Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä? Ystävä hylkäsi
09.02.2018 |
Olen jotenkin hämmentyneenä miettinyt, mikä voisi olla syynä ystävän käytökseen.
Sain yli kymmenen vuoden lapsettomuuden ja odotuksen jälkeen vihdoin (adoptio)lapsen. Ymmärrettävästi kyse on siis elämäni isoimmasta asiasta, ja olen muutenkin uuden äärellä, koska asiat tapahtuivat loppuvaiheessa melko nopeasti. Kaikki on mennyt kuitenkin tosi hyvin, ja olemme puolisoni kanssa olleet onnellisia.
Minulla on paljon ystäviä, mutta yksi ihan erityinen, niin sanottu bestis, jonka kanssa on tunnettu lapsesta saakka. Ollaan oltu tosi tiiviisti osa toistemme elämää, vietetty joulujakin yhdessä, matkustettu jne. Olen tukenut häntä todella paljon elämän vaikeissa tilanteissa. Asetelma onkin ollut ehkä enemmän se, että minä tuen ja autan, mahdollistan. Toisaalta ystäväni on halutessaan valloittava persoona, joka otetaan moneen paikkaan avosylein vastaan. Minun luokseni hän on aina tullut, kun elämä on oikein murjonut.
Koska ystävä ei itse halua lapsia eikä ole kovin kiinnostunut niistä, olen pitänyt itselleni tärkeän lapsiaiheen vain yhtenä keskustelunaiheena, joka ei ole missään vaiheessa hallinnut ystävyyttämme. Ystävä tietää kuitenkin syvimmät toiveeni ja pelkoni. Kun perheeseemme vihdoin tuli lapsi, hän vaikutti olevan iloinen puolestamme. Soittelimme paljonkin, ja sanoin, että ymmärtäväni, jos hän ei ole kovin kiinnostunut lapsijutuistani. Hän vakuutti, että olen käsittänyt väärin - hänhän pitää lapsista kovasti. Puheluista suurimman osan ajasta olen tavalliseen tapaan kuunnellut hänen huoliaan ja tsempannut, jättänyt omat asiani vähemmälle, etten vaan vaikuttaisi siltä, ”etten voi puhua muusta kuin lapsesta”.
Niin. Kolmeen kuukauteen hän ei kuitenkaan ole löytänyt sopivaa hetkeä käydä tapaamassa meitä ja lasta. Pari kertaa hän on jo luvannut tulla, mutta perunut sitten aivan ihmeellisistä syistä. Puhelujen perusteella aikaa tavata muita ystäviä on ollut. Välimatkaa on 30 minuuttia.
Mitä mieltä olette? Onko kohtuutonta olettaa, että paras ystävä käy kolmen kuukauden sisään katsomassa meidän pitkään odotettua uutta perheenjäsentä? Mitä syitä tällaiselle voisi olla?
Kommentit (26)
Voi harmi. Kysyisin asiasta suoraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ehkä hän tosiaan hämmentyi siitä, että elämänne ovat niin erilaiset nyt. Toisaalta ei 3 kuukautta niin pitkä aika ole
Tavallaan tätä juuri mietin. Että eikö 3 kk ole jo melkoisen pitkä aika? Lapsen elämässä se on ikuisuus. Meille tuli vauva, nyt meillä on jo taapero, eikä ystävä, jota joskus ajattelin itsestäänselväksi kummiksi, päässyt tavallaan koskaan näkemään sitä meille tullutta pientä. Ja kun ennen on nähty paljon useammin, ja kun itse jopa lapsettomuuskriisini keskellä kävin kyllä itkujenkin uhalla tapaamassa kaikkia lapsen saaneita ystäviä heti, kun toivoivat, koska jotenkin ajattelen, että se on tärkeää.
Mutta ehkä siis 3 kk on jonkun mielestä vielä ihan normaali aika olla näkemättä lasta? Tavallaan juuri näitä näkökulmia haenkin.
Ap
Kysy suoraan. Toisaalta kerrot että sinä tuet autat ja mahdollistat. Että olet antanut enemmän. Ja nyt sinun huomiosi ei riitäkään hänelle.
