Siis millä ihmeen rahalla nykyään on tarkoitus tehdä väitöskirja?

Vierailija kirjoitti:

Sopiiko kysyä, että millä alalla?

Biologi

Mitenkäs olisi vaikka se kuuluisa ansiotyö?

Itse sain suoritettua kaikki yliopisto-opiskeluni (mukaanlukien tohtoriopinnot ja väikkärin kirjoitus) samaan aikaan, kun kävin töissä, välillä osa-aikaisessti, välillä täysipäiväisesti. Opinnot sujuivat n. 4,5 keskiarvolla ja väikkärini oli Kiittäen hyväksytty. Mitään opintotukia tai lainoja tai sellaisia en koskaan nostanut.

Vierailija kirjoitti:

Kun miettii kokonaiskuvaa, niin en vaan ymmärrä, miten kenelläkään on varaa jatko-opiskeluun.

1. Väitöskirjan tekemistä työn ohessa ei enää suositella, vaan jatko-opintoihin hakiessa tavoiteajan väitöskirjan teolle pitäisi olla neljä vuotta. Ts. väitöskirjaa pitäisi tehdä täysipäiväisesti tai ei ollenkaan.

2. Palkalliset tohtoriopiskelijan paikat on useissa yliopistossa vedetty minimiin, jollain aloilla niitä ei ole käytännössä laisinkaan. Valtakunnallisia tohtoriohjelmia ei ole ollut enää vuosikausiin.

3. Koska tuntiopetukseen säädetyt varat on yhtä lailla minimoitu, varaa vakihenkilöstön ulkopuolisiin tuntiopettajiin ei ole. Myöskään tutkimusavustajia tai vastaavia ei ole enää palkattu vuosiin.

4. Väitöskirjatyön voi hyvällä tuurilla saada alulle tutkimusprojektissa palkallisena tutkijana, jolloin aikaa väitöskirjan tekemiselle voi jäädä valitettavan vähän, mutta väitöskirja täytyy silti tehdä hankkeeseen liittyvästä aiheesta. Työsuhteet ovat yleensä vuoden tai parin mittaisia. Näidenkin osalta esim. Suomen Akatemia on kehittänyt rahoitustaan siihen suuntaan, että hankkeisiin palkattaisiin väitelleitä tutkijoija. Joillain aloilla projektit ja hankkeet ovat kaiken lisäksi hyvin harvinaisia.

5. Jatko-opintoihin voi saada 9 kuukauden ajalta opintotukea, jos tukikuukausia on vielä jäljellä maisterivaiheesta. Useimmilla ei kuitenkaan ole, koska enimmäistukiaikaa on rajattu niin, että tukikuukaudet on käytetty 5-6 vuodessa etenkin, jos opiskelee myös kesäisin.

6. Jäljelle jää vielä apurahat. Ensinnäkään useimmilla yliopistoilla ei enää ole omaa apurahasysteemiä laisinkaan, eli et voi hakea yliopistolta apurahaa esim. väitöskirjatyön aloittamiseen tai viimeistelyyn muutamaksi kuukaudeksi. Säätiöt muodostavat huomattavan osan suomalaisen tutkimuksen rahoituksesta, mutta samalla myöntöprosentit ovat jatkuvasti pienentyneet. Toisin sanoen apurahoja myönnetään koko ajan yhä harvemmalle, ja työskentelyapurahan saa alle yksi kymmenestä hakijasta.

Joten: miten ihmeessä väitöskirjat nykyään saadaan rahoitettua?

Yliopistoista karsitaan vaan kaiken maailman turhan päiväsiä tohtoreita. Jos osu kohdalle, niin katso vaan peiliin. Aihe tai kyvyt ei vaan riitä. Ei tohtorinkoulutus ole mikään joka maisterin perusoikeus, joka veronmaksajien pitää kustantaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä väikkäripaikkoja on. Jotenkin aloituksesta kuultaa, että rahaa pitäisi löytyä siihen omaan aiheeseen. Nykyään tohtorin tutkinto mielletään enemmän opinnoiksi kuin varsinaiseksi itsenäiseksi tutkimuksen tekemiseksi. Työstä pitää tulla hyviä julkaisuja, kyllä, mutta ei itsenäisesti, vaan ryhmäässä jossa seniori ohjaaja varmistaa tason. Noita paikkoja ei välttämättä löydy omasta yliopistosta, silloin on vaihdettava paikkakuntaa (tai maata). Aika suuri osa väikkärintekijöistä Suomessa on ulkomaalaisia, tämä ei johdu siitä, että heitä suosittaisiin, vaan siitä ettei välttämättä niitä kotimaisia motivoituneita löydy. Jos oikeasti haluaa tutkijaksi kannattaa hakeutua hyvään ryhmään tekemään väikkäri, siinä oppii paljon. Ja tuon jälkeen siirtyä johonkin toiseen ryhmään, mielellään ulkomaille tekemään post doc. Sen jälkeen voi ruveta suuntautumaan itsenäiseen tutkimustyöhön jossa itse hakee tutkimusrahoitusta, perustaa omaa ryhmää jne. Kun tuon kaiken tekee nopeasti voi olla kolmekymppisenä jo kokenut dosenttitasoinen omaa ryhmää perustava tutkija. Jos taas haluaa tehdä väikkärin ja lähteä asiantuntijatöihin yliopiston ulkopuolelle, silloinkin kannattaa tehdä väikkäri hyvässä ryhmässä, keskittyä väikkärin lisäksi muihinkin jatko-opintoihin (tieteen popularisointi, muita  opintoja),  luottamustehtäviä tms, ja sitten hakeutua tutkinnon jälkeen yliopiston ulkopuolelle. Kyllä tohtorin tutkintoa arvostetaan niin yksityisellä kuin julkisella puolella mutta siihen päälle tarvitaan asiaosaamista ja ennen kaikkea halua oppia sitä.

