"Joka päivä pitää olla kivaa ja mukavaa. Ei enää kestetä normaalia arkea."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt joskus samaa. Moni tuntuu odottavan lomaa, että saa viettää muutaman kivan viikon, mutta arki on vaan kamalaa.

Mun arki on kivaa, toki on vastoinkäymisiä, vakavaakin sairautta ym elämässä, mutta pääosin nautin arjesta, syödään hyvää ruokaa (edullisesti, koska rahasta välillä tiukkaa), kävellään lähimetsän lenkkipoluilla, pelataan lautapelejä ja löhötään sohvalla. Kaappeja on kiva siivoilla välillä ja muutenkin kotityöt on ihan jees. Olen itseasiassa tosi onnellinen arjessani.

Kolmen lapsen äiti

Samaa mieltä. Mun mielestä lomaa on kiva odottaa, mutta mielestäni moni todellakin vain odottaa sitä lomaa. Tai odottaa viikonloppua. Arki on ihan pa5kaa, on kiire ja mies ja lapset ärsyttää ja väsyttää. Ja sitten eletään vaan viikonloppuisin ja lomalla. Minun mielestä tuollaisessa ei ole mitään järkeä. Arkenakin on mukavaa, kun asennoituu siihen oikein. Joskus voi olla tiukkaa rahasta, joskus on kurkku kipeä ja joskus kiukuttaa ja tapellaan. Mut se on ihan normaalia. Ei siitä arjesta kannata silti mitään kamalaa tehdä, vaan oppia nauttimaan elämästä tässä ja nyt. On oikeasti paljon mukavampaa kun sen tajuaa :)

Tuo on merkki siitä, että on tehnyt huonoja valintoja. Kyllä itsellenikin olisi arki kärsimystä, jos olisin erehtynyt hankkimaan lapsia. -ap

Ikävästi sanottu perheellisiä kohtaan !

Eikö tuo sitten ole totta? Ei fiksusti valitussa elämässä joka päivä ole vitutusta. -ap

Aloittajalle: tuo kommentti on mielestäni yleensä liitetty lapsiperheiden arkeen. Siis että nykyisin nuoret parit eivät välttämättä kestä sitä arkea, mitä lapset tuovat tullessaan ja sen seurauksena erotaan jo kun lapset ovat pieniä eli siinä vaiheessa kun arki on raskainta. Monella ei ehkä ole realistista käsitystä siitä mitä vanhemmuus on, ennen kuin sen kokee. Arjesta voi nauttia perheellisenäkin, mutta fakta on kyllä se, että hedonistista elämäntyyliä on huomattavasti helpompi ylläpitää jos on lapseton. Ja jos on vielä sinkku, ei tarvitse tehdä kompromisseja toisen aikuisenkaan takia. On helmpompaa tehdä elämästään omannäköistä jos ei tarvitse huomioida muita perheenjäseniä.

Minusta taas tuntuu, että juuri lapset ovat tehneet arjesta niin kallisarvoisen ja ohikiitävän. Kuopus täytti juuri kolme kuukautta ja esikoinen menee syksyllä kouluun. Melkein itkettää, kun miettii miten pian koko tämä pikkulapsiperhe-elämä on ohi.

Lapsettomana sinkkuna oli jokin ihmeen illuusio, että elämä kestää ikuisesti, kun mikään ei muuttunut eikä kukaan ollut vierellä oppimassa joka päivä uutta. Samoin elämästä tuntui puuttuvan sävyjä, kun kaikki oli sitä hallittua ja aikuista meininkiä. Okei, en voi sanoa nauttivani kolmen lapsen toppapukusulkeisista, mutta sitä sinisemmältä näyttää taivas, kun päästään ulos.

Elämän parasta aikaa, todella. Ja siis minähän löysin puolisonkin vasta kolmekymppisenä, siihen saakka matkustelin ja nautin elämästä.

Kyllä mä kahden lapsen äitinä olen samaa mieltä ap:n kanssa. Mulle on tosi tärkeää, että nimenomaan arki on mukavaa ja helppoa JA siihen kuuluu myös huippukokemuksia. Onneksi mulla näin on. Tosin asennekin on tärkeä koska harva selviää elämästä kokonaan ilman kurjia hetkiä/hankaluuksia.

Allekirjoitan otsikon väitteen enkä ymmärrä ap:n ajatusmaailmaa. Stressi on positiivinen asia, kunhan ei mene liiallisuuksiin. Motivaatio ja hyvä olo syntyy ponnistelusta, yrittämisestä ja kehittymisestä. Se ei aina ole kivaa, mutta palkitsevaa kylläkin. Kaikkein paras fiilis on silloin, kun on ponnistellut kovasti ja saavuttanut jotain haastavaa. Seesteinen, kiva ja mukava on pidemmän päälle tylsää ja epämotivoivaa. En pidä sitä tavoiteltavana. Vierivä kivi ei sammaloidu.