Sinulla on kuitenkin nyt uusi alku, ja jos hän kokee lapsen kilpailevan huomiostasi, huomaat kai että ystävyys vanhassa muodossaan on tullut päätepisteeseen.
Voihan hän tuntea kateutta tai ainakin epävarmuutta, onhan lapsi iso muutos. Älä ota stressiä tuosta kaverista. Tulee kun on valmis. Jos ei enää tule, sinun täytyy vain päästää irti.
Et tarvi ketään pönkittämään itseluottamustasi. Keskity lapseen.
Ehkei hän hyväksy adoptiota lapsensaantitapana? Voi olla jokin tiedostamatonkin, alkukantainen juttu? Lapsesi ehkä näyttäytyy hänelle extravieraana, kun ei ole biologisesti jälkeläisesi.
Minä voisin olla tuo lapseton ystäväsi ja käyttäytyä noi tuossa tilanteessa. En kiusallani, vaan siksi että en vain osaisi olla aito oma itseni. Lapsiperheen elämä on hyvin paljon sidottu lapseen ja puheet pyörivät sen ympärillä. Minä en osaisi ehkä olla aidosti iloinen, koska se lapsi on jollain lailla vienyt sitä aikaa, jota ennen pääsin jakamaan ystäväni kanssa - ilman sitä lasta.
Ehkä ystävyytenne löytää uuden suunnan, mutta voi olla että ei.
Lapsi voi olla ystävällesi "isompi kolaus" mitä hänkään oli edes ajatellut. Hänellä on mahdollisesti oma surutyönsä sille, että hänen bestiksensä elämässä on nyt uusi vaihe. Myös hänellä on uusi vaihe, jota hän ei itse voinut valita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko aiemmin tavanneet useammin?Miten?Oletko ehdottanut vanhaa tapaa nähdä,vai kutsunut leikkimaton reunalle istumaan?
Minusta hän on itsekäs.Tai mustasukkainen taaperolle.Tai sitten loukkaantunut ettei ollut kummivalinta.Tai jotakin muuta lapsellista :)
Tjaa,a. Vaikea tähän on mitään yleispätevää vastata. - Tietysti näin ei lapsia omaavana mutta lapsia ja kumppania toivovana olisin iloinen itse, jos tai kun lapsia saanut ystäväni haluaisi aktiivisesti olla minuun yhteydessä ja vielä niin, että on hieman kiinnostunut myös minun voinnistani.
Olen näet huomannut sen, että osa -varmasti ymmärrettävästi ja erinomaisesta- syystä käyttää kumppaniaan tai lapsiaan "hyväksi"niin, että voivat meinnä ikäänkuin heidän taaksensa piiloon. Tyyliin ei minulle ole ollut aikaa tai ei minulle sovi se tai tuo kun kumppani sitä ja tota tai kun lapsi tai lapset tuota tai tätä.
Toisinaan harmittaa, kun sitten osa odottaa tai olettaa, että kun on sinkku, niin sitä pitäisi sen vuoksi olla aina valmis joustamaan.
Tai olemaan valmiudessa ja lähtemaan tai tulemaan sopimaan mitä tai, minkä hyvänsä ajan (/tekemisen) tässä ja nyt tai tulevaisuudessa; ikään kuin sinkulla ei olisi "oman ajan" tarvetta olla itsekseen tai mahdollisuus olla tarkemmin erittelemättä syitä tai syytä, miksei jokin (ajankohta) sovi.
Kyse voi olla yhtä hyvin vanhasta kaverista, joka hämmentyy, että ai miksi et voi lähteä, vaikka baariin samanpäivän iltana, kun hänellä olisi pitkästä aikaa "lapsi vapaa" ilta. Tai siitä, että työvuoroja päätettäessä, joillekin on tullut yllätyksenä, että sinkkuna en ole ollut(kaan) valmis siihen, että ensin katsotaan automaattisesti perheellisten loma-ajat, ikään kuin sinkulle olisi aina aivan yhden tekevää milloin hän lomansa saa tai voi viettää. Kun eihän se nyt aikuiselle sinkkuihmisille voi olla muka tärkeää viettääkö Jouluaattonsa töissä vai lomalla; kun kenen kanssa minä sitä muka viettäisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista mutta totta, ja vielä niin kovin yleistä.