Eli mahdollisuuksia on, katselkaa vain tilastoja jatko-opintomääristä ja tohtorien työllisyydestä. Mutta kannattaa olla viisas, ei puskea omaa ajatusta ja yksinäistä tutkimuksen tuherrusta jos muita mahdollisuuksia olisi tarjolla.

Tutkimusryhmätyöskentely sopii esim. lääketieteelliselle ja tekniselle alalle, mutta ei läheskään kaikille aloille. Taidehistoria, harvinaiset kielet, matematiikka yms. alat joissa meritoitumisen arvioimiseksi pitää pystyä erottamaan väittelijän itsenäisen ajattelun taso. Ei Suomella ole ikinä ollut varaa pitää tutkimusryhmiä jokaista tärkeää asiaa tutkimaan vaan moni ala on kehittynyt yhden itsenäisesti meritoituvan, kansainvälisiä verkostoja rakentavan tutkijan vanavedessä.

Ai niin, paitsi että emmehän me tämän ketjun mukaan tarvitse muuta kuin lääketieteellistä ja teknistä tutkimusta. Tekniikan tohtorit innovoi, ja lääkäreitä tarvitaan pitämään ihmiset jotenkin kasassa sivistyksen rappeutuessa.

Kuule, vilkaisepa akatemia sivuilta esim. kohta huippuyksiköt. Siellä on yksiköitä myös kulttuurihistorian ym aloilta. Kyllä ryhmärakenne on tullut tieteeseen joka paikkaan, jonnekin vain hieman hitaammin. Esim mainitsemassasi matematiikassa huippuyksiköitä on kerätty jo pitkään. Jos haluaa edetä tutkijan uralla asenteella "minä tiedän mitä teen, teen sen yksin tarvitsen vain rahat" voisin neuvoa jättämään aaveet tutkijan ammatista. Nykyään huippuyksikköjen lisäksi kerätään tutkimusta vielä laajempiin lippulaivoihin. Tajutaan, että monet ongelmat ovat oikeasti niin suuria, että ainut tapa ratkaista ne on laajat, hyvin monitieteelliset koaliitiot. Informaatiotulvassa yksittäinen, hyväkin väitöskirja hyvin suppeasta aiheesta hukkuu, mikä sen merkitys on? Sen sijaan koaliitioissa tehdyt monitieteiset tutkimukset nivovat tiedot ja ajatukset yhteen, auttavat luomaan kokonaiskuvaa ja lisäämään ymmärrystä, oli aiheena ilmastomuutoksen vaikutukset, syövän synty ja hoito, kokemuksen historia tai muinaisen lähi-idän imperiumit.

Uskooko joku oikeasti tuohon? Siis varmaankin jotkut tutkimusaiheet luontevimmin istuvat juuri tällaiseen huippuyksikköjuttuun, mutta useilla aloilla iso osa tämänkokoisen maan tutkimuksesta olisi oltava juuri sitä yksittäisten väittelijöiden intresseistä lähtevää toimintaa. Pitäisi tukea ja rahoittaa näiden yksilöiden yhteyksiä muuhun maailmaan, jotta he voivat löytää ja rakentaa omat yhteisönsä. Nykyaikanahan sen pitäisi olla mahdollisimman helppoa. Jos kuitenkin rahoitusta saadakseen pitää mukautua vain yhden muodin mukaiseksi, menetetään tämä. Jos suositaan komeaa suurilinjaisuutta, menetetään laaja-alaisuus. Eli se, että maasta löytyy hyvin monesta asiasta tietämys.

Tulevaisuudessa ei sitten ole senkään vähän vertaa mahdollista haalia tällaisia ryhmiä, kun ei ole osaajia kuin sellaisille aiheille, jotka jo on tutkittu. Informaatiotulva syntyy siitä, kun tutkija ei ehdi tutkia kun pitää vain tuottaa. Ja kerjätä.

