Pakenen iltaisin sohvalle näivettynyttä liittoa muiden mentyä nukkumaan

Kun lapsi on nukkumassa ja mies menee perässä, menen itse sohvalle ja avaan joko läppärin, kirjan tai telkkarin. En jaksa enää mennä perässä samaan aikaan sänkyyn, koska tiedän, että tulen kuitenkin torjutuksi vaikka mies olisi päivällä vihjaillut jotain. Kun mietin, että ehkä seuraavana yönä, tai sitä seuraavana, tai sitten ensi viikolla, niin miehelle tuleekin pitkiä työpäiviä tai hän lähtee kokonaan pois töihin toiselle paikkakunnalle. Kun ensimmäinen kuiva kausi iski lapsen syntymän jälkeen, lakkasin vain enää menemästä hänen perässään sänkyyn, koska kyllästyin siihen torjumiseen. Se asia ei ole muuttunut miksikään, vaikka sinne nyt perässä menisinkin. Kuinka kauan tällaista pitää sietää? Pelottavinta on, että olen aiemmissa suhteissa ollut uskoton, mutta miehen kanssa haluan olla tiukasti yhdessä sotkematta kuvioon ulkopuolisia.

Samaan aikaan heijastelee muitakin ongelmia. Teen kotona töitä, jotka etenevät lapsen takia hitaasti. Mies sanoi kerran, että uppoudun niihin kuulemma liikaa koska en tee enää samaan tapaan taloustöitä vaan kaikki jää repsottamaan. Uskomaton heitto, koska olen tarkoituksella jättänyt asioita tekemättä, että ehdin välillä hoitaa oikeita asioita sen ainaisen tiskaamisen, pyykinpesun ja muiden juttujen sijaan. Paskasta täällä ei ole vaan sekaista.
Jos jota kuta nyt kiinnostaa, niin lapsi on 1,5v.