Joskus näistä näennäisesti parhaista ystävistä ei vaan ole pysymään rinnalla muuttuvissa elämäntilanteissa. Heillä on oma elämänhistoriansa, tarpeensa ja syynsä hiljaiselolle, ja sitä on kai vain kunnioitettava. Ei vie pettymystä pois, mutta pakko vain opetella hyväksymään, että aina ystävyys ei ole vastavuoroista.
Vierailija kirjoitti:
Ehkei hän hyväksy adoptiota lapsensaantitapana? Voi olla jokin tiedostamatonkin, alkukantainen juttu? Lapsesi ehkä näyttäytyy hänelle extravieraana, kun ei ole biologisesti jälkeläisesi.
Tämä olisi kyllä tosi tiedostamatonta, kun on ollut kuitenkin prosessissa tukena... Mutta jotain tiedostamatonta se kyllä täytyy olla.
Tavallaan itsekin varmaan vastaisin jollekin toiselle, että ”kysy suoraan”. Tämän oman ystävyyshistorian valossa vaan tulee sellainen olo, että jos kysyisin suoraan, se kuulostaisi jotenkin vaatimukselta tavata. Ja kun nimenomaan olen yrittänyt pitää meidän ystävyyden ns. ”samanlaisena kuin ennenkin”, eli tosiaan antanut sitä omaa tukeani ja kuunnellut murheita, samalla kun olen illalla viikannut lapsen vaatteita pyykkitelineeltä ja miettinyt, että omassa elämässä on myös tapahtunut aika paljon sitten viime näkemän.
Ja joo, olen itse ajatellut pitää nyt etäisyyttä (se käy helposti, heh), mutta onhan se tarve ymmärtää olemassa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko aiemmin tavanneet useammin?Miten?Oletko ehdottanut vanhaa tapaa nähdä,vai kutsunut leikkimaton reunalle istumaan?
Minusta hän on itsekäs.Tai mustasukkainen taaperolle.Tai sitten loukkaantunut ettei ollut kummivalinta.Tai jotakin muuta lapsellista :)
Joo, ennen tavattiin paljonkin, ja hän vietti myös meillä aikaa. Käytännössä olemme olleet kuin sisaruksia, eli yhdessäolo on ollut hyvin arkista ja spontaania. Ja itse asiassa olen kerran lapsen tulon jälkeen (melko alkuvaiheessa) tavannut hänet ”ihan kuin ennenkin”, kun lapsi oli isänsä kanssa ja minulla oli hetki omaa aikaa kaupungilla. Hän puhui työasioistaan, ja tapaamisen loppupuolella kysyi selvästi enemmän kohteliaisuudesta, mitä meille kuuluu.
Olen myös kysynyt, miltä hänestä tuntuu, kun meille nyt tuli lapsi. Hän antoi ymmärtää, ettei se vaikuta hänen elämäänsä millään tavalla. Olin salaa siitä kommentista vähän loukkaantunutkin, koska ajattelin, että tokihan se nyt jotenkin vaikuttaa - nyt tajuan, ettei se tosiaan vaikutakaan, koska hän ei aio näköjään enää olla osa elämäämme kuten ennen.
Onneksi minulla on muita ystäviä, jotka ovat toimineet jopa päin vastoin, eli alkaneet pitää tiiviimmin yhteyttä. En ole tämän ystävän ”varassa”, mutta tuntuu toki vähän epäreilulta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä voisin olla tuo lapseton ystäväsi ja käyttäytyä noi tuossa tilanteessa. En kiusallani, vaan siksi että en vain osaisi olla aito oma itseni. Lapsiperheen elämä on hyvin paljon sidottu lapseen ja puheet pyörivät sen ympärillä. Minä en osaisi ehkä olla aidosti iloinen, koska se lapsi on jollain lailla vienyt sitä aikaa, jota ennen pääsin jakamaan ystäväni kanssa - ilman sitä lasta.