Missä sinusta nämä yksittäiset tutkijat oppivat tutkimuksenteon metodit, luovat ne verkostot? Jokainen gradun tehnyt valmis siihen vai olisiko kuitenkin parempi opetella tutkimuksen teon periaatteet ryhmissä joissa sitä pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen? Sen jälkeen kun on hankkinut opit ja kokemukset voi suuntautua omalle alalleen, perustaa oman yhteisönsä ja verkostonsa. Tässä selkeästi ajatteluero: osa ajattelee itseään täysin valmiina tutkijana jo gradun jälkeen vaikkei yhtään tieteellistä artikkelia olisi vielä kirjoitettuna. Olen ohjannut useampaa väikkärintekijää, nähnyt kuinka hankalaa on oppia tieteentekemisen periaatteet metodeista kirjoittamiseen. Joku vertasi tiedettä taiteeseen ja ihan hyvä vertaus, molemmissa oman lahjakkuuden ja luovuuden lisäksi tarvitaan perustaidot. Jos humanistit oppivat jo maisterivaiheessa tutkimuksenteon täydellisesti niin monilla aloilla näin ei ole, opitaan ja opetellaan koko elämä, mutta erityisen ohjatusti väikkärivaiheessa. Ennen vanhaan minunkin alallani opeteltiin yksin, siksi prosessi oli pitkä eikä tuottanut yhtään parempaa jälkeä eikä enempää oppia tulevaisuuteen kuin ohjattu väitöskirja. Kun taidot on hanskassa on mahdollisuuksia käyttää niitä omien lahjojen ja intressien mukaan. Mutta jos haluaa tosiaan jo väikkärivaiheessa tehdä itsenäisesti väitöskirjan ja halveksii ohjattua jatkotutkintoa saa valmistautua pitkään ja hankalaan prosessiin joka nykysysteemissä ei johda akateemiseen uraan mutta  voi tuoda ihan mukavaa elämänsisältöä hanttihommien ja työttömyysjaksojen piristyksesi. Nöyryyttä peliin, nuoret. (PS kävin vilkaisemassa ketjua illalla rivjuuausten välissä, oli hiljaista, nyt lounasta syödessä vilkaisin, että keskustelu vilkastunut. Harrastatte sitä vain työaikaan?)

Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs olisi vaikka se kuuluisa ansiotyö?

Itse sain suoritettua kaikki yliopisto-opiskeluni (mukaanlukien tohtoriopinnot ja väikkärin kirjoitus) samaan aikaan, kun kävin töissä, välillä osa-aikaisessti, välillä täysipäiväisesti. Opinnot sujuivat n. 4,5 keskiarvolla ja väikkärini oli Kiittäen hyväksytty. Mitään opintotukia tai lainoja tai sellaisia en koskaan nostanut.

Loistava ajatus, jos ansiotyön ohessa onnistuu tekemään väikkärin + muut tutkintoon kuuluvat opinnot neljässä vuodessa.  Sinun ei varmaan tarvinnut jonottaa laboratorioon työskentelyaikaa, metsästää refereitä tai odottaa kovin pitkään journalien julkaisupäätöksiä. Meillä tutkintovaatimus on 5 tieteellistä artikkelia jotka on julkaistu kohtuullisen tasokkaissa tieteellisissä journaleissa. Vähintään 3 pitää olla ensimmäinen kirjoittaja, lopuissa saa olla myös toinen kirjoittaja. Vähintään 4 pitää olla julkaistu ja viidennestä pitää olla myönteinen julkaisupäätös. Tämän päälle tietysti väikkärin johdanto+johtopäätösluvut joissa artikkelit sidotaan yhdeksi kokonaisuudeksi.

Kaipa minä sitten olen kovin tyhmä ja saamaton kun minut potkittiin yliopistolta kun kokonaiset kaksi artikkelia oli vaiheessa määräajan tullessa täyteen. Myös tutkintoon sisällytettäviä opintoja puuttui, koska meillä tohtoriopintojen pitää olla vähintään dosentin vetämiä luentoja, ja säästösyistä kaikki mahdolliset luennot teetetään nykyään maisteritasoisilla tuntiopettajilla. Niin että 4 vuoden aikana saatavilla oli kokonaiset kaksi tutkinnon osaksi kelpaavaa kurssia jotka toki kävin tekaisemassa viitosen arvosanalla. Toisessa yliopistossa olisi ollut vielä yksi luentosarja, mutta sinne en päässyt kun en pystynyt sillä hetkellä irrottautumaan ansiotöistä.

Kehnouteni tuli kyllä kieltämättä yllätyksenä kun sain gradusta eximian, ja siitä irtosi ensimmäinen väikkäriartikkeli vain pienillä muokkauksilla. Graduohjaaja kirjoitti arvostelussa että olin onnistunut tuottamaan graduunkin uutta tieteellistä sisältöä. Ehkä hän vain halusi olla kiltti ja jättää pettymyksen tuottamisen tiedekunnalle?

Kumarran erinomaisuudellesi.