla on ehkä riita kerran vuodessa suhteessa kaikkiin kohtaamisiini eli ei kauheasti mun mielestä. Kyse on vain siitä onko se "reilu" vai ei ja kuinka selvitä jos asiat kääntyy nurinkurisesti.

Tämä näkemykseni perustuu elämän aikana saatuun havaintoon siitä, miten asiat sujuvat sellaisten täydellisen objektiivisten ihmisten kanssa, joiden riitatilanteet johtuvat aina 100% toisten ihmisten kyvyttömyydestä käsittää kuinka oikeassa he ovat.

Itse olen oppinut välttelemään lähempiä tekemisiä näiden tyyppien kanssa etten turhaan luo ongelmia omalla epäobjektiivisella käytökselläni. Jos tällainen selkeästi objektiivisuutta ja oikeassa olemista uhkuva ihminen ottaa minuun yhteyttä tyydyn yleensä keskustelussa sanomaan pelkästään: "Hmm... hmmm... kiitos kun toit asian tietooni. Hyvää päivän jatkoa."

Jos tällainen ihminen on suoraan yhteydessä lapseeni alan epäobjektiiviseksi koska se tuntuu toimivan oikeassa olevaan objektiiviseen jankkaajaan erinomaisesti. Kyseessä ei ole mistään henkilökohtaisesta minun puoleltani vaan pelkästään jokaisen ihmisen oikeudesta itsepuolustukseen. 100% oikeassa olevan ja täysin objektiivisen ihmisen kanssa normaali keskustelu ja asioiden hoitaminen on valitettavasti mahdotonta.

Jos joku haluaa käydä kanssani keskustelua tasavertaisesti molempien näkökulmia arvostaen olen siihen tietenkin aina valmis. Silloin myös jonkinlainen järkevä synteesi on mahdollinen.