Kiitos ajatuksista! Ymmärrän näitäkin tunteita, koska tosiaan olin yli kymmenen vuoden ajan tahtomattani sillä lapsettoman puolella asetelmaa. Osa ystävistä ymmärsi, osa ei. Onnistuin silti säilyttämään ystävyyssuhteeni huolimatta siitä, että tuon liki kymmenen vuoden aikana lähes jokainen ystäväni tätä yhtä lukuunottamatta perheellistyi. Tavallaan on tosi stereotypisoivaa, ettei lapsen saanut pystyisi puhumaan muusta. Itse, kuten sanoin, olen jopa välttänyt lapsesta puhumista tämän ystävän kanssa puhuessani, ellei hän ole erikseen kysynyt asiasta. Minulla on edelleen muitakin keskustelunaiheita, ja muistan oikein hyvin, miten arvostin niitä ystäviäni, jotka puhuivat minulle, lapsettomalle, muustakin kuin lapsistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko aiemmin tavanneet useammin?Miten?Oletko ehdottanut vanhaa tapaa nähdä,vai kutsunut leikkimaton reunalle istumaan?
Minusta hän on itsekäs.Tai mustasukkainen taaperolle.Tai sitten loukkaantunut ettei ollut kummivalinta.Tai jotakin muuta lapsellista :)Joo, ennen tavattiin paljonkin, ja hän vietti myös meillä aikaa. Käytännössä olemme olleet kuin sisaruksia, eli yhdessäolo on ollut hyvin arkista ja spontaania. Ja itse asiassa olen kerran lapsen tulon jälkeen (melko alkuvaiheessa) tavannut hänet ”ihan kuin ennenkin”, kun lapsi oli isänsä kanssa ja minulla oli hetki omaa aikaa kaupungilla. Hän puhui työasioistaan, ja tapaamisen loppupuolella kysyi selvästi enemmän kohteliaisuudesta, mitä meille kuuluu.
Olen myös kysynyt, miltä hänestä tuntuu, kun meille nyt tuli lapsi. Hän antoi ymmärtää, ettei se vaikuta hänen elämäänsä millään tavalla. Olin salaa siitä kommentista vähän loukkaantunutkin, koska ajattelin, että tokihan se nyt jotenkin vaikuttaa - nyt tajuan, ettei se tosiaan vaikutakaan, koska hän ei aio näköjään enää olla osa elämäämme kuten ennen.
Onneksi minulla on muita ystäviä, jotka ovat toimineet jopa päin vastoin, eli alkaneet pitää tiiviimmin yhteyttä. En ole tämän ystävän ”varassa”, mutta tuntuu toki vähän epäreilulta.
Ap
Miksi olet kysynyt jotain noin lapsellista/itsekästä, että miltä toisesta tuntuu, että teille tulee lapsi?
Erittäin outo kysymys... Ja vielä luulit, että teidän lapsi vaikuttaisi jotenkin toisen elämään? EI hitto sentään ;D
Minua ihmetyttää ensisijaisesti, että mitä ap saa/on saanut tuollaisen ihmisen "ystävyydestä" ylipäätään? Tuo bestis kuulostaa vähän joltain lapsen tasolle jääneeltä persoonalta, jota ap:n pitää tukea ja buustata ilman normaaliin ystävyyssuhteeseen kuuluvaa vastavuoroisuutta. Sinuna, ap, jättäisin koko ihmisen omaan arvoonsa, eihän tuo ole mistään kotoisin, että vain sinä kannat huolta miltä toisesta ehkä mahdollisesti tuntuu ja miksi hän ei pidä yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko aiemmin tavanneet useammin?Miten?Oletko ehdottanut vanhaa tapaa nähdä,vai kutsunut leikkimaton reunalle istumaan?
Minusta hän on itsekäs.Tai mustasukkainen taaperolle.Tai sitten loukkaantunut ettei ollut kummivalinta.Tai jotakin muuta lapsellista :)Joo, ennen tavattiin paljonkin, ja hän vietti myös meillä aikaa. Käytännössä olemme olleet kuin sisaruksia, eli yhdessäolo on ollut hyvin arkista ja spontaania. Ja itse asiassa olen kerran lapsen tulon jälkeen (melko alkuvaiheessa) tavannut hänet ”ihan kuin ennenkin”, kun lapsi oli isänsä kanssa ja minulla oli hetki omaa aikaa kaupungilla. Hän puhui työasioistaan, ja tapaamisen loppupuolella kysyi selvästi enemmän kohteliaisuudesta, mitä meille kuuluu.
