Oppiiko aikuisena sinnikkyyttä ja päämäärätietoisuutta?

Olen oppinut toimimaan pitkäjänteisemmin ja siksi tulokset on erejä, tämä yli 30- kymppisenä. Koen ohjaavani elämääni nykyään sen verran kuin elämää voi ohjata. En toimi enää impulssiivisten tunteiden ohjaamana. Terapia auttoi. Luonteeni näkyy nyt paremmassa valossa, en koe että luonteeni on muuttunut.

Kuulostaa hyvältä. Mikä sinulla käytännössä muuttui niin että sait muutettua omia tapoja? 

Ap.

Olen perusluonteeltani todella aikaan saamaton ja laiska... Siivoan lähinnä jos vieraita on tulossa ja kaikki jää aina viime tippaan. Keskeneräisiä projekteja pyörii nurkissa, joita innoissani aloitan, mutta en koskaan saa aikaiseksi jatkaa. Joku voisi väittää, että olen masentunut, mutta ei, olen ollut tällainen lapsesta asti.

Jos tarpeeksi tärkeästä asiasta on kyse, pystyn kuitenkin pakottamaan itseni toimimaan. Olen edelleen aika yllättynyt, että jaksoin lukea omatoimisesti pääsykokeisiin miltei vuoden, ja edelliskeväänä varsinkin monta tuntia päivässä, vaikka kukaan ei mitenkään pakottanut. Pääsin lääkikseen. Nyt sitten voin taas rauhassa vältellä tenteihin lukemista viime hetkeen asti... Tiedän, että saan silti opiskelut läpi tavoiteajassa, koska tämä on niitä tärkeitä juttuja.

Ja muutenkin velvollisuudet hoidan aina ajoissa. Jos asioilla on jokin deadline, saan ne tehtyä siihen mennessä, vaikka se tarkoittaisikin, että valvon koko yön tehden projektia, jonka pitäisi olla valmiina aamulla.

Että joo, ainakin itse pystyn välillä pakottamaan itseni toimimaan perusluonteeni vastaisesti :) Olen myös oppinut pientä armollisuutta, en edes yritä kirjoittaa jotain ärsyttävää esseetä tms. reilusti ajoissa, vaan jätän sen tekemisen palautuspäivän lähelle, koska muuten sen "tekemiseen" menee tolkuttomasti aikaa, kun keksi aina jotain muuta ja stressaan lusmuiluani.

Itse olen näin 4-kymppisenä alkanut miettimään mikä elämässä on tärkeää, mihin haluan käyttää aikaani ja energiaani eli mikä on intohimoni. Millaiseksi haluan elämäni, kotini, työkuvioni jne. Tässä iässä en halua kuluttaa aikaa epäolennaiseen. Kun löytyy se elämänlanka, tavoitteet ja se mitä oikeasti haluan, niin ei huvita jäädä vetkuttelemaan vaan ihan odottaa että saa päästä hommiin.

En tiedä mihin asiasi liittyy. Voihan se liittyä vaikka laihdutukseen. Silloin keksisin sellaisen liikuntaharrastuksen johon rakastuu intohimoisesti ja joka palkitsee niin että ei ole väliä laihtuuko vai ei. Myös muusta elämästä miettisin onko se juuri sellaista mitä haluan, esim. asuinpaikka, parisuhde, työkuviot, joskus tulee syötyä ihan lohduksi kun nämä asiat ei natsaa elämässä.

Toinen kirjoittaja otti esimerkiksi opiskelun. Itse ajattelin nuorempana että olisi hienoa vaikka opiskella kasvatustiedettä. Avoimessa tulikin opiskeltua, mutta ei kovin menestyksekkäästi. Nyt tässä iässä tajuan että tuo halu opiskella kasvatustiedettä ei lähtenyt minun syvimmistä haluistani vaan siitä että se vaan voisi olla hienoa.

Nyt opiskelen asioita joita oikeasti haluan ja tänä aamuna olen jo ennen klo 7 ottanut ekat harjoitukset enkä malta odottaa että pääsen jatkamaan.

Myös sopiva tuki ulkopuolelta on tarpeen joskus. Uskon hieman taikauskoisesti että kun on oikealla tiellä ja kuuntelee intuitiotaan, sopivat ohjaajatkin löytyvät oikealla hetkellä.

Eli mitä yritän vastata, että uskon että pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttä löytyy kun löytyy asia josta on oikeasti motivoitunut. Ja vanhemmiten tulee myös kokemusta ja ymmärryskykyä joka helpottaa päämäärätietoisuutta. Itse ainakin olen nyt vasta oppinut päämäärätietoisuutta. Nuorempana elämäni oli jopa haahuilua.

Kiitos vastauksista! Riittääkö pelkkä motivaatio vai onko teettekö jotain käytännössäkin esim muistilistoja tai kello soimaan niin että tekee jotain asiaa tietyn asian? Yksi kaveri neuvoi että pitää tehdä inhottavin asia heti aamusta niin siitä tulee voittajafiilis ja jaksaa punnertaa eteenpäin. 

Ap.