Olen myös kysynyt, miltä hänestä tuntuu, kun meille nyt tuli lapsi. Hän antoi ymmärtää, ettei se vaikuta hänen elämäänsä millään tavalla. Olin salaa siitä kommentista vähän loukkaantunutkin, koska ajattelin, että tokihan se nyt jotenkin vaikuttaa - nyt tajuan, ettei se tosiaan vaikutakaan, koska hän ei aio näköjään enää olla osa elämäämme kuten ennen.
Onneksi minulla on muita ystäviä, jotka ovat toimineet jopa päin vastoin, eli alkaneet pitää tiiviimmin yhteyttä. En ole tämän ystävän ”varassa”, mutta tuntuu toki vähän epäreilulta.
Ap
Miksi olet kysynyt jotain noin lapsellista/itsekästä, että miltä toisesta tuntuu, että teille tulee lapsi?
Erittäin outo kysymys... Ja vielä luulit, että teidän lapsi vaikuttaisi jotenkin toisen elämään? EI hitto sentään ;D
Minusta aika relevantti kysymys, kun ilmeisesti ap on toiminut lähinnä jonkinlaisena ystävänsä tukihenkilönä, jonka tunteita pitää olla koko ajan ottamassa huomioon. Ja näkeehän tuossa kuviossa jo käytännössäkin, että lapsen saaminen on vaikuttanut ystävän elämään, koska hän on vetäytynyt kaikesta kanssakäymisestä ap:n kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko aiemmin tavanneet useammin?Miten?Oletko ehdottanut vanhaa tapaa nähdä,vai kutsunut leikkimaton reunalle istumaan?
Minusta hän on itsekäs.Tai mustasukkainen taaperolle.Tai sitten loukkaantunut ettei ollut kummivalinta.Tai jotakin muuta lapsellista :)Joo, ennen tavattiin paljonkin, ja hän vietti myös meillä aikaa. Käytännössä olemme olleet kuin sisaruksia, eli yhdessäolo on ollut hyvin arkista ja spontaania. Ja itse asiassa olen kerran lapsen tulon jälkeen (melko alkuvaiheessa) tavannut hänet ”ihan kuin ennenkin”, kun lapsi oli isänsä kanssa ja minulla oli hetki omaa aikaa kaupungilla. Hän puhui työasioistaan, ja tapaamisen loppupuolella kysyi selvästi enemmän kohteliaisuudesta, mitä meille kuuluu.
Olen myös kysynyt, miltä hänestä tuntuu, kun meille nyt tuli lapsi. Hän antoi ymmärtää, ettei se vaikuta hänen elämäänsä millään tavalla. Olin salaa siitä kommentista vähän loukkaantunutkin, koska ajattelin, että tokihan se nyt jotenkin vaikuttaa - nyt tajuan, ettei se tosiaan vaikutakaan, koska hän ei aio näköjään enää olla osa elämäämme kuten ennen.
Onneksi minulla on muita ystäviä, jotka ovat toimineet jopa päin vastoin, eli alkaneet pitää tiiviimmin yhteyttä. En ole tämän ystävän ”varassa”, mutta tuntuu toki vähän epäreilulta.
Ap
Miksi olet kysynyt jotain noin lapsellista/itsekästä, että miltä toisesta tuntuu, että teille tulee lapsi?
Erittäin outo kysymys... Ja vielä luulit, että teidän lapsi vaikuttaisi jotenkin toisen elämään? EI hitto sentään ;DMinusta aika relevantti kysymys, kun ilmeisesti ap on toiminut lähinnä jonkinlaisena ystävänsä tukihenkilönä, jonka tunteita pitää olla koko ajan ottamassa huomioon. Ja näkeehän tuossa kuviossa jo käytännössäkin, että lapsen saaminen on vaikuttanut ystävän elämään, koska hän on vetäytynyt kaikesta kanssakäymisestä ap:n kanssa.
Hyvin tulkittu - ja siis nyt on kyse ihmisestä, jonka kanssa olen ollut hyvin läheinen vuosikymmeniä ja jonka kanssa elämät ovat tähän asti kietoutuneet yhteen sen verran paljon, että väistämättä isot muutokset voivat heijastua myös toisen elämään. Siis tavallaan osasin ennakoida sen, että jokin tulee muuttumaan, vaikken ihan tällaista hylkäämistä osannut odottaakaan.
En todellakaan itsekkäästi ajatellut, että meidän perheellistymisemme on jollain tapaa kovin merkittävää kenellekään muulle kuin meille, vaan yritin tarjota ystävälle mahdollisuuden sanallistaa ehkä ristiriitaisia tunteitaan. Olemme kuitenkin olleet ”se viimeinen linnake” samassa elämäntilanteessa hänen kanssaan jo pitkään, ja kai se nyt jonkinlainen muutos on, ettemme mekään enää elä lapsetonta, spontaania ja iltapainotteista elämää hänen kanssaan.
Mutta viesti 15 sai myös ajattelemaan sitä, että epätasapaino ystävyydessämme on aina ollut olemassa, ja olen aina suhtautunut ystävään varoen hänen tunteitaan omieni kustannuksella. Olen kyllä saanut ystävyydestämme paljon, ystävälläni on paljon ideoita, kontakteja ja spontaaneja juttuja, joista olen vuosien varrella päässyt nauttimaan. Mutta siinä, missä itse olen ollut aina peruskallion tavoin luotettava tukihenkilö, itse olen joutunut hakemaan tarvitsemani tuen toisaalta, sen verran monta kertaa tämä henkilö on osoittautunut vääräksi tahoksi tukemaan. Hän saattaa tarjota apua omilla ehdoillaan kun se hänelle sopii, mutta voi myös täysin vetäytyä syrjään jo aiemmin lupaamastaan avunannosta, jos jotain kiinnostavampaa tulee tilalle lainkaan ajattelematta jättävänsä ystävän pulaan tai yksin.
Ehkä tosiaan on aika siirtyä eteenpäin, liki 30 vuoden jälkeen. Niin pitkään elämässä mukana olleita ihmisiä ei vaan osaa pitää minään ”olosuhdeystävinä”, vaan kuvittelee, että mukana keikutaan, tuli mitä tuli.
Ap
Vaikuttaa sellaiselta ystävältä, joka ei anna tukea kaikissa tilanteissa, vaan haluaa itse huomiota. Yleensä tuollainen piirre korostuu, kun itse saa lapsen, koska tuollaiset pinnallisemmat ystävyydet saavat vähitellen jäädä.. Tuskallistahan se on huomata, että ihminen olikin tällainen.
Jos olette olleet ystäviä vuosikymmeniä, niin oletan teidän olevan noin nelikymppisiä. Eikö silloin ole ihan tavallista olla näkemättä kaveria 3 kuukauteen, kun kuitenkin olette muuten viestitelleet. En ihan ymmärrä, miksi ja mistä olet loukkaantunut. Kaverisi varmaan ajattelee, että sulla on nyt uusi elämänvaihe ja kiirettä vauvan kanssa, että parempi antaa sun olla rauhassa vauvan kanssa vähän aikaa, näette sitten myöhemmin. Ja todella ihmeellinen tuo kysymys sinulta kaverillesi, että mitä hän ajattelee siitä, että sulle tulee lapsi. Mitä siitä muka pitäisi ajatella.
Ehkä hän sai sinulta huomiota, eikä ole oikeasti ihminen, joka antaa huomiota. Sinua on petkutettu, jos uskoit, että saat huomiota häneltä. Tuskin hän sellaista sinulle ikinä lupasikaan, olet vain elätellyt odotuksia "normaalista". No, tuossa on todellisuus.
Niin. Huomiosi on nyt lapsessa ja hän jää kakkoseksi.
Siksi.
No ehkä hän tosiaan hämmentyi siitä, että elämänne ovat niin erilaiset nyt. Toisaalta ei 3 kuukautta niin pitkä aika ole